Ihmiskoe koululaisilla

Suomessa on menossa ihmiskoe. Moni ottaa itselleen kunniaa siitä, että on edistämässä, innovoimassa, tätä mielettömyyttä. Toiminnan kehyksen muodostavat tietenkin ”yhteiskunnan arvot,” joista aina puhutaan juhlapuheissa. Harva miettii, mitkä arvot meitä todella ohjaavat.

Terveysalan jättikonsernit yhdistyvät kiivaasti; ottavat haltuunsa lastensuojelun, vanhushoivan, vammaispalvelut ja ties mitä. Ja voi sitä puhetulvaa, jolla todistellaan, että kaikki tapahtuu toimintojen tehostamiseksi. Koulutkin voivat olla pian markkinakamaa, joissa myydään ostopalveluja maksukykyisille.

Saan monilta opettajilta vihaisia viestejä avokonttoripedagogiikan ja digihössötyksen vaaroista. Muuan rehtori oli raivoissaan ”peruskoulun raiskaamisesta,” mutta ilmoitti, ettei voi puhua asiasta julkisesti. Kuka saa taloudelisen hyödyn ihmiskokeesta? Kuka saa mainetta ja pääsyn pöytiin, jossa nöyrää palkitaan? Kuka saa rakentaa uusia jättikouluja ja millä rahalla, opettajat kysyvät.

Eikö innohöpinöiden sijaan voisi sanoa suoraan, että elämäämme ohjaavat taloudelliset arvot, bisnes. Isovanhempamme ja heidän vanhempansa, äidit ja isät, tekivät ihmeen kun sota loppui. He rakensivat sodan raunioista uutta Suomea omin käsin tehtaissa, maatiloilla, työläisinä tai virkailijoina. Ja ruokkivat siinä ohessa lapsilaumoja. Kaikilla oli sama tavoite: On luotava lapsille hyvä Suomi, sellainen, jossa on rauha, jokaisella ruokaa ja vaatteita.

Kukaan ei uskaltanut edes uneksia, että vielä koittaa aika, kun jokainen suomalainen lapsi pääsee opintielle samaan yhteiseen kouluun, jossa voi opiskella vaikka kuinka pitkälle, ihan herraksi asti. Vielä 1980-luvulla suvun ensimmäinen ylioppilas oli monille suuri ihme ja ylpeyden aihe. Ennen peruskoulua oli uskoteltu, että vain koululaisten parhailla on edellytyksiä opiskella lukiossa, ja että yliopisto vaatii huippuälykkyyttä, jota köyhillä ja maalaisilla ei ole. Ymmärrämme nyt, että se oli pötypuhetta.

Mutta taas on koululaisten isojako menossa. Pudokkaat katovat –ties minne.
Kaikille yhteistä peruskoulua vastustettiin vuosikymmenestä toiseen. Vaadittiin pitempiä koulupäiviä, lisää kovia aineita, vähemmän taiteilua ja muuta viihdykettä, jota voi harrastella iltaisin. Tähän juttuun eivät mahdu lainaukset sanomalehdistä, mutta vakuutan, että näin asia oli; kirjassani ”Vastatulia inhimillisen kasvatuksen ja koulutuksen puolesta,” sitaatteja löytyy.

Koulua viedään nyt talouden rengiksi. Konsultit paasaavat opettajille utopioitaan, viihdyttävät ja nauttivat erinomaisuudestaan,vaikka eivät tajua juuri mitään opetuksesta, eivätkö lasten tarpeista. Osaamisstrategioiden, osaamiskeskittymien ja kilpailukyvyn hokeminen on joskus suorastaan ääliömäistä.

Päiväkotilasten psykiatriset ongelmat ovat kaksinkertaistuneet. Kouluissa suuri osa oppilaista voi huonosti innovaatioden keskellä. Aikuiset pakenevat avokonttoreista kotiin, koska metakan keskellä ei voi tehdä töitä. Mutta lasten pitäisi siihen pystyä ja vielä pysyä jotenkin järjissään koneidensa kanssa. Meneillään on karmea ihmiskoe, nyt luodaan uusi ihmislaji: ilmiömäinen diginatiivi-koodaaja-osaaja.

Pyydän: älkää kertoko, että monipuoliset oppimisympäristöt ja teknologia tuottavat sitä ja tätä hyvää. Tietotekniikan merkitys ja järkevä opetuskäyttö on itsestään selvyys. Iso avotila on joskus tarpeen, mutta monipuolisia menetelmiä voi käyttää paremmin omassa luokassa. Metelissä hortoileva, opettajaa etsivä lapsi tarvitsee kuitenkin syliä eikä muistitikkua! Opettajien pilkkaaminen eilisen vangeiksi on typerää, suorastaan säälittävää, kun sen tekee joku, jolla ei ole mitään ymmärrystä lapsesta ja pedagogiikasta. Se ei opettajan arkea helpota.

Tämän aamun (14.11.2019) tv-keskustelussa sekä eliittilukion että ns. tavallisen lukion opettajat, kaksi fiksua naista, olivat sitä mieltä, että korkeakoulujen valintauudistus aiheuttaa oppilaille stressiä, preppauskursseja myydään jo alakouluissa. Yleissivistys on vaarassa, kun pitkä matematiikka on nostettu ehdottomasti tärkeimmäksi lukiossa. On luonnollista, että opettajat eivät puhuneet yksilöidysti koulujensa oppilaista, joiden mielenterveys on romahtanut paineissa, saati heistä, jotka eivät jaksaneet edes elää kilpailun ja/tai kotiolojensa ongelmien keskellä.

Ennen lasten perustarpeita olivat turvallisuuden tarve ja tarve tulla rakastetutuksi. Nyt nämä on korvattu tarpeella olla digialustan priimus, konemaaninen osaaja-menestyjä, joka tekee tulevaisuuttaan koskevat päätökset viimeistään lukion alussa, mieluummin kuitenkin jo alakoulussa.
Kuka ottaa vastuun markkinahumusta ja kasvatuksellisesti sokeiden maallikkosaarnaajien ohjaamasta koulun ihmiskokeesta? Tuskin kukaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s