Hyvä, luova työelämä – paha, ahdistava työelämä

Olisi korkea aika ryhtyä puhumaan luovista ympäristöistä tyhjän innovaatiopuheen sijasta. Halutaanko luovuutta todella edistää vai onko se vaarallista? Kuka saa luoda? Kuka sysätätään tiedeyhteisön tai työyhteisön ulkopuolelle vain siksi, että edustaa ”vaarallisia” aatteita tai harhaoppeja. Näin on käynyt monille tiedemaailman neroille kautta historian. He ovat muodostaneet uhan heille, joille tärkeintä on oma valta. Tällaiset ihmiset haluavat tukkia toisinajattelijan suun, leimata epäilyttäväksi.

Suomessa Fantastinen yliopistouudistus johti humanististen alojen väheksymiseen, koulutuohjelmien lakkauttamiseen ja omien saavutusten pakkokehumiseen, propagandaan, ”me teemme täällä jotain maailmaanlajuisesti ainutlaatuista.” Uho alkoi 1990-luvun alussa. Kun vertaa tuon ajan ranking-listoja nykyisiin, sijoitukset ovat jokseenkin samat. Huipuimmaksi julistettu keikkuu jossain 200-300 paikkeilla.

Mitä, jos yliopistot ja työpaikat asettaisivat etusijalle viisauden, ahkeruuden ja yhteisöllisyyden, todellisen luovuuden bränditehtailun ja itsekehun edelle.

**

Howard Gardner on moderneista lahjakkuuden ja luovuuden tutkijoista ehkä  kuuluisin ja monipuolisin. Hän on tutkinut toisen maineikkaan tutkijan, Mihaly Csikzentmihalyin kanssa myös hyvän ja pahan  työn eroja.

EVA kutsui Gardnerin vuonna 2010 Suomeen vieraakseen. Ihmeekseni EVA tilasi minulta raportin luovasta, hyvästä työstä.

***

Suomen vierailullaan, EVA Forumissa Howard Gardner jakoi hyvän työn edellytykset kolmeen alueeseen Excellence, Engagement ja Ethics. Työ on tehtävä mahdollisimman hyvin, siihen tulee sitoutua ja kaiken aikaa on muistettava eettiset seikat.  Pahan työ on vastuutonta ja itsekästä.

Länsimaissa markkinatalous määrittelee pitkälle työn edellytykset. Markkinoille ei ole enää vahvoja vastavoimia; niiden valta on kasvanut rajusti. Bisnesjohtajat ja tiedemiehet ovat korvanneet entisaikojen aateliston ja papiston vallankäyttäjinä.

Gardnerin mukaan länsimainen markkinatalous on hyvä asia, kunhan se pystyttelee talouden alueella. Jos koko yhteiskunta alkaa pyöriä markkinaperusteisesti, ollaan varallisella tiellä.

Vanhojen nimekkäiden firmojen omistukset on myyty usein kasvottomille yrityksille, joiden tavoitteena on voiton maksimointi. Yritysten perustajasukujen patriarkat kantoivat vastuuta firmojensa työntekijöistä aivan toisella tavalla, kun monet nykyjohtajat. Nuorisolla ei ole riittävästi hyvän työn esikuvia, pahan työn sitäkin enemmän, Gardner suree.

Gardner toi Suomessa käydessään keskusteluun kaksi e:tä lisää, käsitteet Empathy ja Equity. Empatia, kyky tuntea myötätuntoa ja halu auttaa ovat tärkeitä monissa ammateissa, esimerkiksi hoiva-alalla, kasvatuksessa ja opetuksessa.

Equity, yhdenvertaisuus edellyttää, että myös alemman tasoisissa työtehtävissä ihmiset voisivat tuntea olevansa aidosti tärkeitä, ihmisinä samanarvoisia kuin korkeammin koulutetut ja varakkaammat.

Professori on huolestunut tutkimustensa perusteella siitä, että nuori polvi on omaksunut kiihkeästi rikastumisen ja menestymisen vaatimukset, melkeinpä hinnalla millä hyvänsä. Hän kertoi juuri erottaneensa Harvardin opiskelijan, joka oli yrittänyt petkuttaa opintosuorituksillaan.

Gardnerin viesti presidentille

Gardner sanoi miettineensä mitä kertoisi presidentti Obamalle, jos sattuisi samaan hissiin:

Herra presidentti! Yhteiskuntaa hallitsee kolme M-sanaa: Money-Market-Me. Viimeinen M, pitää kääntää ylösalasin, jolloin sana onkin WE, me yhdessä, vastuullisina yhteisestä hyvinvoinnistamme.

Moraalia ja yhteisvastuullisuutta on vaadittava myös nuorilta. Ei ole syytä odottaa, että ikää myöten itsekkyys vähenee itsestään.

Gardner esitti kritiikkiä amerikkalaista ahneutta kohtaan ja toivoi, että työn ohella aito lähimmäisestä välittäminen saisi enemmän arvoa. Kilpailu käy liian rajuna, työn ja levon suhde on vääristynyt, monen työtaakka on kohtuuton. Loppuunpalaminen ja kilpailuhenkisyys alkavat jo kouluiässä.

Amerikkalaisten investointipankkien moraaliton toiminta edellyttää tiukempaa yhteiskunnallista valvontaa. Pohjoismaiden on pidettävä kiinni perinteisistä arvoistaan ja toimintatavoistaan, eikä niiden tule seurata Amerikan yliyksilöllistä ahneutta, neuvoi mies huipulta.

**

Olin yllättynyt, kun elinkeinoelämän muutamat keulahahmot kutsuivat minut aamiaiselle Helsingin keskustan luksusravintolaan. Gardnerilta tiukattiin tilaisuudessa keinoja suomalaisen yliopiston tason nostamiseksi. Oli mielenkiintoista, kun maailman ykköseksi rankatun yliopiston ns. valioprofessori sanoi Suomen yliopistojen heikkoa rankingmenestystä valittaville, että yksipuolisin kriteerein laadittuihin listoihin ei kannata kiinnittää huomiota. Tärkeintä on moraali ja pyrkimys totuuten.

Gardner lisäsi, että suurimman vaikutuksen häneen oli tehnyt käynti suomalaisessa peruskoulussa. Gardner oli kysynyt opettajalta, mikä opetuksessa on tärkeintä. Opettaja oli vastannut: ” Hyvien, ahkerien, yhteistyötä tekevien suomalaisten kasvattaminen. Kilpailu on turhaa.”

En muista, mitä puhuin aamiaisella. Lähdin yhtä matkaa Gardnerin kanssa, koska halusin tekijältä nimikirjoituksen kirjaan. Eteisessä sain nimmarin ja Gardner totesi: ”Taidamme olla toisinajattelijoita tässä joukossa.” Ainakin minä taisin olla, koska olin ottanut evalaisten kanssa yhteen koko 90-luvun. Eva halusi eroon peruskoulusta, minä en.

**

Olin 90-luvulla kaksi vuotta Amerikassa luovuuden ja lahjakkuuden tutkijana. Opin paljon, koska olin ahkera. Yritin tarjota amerikkalaisia maineikkaita tutkijoita Vaasan yliopistoon pitämään vierailuluentoja melkein ilmaiseksi.

Minulle ei vastattu. Yritin tyrkyttää itseäni dosentiksi Vaasaan, dosentti sai opettaa 24 tuntia lukukaudessa. Minulle ei vastattu. Monien yritysten jälkeen sain jonkun hyvin epävirallisen näköisen paperin, jossa sanottiin jotain dosentuuristani. Koskaan ei palveluksiani kuitenkaan haluttu käyttää.

 Ihminen voi olla hyvin pieni, keikkuu päässä kuinka korkea hattu tahansa. Ja varsinkin silloin.

MEDIAN MORAALI

Suomalaisille journalisteille jaettiin 10. maaliskuuta palkintoja. Palkitut olivat varmaankin palkintonsa arvoisia. Tunnin ajan televisiossa ylistettiin suomalaisen median korkeaa moraalia, rohkeutta, oikeudenmukaisuutta, sitä miten maan joka kolkassa media puolustaa demokratiaa, ihmisyyttä ja on hyvän puolella.

Juhlan jälkeen on joillakin aihetta vilkaista peiliin. Missä on se itsekehuttu ”selkärankaan istutettu rehellisyys ja oikeudenmukaisuus,” jota muuan toimittaja äskettäin väitti jokaisen toimittajan ominaisuudeksi. Sama toimittaja kirjoitti vuonna 2007 kolumnin, johon kirjoitin vastineen. En kuitenkaan tarjonnut vastinettani julkaistavaksi, koska säälin itsensä häpäissyttä toimittajaa. Tuskin seuravaa tekstiäni olisi edes julkaistu:

**

Näin toimittaja aloitti ”muka masentuneihin” kohdistetun pilkkakirjoituksensa:

”Niin hirveä on ahdistus, että se vie aikaiselle eläkkeelle. Niin hirveästi masennuttaa, että pitäisi päästä eroon työnteosta”.

”Etenkin nuoret ovat kuulemma kovin masentuneita, lapsetkin voivat huonosti,” toimittaja kirjoittaa vähättelevästi. Ja heti perään löytyy syyllinen. Se on ”kaikesta huolehtiva hyvinvointivaltio.” 

Tuomion saavat myös paskaduuneista puhuneet ”finninaamat”, joilla ”on kuulemma aikaa poltella makasiineja.” Voi olla, että nuorten finniset naamat eivät siloposkista toimittajaa miellytä, mutta muistutan, että poliisi tuli siihen tulokseen, että makasiineja ei sytytelty tahallaan. Eikö perättömän tiedon levittäminen ole rikos? Rötöstelyä tai huonoa käytöstä ei pidä suvaita, mutta ei myöskään ihmisryhmien leimamista nuoruuden, ulkonäön tai vaateparren perusteella.  

Toimittaja yrittää olla vitsikäs, mutta vitsailee kuoleman vakavalla asialla. Hän mitätöi mielenterveysalan asiantuntijoiden työn kirjoituksellaan. Miksi masennustalkoot on pantu pystyyn? Miksi suomalaisten itsemurhaluvut ovat niin korkeita? Ovatko työtaakan alle uupuneet ylitunnolliset ja ahkerat lääkärit, hoitajat, opettajat, virkamiehet ja duunarit enimmäkseen valehtelevia laiskureita?

**

Toimittaja! Miksi loukkaatte kärsiviä? Tiedättekö miltä rakastavasta äidistä tai isästä tuntuu katsella masentuneen finninaamansa tuskaa vuosikausia? Tässäkö tuli teiltä terveiset niille, jotka hoitavat hautausmaalla lapsiaan, niitä nuoria, jotka eivät jaksaneet? Uskotteko, että puheet nuorten, etenkin tyttöjen vakavasta masennuksesta ovat valetta? Huvikseen ja laiskuuttaanko niin monet pohjoisen pojat ampuvat itsensä? Ovatko psykiatrit ja psykologit epäpäteviä vai epärehellisiä, kun puoltavat masennussairaiden virkamiesten, duunareiden, opettajien ja hoitajien sairauseläkkeitä? 

 Kirjoituksenne saa aikaan sen, että monet avun tarpeessa olevat sairaat eivät kehtaa hakeutua hoitoon, koska pelkäävät laiskan huijarin leimaa. Kirjoitus on omiaan aiheuttamaan epäluuloa ja halveksuntaa myös työttömiä (”muka masentuneita” laiskureita) ja niitä kohtaan, jotka ovat palaneet loppuun ylitunnollisuutensa tai työpaineiden puristuksessa

Vitsailette tekemistänne ”paskaduuneista”, teette itsestänne työn sankarin, kun olette putsannut nuoruudessanne käymälän alustan. ”Pahus kun en hoksannut mennä kympille toteamaan, että olen masentunut, egoni on säröillä ja työuupumus suorastaan lemahtaa vaatteista.”  Säälittävä ”vitsi.” Reilu paskakuski on kunnioitettava työntekijä. Te heitätte ulostekasan päin kärsivän ihmisen kasvoja.

***

Kävelen usein oikopolkua  hautausmaalle. Veljeni kuoli 27-vuotiaana. Hautausmaan vierellä on Tiklaslampi ja Malmöntalon lastentarha. Asuimme lukioaikanani viereisessä kerrostalossa.

Kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan, veljeni oli 13 -vuotias murrosikäinen. Kirjeistä näen, miten paljon pikkuveli kaipasi isoveljeään.

Olen julkaissut tämän Jukan kauniin kirjeen aikaisemminkin:

 ”Muistatko miltä tuntui ajaa yhdessä polkupyörällä oikopolkua Malmöntalolta VPS:n jalkapalokentälle? Tuon tien kaikki mutkat muistat varmasti niin kuin minäkin. Nykyään kun ajan sitä yksin ja kun koivut ja kukat oikein tuoksuvat sieraimiin herää minussa jonkinlaista kaipausta. Tuo on ehkä jollain lailla liian ”kynänvaraisesti” selitetty, eikä siitä saa kuvaa, jonka haluaisin kirjeeseen saada… Niin sydämellisiä terveisiä, että kynä kädessäni on sulamaisillaan. Paljon, paljon rakkautta. Jukka”.

Muistan kesäisen koivun tuoksun, muistan oikopolun jokaisen mutkan, muistan myös pajut, pienen sillan, voikukat, kissankellot ja päivänkakkarat. Muistan juhannuksen, jolloin Veli-Jukka syntyi, muistan lämmön ja  valon, jalkapallon, joka sai meidät nauttiman elämästä, unohtamaan öiset varjot. Muistan Jukan tuskan, muistan joulupäivän, kun Jukka kuoli.  

Pääministeri televisiossa: tilanne on vakava

Viime vuoden huhtikuun alkupäivinä Donald Trump leimasi koronan propagandaksi. Tauti on ohi kesään mennessä, hän tiesi.

Onneksi elämme Suomessa. Suomalainen julkinen terveydenhoito  on osoittanut voimansa, kun kansakunta on hädässä.  Mitä mahtaa ajatella nyt Vaikuttaja, joka leimasi vuonna 2007 julkisen terveydenhoidon lisämenoja vaativat populistisiksi ja kansan mielistelijöiksi. Vaikuttaja kirjoitti, että 20 prosenttia julkisen puolen kuluista lähtee, ”kun vähän sormella tökkää.” Oli helppo tajuta, keiden asialla Vaikuttaja oli: Puolueettoman järjen –totta kai!

***

Hallitus on nojautunut päätöksissään asiantuntijoihin, eikä höpöttäjiin.  Informaatio kansalle oli aluksi selkeää, mutta viime aikoina se on ollut sekavahkoa. Kun liian monta kokkia maustaa samaa keittoa, syntyy sekametelikeitto, joka aiheuttaa ruokamyrkytyksen, eikä lisää kenenkään terveyttä.

On alkanut poliitikkojen keskinäinen syyttely ja pisteiden keruu, jonka pohjana ovat poliittiset motiivit. Vaalit ovat tulossa, eduskunnan kyselytunnilla pitää solvata ja kiukutella, ostaa halvoilla tempuilla sieluja oman puolueen hallintaan. Jotkut miekanpistot ovat sekä säälittäviä, että läpinäkyviä –muka yhteistä hyvää tarkoittavia.

**

THL:n melkein ujon tuntuinen johtaja Mika Salminen näytti eilisessä televisiohaastattelussa uusia puolia itsestään, Salminen on mm. taidevalokuvaaja.  Virustutkija, kansainvälisen järjestön puheenjohtaja kantaa huolta esim. siitä, tuoko avaruusmatkailu maan päälle uusia pahoja viruksia. Maapallon ahne luonnon tuhoaminen avaa väylät uusille pandemioille.

Kysyttäessä Salminen totesi lyhyesti, että koronan torjuntatyössä pahinta on joidenkin ihmisten ylimielisyys.  Lausahduksesta voi päätellä paljon. Aina on kaikkitietäviä pisteiden kerääjiä, Salminen ei kuulu heihin. Kun toimittajat kertoivat, miten paljon häntä ihaillaan, Salminen oli vaivautunut.

Voin vain kuvitella mitä Salminen ajatteli, kun Ruotsin suurlähettiläs moitti meitä pohjoismaisen yhteistyön turmelemisesta, koska Suomi sulki rajansa Ruotsiin, joka oli todellinen tautipesäke.  Eihän Ruotsi voinut olla väärässä, vaikka siellä pandemia tappoi Suomeen verrattuna kymmenkertaisen määrän ihmisiä. ”No, ne ovat olleet vanhoja ja sairaita,” oli selitys. Siis tarpeettomia ihmisiä.

**

Yksinäisyys, masentuneisuus ja toivottomuus ovat levinneet kaiken ikäisiin. Ikävä kyllä moni valitsee tietoisesti antaa mennä-tyylin: meitä ei rajoiteta, meidän pitää saada juhlia. Kuolemalla leikkiminen ei osoita urheutta, vaan typeryyttä ja vastuuttomuutta muista ihmisistä.

Ymmärrän ravintoloitsijoiden, kahvilanomistajien, tapahtumajärjestäjien ja kulttuurialojen tuskan, kun toiminta on kielletty. Kysymys on ihmisten elinkeinosta, leivästä. Mutta en  ymmärrä miksi monelle aikuiselle  tärkeintä elämässä tuntuu olevan se, että pääsee festareille, hillumaan hiprakassa tungoksessa, tuhansien muiden joukossa.

**

Rokotteen antaminen on kuntien vastuulla. Kotikunnassani tuhannet vanhukset voivat juuri nyt etsiä netistä pari puhelinnumeroa, joihin soittamalla pääsee rokotusjonoon. Nettiä ajanvaraamiseen ei voi käyttää, kirjekyyhkyjäkään ei ole näkynyt.

Jonoon ovat nyt pääsemässä 1941-1945 syntyneet. Moni vanhus on soittanut turhaan kymmeniä puheluja, ainoa vastaus on tööt-tööt-tööt ääni.  Miten tämä on mahdollista? ”Alentavaa!” puuskahti ikätoverini ruokakaupassa maskinsa takaa.

Yleensä kun ihminen on ollut hengenvaarassa, ambulanssi on vienyt hänet pillit ulvoen sairaalaan. Kun tuhannet vanhat ihmiset ovat nyt hädissään ja hengenvaarassa vakavan sairausuhan vuoksi, heitä autetaan terveisin ”tööt-tööt-tööt.” Lehdessä teknisen alan pomo kertoo, ettei hän ole kuullut mistään ongelmista. Eikä tämä ole oikeastaan hänen asiansa, hän vain jakaa puhelimet.

No comments!

Isän rankka tilitys

Tämän päivän Helsigin Sanomissa isä kertoo poikansa paloittelusurmasta vuonna 1998. Kaveriporukka tappoi illanvietossa 23-vuotiaan nuoren miehen. Teippasi suun ja sieraimet ja täydensi työn puukolla. Paloitellusta ruumista löytyi kolmasosa.

Tapetun isä pohtii,  miksi tällaista voi tapahtua. Hän ei tyydy tuomitsemiseen, vaan haluaa ymmärtää. Isä kertoo, että tappajien vanhempiin syntyi oikeudenkäynnissä solidaarinen suhde. Se kertoo vanhempien fiksuudesta. Ei huudettu kostoa, ei uhkailtu.

***

Jokaisen kasvattajan ja opettajan  tulisi ymmärtää millainen riskitekijä oppilaan erilaisuus on kouluyhteisössä. Huippuälykkyys on riski siinä kuin vähälahjaisuuskin. Ujous, herkkyys ja poikkeava ulkonäkö altistavat koulussa jatkuvalle henkiselle pahoinpitelylle.

Tapettu nuorimies oli erilainen: huippumusikaalinen, autismiin taipuvainen. Hän osasi jo 8-vuotiaana kaikki Pariisin metrokartat väliasemineen ja halusi kävellä reitit. Poika oli äärimmäisen herkkä. Hänellä oli absoluuttinen sävelkorva ja oopperat kiinnostivat häntä. Toisen kouluvuoden jälkeen poika pyrki musiikkiluokille ja jäi varasijalle 50. Hän sai täydet pisteet, mutta oli sosiaalisesti ”erilainen.” Pojan kohtalo oli viitoitettu.

Poika joutui tarkkailuluokille, koska tapahtui asia, joka yhä toistuu: Kun jatkuvasti kiusattu sai vihdoin raivokohtauksen, hänestä tehtiin syyllinen. Isä koki, että hänestäkin tuli tarkkailtava isä. Hän oli psykologin kuulusteltavana aiheesta ”mitä pahaa olette pojallenne tehnyt?”

Tavallisesti tragedioiden jälkeen vanhemmat tuomitaan kelvottomiksi. Se on helppo tapa sulkea silmänsä yhteisvastuulta. Turvaton lapsuus on suuri riskitekijä lapselle. Se ei kuitenkaan selitä kaikkea.  Ei myöskään niin sanotut hyvät ja huonot kodit, eikä varsinkaan kodin sosiaalinen status. Rikkaiden ja köyhien välillä on ehkä se ero, että koulutetut tuhoavat useammin lastensa mielenterveyden vaatimalla heiltä liikaa koulussa ja urheilukentillä, köyhät lapset joutuvat kiusatuksi köyhyytensä vuoksi.

***

Perjantaina, lokakuun 11. päivänä 2002, klo 19.35 Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa ostoskeskuksessa räjähti pommi, joka tappoi heti viisi ihmistä, myöhemmin kaksi lisää. Loukkaantuneita oli toistasataa, joukossa paljon lapsia ja nuoria. Monet vammautuivat pysyvästi. Pommipojan isä kirjoitti kirjassaan, että pojan erilaisuus, vanhempien vaatimukset, ja pojan hemmottelu pienenä olivat tragedian syitä.

Vuonna 2002 lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen kirjoitti;

Myyrmäen tragedia kertoo suomalaisesta todellisuudesta. Suomi suree. Syytä todella onkin, kun tavallisen oloinen 19-vuotias opiskelija räjäyttää itsensä sattumanvaraisesti suuren joukon kanssa ihmisiä. Myyrmäen onnettomuuden jälkeen moni vanhempi pohtii, miten oma lapsi voi. Myös lasten ja nuorten kanssa toimivat ammattilaiset ja muut aikuiset ovat viime vuosina esittäneet toistuvasti saman kysymyksen. Osaammeko me kuunnella ja onko meillä aikaa? Nykyistä kilpailuyhteiskuntaa perustellaan usein sillä, että Suomella ei ole muuta mahdollisuutta. Tällainen perustelu osoittaa mitä suurinta henkistä köyhyyttä. Vaihtoehdot on aina itse etsittävä, luotava ja yhdessä rakennettava. (Lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen, HS vieraskynä 19.10.2002)

Väkivallan  syyt ovat  suureksi osaksi yhteiskunnallisia. Amerikan vaalit osoittivat mitä oppimattomuudesta, tietämättömyydestä ja sivistymättömyydestä voi seurata. Huumeet ja alkoholi tuhoavat ihmisiä. Pari päivää sitten mediassa puhuttiin lasten päihdehoidon puutteista.

Lasten! Suomessa!

***

Nyt koulun pedagogisia perusteita murretaan osaamisyhteiskunnan nimissä. Koska julkisuudessa on viimeksi puhuttu koulusta sosiaalisena kasvattajana, koululuokan sosiaalisista rooleista: johtajista, myötäilijöistä, sivuutetuista, torjutuista? Koska on pohdittu oppilasjoukon aidon johtajan ja valtiasjohtajan eroja? Koska  on pohdittu koulun merkitystä oppilaiden sosiaalistajana demokraattiseen sivistysyhteiskuntaan?

Nyt oppilas on  muutettu osaajaksi, joka kilpailee koulussa muita vastaan, valmistuu taistelemaan opiskelupaikasta ja haaveilee menestyksestä, julkisuudesta ja rahasta. Koulu-  ja luokkayhteisöjä murretaan, ihanne on jättikoulu.

Jos kysyy, onko digioppiminen mennyt liiallisuuksiin, saa maineen tekniikan vihollisena.

Jos kysyy miksi pedagogit on syrjäytetty koulutuspolitiikassa, saa maineen hankalana marisijana, joka ei arvosta heitä, jotka pelastavat Suomea innovaatioillaan ja strategioillaan. On rytminvaihdoksen aika! Suomi ei saa jäädä osaamisen jälkijunaan! Puskista huutelijat, kuten se yksi eläkeläinen, haluavat vain julkisuutta!

***

Ole hyvä, lue Tuula Tammisen teksti uudestaan! Mitä korkeampi on yksilön yhteiskunnallinen asema, sitä suurempi on välitön tai välillinen vastuu lapsista ja nuorista.

Kukaan ei voi välttää vastuutaan; pikkupolitikointi vanhempein oikeuksista ja velvollisuuksista on vastenmielistä. Jokainen lapsi tarvitsee yhden pysyvän turvallisen aikuisen, varsinkin elämänsä alkutaipaleella. Se on hyvän elämän paras tae, mutta sekään ei aina riitä, kun yksilön ominaisuudet, perhetausta, sosiaaliset yhteisöt ja yhteiskunnan arvot kohtaavat. Kova  voittaa pehmeän.

Työelämä 2021

Tänä aamuna televisiossa keskusteltiin aiheesta ”Työelämä 2021.” Viime minuuteilla päästiin tärkeimpään: Mitä työelämän trendit tekevät ihmisen mielenterveydelle? Eivät hyvää, sehän tiedetään, mutta kuka siitä välittää? Koulukin valmistaa (muka) työelämän huippuosaajia. Ellei lapsi sovi visionäärien luomaan menestysputkeen, hänestä ei ole mihinkään.

Oikeastaan eilen julkaistu tutkimus urheilijoiden sairaasta laihdutusvimmasta kuvasi koko yhteiskunnan sairautta: Minä ja kehoni eivät kelpaa yhteiskunnalle, valmentajalle, opettajalle, äidille eikä isälle. Minä en kelpaa itsellenikään –katastrofi on tulossa.

***

Mandatum Life-julkaisu esitteli 22.11.2017 innovaatiojohtaja Taneli Tikan, 40, ideoita.  Tikka on julkaisun mukaan huippulahjakas ja kertoo mikä meitä odottaa:  ”Robotit korvaavat tulevaisuudessa työtehtäviä, joissa ne ovat ihmisiä parempia. Siirrymme entistä nopeasyklisempään toimintaan, jossa teknologian uudistuminen on jatkuva tila. Teknologian uusiutuessa ihmisten kyvyissä korostuu tarve omaksua uutta, kokeilla keskeneräistä, epäonnistua ja oppia nopeasti.”

Tikka lueteli tulevaisuuden ammatteja:

Robottiturvallisuuden tarkastaja, robottisiirtäjä, robottityönjohtaja, robottikouluttaja, robottityön suunnittelija ja robottienergia-avustaja, tavaranlähettäjä ja -kulunvalvoja ja -huolija, tavaran kaukolastaaja ja purkaja, tavararobottien ja tavaroiden pelastaja ja joukkoistuskuljetuksen valvoja, mallinvalintakonsultti, 3D-tulostaja, -tuunaaja ja -lähivalmistaja, tavarastailisti, raaka-ainekonsultti, tavaraohjelmoija, robottivalmistuksen tarkastaja, kiinteistövalvomomestari, robottirakennusmateriaalisäätäjä, robottirakennusmestari, -arkkitehti ja -valvoja, kunnossapitokauko-ohjaaja, ennakoija, etäavustaja, robottiliikenteen ”fleet manager”, 3D-mittaaja ja mallintaja, tavarastylisti, kaupunkiviljelijä, aineenvaihdunta-analyytikko, etäkokki, off-grid -huoltotarkastaja, nanokuituinsinööri, virtuaalisomistaja ( ei ”omistaja”) rakentajarobottiasentaja ja -ohjaaja, peukutusmanageri, alustalobbari, kyberturvamies, IoT-riskianalyytikko, robottivakuutusarvioija, robottikenttähuoltaja, mainekauppias, viranomaisfasilitoija, lähipalvelunvälittäjä, mikrovakuuttaja, omavaraiskonsultti, diagnostiikkavalmentaja, implanttiasentaja, biosalapoliisi).

Jos lista on liian suppea, tässä lisää ammatteja nuorille:

Anonymiteetti- ja yksityisyysadvokaatti, aquaponic-kalanviljelijä, kaupunkialueen hydroviljelijä, keinotodellisuusarkkitehti, lisätyn todellisuuden markkinoija, aquaponic-kalanviljelijä, kaupunkialueen hydroviljelijä, keinotodellisuusarkkitehti, lisätyn todellisuuden markkinoija, etämatkatoimiston elämystuottaja, keinolihatehtaan suunnitteluinsinööri, supervauvojen suunnittelija, unohdustuottaja, tapahtumakoordinaattori, pilviturvapalvelukonsultti, joukkoistusrekrytoija, vertaistyön moderaattori, motivaatiosuunnittelija, koheesiomanageri, tarpeenetsijä/logoterapeutti, heimopäällikkö, hallinnon pelillistäjä.

Supervauvojen suunnittelija! Kahta ammattia olisin kaivannut: Suuruudenhullujen pakkolääkitsijä ja hurmavisionäärien todellisuusterapeutti.

***

Pääministeri kertoi vuonna 2018, että miljoona ihmistä on pikaisesti uudelleen koulutettava ja jokaisen on vaihdettava ammattia neljä, viisi kertaa elämässään. Näin sitä ihmistä rohkaistaan oikealle polulle! Mikään ei ole pysyvää, ei sinulle, eikä lapsillesi.

Tikka nimitettiin 17.3. 2018 valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n toimitusjohtajaksi. Hallitus siirsi Vakelle miljardiomaisuuden, jota pääministerin piti hallinnoida. Hanke meni lopulta myttyyn, tuli uusi hallitus.

***

Ihmisen ja robotin keskinäinen sota jatkuu. Aamun tv-keskustelijat olivat sitä mieltä, että ”paskaduunin” käsite saa uuden sisällön. Ei puhuttu siitä, keillä on oikeus tehdä itse oman elämänsä valinnat ja kuka työnnetään tunkiolle ja kaatopaikalle jo alakoulussa. Myönnän, että keskustelun aihe ei ole trendikäs, ei varsinkaan piireissä, joissa strategiset muutoskonsultit operoivat johtoryhmissä, kontributoiden resilienssin lisäämiseksi ja fasilitoiden  muutosvastarinnan murtamista.

 Paska ihminen, paska duuni. Niin yksinkertaista se taitaa olla.

Juopon lasten (joulu)tuska

(Julkaisen tässä muutaman vuoden takaisen, mutta ajankohtaisen, kolumnini kokeeksi. 

Olen kirjoittanut juttuni  kansainväliseen WordPressiin, joka on siirtänyt ne automaattisesti facebook-sivulleni.  WordPress katkaisi jostain syystä pari päivää sitten yhteyteni ja on vaatinut salasanoja, joista minulla ei ole mitään tietoa; olen näet  vanhuudenhöperö.  Kokeilin taas pääsyä wordpressiin. Kas kummaa, se myönsi minulle YHDEN TUNNIN aikaa kirjoittaa….Tietoturva ilmeisesti suojelee minua omilta jutuiltani…Se saattaa olla hyvinkin aiheellista. Eihän sitä nyt mitä tahansa voi julkaista. No, yritän kuitenkin, sillä tunnin armonajalla, kun olen maksanutkin siitä, että jutut julkaistaan. )

*

Suomalaisista 10–15 prosenttia, noin puoli miljoonaa kansalaista on alkoholin suurkuluttajia, siis juoppoja. Alkoholin käyttöön liittyvät sairaudet ja alkoholimyrkytykset ovat Suomessa syövän jälkeen työikäisten yleisin kuolinsyy.

Maailman terveysjärjestön mukaan alkoholin käytöllä on yhteyksiä ainakin 60 sairauteen:  syöpiin, halvauksiin, haimatulehdukseen, masennukseen, pelkotiloihin.

Yli puoli miljonaa suurkuluttajaa kylvää perheissään ahdistusta, masennusta ja hätää. Vanhempien juopottelu saattaa lapsen  häpeään ja epätoivoon, se saattaa johtaa  elämänhalun katoamiseen,  aineiden käyttöön ja tuhoon.

Joitain vuosia sitten Suomessa juotiin viinaa sataprosenttisena alkoholina 10,8 litraa 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohden. Suomi on kännäreiden kotimaa.

Kesän jälkeen A-klinikan hoidossa oli koko kansan kirjo. Tärisevää naista ja miestä tuotiin Mersulla tai metrojunalla hoitoon kännikierteen katkaisemiseksi.

Hallituksesta kerrottiin jo vuosia sitten vakavalla naamalla, että ”kansalaiskeskustelusta välittyy hyvin se tieto, että alkoholin kulutus on kasvanut ja alkoholin aiheuttamat terveys- ja sosiaaliset haitat ovat lisääntyneet….Valtioneuvoston periaatepäätökseen kirjataan hallituksen poliittinen tahto…Hallitus laatii hallitusohjelman mukaisesti alkoholihaittojen ehkäisyä koskevan ohjelman ja valtioneuvoston periaatepäätöksen…”

No sittenhän kaikki on hyvin! Periaatepäätöksin kansa raitistuu. Hallitus unohti puheet oluen laimentamisesta, kaljaan pitääkin saada lisäprosentteja ja laatuviinejä pitää sada ostaa kotikunnasta. Se on tasa-arvoa, mikä on puolueille tärkeäpää kuin pienten ihmisten tasa-arvo!

 Mediassa on pantu ilahtuneena merkille, että peruskoulun yläkoulun oppilaiden alkoholin käyttö on vähentynyt viime vuosina. Se on hienoa! Viikkokännäreiden määrä on kuitenkin pysynyt 10 prosentin paikkeilla. Luvun pitäisi olla nolla prosenttia! Ja mikä ikävintä, huumeista on tullut arkipäivää.

Tänäänkin sadat tuhannet juopon lapset heräsivät möykky sisikunnassaan, se on takertunut henkitorveen eikä sitä saa nielaistuksi alas.  Juopon lapsi on tuskainen ja masentunut. Isä tai äiti tai molemat ovat olleet humalassa ensin viikonloppuisin, sitten myös arkisin, joillakin on ollut viikkojen juomaputkia.

Juopon lapsi yrittää olla vanhemmilleen hyvä ja kiltti, jospa ne sitten olisivat selvin päin. Lapsi ei uskalla kertoa vanhemmilleen tuskastaan. Juopolle ei voi kertoa sellaista, koska juoppo pahoittaisi mielensä. Juopolle on liikaa, kun oma lapsikin syyllistää. Se ahdistaa niin, että pitää lähteä ryyppäämään. Juopon perheessä ei saa puhua suoraan mistään asiasta. Siellä leikitään että kaikki on hyvin.

Kun juopon lapsi menee iltaisin nukkumaan hän pelkää mitä yöllä tapahtuu. Hänen kainalossaan voi olla pikku veli tai sisko, joka pelkää vielä enemmän, joskus niin että tärisee. Koska lapsi ei pysty keskittymään, koulumenestys heikkenee. Koululaisen silmissä on kuva hangessa makaavasta juoposta ja korvissa kaikuu naapurin lasten ivanauru. Lapsi saa huonoja koulutodistuksia ja alkaa pitää itseään tyhmänä, muita huonompana.

Juoppo tarvitsee hoitoa. Älkää kuitenkaan säälitelkö juoppoja, he ovat itsesäälin mestareita. Säälikää juopon lapsia. Antakaa heille hellyyttä, näyttäkää, että on aikuisia, joihin voi luottaa, joiden sylissä lapsi voi tuntea olevansa turvassa ja rakastettu.  

 

Independence day of Finland

Aaltonen, Aitola, Borotinsikij, Elo, Ericsson, von Essen, Hartikka, Heinmaa, Irjala, Jääskeläinen, Kauppala, Leinonen, Mankonen, Manner. Molander, Mäkelä….

Siinä alkupää lyseon Pro-Patria taulusta, jossa on lueteltu ne Vaasan lyseon pojat, jotka antoivat henkensä isänmaansa puolesta vuosina 1939-1944…

Pro Patria-taulu paljastettiin lyseon juhlasalissa tammikuussa vuonna 1957. Joka-aamuisessa aamuhartaudessa tuijotin tuota taulua. En ymmärtänyt, miten lyhyt aika oli kulunut siitä, kun nuo taulun yli sata poikaa ja miestä olivat antaneet henkensä sodassa. Monet joutuivat lähtemään  kesken koulun ensin lyhyeen koulutukseen ja sitten rintamalle. 

Näin kirjoitti 19-vuotias isäni Kannakselta itsenäisyyspäivän aikoihin vuonna 1942: ”Vuorokausi vuorokauden perään kuluu täällä etulinjassa, jälleen on päivä muuttumassa yöksi. Olin vartiossa iltapäivällä, juuri kun hämärä laskeutui. Ohut pilvikerros on vetäytynyt taivaalle. On hiljaista, kuuluu selvästi lumen putoilu ja oksien rasahtelu. Mieli unohtaa väkisinkin väijyvän todellisuuden ja palaa kauas kotiin, rakkaiden luo.

Ajatus havahtuu kylmään todellisuuteen. Tuntuu kuin avaruus repeäisi ja syöksyisi alas. Ilmassa suhisee ja korvien ohi sihahtelee pirulliset sirpaleet. Edessä ja takana räiskähtää; kiven järkäleet lentävät kumisten. Mustia ammottavia aukkoja ilmestyy lumeen etumaastossa. Mitä nyt? Yhtäkkiä on ulvonta lakannut, kuuluu vain omien kiväärien ja konekiväärien katkeamaton laulu. Miehiä juoksee kyyrysillään, mitään puhumatta juoksuhautaan. Pian on mies miehen vieressä, leimahtelee, kuuluu huumaava pauke. Siitä huolimatta kuulen sydämeni kiivaan läpätyksen. Olen varmaan kalpea, ohitseni kannetaan vielä kalpeampaa naapuripesäkkeen vartiomiestä. Joku sanoo hiljaa: suoraan sydämeen.”

*

Kun ajattelen sotaveteraanejamme, mielen täyttää hellä liikutus ja kunnioitus. Isänmaan puolesta taistelivat rinta rinnan punainen ja valkoinen,  porvari, duunari ja talonpoika. Suomi oli jokaiselle kallis kotimaa, isänmaa.

Sotaveteraanit ovat rauhan miehiä, koska he tuntevat sodan mielettömyyden. Ihmisen pitää oppia olemaan ihmisen veli ja sisar, vain raakalainen haluaa tuhota lajitoverinsa, vain mieleltään pahasti häiriintynyt tuhoaa elämää tunnontuskia tuntematta – ja vielä jumaliensa nimiin vannoen.

Pohjalainen mies on itsepäinen ja omapäinen, pahimmillaan joustamaton ja itseään naurettavasti korostava pikkusielu. Parhaimmillaan pohjalainen on työteliäs, viisas nainen tai rauhallinen mies, jonka teot puhuvat puolestaan eikä turhia sanoja tarvita. Omaa itsetuntoa ei tarvitse pönkittää halveksimalla ketään.

Aikuiseksi kasvanut pohjalainen osaa nöyrtyä Luojansa ja elämän suuruuden ja pyhyyden edessä. Hän ei kuitenkaan nöyristele eikä alistu mielistelemään ketään oman etunsa vuoksi. Hän uskaltaa  ja haluaa pitää avuttoman ja heikon puolta silloinkin, kun vastassa on iso, röyhkeä ja ahne. Niin sotaveteraanitkin tekivät.

Itsenäisyystaistelu jatkuu. Onko Suomi meille yhä korvaamattoman rakas, vai myymmekö sen tunteilematta eniten tarjoaville pikavoittojen toivossa?    

Kun isä lyö äitiä

Aamutelevisiossa puhuttiin perheväkivallan ja poliisien kotihälytystehtävien lisääntymisestä kuluneen koronavuoden aikana. Kasvu on ollut jyrkkä. Poliisi saa tänä vuonna 90 000 kotihälytytystä ja Ensi- ja turvakotien liiton chat-palvelun asiakasmäärä on seitsenkertaistunut.

Sekä Poliisihallituksen edustaja että Ensi-ja turvakotien liiton pääsihteeri olivat todellisia asiantuntijoita, jotka tiesivät mistä puhuivat, faktoihin tukeutuen.

Poliisin väkivaltahälytykset olivat lisääntyneet ”vain” kuusi prosenttia, meteli ja uhkailu olivat muita  hälytyksen syitä. Onko yli 20 000 kotipahoinpitelyä vähäinen määrä? Tuskin, jokainen pahoinpitely on liikaa. Perheissä on lapsia, joille fyysisen väkivallan näkemien omassa kodissa on kauhistuttava kokemus. Isä löi äitia! Se on kokemus, joka jättää ikuisen jäljen, vaikka tapaus olisi ainutkertainen –mitä se tuskin on. Isä löi äitia ja äiti itkee lattialla! Toistuvana väkivalta murtaa lapsen turvallisuudentunteen ja mielen vammat ovat pysyviä.

Turvakoteihin hakeutui tänä vuonna yllättäen hieman vähemmän perheitä kuin aikaisemmin. Pääsihteerin selitys oli uskottava: Kun perhe on sulkeutunut kotiin koronan vuoksi, hallitseva tunne on pelko. Apua hakeva tietää, että hänen on palattava neljän seinän sisälle kotiinsa, jossa pahoinpitelijä odottaa.

On syytä huomauttaa, että pahoinpitelijä ei aina ole mies eikä pahoinpitely ole aina fyysistä. Toisen ihmisen alistaminen ja halventaminen puhein ja uhkauksin on halpamaista. Aina ei pahoinpitelyyn tarvita edes puhetta, mykkä synkkyys, jatkuva murjottaminen ja perusteeton syyttely riittää.  

Väkivaltaongelmien ydin ei ole vain yksilöissä, vaan myös yhteiskunnan tilassa. Juhlapuheissa puhutaan ihmisarvosta, nuorten, lasten ja vanhusten asemasta. Todellisuussa meitä jaetaan kelpaaviin ja kelpaamattomiin jo varhaislapsuudessa. Tärkeintä on menestyminen ja tehokkuus, voittaminen ja taloudellinen menestys. Joidenkin mielestä kaikki on hyvin niin kauan kun tasavallan presidentti osallistuu Hurstien järjestämään köyhien massatapahtumaan kerran vuodessa. Kuka pohtii avun tarjoajien kestokykyä? Onko loppuunpalaminen lähellä?

Myös väkivallan tekijä tarvitsee apua asiantuntijoilta. Väkivaltaan on syynsä, pelkkä halveksunta ei ketään paranna.

*

Ylen perjantaidokkari kuvasi kannabis-mummoa, joka kertoi miten 50 vuoden pössyttely oli tehnyt hänet onnelliseksi. Sitten pössyteltiin yhdessä nuoren miehen kanssa. Tässä oli opetus, näin Suomesta tehdään maailmakaikkeuden onnellisin pläntti. Nuoret pössyttelemään kannabista.

Nuorten huumekuolemat ovat meillä tavallisia, alaikäiset tytöt myyvät itseään diilereille.  Jätevesien analyysi on paljastanut huumeidenkäytön yleisyyden.

Vaasassa perheiden köyhyys on räjähtänyt silmille, vapaaehtoiset jakavat 800 annosta ruokaa viikossa. Köyhillä lapsilla on nälkä. Rahat ovat loppuneet apua jakavalta yhdistykseltä. Ruokaa lahjoitetaan yhä, mutta sen säilyttäminen ja kuljetus maksavat tuhansia euroja.

Kuulin, että kouluruokaa moititaan ja joku vaatii kouluihin tarkastuskäyntejä, katsotaan haistaako nirppanokka ruuassa moitittavaa. Tämä raivostuttaa minua. Moni lapsi odottaa viikonloppuna maanantaita, koska silloin koulussa saa ruokaa.

Luin eilen kirjeitäni äidille opiskeluajoiltani. Usein pyysin lähettämään nopeasti ruokapaketin. Kerroin lukeneeni, että Aero (Finnair) kuljettaa paketin kolmella markalla Vaasasta Helsinkiin! Oli vuosi 1964. Pyyntö oli ”vanha normaali.”

Ihminen tuomarina ja kriitikkona

Tämän aamun Hesari sai minut taas kerran pohtimaan, miten vaikeaa on arvioida objektiivisesti ja tarkasti ihmisen tekoja. Usein arvioidaan ihmistä, eikä hänen tekojaan. Esimerkiksi työtehtävään valitaan usein poliittisesti tai muuten ”sopivin,” eikä pätevin. Hankala ihminen ajattelee itse, eikä laula käskystä ylistysvirsiä virallisesta virsikirjasta. Tosin on niitäkin, joille ei mikään kelpaa. Yleisnarisija on työyhteisön rasite.

**

Lehtiuutiset kertovat miten oikeus jakaa tuomioita vaiheittain: käräjäoikeus, hovioikeus, korkein oikeus (KKO). Päivän lehti kertoo, että KKO lievensi naisen puukotustuomiota. Korkein oikeus ”linjasi millaisessa tilanteessa puolisoon kohdistuva väkivalta voidaan katsoa hätävarjeluksi.”

Mies oli uhkaillut ja pahoinpidellyt usein vaimoaan. Kun vaimo tuli kerran kotiin, 9-vuotias lapsi vuosi verta, kun isä oli pahoinpidellyt häntä. Avioparin välille syntyi riita, mies löi vaimonsa tajuttomaksi. Kun toinen lapsi yritti soittaa hätäkeskukseen, isä otti puhelimen ja löi lasta.

Mies oli saanut useita tuomiota perheensä pahoinpitelystä.  Korkein oikeus pohti että ”mitä yllätyksellisempi tilanne on kyseessä ja mitä lyhyempi on harkinta aika-sitä ymmärrettävämmäksi käyvät mahdolliset virhearvioinnit.” Oikeus ymmärsi: ”koska nainen oli todennäköisesti pelännyt oman ja erityisesti lasten turvallisuuden puolesta.”

Jaa, että oli pelännyt, ei varmasti, mutta ”todennäköisesti.” Mies oli juuri ennen puukotusta pitänyt perheen nuorinta lasta sylissään ja uhannut tappaa vaimonsa. Vaimon puolustus oli ollut ”ylimitoitettua.” Hän oli iskenyt miestä kaksi kertaa puukolla selkään, vaikka hänen olisi pitänyt rajoittaa lyöntien määrää (kahdesta yhteenkö?) niin, että miehelle olisi aiheutunut mahdolisimman lievät vammat.”

En kommentoi. Ajattele itsesi tilanteeseen. Sinut on lyöty tajuttomaksi, puoliso uhkaa tappaa sinut veitsi kädessä, lyö lasta…Korkein oikeus alensi naisen tuomion kolmesta vuodesta ehdotonta vankeutta kahteen vuoteen ja kolmeen kuukauteen.

Muistan pohtineeni usein lehtiä lukiessani tuomioiden perusteluja. Kauan sitten nainen pakeni rappuun puolisoa, joka oli hakannut häntä vuosikaudet. Nainen puukotti miehen, joka juoksi perään. Tuomio oli kuusi vuotta.

Sitten nämä tuomioiden perustelut: Mikä tekee rikoksesta törkeän, mikä erityisen törkeän. Saako ihmistä potkia ja hakata tajuttomaksi, eikä teko ole ”erityisen törkeä,” vaan ”törkeä.” Entä mikä on ollut raiskauksen ja ”kevytraiskauksen” ero?

En minä ole kostoa ja maksimaalisia tuomioita ole vaatimassa kenellekään. Ei elinkautinen tai hirttotuomio rikollisuutta vähennä. Perheiden hyvinvointi ja varhainen puuttuminen ongelmiin sitä vähentäisi. Kansan jako jo lapsuudessa menestyjiin ja luusereihin näkyy karmealla tavalla Yhdysvalloissa ja meilläkin yhä selvemmin. Yhteiskuntapolitiikka ja koulutuspolitiikka ehkäisevät tai lisäävät rikollisuutta.

*

Kun valmistuin opettajaksi opettajakorkeakoulusta, opetustaitomme arvioitiin tarkasti kymmenesosan tarkkuudella, 7,9; 8,6….Se ahdisti, koska kriteerit olivat epäselvät. Kouluarvostelun perusteita rukataan jatkuvasti, sekin ahdistaa monia, koska nuoren tulevaisuus riippuu koulutodistuksesta. Puhe ”armovitosista”  ei ketään auta. Pitäisi pohtia asiantuntevasti mistä vitoset johtuvat. On vaikea muuttaa hetkessä oppilaiden asennetta ”ei kiinnosta tippaakaan;” sen syyt ovat syvällä. Opetuksen arviointi vaatii opettajalta pedagogista ammattitaitoa. Yläilmoista tulevat epämääräiset kriteerit ja vaatimukset  aiheuttavat opettajissa turhautuneisuutta, kyynisyyttä, jopa  halun vaihtaa alaa. Moni oppilas voi huonosti kilpailukoulussa.

Taiteen ja sanataiteen arviointi olisi pidemmän saarnan arvoinen. Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Toini Havu lyttäsi Tuntemattoman sotilaan maan rakoon valtalehden arvostelussa 19.12.1954. ” Kirja on yleiskuvana valhe sodasta. Linna ei ole vapautunut purnaajan aggressioista,” ym. haukkumista: ”Ei Hietanen voi olla satakuntalainen nimi,” (!) jne.

Hesarin arvostelija runttasi viime viikolla suorastaan pilkallisesti yhden Finlandia-palkinnon ehdokkaan, joka oli saanut paljon kehuja. Vuosien työn tehneet kirjailijat voidaan teilata julmasti. Kritiikki voi olla asiallista  olematta julmaa. Se voi nostaa, se voi upottaa ihmisen.

Vuosikymmeniä sitten konsertti arvioitiin Hesarissa näin: ”Hän lauloi kuin tuberkuloottinen lahna.”

Kuka arvioi objektiivisesti abstraktin kuvataiteen produktin? Elin lapsuuteni taidemaalareiden ympäröimänä. Opin sanat abstrakti, nonfiguratiivinen taide. Ymmärsin nälkätaiteiljoiden keskinäisen kateuden ja lehtiarvostelujen tärkeyden.

**

Helsingin opettajakorkeakoulun kuvaamataidon lehtori Lauri Santtu arvioi minut vuonna 1965 ihan oikein: Kyllä Uusikylästä voi opettaja tulla, mutta kyllä te olette haistellut lapsena liikaa tärpättiä.  Yritin tehdä jotain suttua paperille. Lauri Santtu tunsi sukuni taustat. Kotona haisi ölyvärimaalarin tärpätti.

Muuten, tuo abstrakti kuva facebookini alussa on Pentti Uusikylän ” Katoava hetki” (1968). Pentti oli isäni. Anna taulusta arvosana skaalalla 4-10.

Einarin nimipäivänä

Näin kirjoitti isoisäni, taidemaalari Karl Einar Alexander Frisk (vuodesta 1926 Einari Uusikylä) päiväkirjaansa. Hän oli kaunosielu, laulaja, ajattelija. Einari eli 1890-1973.

12.03.1913

Katso kaikkia asioita syvemmälle, niin löydät syyt. Löydettyäsi syyt, älä tuomitse, sillä syiden takana on toisia syitä, joita ei voi käsittää. Syiden ja seurausten sarja jatkuu kauas, alkulähteille on ihmisen mahdoton päästä. Syiden vaikutusta voimme  vain lieventää. Pahat seurakset voimme kääntää hyviksi tekemällä niistä syitä tehdä hyvää, ja niin ollen muuttaa niiden luonteen.  

Ihmisen tärkeimpiä tehtäviä tässä elämässä pitäisi olla sielunsa kypsyttäminen likemmäksi täydellisyyttä, eikä ainoastaan pintapuolisten elämänmuotojen, kuten rikkauksien, hyvinvoinnin ja mukavuuden etsiminen. Nämä ovat katoavaista omaisuutta, jota vastoin sielullisia rikkauksia ei mikään voima hävitä.

Ihmissydän on kanteleen kaltainen. Siellä on viritetty eri tunteet sointuviksi kieliksi, joita Elämä soittelee. Kokemukset muodostuvat sydämessä taruiksi, jotka yksinäisinä hetkinä alkavat soida ja herättävät tuhansia kuvia mielikuvituksen maailmassa. Näitä säveliä tulisi ottaa talteen ja muodostaa pysyviksi. Taiteen tehtävä on näiden sävelien kokoaminen.

 Sanoja heliseviä kauniita kaikuvia on niin helppo paperille kirjoittaa, mutta toimia ajatustensa ja tunteidensa mukaan, kuinka vaikeaa. Ja kuitenkin toiminta pitäisi olla ihmiselämän päätehtävä.

NYKYAIKA (30- tai 40-luvulla kirjoitettu)

Kylmä, laskeva nykyajan ihminen askartelee numeroiden, autojen ja koneiden parissa, häneltä puuttuvat ne ominaisuudet, jotka avaavat portit sisäiseen maailmaan; siihen maailmaan, josta uskonto ja taide ammentavat. On kuin konekulttuuri olisi vienyt ihmisiltä sielun. Heidän sydämensä on kuollut ja tunne-elämä madaltunut.

Nykyaikainen urheilu ennätyskiihkoineen on rappeutumisilmiö. ”Kuihtunut sielu terveessä ruumiissa” sopisi nykyään urheilun tunnuslauseeksi. Kuinka kaukana onkaan helleenien henkevä kauneudenpalvonta nykyaikaisen urheilun suonenvedontapaisesta kiihkeydestä.

*Kaarlo Einari Uusikylä , vuoteen 1926 Frisk (1890 Vaasa − 1973 Vaasa) oli itseoppinut suomalainen kuvataiteilija ja erityisesti miniatyyrimaalari. Vahvasti eläytyen hän tulkitsi kotikaupunkiaan Vaasaa ja sen saaristoa. Uusikylä oli tunnettu eteerisenä herrasmiehenä, joka mielellään pohti olemassaolon tarkoitusta. Tikanojan taidekodin peruskokoelmassa on yli sata teosta.

Eemu MynttiEero Nelimarkka ja Einari Uusikylä olivat lapsuudenystäviä ja pitivät yhteyttä läpi elämänsä: He kirjoittelivat toisilleen kirjeitä ja kävivät kahviloissa pitkiä keskusteluja taiteesta ja elämästä. Ehkä paras osoitus heidän ystävyydestään ovat lukuisat heidän toisistaan maalaamat muotokuvat. Kolmikkoa voidaan kutsua suomalaisen modernismin varhaiskauden tulenkantajiksi. (Wikipedia)