Isänpäivän rukouksia

Isänpäivän rukous 1

Isä meidän, meidän oma iskä
Veli-Pekka, Vee-Pee, olkoon yhä nimesi.
Tulkoon sinun isänpäiväsi,
tapahtukoon sinun oma juhlasi
kotona ja sun iskän, vaarin, luona.
Anna meille tänä päivänä meidän viikkokarkkimme,
niin voimme jakaa niistä Jerelle, jolla ei iskää ole.
Äläkä saata meitä enää turhaan autolla kouluun,
vaan päästä meidät kävelemään turvallista puistotietä.
Sillä sinun on koti, lapset ja äiskä,
ettekä te ikinä jätä Tiinaa ja mua.
Lupaathan?

Isänpäivän rukous 2

Isä meidän, joka olet taas ties missä.
Pauli Antero(Pee Aa) olkoon yhä nimesi.
Tulkoon sinun ryyppykaverisi vasta huomenna.
Tapahtukoon sinun sekoilusi
kapakassa eikä kotona.
Anna meille tänä päivänä meidän ruokarahamme,
ja anna meille meidän säästörahamme takaisin
niin kuin mekin takaisin annamme niille, joilta olemme lainanneet.
Äläkä saata meitä kadulle diilerin uhriksi,
vaan päästä meidät ajoissa turvakotiin.
Sillä sinun on valta, voima ja vastuu, iankaikkisesti.
Tosi on.

Isänpäivän rukous

Isänpäivän rukous 1

Isä meidän, meidän oma iskä,
Veli-Pekka, Vee-Pee, olkoon yhä nimesi.
Tulkoon sinun isänpäiväsi,
tapahtukoon sinun oma juhlasi
täällä kotona ja vaarin, oman iskäsi, luona.
Anna meille tänä päivänä iso pussi karkkeja,
niin voimme jakaa niistä Jerelle, jolla ei iskää ole.
Äläkä saata meitä enää autolla kouluun,
vaan päästä meidät kävelemään puistotietä.
Sillä sinun on koti, lapset ja äiskä,
ettekä te ikinä jätä Tiinaa ja mua.

Lupaathan?

Isänpäivän rukous 2

Isä meidän, joka olet taas ties missä.
Pauli Antero (Pee Aa) olkoon yhä nimesi.
Tulkoon sinun ryyppykaverisi vasta huomenna.
Tapahtukoon sinun sekoilusi
kapakassa eikä kotona.
Anna meille tänä päivänä meidän ruokarahamme,
ja anna meille meidän säästörahamme takaisin
niin kuin mekin takaisin annamme niille, joilta olemme lainanneet.
Äläkä saata meitä kadulle diilerin uhriksi,
vaan päästä meidät ajoissa turvakotiin.
Sillä sinun on valta, voima ja vastuu, iankaikkisesti.

Tosi on.

Sain oppitunnin ihmisyydestä

Viitisenkymmentä metriä tieltä oli penkki ja sen edessä punertava matto. Penkin vieressä oli pari isoa tekokukkaa, varret tanakasti pystyssä. Isot terälehdet olivat aina auki, yhtä kirkkaina ja kauniina. Pakkasten tuloon asti penkillä istui päivittäin neljä tai viisi ihmistä. Pari muuta seisoskeli puihin tai rollaattoriinsa nojaillen. Iäkkäät naiset ja miehet istuvat penkillä tuntikausia, välillä jaloissa istuvaa koiraa silitellen.

Eräänä myöhäissyksyn aamuna päätin käydä tervehtimässä penkillä istuvaa paria. Mies oli jo aika tuiskeessa, katse alas luotuna hän tervehti ystävällisesti. Mummo oli korkeintaan pikku maistissa ja esitteli minulle mielihyvin kotipiirinsä.

Näin, että maton reunalle, kukkien viereen oli aseteltu pieniä kiviä ympyrän muotoon. Ympyrän sisällä oli kaksi koristetta, pieni harmaa ratsuhevonen ratsastajineen sekä keltainen muovinen kalanruoto. En tiedä mitä sisustusarkkitehti tai taidearvostelija olisi sanonut penkkipiirin esteettisistä arvoista, mutta se on yhdentekevää.

Penkillä istujilla oli veljensä ja sisarensa, nuo yhteiskunnallisesti hyödyttömät, työikänsä ohittaneet ihmiset, joista muutamat etsivät alkoholista helpotusta, unohdusta tai pakoa jostakin, kenties syyllisyydestään, tehdyistä ja tekemättömistä asioista, läheistensä menetyksistä, sairauksista tai lähestyvän kuoleman todellisuudesta. Heillä oli kuitenkin toisensa, ihmiset, joiden kanssa voi keskustella, joiden lähelle pääsee suorastaan pakosta, koska penkki on niin lyhyt ja ahdas. Kukaan ei tuntunut kaipaavan pois piinaavasta ahtaudesta.

En tiedä mistä penkillä keskusteltiin. Ehkä siellä mietittiin omaa elämää, lapsuutta ja nuoruutta; ihmeteltiin mihin ne katosivat niin äkkiä. Kenties penkillä pohdittiin myös sitä, miksi lähitalossa asuva yksinäinen mies hyppäsi kolmannen kerroksen ikkunasta. Ei hän kuollut, ehkä se oli viimeinen hätähuuto: auttakaa, minua!

Paljon on suomalaisilla älyä, osaamista ja erityislahjakkuutta, mutta yhä vähemmän ymmärrystä siitä mikä elämässä on tärkeää, mikä toisarvoista. Nyt itsekäs, kova narsisti-menestyjä, voittaja on nostettu jalustalle. Koulussa ja työelämässä on taisteltava; muiden kukistamisesta on tehty oman menestymisen ehto ja omaa arvoa mitataan sillä, kuinka mahtavalta liioiteltu ja paisuteltu ansioluettelo saadaan näyttämään. Paljon on mahtailua ja mielikuvatehtailua – ja paljon masennusta kun mikään suoristus ei tunnu riittävän muille, saati itselle.

Mahtavinkin menestyjä haurastuu, kulkee vääjäämättömästi kohti viimeistä työpäivää, kohti viimeistä elinpäivää. Jokainen tarvitsee lähelleen toista ihmistä syntymästä kuolemaansa saakka. Syvin onni löytyy aidosta ystävyydestä , rakkaudesta ja toveruudesta, siitä että saa aidosti tuntea kuuluvansa yhteisöön sen arvokkaana jäsenenä ja joku välittää.

Huomenna muistelemme rakkaita vainajia. Siteeraan taas kerran isosisäni päiväkirjaa sadan vuoden takaa. Näin kirjoitti nuori taidemaalari Einari:

”Lehtojen vihreässä hämärässä kulkevat valkopukuiset ihmiset rauhanpalmut käsissä, kukkaisseppeleet päässä pyhiinvaellusmatkallaan pyhille kauneuden seuduille. Kun tulen Tuonen maahan, saan minäkin heihin liittyä ja nähdä kauneuden kirkastetussa muodossa, syvänä, pysyväisenä ja pyhyyden valossa väräjävänä. Saan nähdä loputtomiin aina virkistävänä Luonnon taivasmaan. Tämä on taiteilijalle Jumalan näkemistä kasvoista kasvoihin. Tahdon niin elää, että pääsen taiteilijasielujen Eedeniin. Pitkä ja vaivalloinen on vaellukseni ennen sitä. Kärsimykset on kestettävä, mutta pyhä tuli sydämessäni älköön koskaan sammuko: kauneuden kaipuu”.

Muukalaisviha tuhoaa ihmisyyden

Suomi, Vaasa ja pohjalaisuus ovat minulle rakkaita. Vaasalaisuuteni sietää oikein hyvin, että entisessä Vaasan läänissä asuu omia murteitaan puhuvia maalaisia, ovatpa he sitten suomen- tai ruotsinkielisiä. Se on Pohjanmaan rikkaus. Maailma on nyt sellainen; meidän on siedettävä monen muunkin kielisiä pohjalaisia. Ei ihmisarvoa ratkaise se, mistä kukin on kotoisin. Vaasassa on muuten noin 60 000 asukasta, heillä on lähes sata äidinkieltä.

Opin suomenkielisenä pikkupoikana, isojen poikien opettamana, ensimmäiset sanani ruotsiksi: ”holl seften” (håll käften) eli ”turpa kiinni.” Niin piti kuulemma huutaa kun näki ruotsalaispojan. Taisin huudella muiden mukana – muistamatta että parhaisiin kavereihini kuuluivat naapurin pojat Stig ja Leif sekä Nymanin Jalle, joka kutsui äitiään mammaksi.

Uusikylät olivat vielä 1920-luvulla nimeltään Friskejä. Isoisäni, taiteilija Karl Einar Frisk, muutti 1926 nimensä Kaarlo Einari Uusikyläksi. Einarin isä Karl Velentin oli täysin suomenkielinen kraatarimestari Vaasasta, äiti umpiruotsinkielinen Maria Amanda Vikman Björköbystä. Heille syntyi liuta lapsia, joilta sujuivat molemmat kielet: Einar, Erik, Armas, Impi, Lempi…

Kun Ylistaron komiassa kirkossa 600 pohjalaista lauloi syrämmiensä kyllyyrestä körttivirren, ymmärsin mitä aito yhteisöllisyys ihmiselle merkitsee. Se on hyvän elämän turvallinen perusta. Vääristynyt yhteisöllisyys johtaa sairaaseen muukalaisten halveksintaan ja vihaan, kammottaviin hirmutöihin. Media on päivittäin tulvillaan ”toisenlaisiin” kohdistuvaa väkivaltaa, tappamista, murhia, raiskauksia, kiduttamista – ja mikä karmeinta, usein hirmutöitä tehdään oman uskonnon oikeuttamina! Jemenin nälkään ja tauteihin kuolevien lasten katsominen tv-uutisissa ylittää sietokyvyn.

Mietin joskus mistä johtuu etelä-pohjalaisten tarve trossata (suomeksi kehuskella) omalla erinomaisuudellaan, ei kai vain alemmuudentunnosta? ”Moon kaukaa viisas ja läheltä helevetin hyvännäköönen.” ”Kerran luulin notta olin vääräs mutta sitten huomasinkin, notta erehryyn.” ”Kyllon rahaa, mutton reirekki kipiät.” Usein joku pienehkö saavutus on olevinaan ”maailmalaajuisestikin ainutlaatuinen.”

Hauskoja tokaisuja, mutta entäpä, jos niistä tulee käytöstä ohjaava koodisto? Rajaa aidon itseluottamuksen ja alemmuudentuntoisen itsekehun välille on joskus hankala vetää. Ikävintä on, jos toisesta, ja varsinkin erilaisesta ihmisestä, tulee vihollinen, joka pitää kukistaa oman erinomaisuuden todistamiseksi ja etujen rohmuamisen vuoksi. Seinäjoen ja Vaasan, kuin myös suomalaisten ja hurrien, keskinäinen nokittelu, oman hännän nostelu ja yliampuva itsekehu, on lapsellista ja typerää.

Itäsuomalainen yrittäjäperhe kirjoitti lehdessä miten perhe muutti suurin toivein Etelä-Pohjanmaan maakuntaan. Vuodessa heidät kiusattiin pois seudulta vastenmielisinä kummajaisina. Uskommeko, että vain sisäsiittoisuudella turvaamme ylvään pohjalaisen rodun puhtauden? Jurvalainen naikoon laihialaisen, mutta vöyriläinen, saati närpiöläinen tai liperiläinen, olisi kauhistus, vai?

Ponon Vesa, Vesa Bono, oli lapsuudenkaverini. Vesa oli yhteiskoululainen, mikä olisi riittänyt minulle, poikalyseolaiselle, kaveruuden esteeksi. Ei haitannut, kuuntelimme murrosikäisinä hänen grammariltaan hurmiossa Little Richardin raakkumista ja Elviksen Tutti Fruttia ja olimme yhdessä meripartiolaisia.

Vesan italialaissyntyinen isä oli iso, komeaklyyvarinen torikauppias, meidän poikien kielellä Keorke Lutviik Pono. Hän oli tullut Suomeen sirkuksen mukana. Karjalaissyntyisellä äiti-Huldalla oli kauppahallissa myymälä. Näin televisiouutisissa Petri Bonon, nuoren Vesan kaksoisolennon. Hän on Hyksin syöpäkeskuksen johtava ylilääkäri. Georgen ja Huldan geeniyhdistelmä tuotti fiksuja poikia, suomalaisia, pohjalaisia.

Pakettipostia tappajalta

Miksi joku lähetti äskettäin Amerikassa pommipaketteja Clintoneille, Obamalle puolisoineen ja muutamille muille vaikutusvaltaisille demokraateille? Pian selvinnee kuka, tai ketkä näin tekivät. Pommien kohteet ovat ilmiselvästi Donald Trumpin aatemaailman vastustajia.

Mediayhtiö CNN sai myös pomminsa; se, jos joku, on välittänyt jatkuvasti ja säälimättä Trumpin ristiriitaisia puheita, uhkauksia ja valheita. Aivan äskettäin niistä lähetettiin lyhyt kooste otsikolla ”Tämän alemmaksi Yhdysvaltain presidentti ei voi vajota.”

Kun Trump tuomitsi kesysti, virkansa puolesta, pommikirjeiden lähettäjän, hän ei edes maininnut nimeltä heitä, joille pommit oli lähetetty. Sen sijaan hän vaati medialta vastuullisuutta! Sanaakaan hän ei puhunut niiden vastuusta, jotka tappavat, tapattavat ja vangitsevat eri maissa toimittajia, jotka kritikoivat sokeaa vallankäyttöä. Tuore tapaus Jamal Khasoggin murha Istanbulissa, saudien lähetystössä, on kauhistuttava esimerkki inhimillisestä raakuudesta.

Tappavia pommikirjeitä on lähetetty ennenkin. Älykkäästä nerosta, nimeltään Ted Kaczinsky, tuli Yhdysvalloissa pelätty pommitappaja, joka lähetti vuosina 1978-1994 yhteensä 18 pommipakettia näennäisen umpimähkäisesti valituille uhreille. Hänen veljestään kasvoi lempeä sosiaalityöntekijä. Mikä selittää veljesten erilaisuuden?

Ted joutui kuuden kuukauden ikäisenä sairaalaan lääkeallergian vuoksi, vauva eristettiin kuukausiksi perheestään, juuri pahimmassa mahdollisessa iässä. Tapauksen jälkeen lapsen persoonallisuus näytti muuttuvan; entisestä vilkkaasta lapsesta tuli ilmeetön, aivan kuin tunteeton. On paljon tutkimustietoa siitä, että lapsen eristäminen vanhemmistaan parina ensimmäisenä elinvuotena voi johtaa vakaviin seurauksiin. Näinä vuosina luodaan pohja ihmisen turvallisuudentunteelle ja itsearvostukselle.

Kaczinskyt vaativat pojiltaan täydellisiä koulusuorituksia. Kun muut lapset leikkivät ympärillä, äiti istui Tedin vieressä lukien tämän kanssa tieteellisiä aikakausikirjoja. Äiti piti tarkkaa päiväkirjaa Tedin edistymisestä. Ted menestyi koulussa niin hyvin, että hän hyppäsi kahden luokan yli. Naapurit kuitenkin huomasivat, että vaikka pojan aivot kulkivat pari vuotta muiden edellä, hänen ihmissuhdetaitonsa ja tunnekehityksensä laahasivat pahasti jäljessä.

Ted pääsi Harvardin eliittiyliopistoon älykkyytensä ja loistavan koulumenestyksensä vuoksi. Maalaispoika sijoitettiin heikkotasoisimpaan asuntolaan, johon hän eristäytyi. Hänestä tuli kiusattu omituinen yksineläjä, joka ei juuri liikkunut huoneestaan. Pilaantuneen ruoan ja likaisten pyykkien haju kertoi, missä osoitteessa Ted Kaczinsky asui.

Jonkin aikaa Ted näytti löytävän mielekkyyttä elämälleen opiskelusta. Hän opiskeli matematiikkaa, jonka parissa vietti kaiken ajan etsien ”absoluuttista totuutta,” puhumatta yhdellekään ihmiselle. Ted eteni nopeasti akateemisella uralla, voitti palkinnon tohtoriväitöskirjallaan ja pääsi pian apulaisprofessoriksi Berkeleyn yliopistoon, Kaliforniaan.

Opiskelijat pitivät professoriaan toivottoman etäisenä, ihmisenä jota ei voinut lähestyä. Hoidettuaan professuuriaan kaksi vuotta Ted erosi toimestaan. Yksi syy lienee ensimmäisten treffien päättyminen katastrofiin. Häntä yritettiin houkutella jäämään, mutta mikään ei auttanut ja nuori mies katosi Montanan syrjäseudulle, muutaman neliön lautahökkeliin, vailla sähköä ja muita mukavuuksia.

Maalaiskirjastosta omituinen metsäläinen lainasi Shakespearen teoksia ja tieteellisiä aikakausijulkaisuja, joita luki kynttilänvalossa. Ted vältteli ihmisiä viimeiseen saakka, eli metsän antimilla ja piti pientä viljelystilkkua.

Kaczinskystä oli tulossa pommitappaja, unabomer, joka alkoi rakennella puusta ja metallista pommeja, joita hän aluksi lähetti yliopiston professoreille, sen jälkeen lentoyhtiöiden virkailijoille. Tästä tulee nimi “unabomer”.”Un” (university) viittaa yliopistoon, ja “a” (airlines) lentoyhtiöihin. Ensimmäinen pommi räjähti 25. toukokuuta ja viimeinen kuudestoista pommi, 24. huhtikuuta vuonna 1995.

Unabomerin kohtaloksi tuli se, että hän vaati New York Timesia ja Washington Postia julkaisemaan 35000:n sanan julkilausumansa, jossa kertoi kaiken toimintansa taustana olleen sen, että teknologian kehittyminen oli aiheuttanut ihmisille korvaamatonta psykologista kärsimystä. Kaczinsky halusi kostaa kärsimyksen aiheuttajille, ja muuttaa ihmiskunnan arvomaailmaa siten, että teknologian ylivalta kukistuisi.

Ted oli tunnekylmä, sairas, ihmisraukka, joka kosti karmealla tavalla muille sen, että hänet oli hylätty niin monta kertaa. Hyvä kasvatus on ainoa keino tehdä maailma paremmaksi. Ihmispedot ovat myös kasvatuksensa hedelmiä. Pahinta kasvatuksessa on tunnekylmyys ja välinpitämättömyys. ”Ainoa tunteeni on viha,” kertoi yksi Suomen tunnetuimmista rikollisista, pitkän uransa jälkeen.

Yhdysvaltain presidentin upea puhe

Yhdysvaltojen presidentti on pitänyt upean puheen kongressille. Seuraavassa on lyhyt, vapaamuotoinen suomennos pitkän puheen parista kohdasta.

Presidentti aloitti vetoomuksella: Meidän on puolustettava tulevaisuudessa itseämme maailmassa, jota on hallittu roistojen ehdoilla. Liittolaisemmekin ovat oppineet että todellinen kehitys ei ole mahdollista, jos sodan uhkat leijuvat yllämme.

Kiina ja Venäjä ovat vilpittömästi tunnustaneet seuraavat asiat yhdessä Yhdysvaltojen ja Britannian kanssa: Tärkeintä on rauhallinen kehitys kohti parempaa elämää, johon kuuluu oman maan kehittäminen kasvatuksen ja elinkeinoelämän uudistamisen avulla; kaikille ihmisille annetaan mahdollisuudet nostaa elintasoaan.

Vaikka enemmistö on valmis uudistustyöhön valittamatta, äänekäs vähemmistö huutaa etuja itselleen tai edustamilleen ryhmille, kansakunnan yhteisten etujen vastaisesti. Lobbarit näkevät sodankin ensisijaisesti keinona hankkia itselleen voittoja naapureidensa kustannuksella, etuoikeudet ovat taloudellisia tai sosiaalisia. Tuholaiset parveilevat Washingtonin cocktail-baareissa ja kongressin tiloissa. Sellainen on erittäin vaarallista, se turmelee moraalin, se luo sekasortoa ja haittaa kansallisia ponnisteluja, se samentaa vedet ja pitkittää sotaa.

Me olemme hyväksyneet uuden ihmisoikeuksien julistuksen, joka takaa kaikille ihmisille yhtäläisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin riippumatta sosiaalisesta asemasta, rodusta tai uskonnosta. Näitä oikeuksia ovat esimerkiksi seuraavat:

-Oikeus hyödylliseen tuottavaan työhön teollisuuden, kaupan, maatalouden tai kaivostyön palveluksessa,
-Oikeus ansaita kylliksi ruuan, vaatteiden ja vapaa-ajan virkistyksen hankkimiseksi.
-Jokaisen viljelijän oikeus kasvattaa ja myydä tuotteitaan kunnollisen elintason saavuttamiseksi.
-Jokaisen pienen ja suuren yrityksen oikeus käydä kauppaa vapauden ilmapiirissä, jota ei saa häiritä epäreilu kilpailu eikä suurten kotimaisten ja ulkomaisten monopolien valta.
-Jokaisen perheen oikeus kunnolliseen asuntoon
-Oikeus riittävään terveydenhoitoon
-Oikeus saada riittävä huolenpito sairauden, työttömyyden, onnettomuuksien ja vanhuuden turvattomuuden varalta.
-Oikeus hyvään koulutukseen.

Kaikki nämä oikeudet lisäävät turvallisuutta, inhimillistä hyvinvointia ja onnellisuutta. Amerikan asema maailmassa perustuu suureksi osaksi siihen, että nämä oikeudet toteutuvat. Ilman oman maan turvallisuutta maailmassa ei voi olla pysyvää rauhaa.

Franklin D. Roosevelt ”State of the Union Address”
January 11, 1944

Yhdysvalloilla on ollut upea presidentti.

Et ole täydellinen, onneksi

Nyt koulussa ja työpaikoilla vaaditan huippusuorituksia. Mediassa ihaillaan täydellisiä superyksilöitä; jokaisen pitäisi olla myös laiha, kaunis tai komea. Tiedämme, että se on mahdotonta, mutta kuvittelemme, että kaikki onnistuu, kunhan yritämme tosissamme. Ikuisesti nuorentavaa voidetta vain kasvoihin ja kroppa uusiksi salilla, niin huippu lähenee. Aivojumppaakin voi ostaa; ikävä kyllä sen tulokset jäävät pahasti takapuolen muokkauksen varjoon. Täydellinen pyrstö huomataan, kertoo media, mutta aivot ovat piilossa. Ja se kaupallinen ”aivojumppa”…No comments.

Supervaltioissa on vanhempia, jotka haluavat, tai peräti vaativat, että heidän lapsensa ovat superlapsia. Vanhemmat lukevat ja puhuvat lapselle jo ennen syntymää ja tekevät kaikkensa, että hän olisi muita etevämpi. Joissain maissa ns. huippukoulut myyvät lapsille opetustaan varmana keinona päästä kansainvälisiin huippuyliopistoihin. Opetusmetodina on autoritaarinen lapsen alistaminen opiskelukoneeksi. Kone ei leiki eikä pidä hauskaa kavereiden kanssa. Se kilpailee tehokkuudessa. Konetta ei huolleta koskaan; kun se särkyy, se kärrätään pois silmistä.

Meidän omatkin superlapsemme ovat aikataulutettuja. On pianotunteja, balettitunteja, monia urheilulajeja, taidekursseja, näytelmäryhmiä ja niin edespäin. Kohtuullisesti käytettyinä nämä ovat hyviä harrastuksia, mutta liiallisina niistä tulee kärsimys, raskas taakka. Lapsista kasvaa työholisteja, jos heitä aina palkitaan vain saavutuksista, täydellisistä arvosanoista, mutta ei koskaan siitä, että ovat kohteliaita, ystävällisiä ja hyväkäytöksisiä tai auttavat apua tarvitsevia.

Ylisuorittaminen voi olla yhtä koukuttavaa kuin huumeet ja uhkapelit, erona on vain se, että vanhemmat tukevat ylisuorittamista tajuamatta sen vaaroja. Vanhemmat saattavat tehdä tuntikausia kotitehtäviä yhdessä lasten kanssa. Tärkeintä on suorittaminen, eikä miellyttävä yhteiselämä. Työholisti kärsii korkeasta stressitasosta, ei osaa rentoutua ja on vaarassa palaa loppuun jo lapsena.

Täydellisyyden ja menestyksen tavoittelijaa, huippuyksilöä, uhkaavat alati epäonnistuminen, iso epäonnistuminen, valtava epäonnistuminen, suunnaton epäonnistuminen ja jättimäinen epäonnistuminen. Onnekas voi vetäytyä säilyttääkseen mielenterveytensä: Jos en ota tuota vaikeaa kurssia opintoihini, vältän riskin tulla hylätyksi tai kritisoiduksi, eikä minun ei tarvitse pelätä, että saan huonoja arvosanoja.

Perfektionistia on mahdotonta miellyttää, koska hän ei ole ikinä tyytyväinen itseensä. Perfektionisti kärsii tuskaa ja jakaa sitä muille. Jos yksi tuhannesta tai sadasta tuhannesta on melko täydellinen jossain suhteessa, ei kaikkien tarvitse sen vuoksi pilata elämäänsä. Tervejärkisissä taviksissa on kansakunnan voima! Perus- ja ammattikoulujen taloudellinen ja pedagoginen rapauttaminen menestysutopioiden tieltä on moraalitonta.

Lapsia ja nuoria pitää suojata perfektionismilta, joka on pahimmillaan onnellisen elämän este. Moni ”tavallinen” koululainen ymmärtää aikuisuuden kynnyksellä yllättäen olevansa ihan kelpo tyttö tai poika, joissain asioissa jopa suorastaan fiksu. Tärkeintä olisi kelvata itselleen, silloin muut eivät ole kukistettavia kilpailijoita, vaan kavereita ja ystäviä. Silloin on yhdentekevää onko oma sijoitus tulevaisuudessa jollain ranking-listailla sadan parhaan joukossa. Pyrky sinne kannattaa jättää yliopistojen täydellisille kärkiyksilöille, huipuille. Ei ole heillä helppoa; äly ja pätemisen tarve ilman viisautta ja suhteellisuudentajua on raskas taakka.

Jos ymmärrämme mitä lahjakkuus on, autamme koulussa jokaista lasta löytämään parhaat lahjansa ja nauttimaan niistä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että kieltäisimme eri alojen eteviltä lahjakkuuksilta oikeuden opiskella nopeasti, tehokkaasti ja monipuolisesti. Erikokoisia jalkoja ei pidä tunkea samoihin kenkiin. Varsinainen ”lahjakkaiden opetus” ei edisty toistelemalla sanaa huippuosaaminen; se vaatisi alan pedagogista asiantuntemusta, joka tuntuu olevan kouluinnovaattoreille yhdentekevää aivan läpi koulutusjärjestelmän.