Suomi, onnellisen kärsimyksen ykkösmaa

Ainakin kymmenen vuotta Suomessa on julistettu, miten onnellisia olemme. Taas kerrottiin, että olemme maailman onnellisin kansa, ihan arvovaltaisen YK:n tutkimuksen mukaan. Tätä ei pidä tietenkään julkisesti epäillä, saati kiistää. Siitä saa helposti kiittämättömän marisijan maineen. Poliitikot voivat närkästyä, koska heillä on tapana korostaa onnemme ykkössijaa. Kansalaisen olisi paras olla ennen vaaleja kiitollinen siitä, miten upeasti onneamme on lisätty juuri tällä vaalikaudella. Ja kenen ansiosta!

Ei Suomea eikä Papua-Uusi-Guineaa voi julistaa onnellisimmaksi kansakunnaksi, koska onnen määrää ei voi mitata numeroin, varallisuudella eikä elintasolla. Yksilön onnellisuus on sisäinen tila, joka vaihtelee. Onnella tehdään bisnestä, kirjoitetaan oppaita ja pidetään kivoja kursseja maksukykyisille. Maanantaina kuitenkin sama synkkä naama katsoo peilistä.

Suomi on hyvä maa, on onni syntyä Suomeen. Suurin vaaramme ei ole onnellisuuslistalla vajoaminen, vaan realismin ja arkijärjen väheneminen. Kun lukutaito heikkenee, heikkenee ajattelukyky ja terve järki katoaa,
Tämän aamun uutisotsikon mukaan ”Suomessa kansalaisten perusoikeudet toteutuvat.” Teksti kertoo, että 86 prosenttia haastatelluista sanoo, että kokoontumisvapaus toteutuu hyvin, kolmasosa sanoo, että toimeentulo ja ihmisestä välittäminen toteutuvat huonosti. Mitä ajattelet uutisen otsikosta ja tutkimustuloksesta?

Amerikkalainen ”keep-smiling” onnellisuus on vyörynyt mediaan aiheuttamaan ahdistusta, depressiota, paniikkihäiriöitä ja luulosairautta, varsinkin nuorissa ikäryhmissä. Pitää olla kaunis, aivan kuin se idoli, kun kaikki muutkin pyrkivät samaan. Heikkoutta ei saa osoittaa, siksi nuorten, 17-35 vuotiaiden laumat täyttävät isojen kaupunkien terveyskeskuksia saadakseen diagnoosin ja lääkettä; sydän hakkaa, pelottaa, iho on kuiva, tukka lähtee eikä henki kulje. Kun paha olo on lääkitty, normaalielämää voi kestää taas viikon. Sitten ei enää jaksa arkea velvollisuuksineen.

Tällainen on se onnellisten Suomi, josta jotkut osaavat rohmuta heikkojen kustannuksella rahaa ja kuvittelevat sen lisäävän omaa onnellisuutta. Se on paha harhaluulo. Hyvällä ihmisellä se lisää syyllisyyden tuntemuksia.

”Onnellisen ihmisen” määriteli psykiatrian professori Kalle Achté viimeisessä haastattelussaan, syyskuussa 2018. ”Onnellinen on ihminen, jota eivät syyllisyydentunteet paina ja jolla on hyvät ihmissuhteet.” Siinä se, yksinkertainen totuus todellisen asiantuntijan kertomana. Oma naama on tarpeeksi hyvä eikä aina tarvitse pyrkiä ”täydelliseksi.” Aina joku on kauniimpi, vahvempi ja lahjakkaampi.

Suomen suurin ongelma ei ole kansan ”muutosvastarinta,” vaan se, että typerillä poliittisilla päätöksillä ihmisiltä viedään usko elämään jo lapsena. Onnellisessa Suomessa huumeiden käyttö on räjähtänyt taivaisiin, johtaja tappaa kaverinsa pyssyllä, juoppo puukolla ja rattijuoppo autolla. Kodeissa prätkitään puolisoa turpiin, huoritellaan ja uhkaillaan; kotiväkivalta on Euroopan huipputasoa. Näin me, onnelliset!

Keep smiling, ota selfie, verkostoidu ja ole tänäänkin Hyvä Tyyppi! Have a nice day! Take care! Hymynaamoja tähän oikein paljon.

Ja muistakaa käydä tapaamassa onnellista Lyyli-mummoa siellä upeassa hoivakodissa!

Pidä tämä kirja aina mukanasi!

”Sinä olet vieraantunut todellisesta elämästä ja sen lukemattomista alati uhkaavista vaaroista,” toteaa kirjan esipuhe. Puuhailet päivät pitkät kaiken maailman turhien asioiden parissa, mutta miten sitten suukku pannaan, kun olet liian yksin, on liian märkää, olet liian alhaalla tai ylhäällä, kun on liian täyttä tai tyhjää?

Osaatko varustaa lapsesi/itsesi/oppilaasi siten, että he selviytyvät? Rohkenen epäillä. Tilanne ei onneksi ole toivoton. Voit vielä löytää hyvällä onnella arvovaltaisen suomalaisen kustantajan amerikankielestä käännättämän ohjekirjan ”Toimi näin” (1969), jonka avulla voit kasvaa oman elämäsi hallitsijaksi. Esipuheessa todetaan, että koska ihmiset ovat käymässä yhä pehmeämmiksi, oli syytä kirjoittaa ”eräänlainen huoltokirja,” jota kannattaa lukea yhä uudelleen. Kirja sisältää 291 sivua täyttä tavaraa, joten on pakko tyytyä lainamaan vain muutamia tärkeimpiä kohtia.

Avaamme ohjekirjasta kohdan ”Alkuasukkaat, kohtelu” ja pian tiedämme miten tulee toimia. ”Jos kimppuunne käydään suojautukaa…Primitiivisen alkuasukkaan surmaaminen panee totisesti vauhtia asioiden kulkuun,” ohjeistaa teos.

Mutta kuka on primitiivinen alkuasukas? Tätä ei kirjassa kerrota, joten olen jalostanut seuraavat ajatukset ihan itse: Kuunnelkaa Vakaan Neron, kunnioitetun päämiehen, meidän kaikkien suuresti ihaileman ilopilleri Diilerin tokaisuja. Hän on nimennyt asshole –maat, joiden kansalaiset tunkevat kakaroineen läpi aitojen levittämään rikollisuutta, huumeita ja tyhmyyttä. He ryntäävät pilaamaan Vakaan Neron hallitseman kansakunnan sivistyneet tavat, moraalin ja, ennen kaikkea, romuttamaan tuottavat diilit. Pikkumiehen kansa ei ole asshole-kansa, koska Diileri on kertonut suorastaan rakastavansa pikkumiestä, jonka kansakunta on great, great, really great, kertoo Diileri.

Ohjekirjan mukaan humalaiseen pitää suhtautua huumorilla. Tappelutilanteessa juoppo voi kuitenkin ”esittää hämmästyttävän pitäviä puristusotteita.” Silloin humalikkoa pitää iskeä voimalla mahaan, jolloin ”hän saattaa tulla pahoinvoivaksi.” Mielipuolta ei pidä lyödä, koska sillä voi olla kolmen ihmisen voimat.

Kurkistelijan kimppuun ei pidä rynnätä, ovat ne sen verran arvaamatonta sakkia ja huutomatkan päässä saattaa olla muitakin kieroutuneita tyyppejä, jotka partioivat tirkistelemässä mielellään varsinkin rakastavaisten puuhia. Parasta on pysyä lukkojen takana ja soittaa poliisi.

Jos satutte kohtamaan lentävän lautasen on syytä välttää nopeita liikkeitä. On hengitettävä äänettömästi, eikä missään nimessä saa tuijottaa kohti, kun ulkoavaruudesta saapuneet olennot astuvat ulos lautasestaan.

Maailma on täynnä vaarallisia eläimiä, kuten sonneja, tuhatjalkaisia, koiria, karhuja, hämähäkeistä ja punkeista nyt puhumattakaan. Varpaankynsien alle munimaan kaivautuneet kirput ”saadaan yleensä irtoamaan tulessa steriloidulla puukolla/neulalla/naskalilla”. Sonniin ei pidä suhtautua ylimielisesti tai tuttavallisesti ja trooppisissa puissa kiipeilevän pitää varoa purevia muurahaisia, neuvoo teos. Lopettakaa siis sonnien tuttavallinen silittely ja kiipeilkää vain kotikuuseen, vaikka presidentti Kekkonen kiipeilikin palmussa.

Ennen junamatkaa on hyvä painaa tarkasti mieleensä viisi kohtaa miten toimia, kun onnettomuus uhkaa ja istuu vessanpytyllä. Perusohje kuuluu: Jätä housut nostamatta. Ei kannata myöskään pyyhkiä pyllyä eikä pestä käsiä, vaan tulee heittäytyä heti toimintaan, neuvoo mainio teos, joka kannattaa pitää matkoilla mukana.

Jaa, yksi tärkeä kirjan ohje unohtui: Jos roikutte varastetun kuorma-auton perälaudasta, tehkää kaikenlaista hullua ja huutakaa ”poliisi!”

Arvoisa Tosikko! Ihan varmuuden vuoksi: En suosittele kirjan ohjeita!

Hello, my friends! <My text was just a bit of harmless fun. But this book really exist!

Finlandia vai Trumplandia?

Hallitus kaatui ja mekkala yltyi; nimetään syyllisiä, marttyyrejä, sankareita ja tulevia pelastajia. Politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista. Onko se sitä? Joillekin poliitikolle on, mutta liian monelle politiikka on ensisijaisesti tapa päteä ja saada jonkun viiteryhmän avulla tyydytystä vallan tarpeelleen ja hamuta itselleen etuja.

Poliitikot ovat jo kauan kekkaloineet television viihdeohjelmissa kerjäämässä kansalasten suosiota. Puolueiden arvot, tavoitteet ja toimintatavat pitäisi uskaltaa ilmaista selvästi. Kapulakielisen ja itseriittoisen höpötyksen kuunteleminen saa näppylöille. Hyväkään puhe ei riitä. On myös toimittava ripeästi. Tässä ajateltavaa:

Näin kirjoitin 15.6.2004 eli 15 vuotta sitten!

”Melkein kaikki poliitikot ovat luultavasti sitä mieltä, että Suomessa on pidettävä huolta heikoista ja sairaista. Vanhainkodeissa ja sairaaloiden kroonikko-osastoilla vanhukset kuitenkin makaavat lääketokkurassa, aamulla vaihdetut vaipat ulosteissa ja virtsassa. He joutuvat elämään lukittuina sisään, koska ulkoiluttamiseen ei riitä henkilökuntaa.
Naiset nostelevat vanhuksia pyörätuoliin ja toilettiin, syöttävät, juottavat, lääkitsevät, kunnes uupuvat, jotkut lopullisesti. Raskasta työtä helpottavia apuvälineitä ei ole varaa ostaa. Sijaisiakaan ei saa, ei ole varaa tai ei ole halukkaita.

Miehiä ei hoitotyössä näy, me miehet olemme kai niin heikkoja ja herkkiä. Yhden tosin kohtasin vanhainkodissa hiljattain, komean, nauravan, vahvan nuorukaisen, joka sanoi olevansa entinen hitsari, tuleva hoitaja. Siinäpä miesten mies!

Näinkö me kohtelemme äitejä, jotka pula-aikana meitä hoivasivat, ruokkivat ja vaatettivat. Näinkö me palkitsemme isämme, jotka viettivät nuoruutensa sodan helvetissä? Eikö asialle todellakaan voi tehdä mitään, Herra Arvo Valta ja Rouva Ilmi Julkku? Onko vain vahvimmilla oikeus elää ihmisarvoisesti? Onko tuottamaton osa kansaa, vanhukset, mielenterveysongelmaiset ja hylätyt lapset vain meikillä peiteltäviä märkiviä paiseita itsetyytyväisessä naamassamme?
Ei selittelyjä, pyydän. Häpeämme on yhteinen.”

Miksi kopioin tekstin, mikä siinä on niin tärkeää? Tämä:

Koko 2000-luvun ajan on kuultu viestejä vanhojen ja heikkojen kurjasta asemasta. Miksi päättäjät eivät ole toimineet? Monet vallan kukkuloilla kekkaloivat linssiluteet olivat muka heräävinään vasta nyt, kun yksi lähihoitaja kertoi julkisesti kauhistuttavia tosiasioita avuttomien kärsimyksistä. Media kertoi jo vuonna 2015 näyttävästi, miten kansainväliset jättifirmat imevät pikavauhtia vanhusten elinikäiset säästöt. ”Hoivakodin” kuukausivuokra saattaa olla 5000 euroa ja palvelumaksut erikseen!”

Sulle-mulle etuja on jaettu pikavauhtia sote-uudistuksen varjolla.

Politiikan onnistuneisuuden kriteeri on se, miten ihmiset voivat, miten voi köyhä, miten lapsi, vanha ja sairas? Jatkuva höpötys prosenteista ja utopistisista muutoksista, yhdistyneinä suuruusharhaisiin visioihin ja itsekehuun, tekee Finlandiasta Trumplandian.

Kuka muistaa, kun nuori visionääri sai lähes miljoona euroa filosofointiin ja konsultointiin, kun lupasi pelastaa Suomen vajoamasta Euroopan takapajulaksi ja isoksi vanhainkodiksi -yhdessä nuoren eurooppalaisten bisneseliitin kanssa? Kun hän lausui Säätytalolla sanan ”välittäminen,” hallituksen ohella moni pehmohumanistikin lankesi polvilleen. Jos kysyi onko puheissa todellista sisältöä, sai kiukkuista palautetta. Bisneseliitin haaveet toteutettiin Suomessa pikavauhtia poliittisen hyminän ja fantastisten utopioiden säestäminä. Viimeisin hallitusohjelma kopioitiin jokseenkin suoraan Sitran visioista.

Suomi on pieni maa, asukkaita on vain alle kuusi miljoonaa. Mitä vastuullista päättäjistä kertoo se, että 14 vuotta on yritetty uudistaa sosiaali- ja terveysalan palveluja eikä valmista ole tullut! Siis 14 vuotta!

Kun vallastaan vuosikaudet nauttinut päättäjä politiikan huipulta liihottelee kameroiden eteen kertomaan omista ponnisteluistaan ihan jokaisen kansalaisen hyväksi, alkaa kestokyky loppua. Ihan kaikki eivät vielä ole muistisairaita. Hänen tekonsa ja varsinkin tekemättömyytensä muistetaan kyllä. Jos sukupuolten tasa-arvo on jossain toteutunut, niin juuri tässä: itsetyytyväisen poliittisen potaskan syöttämisessä kansalaisille.

Miksi Pekka Haavisto, ”homo viherpiipertäjä” on niin suosittu kansan keskuudessa? Siksi, että kaikki näkevät, että hän on inhimillinen, rehellinen, maltillinen ja osaava. Entä miksi otsaryppyinen, yrmyhkö mies, joka sai kansanedustajien vihat niskaansa, kun syynäsi näiden taksilaskuja, on nyt koko kansan hyväksymä tasavallan presidentti? Siksi, että hän on ollut aito itsensä, ei mikään nuolu-Jalmari eikä irtopisteiden keräilijä.

Kyllä kansa tietää ja ymmärtää – mutta kuinka kauan, kun aivoja pesevät pesukoneet pörräävät koulutuksessa, mediassa ja työpaikoilla. Unelmoi, kilpaile, voita, rikastu. Ja ennen kaikkea, keep smiling ja kukista kilpailijasi!

Aamun uutiset kertovat, että Suomea ulkoistetaan vauhdilla.

Ole Gunnar ja Josè

Johdanto:

Isä läksyttää poikaansa jalkapallo-ottelun jälkeen:
”En olisi ikinä uskonut, että pelaatte Pajamäen Palloveikkoja vastaan tasapelin! Ei teistä pelimiehiä tule, tavallisia potkijoita ja pallon pomputtelijoita koko jengi. Osa vielä pelaa kuin neidit, arasti ja pelokkaasti! Sinä olet yksi niistä!”

Mies vilkaisi poikaa, joka katseli ilmeettömänä eteensä. Mies jatkoi vihaista läksytystään: “Ja millä sä selität sen, että ettet saanut ensimmäisellä puoliajalla sitä Kallen keskitystä verkkoon? Tulee hieno leija takatolpalle, suoraan sun päähän. Sun edessä oli tyhjä maali, matkaa metri, korkeintaan puolitoista, ja sä pukkaat ylärimaan Mä olisin sinuna nyt hyvin, hyvin tyytymätön itseeni!” jatkoi mies ivallisesti. (Lähde Isät meidän-kirjani.)

Portugalilainen Josè Mourinho (s.1963)

oli jalkapalloilijana keskinkertaisuus, joka istui Portugalin liigan varamiespenkillä ja pääsi kentälle yhdessä ottelussa. Hänestä tuli saavutuksilla mitattuna kenties maailman paras valmentaja. Hänen valmentamansa eurooppalaiset huippuseurat ovat saavuttaneet valtavasti voittoja ja mestaruuksia. Mourinho tuli viime syksynä Manchester Unitedin päävalmentajaksi, pelastajaksi, messiaaksi, puolijumalaksi. Pelit sujuivat surkeasti ja ManU tippui keskikastin joukkueeksi. Joulukuussa Josè sai lähteä.

Olen monia vuosia toivonut, että Mourinhon joukkue häviäisi pelinsä, kernaasti oikein selvästi. Syynä on ollut valmentajan omahyväisyys ja röyhkeys, tapa, jolla hän on häväissyt valmentajakollegoja ja tuomareita. Mourinho on höystänyt haukkujaan kehumalla itseään. Seurauksena on ollut toimitsijakieltoja ja sakkoja.

Aina hymytön, synkkäilmeinen Mourinho sai potkut seurasta 18. joulukuuta 2018 ja tilalle tuli Ole Gunnar Solskjäer (s. 1973) Norjasta. ManU on kulkenut sen jälkeen voitosta voittoon, kohti liigan huippua.

Ole Gunnarin oma peliura ManUssa (1996-2007) oli häikäisevä. Hän oli älykäs hyökkääjä ja maalintekijä. Polvivamma lopetti uran ja Solskjær toimi muutamia vuosia ManUn apuvalmentajana. Hän palasi Norjaan, kotiseuransa Molden menestyväksi valmentajaksi.

Mourinhon törkyjohtaminen, omahyväisyys ja sikamainen käytös eivät estäneet seurojen menestystä. Olivatko pelaajat niin hyviä, että voittivat riippumatta valmennustyylistä? Tuliko ManUssa pelaajien mitta täyteen moitetta ja pelihalut romahtivat? Eiväthän pelaajien taidot mihinkään hävinneet.

Solskjærin hymyilevä, vaatimaton olemus on Mourinhon täydellinen vastakohta. On helppo uskoa, että hän on yhteistyökykyinen ja pidetty sekä pelaajien, että varsinkin kannattajien keskuudessa.

Muistan miten Mourinhon viisas kommentti vuosia sitten teki minuun vaikutuksen: ”Joukkueen menestys riippuu siitä miten iloinen tai surullinen se on.” Ihmettelin röyhkimyksen viisasta lausahdusta. Ihmettelen miksi hän itse teki joukkueistaan surullisia. Mistä Mourinhon röyhkeys kumpuaa? Ehkä siitä, että hänestä ei ollut huippupelaajaksi. Hänen loistavia saavutuksiaan ei voi kieltää, siitä huolimatta hän on erittäin huono esikuva.

Valmentajien vertailu antaa vanhemmille, opettajille ja johtajille paljon ajateltavaa. Myönteisyys, kuunteleminen ja yhteisöllisyys luovat iloa ja motivaatiota. Ylimielinen väheksyntä ja moittiminen on tuhonnut monen lapsen tulevaisuuden ja johtanut työpaikoilla huonoon ilmapiiriin. Mitä tapahtui Teemu Pukin korvien välissä, kun hänestä putkahti 27-vuotiaana Englannissa maalikunkku? Mikä avasi henkiset lukot?

Markku Kanerva on Suomen Ole Gunnar, entinen huippupelaaja ja vielä opettaja! Kanerva käänsi Suomen pitkän tappioputken voitoiksi. Me jalkapallohullut kiitämme!

Mistähän Josè taas putkahtaa. Kelpaisiko Venäjän päävalmentajan pesti?

Matti Ensio Nykänen, 1963-2019

Matti Nykänen on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista urheilijoista. Nautimme aikoinaan hänen menestyksestään ja sankaruudestaan. Ahmimme juttuja, jotka kertoivat sankarin alkoholismista, avioliitoista ja humalassa tehdyistä typeryyksistä ja olimme hyvin vihaisia.

Luottotoimittaja vei Matin etelän aurinkoon kesken ryyppyputken ja palautti sopivasti kisoihin, voittamaan tietenkin.

Toimittaja raportoi sairasvuoteen ääreltä kauan sitten, että Matti on kuoleman vaarassa. Nyt Matti on kuollut. Ehkä median on tullut aika metsästää Matin ”ystäviä,” jotka tulevat kertomaan sankarin toilauksista kaiken, jolla on myyntiarvoa.

Matti Nykänen on Mika Myllylän ohella surullinen tapaus; heidän kohtelunsa oli esimerkki meistä, ihmishyeenoista. Kipeästi apua tarvitsevan alkoholistin sairaudesta ja avioelämästä revitään julkisuuteen mitä intiimeimmät ja kipeimmät asiat.
Pahimmillaan olemme kuin veren imijöiden ja hyeenoiden lauma, omahyväisten joukko, valmiina ottamaan heikosta ihmisestä kaiken hyödyn ja yhtä valmiina hylkäämään, pilkkaamaan, häpäisemään, kun aika on.

Eilen oli Matti Nykäsen hautajaiset. Matin omaisten suru kosketti, niin kuin suru aina hautajaisissa koskettaa. Jyväskyläläisten suru sankaripoikansa kuolemasta on todellista ja aitoa. Matti ei aina ollut parhaissa väleissä kaikkien urheilijakavereidensa kanssa, mutta hekin surevat.

Matin omaiset pyysivät oikeutta haudata rakkaansa rauhassa, ilman suureellisia seremonioita. Hautajaisista palaavan Juha Miedon, ison ikämiehen, olemus ja vilpittömät sanat liikuttivat: ”Matti oli aina hieno, kohtelias poika ja loistava urheilija. Me olimme aina ystäviä,” sanoi Mietaa harmaan partansa takaa, kyyneleitä nieleskelen.

Matti Nykänen oli kohtelias poika, ujo persoona, joka työnnettiin aivan liian nuorena julkisuuden armottomaan kitaan. Sankari itse kertoi olleensa paniikissa legendaarisen sumuhyppynsä jälkeisessä myllytyksessä. Hän halusi vain paeta.
Annetaan vihdoinkin Matin levätä rauhassa.

JK
Olin jo julkaisemassa tekstiä kun netistä putkahti Matti Ensio Nykäsen koruton kuolinilmoitus, jossa oli Tuija-siskon runo:
Kotka nousi siivilleen
ja katosi taivaan sineen,
mutta sieluuni jäi kaunis muisto,
eikä se koskaan sieltä häviä.

Lahjakkuutta syntyy, lahjakkuutta häviää

”Taiteilija ei ole mitään ilman lahjakkuutta, lahjakkuus ei ole mitään ilman työtä” (Emile Zola).

Francoise Gagné määrittelee lahjakkuuden (giftedness) luonnostaan kehittyneiksi inhimillisiksi kyvyiksi (”human abilities,” ”aptitudes”). ”Talentit” eli erityislahjakkuudet kehittyvät systemaattisen harjoituksen avulla synnynnäisistä kyvyistä. Tietyn erikoislahjakkuuden (talentin) puhkeaminen perustuu yhden tai useamman synnynnäisen kyvyn soveltamiseen. Lahjakas yksilö tarvitsee kehittyäkseen aina erityisalansa tietoa ja taitoa.

Synnynnäiset ominaisuudet antavat lähtökohdan yksilön lahjakkuuden kehittymiselle. Ihmisen psykofyysisiä kehitysvaiheita ei voi nopeuttaa, tie huipulle käy hitaasti, luonnon säätämien kehitysvaiheiden mukaisesti ja niiden asettamissa rajoissa. Usein lapsen erityinen geneettinen lahjakkuusalue näkyy jo alle kouluikäisenä.

Yhden tapauksen kuvaus

Miehellä on geeneissään musiikillisuuden lahja. Hän lauloi alakoulussa kirkkaalla pojan äänellään antaumuksella ja puhtaasti. Poika kutsuttiin kotikaupungistaan laulamaan Helsinkiin tai Tampereelle; hän sai lapsirooleja teatterissa. Äänenmurroksen aikana laulamisen kyky katosi ja intokin hiipui. Mies laulaa enää harvoin, eikä enää puhtaasti.

Päätelmä 1. Lahjakkuus on osittain synnynnäistä. Jos haluaa laulajaksi, pitää opiskella laulua – ja varsinkin laulaa. Geeneistä kehittyy erityislahjakkuutta vain vuosien harjoittelulla. Siihen vaaditaan sisäistä paloa ja ulkoista tukea.

Kun laulut oli laulettu, pojan suuri haave toteutui. Hän sai 14-vuotiaana klarinetin joululahjaksi. Alkoi innokas harjoittelu musiikkiopistossa. Puupuhaltimen kaunis ääni lumosi pojan, sormet alkoivat juosta soittimella kuin itsestään. Poika perusti lukion ensimmäisellä luokalla kavereineen bändin. Yhtyesoitto oli nautinnollista flowta, aikana jolloin flowsta ei puhuttu.
Poika jatkoi musiikkiopistossa klarinetinsoiton opiskelua ja soitti kulttuurikilpailussa Allegro-osan Mozartin klarinettikonsertosta, 17-vuotiaana. Nuorukainen soitti lehtiarvostelun mukaan vaivattomasti vaikeatkin juoksutukset. Tilaisuuden loputtua kotikaupungin Suuri Musiikkimies tuli lämpiöön ja sanoi, että esitys oli tynkä, ”kuin olisit Ukko Noan alkutahdit soittanut.” Olisi kai pitänyt soittaa koko konsertto.

Päätelmä 2. Kun saa valita itse alansa, harrastaa ja opiskelee innokkaasti, tulokset paranevat nopeasti. Motivaatioon vaikuttavat sisäiset tekijät ja ympäristötekijät, kuten koti, koulu, harrastuspiirit. Nämä toimivat käyttövoimana systemaattiselle opiskelulle ja harjoittelulle, joiden avulla lahjat kehittyvät.

Poika oppi Suurelta Musiikkimieheltä jotain tärkeää tulevan ammattinsa kannalta: Näin ei palautetta anneta. Moni nuori on lopettanut harrastuksensa, kun hänet on teilattu joukkuepelin tai julkisen esiintymisen jälkeen.

Pojan toinen suuri rakkaus oli jalkapallo. Hän vietti taapero-iästä alkaen pallon kanssa tuhansia tunteja; harjoitteli tekniikkaa, nautti, pelasi kavereiden kanssa ja seuran junioreissa, eteni 16-vuotiaana edustusjoukkueeseen, mestaruussarjaan ja poikien maajoukkueeseen. Hän voitti valtakunnallisen jalkapallotekniikan taitokilpailun. Vaikka peliura jatkui 30-vuotiaaksi, lahjakkuus hiipui vuosi vuodelta keskinkertaisuudeksi. Työ, opiskelu ja kaksi lasta olivat tärkeimmät asiat elämässä. Ei nousevaa jalkapallouraa luoda näistä lähtökohdista. Klarinetti soi taas vuosikymmenien tauon jälkeen, yhä ihanasti ja kauniisti. Lahjakkuuden monikasvoisuus kiinnostaa yhä miestä.

Päätelmä 3: Kun vanha mies kertoi lahjoistaan ja saavutuksistaan, häntä hävetti. Se johtuu siitä, että 1950-luvulla koulussa opetettiin, että on rumaa kehua saavutuksillaan.

Siksi mies haluaa paikata asiaa, kertoa, ettei osaa piirtää eikä maalata, vaikka hänen lähisukulaisensa ovat kuvataiteilijoita. Miehellä on peukalo keskellä kämmentä, käden taidot onnettomat. Mies ymmärtää, että se voi johtua geenivirhettä todennäköisemmin pelosta ja häpeästä, joka jo alakoulussa istutettiin mieleen. Oppilaat jaettiin julkisesti taitojensa perusteella osaajiin ja heihin, joita häpäistiin julkisesti tuhoamalla vinosti höylätyt laudat sirkkelissä.

Päätelmä 4: Koti, koulu ja kasvuympäristö voivat toimia lahjakkuuden kätilöitä tai pyöveleitä.

Mies on alkanut vähitellen ymmärtää, että älykkyyttä ja erityislahjakkuuttakin tärkeämpää on viisaus, joka ilmenee suhteellisuuden tajuna. Maailma on tulvillaan lahjakkuutta ja älykkyyttä, mutta viisaudesta on huutava pula. Tyhmyys tuhoaa maapallon, vain älykkyys yhdistyneenä viisauteen voi se pelastaa.

Kasvatammeko tulevat lahjakkaiden polvet itsekkäiksi ja pinnallisiksi oman edun tavoittelijoiksi vai vastuullisiksi ihmisiksi, joiden moraalitaju vaatii käyttämään lahjakkuuttaan myös lähimmäisten ja yhteisöjen hyväksi? Sen jokainen päättää itse.

Sokea auktoriteettiusko

Taas lankean julkaisemaan vanhan kirjoitukseni, nyt maaliskuulta 2010. Kysymys ei ole siitä, että jutun aiheeni olisivat vähissä, vaan siitä, että hämmästelen usein olenko minä tällaistakin kirjoitellut. Ennen kaikkea hämmästelen sitä, miten kauan yhteiskunnalliset epäkohdat ja inhimillinen kärsimys on painettu pinnan alle. Miksi näin on tehty ja kuka on hyötynyt? Saako kaikki jatkua ennallaan, kun kohu hoivakodeista ja päiväkodeista on laantunut ja media voi taas keskittyä julkkujen toilauksiin. Nyt vanhus ja lapsi on valjastettu vetämään vaalivankkureita sinne, missä valtaa jaetaan. Olen pessimisti: Kähmintä jatkuu vallan kammareissa ja kummisetien kabineteissa.

Kirjoitettu 30.3. 2010:

Muodollinen auktoriteetti perustuu pelkkään asemaan. Aidon auktoriteetin voi saavuttaa vain kiistattomalla asiantuntemuksella ja teoilla.

Pelkkään valta-asemaan liittyvä vahva auktoriteetti voi tuottaa paljon kärsimystä. Katolisen kirkon ja uskonnollisten lahkojen piirissä paljastuneet massiiviset lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset, joita piispat ja lahkojohtajat ovat peitelleet, ovat mitä törkeintä auktoriteettiaseman hyväksikäyttöä. (Lisäys 2019: Paavikin heräsi juuri. Viime vuonna hän tuomitsi Chilessä piispojen ja pappien uhrit valehtelijoiksi!)

Hirmuhallitsijat ovat aina vaatineet alamaisiltaan sokeaa tottelevaisuutta ja palvontaa. Miljoonia ihmisiä tapettiin maailmansodissa keskitysleireillä. Kauhistuttavaa on, miten niin sanotut tavalliset kansalaiset lankesivat joukkohysterian valtaan ja osallistuivat raakaan tappamiseen kotinurkillaan. Juutalaiset ali-ihmiset kerättiin torille ja heitä hakattiin kunnes viimeinenkin oli kuollut. Miksi niin monet eurooppalaiset ryhtyivät kritiikittömiksi hirmuvallan kumartajiksi, ilmiantajiksi, naapurinsa vihamiehiksi?

Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten itäblokin maat sulkivat toisinajattelijat vankilaan. On yhä maita, joissa poikittainen sana valtaa vastaan vie tuhoon. Länsimaissa saa olla eri mieltä, mutta vallan arvostelu ja virallisten totuuksien kyseenalaistaminen ei yleensä ole itselle eduksi.

Pelkkä auktoriteettien vihamielinen vastustaminen ei ole ansio. Sen taustalla voi olla vaikkapa oma vallanhimo. Pitäisi perustella tosiasioin miksi esittää kritiikkiä; henkilöön liittyvä vastenmielisyys ei riitä. Ydinasia ei ole kuka sanoi ja teki, vaan mitä sanoi ja teki. Joskus on tietenkin pakko mainita nimiä, varsinkin silloin jos kyseessä on ministeri tai korkea virkamies tai -nainen, joka ohjailee kulisseissa päättäjiä, hallituskaudesta toiseen.

Poliittiset päätökset vaikuttavat usein mullistavasti elämäämme, esimeriksi työhön, koulutukseen, sosiaaliturvaan ja terveydenhoitoon. Kansalaisella tulee olla oikeus kysyä millaiset auktoriteetit elämäämme ohjaavat. Päätökset vaatisivat syvällistä asiantuntijuutta ja kykyä arvioida niiden seurauksia kansalaisten elämään.

Seuraavassa muutamia poliittisten auktoriteettien toimintaan liittyviä kysymyksiä, joista minua ei taatusti palkita Vallan Suosikki – mitalilla, mutta tuskin pannaan linnaankaan, kuten diktatuureissa kävisi. Ja jos pannaan, niin mieluusti Vaasan linnaan, meren puolelle, yläkerrokseen, kiitos.

Miksi ministeriksi, isoksi vallankäyttäjäksi ja auktoriteetiksi, kelpaa kuka tahansa ”hyvämaineinen” Suomen kansalainen, vaikka hänellä ei olisi minkäänlaista koulutusta tai kokemusta johtamansa ministeriön alalla? Kuka asettaa sopivat sanat tällaisen puhuvan pään suuhun?

Miksi poliitikot lykkäävät jo nyt päätöksiä ”seuraavalle hallituskaudelle”? Onko kyse tärkeiden päätösten luovasta hautomisesta vai vastuun pakoilusta ja halusta olla kaikkien äänestäjien mieliksi?

Entä mistä kertoo se, että isoja päätöksiä tekemään tilataan ”selvitysmies” joka sanoo mikä on parasta Ylelle, mihin virastot siirretään ja paljonko kansanedustajien palkkoja pitää nostaa? Mistä yksi selvitysmies saa jumalallisen viisautensa määrätä mikä meille on parasta, jos poliitikot eivät siihen pysty? Vai onko selvitysmies pelkkä maksettu renki, jonka toiminnan oikeuttaa auktoriteettiasema, jonka hän on saanut vallassa olevilta poliitikoilta.

Mistä johtuu monien johtavissa asemissa olevien poliittisten auktoriteettien yhteistyökyvyttömyys, uljaasta halusta taistella kansalaisten puolesta vai nurkkakuntaisesta itsekkyydestä ja oman aseman pönkittämisestä?

JK 26.2.2019 Poliittinen teatteri on usein surkuhupaisaa ja vastenmielistä. Siitä huolimatta kannattaa äänestää. Narrilaumakin on vallassa parempi kuin väkivaltakoneiston luonut diktaattori nöyrine mielistelijöineen. Toivotaan, että Suomesta löytyisi tulevia päättäjiä, joille rehellisyys ja yhteiset asiat ovat tärkeämpiä kuin oma napa ja hyvien veljien ja sisarten ajatushautomot, joissa haudotaan sitä, miten saada itselleen ja sponsoreilleen lisää valtaa.