Pitääkö erityisoppilaat siirtää ilmiöopetukseen?

Kynnys ry:n edustajat kirjoittavat (HS 1.9) vammaisten oikeudesta integroitua muiden oppilaiden pariin, kuten kansainväliset sopimukset edellyttävät. Kirjoittajat pitävät normaaliopetuksesta erillistä erityisopetusta huonona, vammaisia syrjivänä ratkaisuna.

Vammaisten tasaveroiset oikeudet ovat selviö, mutta mekaaninen erityisryhmien ”inkluusio” muiden pariin ei ole aina paras ratkaisu.

Aloitin opettajaurani helsinkiläisessä ”apukoulussa,” oppilaani olivat älyllisessä kehityksessä jälkeen jääneitä. Eivät he olisi pärjännet tavallisissa luokissa, nykyisissä melutaloissa he olisivat seonneet. Sama koskee monia erityisryhmiä, ADHD-oppilaita, aistivammaisia jne. Monet ujot tai ärsykeherkät lapset kärsivät kaaoksen keskellä.

Kun siirryin luokanopettajaksi Itä-Helsinkiin, luokallani oli pyörätuolipotilas Kari. Kuka häntä hoivasi eniten? Hemppa, koulupinnari, ongelmaoppilas, josta ei ollut ”osaajaksi.” Tällaista on järkevä inkluusio ja koulukasvatus parhaimmillaan. Hemppa sai tuntea olevansa arvokas auttaja, eikä pelkkä koulupinnari. Karilla oli paras kaveri 30 oppilaan luokassa.

Muistan Karin valoisan olemuksen vielä 50 vuoden jälkeenkin. Jos luokalla olisi ollut monia erityisoppilaita, en tiedä miten olisin pärjännyt. Apukoululuokallani oli 10 oppilasta, maksimi olisi ollut 15.

Opettaja kertoi minulle, olevansa avuton monen käyttäytymishäiriöisen ja kielitaidottoman oppilaansa kanssa eikä rehtorin kehotus ”hoida homma, olethan opettaja,” auta.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) edustajat eivät hyväksy mediassa vellovaa kritikkiä opetussuunnitelmaa kohtaan. He kirjoittavat (HS 1.9), että opetussuunnitelma ei pakota lopettamaan opettajajohtoista oppimista eikä luopumaan luokkahuoneista, siinä kannustetaan pedagogisesti monipuolisiin oppimisen ympäristöihin ja työtapoihin.

Näin on. Mutta ei tämä pyhitä koulujen nykymenoa. Opetussuunnitelmassa on kolme tasoa: kirjoitettu, toteutettu ja oppilaan omakohtaisesti kokema. Nyt puhutaan vain 500 sivuisen KIRJOITETUN opsin parista sivusta. Miksi TOTEUTETUN opsin yksipuolisuus on unohdettu? Miksi on hyväksytty ilman vastalauseita ylhäältä annettu käsky: ”Tärkeintä ei ole mitä opetetaan, vaan miten opetaan,” kun molemmat ovat yhtä tärkeitä.

Tärkein opsin taso on OPPILAIDEN KOKEMA OPETUSSUUNNITELMA. Se on ollut pahimmillaan vastuutonta uudistus- ja muutospöhinää, turvattomia jättikouluja, bisneksestä kopioutuja tiimejä ja itseohjautuvaa ilmiöoppimista, johon opettaja-valmentaja osallistuu kanssaoppijana.

Opetussuunnitelmapuheista on puuttunut jo kauan peruskäsitteiden ymmärtäminen. Enää ei puhuta opetuksesta ja opettamisesta, saati opiskelusta, vaan oppimisesta. Ja varsinkin siitä ILM…..Enää ei tunnu olevan opetusoppia, didaktiikkaa. ”Koulukasvatus” kuuluu historiaan, kilpailukoulu tuottaa ”osaajia,” talouden tarpeisiin. Firmat myyvät ”oppimista” jo peruskoululaisille, joiden vanhemmat pelkäävät etteivät lapset pärjää kilpailuyhteiskunnassa. Onko Karvi huolissaan tästä? Mikä on erityisoppilaan taloudellinen arvo nykymarkkinoilla? Nouseeko se normaaliopetuksessa?
”Surkeaa tasapäiden peruskoulua” ei onnistuttu tuhoamaan 1990-luvulla, mutta käyhän se näinkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s