Opetussuunnitelmasta, liian pitkä blogi

Kello näyttää olevan Suomessa 02.11, täällä kaukana 07.11. Sallan Naruskalla on netin mukaan 36.6 pakkasta, täällä tänään 31 plussaa. Media kyseli minua eilen sekä radioon että televisioon keskustelemaan opetussuunnitelmista; olisin kovin mielelläni tullut, mutta se ei nyt käy. Keskustelen siis tietokoneeni ja itseni kanssa. Jos joku jaksaa lukea, hyvä on. Juttu on pitkä.

Mihin koulua kammetaan? (Kirjoitettu 2010)

Valtakunnallisia koulujen opetussuunnitelmia on tapana uudistaa kymmenen vuoden välein. Nyt käy kiivas keskustelu tulevista oppiaineista ja tuntimääristä.

Eduskunnassa vaadittiin pari päivää sitten kouluun lisää mm. luovuutta, itsensä hallintaa, ympäristötietoisuutta, musiikkia, arkielämän taitoja ja paljon muuta. Tasa-arvon esitaistelija Juha Miedon mukaan ”olis kiva poikienkin oppia kutomahan kunnolla villasukat”.

Tavallinen kansalainen voi metelöidä uskonnon, liikunnan tai taidekasvatuksen puolesta, mutta hallitus päättää mitä koulussa opiskellaan. Työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksen perusopetuksen uudistamiseksi ja tuntijaoksi. Tekstiä on 242 sivua. Se sisältää runsaasti eriäviä mielipiteitä, koska taustaryhmät ajavat omia etujaan.

Yksi peruskoulun kuudesta isosta aihekokonaisuudesta on otsikoitu ”yksilö, yritys ja yhteiskunta”. Lapsen ja yhteiskunnan välissä on siis sana ”yritys” eikä ”perhe”. Se kertoo paljon ajan arvoista. Onko perhe-elämä toisarvoista, kun pikku ”kouluasiakas” valmistautuu yrittäjäksi? Eikö yrittäjyys kuulu ”yhteiskuntaan”? Eikö yrittäjyyskasvatus ole ammattikoulujen ja lukioiden asia? Eikö perhe ole lapselle tärkein asia tässä irrallaan ajelehtivien ihmisten maailmassa!

Uutta tuntijakoa ei eduskunnassa puolustanut juuri mikään puolue, mutta opetusministeri Virkkunen oli kuin kivimuuri. Uudistuksesta päätetään ”tällä hallituskaudella”. Mistä moinen kiire, kun opetussuunnitelmat tulevat voimaan vasta 2014? (Huom. tulivat vasta 2016)

Tuntijako on tärkeää, mutta pitäisi nostaa esiin tärkein kysymys: Mihin suuntaan koulujärjestelmäämme kammetaan?
Suuri perusvalinta tulee olemaan se, onko koulu edelleen kaikille yhteinen, vanhempien varallisuudesta riippumaton peruskoulu, vai lisätäänkö ensin vapaata koulun valintaa ja perustetaanko vähitellen maksullisia kouluja. Moni vaikuttaja taustaryhmineen haikailee sitä markkina- ja kilpailukoulua, joka kaatui kalkkiviivoille joulukuussa 2001, kun parjattu, ”tasapäinen, tiedon tasoltaan romahtanut” peruskoulu olikin Pisa-vertailussa saavutuksiltaan maailman paras.

Ministerin mukaan alaluokille ollaan lisäämässä valintoja ”erityislahjakkuuden kehittämiseksi.” Idea on hyvä, mutta se vaatii opettajien perehtymistä asiaan.
Lapsia pitää auttaa löytämään omat erityislahjansa, mutta se ei saa tapahtua lyömällä alakoululaiseen lahjakkaan tai lahjattoman leimaa. Pitää ymmärtää, että monen erityislahjat eivät näy vielä alakoulussa. Valinnat eivät saisi määrätä mitä lapsi voi opiskella yläkoulussa, mitä ei, kuten nyt on käymässä.
Jos jotkut alakoulut profiloituvat ”hienoihin” oppiaineisiin, niihin hakeutuvat enimmäkseen varakkaiden perheiden lapset.

Jos yhteinen koulu kurjistuu varojen puutteessa, pian sallitaan maksulliset ”paremmat koulut”. Sinne pakenevat ne, joilla varaa on. Näin on käynyt muuallakin, miksi Suomi olisi poikkeus? Peruskouluista tulisi kuin köyhiä, kurjistettuja terveyskeskuksia ja maksullisista kouluista Mehiläisiä.
Muuan firma myy jo tukiopetusta; yksittäistunnin hinta on 70 euroa. Vanhemmat, ostakaa lapsillenne hyvä tulevaisuus, markkinahintaan!

Mullistaako OPS 2014 kouluelämän? (Kirjoitettu 2014)

Opettajan 1/2014 mukaan opettajan työssä on tapahtumassa suuri muutos. OPS 2014 kuulemma ”pistää oppimisen uusiksi.” Uudessa OPS- asiakirjassa on seitsemän tavoitetta, jotka ”muuttavat käsitystä siitä miten opiskellaan.”

Minua harmittaa kaksi asiaa.
1.Vanhoja opetuksen perusasioita ei tunneta, vaan pyörää keksitään yhä uudestaan. Monessa pyörässä on voimakas äänitorvi, joka tööttäilee mitä sattuu.
2.Perinteinen opetusoppi, didaktiikka eli opetuksen tutkimus ja sen tulosten sovellukset, siirrettiin opettajankoulutuksessa aika lailla syrjään jo 1990-luvun alussa. Luotiin kuvaa, että didaktiikka on muka behaviorismia, ja opettaminen oppilaita manipuloivaa tiedon kaatamista passiivisiin päihin.

Opetustapahtuman opetusopilliset, psykologiset ja sosiaaliset aspektit kokoava didaktiikka korvattiin oppimispsykologisella konstruktivismilla. Opetukseen liittyvä terminologia korvattiin oppimisen käsittein. On ihme, että opetussuunnitelma-termi elää yhä eikä sitä ole korvattu oppimissuunnitelmalla. Minusta ”kasvatussuunnitelma” olisi paras termi, koska opetus on nimenomaan koulukasvatusta, joka sisältää tietenkin keskeisenä opettamisen ja oppimisen.

Matti Koskenniemi, suomalaisen didaktiikan suuri nimi, määritteli opetuksen näin vuonna 1970: ”Opetus on koulun elämänpiiriin kuuluvaa interaktiota, vuorovaikutusta, joka tähtää oppilaiden eheän kokonaispersoonallisuuden kehittämiseen kasvatustavoitteiden määrittämissä suunnissa.”
Tavoitteet saadaan opetussuunnitelmasta, tärkeintä on oppilaan eheys. Koulussa pitää oppia ahkeroimaan, mutta se ei saa tapahtua mielenterveyden kustannuksella. Oppilaiden myönteinen ja realistinen minäkuva luo pohjan itseluottamukselle ja tehokkuudelle. Hyvä opettaja kannustaa ja tukee oppilaitaan, koskaan hän ei nolaa eikä väheksy oppilaita.

Jo vuoden 1970 POPS I korosti, että opetus ei saa olla vain opettajakeskeistä puhetta tai yhteisiä työtehtäviä, vaan ryhmätöille, opetuskeskustelulle, oppilaiden esityksille ja oma-aloitteiselle tiedonhankinnalle pitää antaa tarpeeksi tilaa koulutyössä. Oppilaiden monipuolisen aktiivisuuden tärkeyttä ei siis keksitty vuonna 2014. Vuoden 1970 POPS I kuvaa erittäin monipuolisesti vuorovaikutustaitoja ja eri työtapoja.

Ne ilmiöt!

Uusi POPS 2014 esittää että koko opetus voidaan integroida siten, että oppiaineiden rajat hävitetään ja opiskellaan teemakokonaisuuksia, ilmiöitä. Jo POPS 1970 käsitteli kymmenillä sivuilla opetuksen eheyttämistä, integraatiota jossa oppiaineiden rajat ylitetään. Teksti on syvällistä, monipuolista, oppilaiden erilaisuuden huomioivaa.

Pian paikallistasolla aloitetaan POPS 2014:n täsmentäminen: ratkaistaan mm. koulun arvot ja se, opetetaanko edelleen etupäässä oppiaineita vai teemakokonaisuuksia. Vanhemmat, yhteistyötahot ja oppilaat on otettava mukaan suunnittelemaan kouluväen kanssa; tehtävä ei ole helppo. POPS 2014, 547 sivua, tulisi muokata yhteistoimin oman koulun näköiseksi.

Uudessa opetussuunnitelmassa jokaisen oppiaineen jokainen opetustavoite kytketään seitsemään laajaan ”osaamisalueeseen.”

Näitä ovat
 ajattelu ja oppimaan oppiminen,
 kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu,
 itsestä huolehtiminen ja arjen taidot,
 monilukutaito,
 tieto- ja viestintätekniikan osaaminen,
 työelämätaidot ja yrittäjyys,
 osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen.

Osaamisalueissa ei ole juuri mitään sellaista uutta, mitä ei olisi ollut
jo vuoden 1970 valtakunnallisessa suunnitelmassa. Modernia tieto- ja viestintätekniikkaa ei silloin tietenkään ollut, mutta ”monilukutaitoa” ja mediakriittisyyttä käsiteltiin opetussuunnitelmassa, samoin arjen taitoja, oppimaan oppimista eli ajattelun kehittämistä, kulttuurista vuorovaikutusta, jopa vastuuta kestävästä kehityksestä globaalissa maailmassa.

Kun uusin OPS on ajan hengen mukainen, siellä on yhtenä osaamisalueena ”työelämätaidot ja yrittäjyys.” Lasten kilpailukyky pitää turvata ja valmistautua taisteluun paikasta auringossa. Ilmankos opetussuunnitelman laatijat nostivat blogissaan esiin Finanssialan Keskusliiton yhtenä suunnitteluvaiheen lausunnon antajana.

OPSin seitsemään ”osaamisalueeseen” ei mahtunut erillisinä opetuksen eettisiä ja esteettisiä osaamisalueita, noita POPS ykkösen (1970) mammutinluita. Jotakin maailmassa on siis muuttunut.

Nyt korostetaan modernia opetusteknologiaa. Jos sitä ei käytä monipuolisesti kaikilla luokilla, kaikissa oppiaineissa, opettaja ei toimi opetussuunnitelman mukaisesti, kertoo Opettaja-lehden artikkeli. Koskahan koulut saavat ohjeet erilaisten teknisten välineiden viikoittaisen käytön minuuttimääristä, ettei opettaja tee virkavirhettä! (Huom! Kirjoitin tämän vitsiksi, mutta näitä ohjeita alkoi todella tulla!)

Vain tyhmä kieltää opetusteknologian merkityksen. Vain tyhmä ei ymmärrä sitä, että teknologia on vain väline, ei kaiken pyhittävä pelastaja. Kun käsin ei enää kirjoiteta huolellisesti keskittyen ja konetekstit hävitetään nopeasti, koululaisen historia muodostuu ohueksi siivuksi tätä päivää. Miten informaatiosotkusta voi muodostua koululaiselle eheitä kokonaisuuksia? Onko sillä väliä, jos konekauppa käy ja modernilta näyttää? Aikuisetkin valittavat, että mihinkään ei voi keskittyä, kun pitää töissä ja kotona vilkuilla kännykkää, nettiä, ties mitä naamakirjoja ja twiittauksia. Kirjojakaan ei pysty enää lukemaan, ei edes elokuvaa katsomaan rauhassa.

Entä nyt, vuonna 2019?

Opetussuunnitelma 2014 on tekstiltään monipuolinen ja moderni. Pitää kuitenkin osata erottaa a) kirjoitettu opetussuunnitelma b) toteutettu suunnitelma c) oppilaiden päivittäin kokema, elämä opetussuunnitelma.

Jostain syystä julkisuuteen nostettiin voimakkaasti vaatimus muuttaa opetus ilmiöiden, teemojen, tutkimisiksi. Ilmiöitä tulee opsin mukaan tutkia ainakin pari viikkoa vuodessa, julkisuuteen annettiin kuitenkin kuva, että vain ilmiöiden tutkiminen on hyvää opetusta, anteeksi oppimista. Markkinoitu ilmiöopetus sai hurmahenkisiä sävyjä. Keitä meteli palvelee, kuka siitä hyötyy? Asiaan liittyi opettamisen ja tehokkaan opiskelun halveksunta, koulua ivattiin eilisen kouluksi: ”Tieto on taskussa, ei pidä kertoa kuka oli Kekkonen, vaan ottakaa selvää, kuka oli Kekkonen.” Huolta ei ole kannettu lainkaan oppilaiden erilaisista kehitysvaiheista; ei ilmiöitä voi tutkia ennen kuin ymmärtää siitä peruskäsitteet. Niiden pitäisi olla päässä, eikä tikulla.

Miksi hyviä, eläviä, toimivia kouluja halutaan lopettaa ja väki kuskata jättikouluihin? Entä keitä palvelee se, että ”moderneista” kouluista ryhdyttiin hävittämään seiniä, pysyvistä kotiluokista ja työpisteistä, jopa oppikirjoista luovuttiin? Keitä ovat ne konsultit, jotka kouluttavat opettajia uuden opetussuunnitelman saloihin? Mikä on heidän koulutuksensa/ pätevyytensä? Ovatko he firmojen palkkaamia muutosagentteja? Kuka maksaa palkkiot, kun kunta tilaa innovoijia? Kirjoihin ei ole varaa, ryhmät ovat isoja; sadan oppilaan ”luokka” on yksi innovaatio. Miltä tuntuu sadan hengen avokonttori aikuisen keskittyneen työn edistäjänä? Tietenkin ilman omaa työpistettä.

Monet kokeneet opettajat ovat kertoneet, että muutosagentit ovat edistäneet voimakkaasti opetuksen pilipalisaatiota. Moni hyvä opettaja on lähtenyt siksi muihin töihin. Opettajilta on yritetty viedä ammattitaidon ja työmoraalin perusta: Oikeus itsenäiseen ajatteluun.

JK Kirjoitan täällä kaukana kirjaa lahjakkuudesta, luovuudesta ja niiden kehittämisestä kodeissa ja kouluissa. 561 sivua pitää typistää alle puoleen. Se on kova homma, johon tekoäly ei pysty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s