Kenen Suomea juhlimme ensi vuonna?

 

 

Kun kaksi hyvinvoivaa ja omiin sanomisiinsa ilmeisen tyytyväistä ihmistä paasasi juuri äsken Suomen lipun alla televisiossa 100-vuotiaan Suomen tulevaisuudesta, päällimmäinen tunteeni oli vastenmielisyys.

En tahdo sietää sitä, että lipun alla toistellaan fraaseja, joilla tulevaisuutta maalaillaan sekä kauniisti, että yksiulotteisesti. On vain yksi totuus maailmasta, se on julistajan totuus. Avainsanoja onneen ovat muutos ja joustavuus. Näihin pitää lisätä välittäminen, ja uunituore ilmaisu ”kaveria ei jätetä.”

Mitä ajattelee pohjimmiltaan joukko, joka näitä asioita hokee. Kuka on se ”kaveri”? Onko kaveri kotiinsa hylätty sotaveteraani, joka radiossa kysyy hauraalla äänellä miksi lääkäri ei tule, vaikka on luvattu? Onko kaveri se mummo, joka konttaa vanhainkodin käytävällä; mummo on menossa kotiin, kun hänet siirrettiin mielivaltaisesti sadan kilometrin päässä olevaan hoitopaikkaan? Vai onko kaveri hän, joka rohmuaa osakkaille ja itselle jättivoitot vanhusten ”hoivakodeista”?

Onko kaveri se yksinhuoltaja, jolla ei ole toivoa työstä ja jonka lapset purkavat pahaa mieltään kiukuttelemalla, kiusaamalla muita koulussa tai viiltelemällä itseään? Oliko kaveri se nuori, joka tappoi itsensä, kun ei saanut tuskaansa apua edes sairaalasta?

Entä puhe välittämisestä? Välittäminen oli takavuosina Pekka Himasen mielisana ja uskon, että hän käytti sitä aivan tosissaan ja kantoi huolta ihmisten hyvinvoinnista. Sen sijaan minun on vaikea käsittää, että välittämisestä tulee välittämisbisnestä, esimerkiksi sitä, kun Himanen ja Ahtisaari puhuivat Espoon jäähallissa välittämisestä hintaan 37, 25.

Käsittämätöntä on se, että hallitus toisensa jälkeen tilasi Himaselta reseptejä Suomen ohjaamisesta menestysuralle. Säätytalon spektaakkelit muistuttivat Messiaan uuttaa ilmestymistä. Ei vika ollut Himasen, hän myi meille vakavissaan parempaa tulevaisuutta. Mutta mitä ajatteli poliittinen ja taloudellinen eliittimme, jolla on valta ja vastuu Suomesta ja suomalaisista? Millainen oli  heidän suhteellisuudentajunsa, minkä tasoista ajattelukykynsä ja ennen kaikkea millainen on heidän moraalinsa? Moni  ministeri häippäisi Brysseliin ja ties minne välittämään mieluummin koko Euroopasta kuin Suomesta.  

Kaikkihan näkevät mihin Suomi on ajautunut ja ajettu. Se on maa, jossa osa väestä on tuomittu ruokajonoihin ja köyhyyteen. Se on maa, jossa itsetyytyväinen kovuus, ahneus ja typeryys lyövät yhä räikeämmin veljen kättä. Se on maa, jossa sujuva puhetaito ja oikeat sanat antavat vaikutelman kaikkien parasta ajattelevista visionääreistä. He puhuvat luovuuden tärkeydestä ja ovat luomassa yhteiskuntaa, joka tappaa luovuuden. He latelevat tarkkoja lukuja tulevaisuuden maailmasta, pian kaksi kolmannesta ammateista on hävinnyt ja niin ja niin monta prosenttia ei enää koskaan kelpaa muutospyörteiseen maailmaan, ei edes koodaamaan tai viemään fillareilla sapuskaa menestyjien työpaikoille, kympin tuntipalkalla.

Kuulin juuri televisiosta, että tärkeintä on ”resilienssi.,” Eivät vierasperäiset  ilmaisut kerro fiksuudesta, vaan pätemisen tarpeesta. Resiliency on suomeksi notkeus ja joustavuus.  Joustavuutta ihmiseltä tarvitaankin, kun hänet pakotetaan sopeutumaan nollasopimuksilla aputöihin, notkeuttaa tarvitaan, kun pitää kumarrella niitä, joilla on valta antaa ja ottaa.  

Ei korkea asema, upea ulkonäkö eikä rikkaus tee kenestäkään pahaa ihmistä.  Tällainen ihminen voi säilyttää suhteellisuudentajunsa ja tehdä paljon hyvää. Hän ei asetu julkisuuteen nauttimaan omasta erinomaisuudestaan, hän ei pröystäile sillä miten myy menestys- ja onniutopioita järjettömään hintaan. Hän ajattelee valta-asemassaan yhteistä etua, hän on aidosti oikeudenmukainen, empaattinen ja epäitsekäs. Hän puhuu rehellisesti järjen ja sydämen äänellä, sanoo mitä tarkoittaa, tekee mitä lupaa.

Yritin keksiä Trumpin vastakohtaa suomalaisesta eliitistä.  En keksinyt, eräitä 100-vuotiaalla itsenäisyydellämme rahastavia puheautomaatteja kyllä.

   Globalisaatio on selviö, mutta se ei oikeuta ihmisyyden ja inhimillisyyden polkemista ahneuden, omahyväisyyden ja typeryyden kiiltonahkakenkien alle. Jos polkija vielä höpisee välittämisestä, alkaa mitta olla täysi. Vaihtoehtoja kovalle yhteiskunnalle on. Kuinka moni jaksaa taistella niiden puolesta?

 

 

                      

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s