Suomen häpeätahra

Mummo itkee ns. hoivakodin vuoteessa, kun Ihminen tulee käymään. Mummo kiittää Taivaan Isää siitä, että Hän lähetti vuosi sitten Ihmisen mummoa avustamaan. Työ loppui, mutta Ihminen ei hylännyt mummoa, vaan käy usein hänen luonaan. Mummo toivoo, että saisi jostain myrkkyannoksen, joka lopettaisi tuskan. Sivistynyt mummo ei pidä siitä, että ympäristössä kiroillaan ja huudetaan ”turpa kiinni.”

Kun Ihminen tuli käymään, mummo istui pyörätuolissaan, pää alhaalla riippuen. Kun Ihminen pyysi, että mummo viedään sänkyyn, vastattiin, että hän on istunut vasta kolme tuntia. Ihminen kertoi, että tuntikin on mummolle liikaa ja mummo sai armon. Eihän mummoja ehdi kaiken päivää kuskata sinne, mihin sattuvat haluamaan.

Mummo pyysi kerran ruokaa sänkyynsä, koska ei jaksanut kuunnella huutoa ja kiroilua. Se ei tullut kuulonkaan, vaan mummo nostettiin nosturilla pyörätuoliin. Säännöt ovat tietenkin kaikille yhteiset. Kun mummo pyysi ruokailun jälkeen, että hänet viedään sänkyyn, vastaus oli tyly: Siivoamme ensin, sitten pääset.

Superin puheenjohtaja totesi monia vuosia sitten, että vanhusten hoito on Suomen häpeätahra.  Ei ole riittävästi rahaa eikä henkilökuntaa. Kunnissa on hiljaisesti hyväksytty tilanne ja se pahenee tulevaisuudessa, puheenjohtaja ennusti -ja oli oikeassa.

Otin vanhustenhoidon puheeksi parin kaverini kanssa. Toinen kertoi, että hänen melkein 100-vuotias äitinsä siirrettiin asiasta kertomatta sadan kilometrin päähän, toiseen sairaalaan. Äiti oli uudessa oudossa paikassa yksinäinen ja onneton. Eräänä yönä hän oli kontannut sairaalan käytävällä ja kertonut menevänsä kotiin. Äiti eli enää kuukauden.

Hoivatyö on raskasta ja vaatii erityisominaisuuksia. Se ei sovi kaikille. Hyvä hoitaja on Ihminen:  empaattinen, luja ja ahkera. Muuan ylihoitaja vaati aikanaan vanhainkodin henkilökunnalta tinkimätöntä työmoraalia; jotkut hoitajista tulkitsivat vaatimuksen kovuudeksi tai kiusanteoksi. Kyse ei ollut siitä. Hoitaja tekee vastuullista työtään heikkojen ja avuttomien parissa. Laiskat ja piittaamattomat voivat hakeutua muihin töihin, ylihoitaja sanoi. Oliko se väärin?

Olin toukokuussa suuren vanhainkodin juhlassa soittokeikalla. Soitimme vanhoja valsseja ja tangoja, mummot hymyilivät onnellisina ja pyörätuolit tanssivat lattialla sujuvasti hoitajien ohjaamina. Hoitajat pitivät vanhuksia käsistä ja hymyilivät. Vanhan miehen ilmeettömiin kasvoihin ilmestyi vähitellen levenevä hymy, kun hoitaja toi hänet orkesterin eteen kuulemaan 40-luvun suosikkikappaletta. Tuntui, että sali oli täynnä Ihmisiä. Ihmisellä on järki, oma tahto ja tunteet. Jos oma tahto ja tunteet kielletään, ihmisarvo katoaa.

Sotea pian kymmenen vuotta veivanneet poliitikot kantavat päävastuun vanhushoivan tilasta. Politiikka  kaipaisi kipeästi rehellisiä Ihmisiä  omahyväisten puhuvien päiden ja kauko-ohjattujen marionettien tilalle. Emme siedä enää yhtään uutta lopputulemaa, tulokulmaa tai käppyrä-laatikko kuvaa, johon ministeri on raapustanut uudet oivalluksensa hoidon järjestämisestä.

Vanhukset, lapset ja sairaat on hoidettava ensin yhteisillä verovaroilla. Jos rahaa jää, siitä voi jokainen tapella vakaumuksensa ohjaamana.  Ihmisen hädällä saalistaville pitää osoittaa paikkansa ulkohuoneen peränurkassa.

 

 

 

 

Ylen onnelliset suomalaiset

Tuoreen selvityksen mukaan peräti 80 prosenttia suomalaisista on onnellisia. Erittäin onnellisia on 15 prosenttia ja onnettomia 17 prosenttia. Työttömistä  onnettomia on 40 prosenttia. Onko se paljon vai vähän? Nuoret ja maanviljelijät ovat entistä onnettomampia. Mistähän se johtuu?

Olemme kuulemma Euroopan viidenneksi onnellisin kansakunta! Onnellisuuteni uhkaa laimeta, kun luen, että Ruotsi ja Viro ovat pyyhkäisseet onnellisuudessa ohitsemme. Olimme kymmenen vuotta sitten onnemme kukkuloilla, tietää tutkija. Pinnalliset onnellisuusmittarit voisi tuhota.

Mihaly Csikszentmihayin flow-käsite on levinnyt arkipuheeseen. Samalla flown todellinen merkitys on ohentunut tarkoittamaan miltei mitä tahansa hurmoksellista tilaa. Teoksessaan The Evolving Self (1993) Csikszentmihalyi analysoi syvällisesti elämää ja onnellisuuden käsitettä. Miksi onnen tavoittelijat ovat niin usein onnettomia?

Rikkaus, status ja valta ovat tulleet kulttuurissamme onnen symboleiksi. Kun näemme ihmisiä, jotka ovat rikkaita, kuuluisia tai kauniita, oletamme että heidän elämänsä on ihanaa ja palkitsevaa; meidän oma elämämme on heihin verrattuna kurjaa. Jos saamme rahaa, mainetta ja vaikutusvaltaa, uskomme ehkä  hetken, että elämämme on onnellisempaa. Pian usko onnen symboleihin hiipuu. Olemme onnellisia vain, jos arkielämämme ja saavutuksemme tyydyttävät itseä.

Näin Csikszentmihalyi opettaa:

Elämä muuttuu nautittavaksi sillä hetkellä kun itsekkyys ei enää ohjaa toimiamme. Minä ei ole tärkein, kun ihminen siirtää huomion itsestään toisaalle, runon kirjoittamiseen, käsityöhön, lapsen kasvattamiseen tai tähtitaivaan tutkimiseen. Jokaisen on mahdollista suunnata psyykkinen energiansa asioihin, joilla on merkitystä  vielä silloinkin kuin ihmisestä ei ole edes muistoa jäljellä.

On vapauttavaa oivaltaa, ettei meidän tarvitse puolustaa omaa asemaamme muita luomakunnan oliota vastaan. Voimme vapaasti tavoitella mitä haluamme, eivätkä vastoinkäymiset ja epäonnistumiset lannista meitä. Eivät minun tavoitteeni voi olla maailmankaikkeuden keskeisimpiä, voin silti elää täysipainoista elämää, nauttia ja harrastaa asioita, joita rakastan.

Ei ole yhdentekevää mistä flowta etsii, koska minuutemme koostuu niistä aineksista, joihin elämässä keskitymme. Viisas ihminen tavoittelee eheyttä, hän tuntee vastuunsa myös muiden hyvinvoinnista. Mieleltään terve ihminen ei ime loisen lailla muista ihmisistä hyötyä itselle. Hän tajuaa, että ystävyys, kumppanuus ja rakkaus ilman vastapalveluksia ovat onnellisuuden perusaineksia.

Jokainen ihminen on arvokas, ainutlaatuinen. Jokainen voi kasvaa ja kehittyä, kunhan ei anna muiden manipuloida  ja kontrolloida tunteitaan ja ajatuksiaan. Silloin ihminen menettää aidon minuutensa.

Flow edellyttää ajatusten täydellistä keskittämistä tavoitteiseen työskentelyyn. Kello on nyt 5.41. Flowni hävisi, kun aloin katsella ikkunasta kadulla vaeltavia. Musta-asuinen tyttö juoksee taas ympyrälenkkiään, maahanmuuttajat ovat sinisine kasseineen pullonkeruumatkalla, vanha mies kumisaappaissaan irrottelee terävällä kepillään multakokkareita tien vierestä, näin hän tekee joka aamu. Ovatkohan he onnellisia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Gifted Education in Finland

 

 

What are gifts and talents?

Theoretical definitions of giftedness ascribe it to individuals who possess two attributes: a particular kind of ability and a high level of that ability.

Until the 1960’s, ”giftedness” was generally taken to mean ”intellectual giftedness”. Later research began to distinguish between divergent, highly creative thinking, and convergent thinking, traditionally expressed in IQ figures. The concept has been further expanded by the definitions of non-academic and multi-talented giftedness. The usual term now used to refer to the individuals is ”gifted and talented” the latter word stands for the very varied talents that are taken into consideration apart from the intellectual potential.

Talents are always developing gradually from genes to high performances. Without inner motivation it is almost impossible to reach a real, permanent top-level. The environmental factors, supporting parents, teachers and coaches are important; however: outer motivation with too heavy pressures may be fatal for the development of giftedness. Many gifted individuals daily fight against perfectionism, depression and anxiety.

Howard Gardner published in 1983 his theory of Multiple Intelligences in response to what might be called “The Bell Curve” view of the mind: That there is a single intelligence, we are born with. That means there is little we could do about our genetic IQ, and psychologists just can tell us how smart or dumb we are. Gardner strongly disagrees with this kind of determinism. He has concluded that human beings have evolved to be able to make sense of the world in a number of relatively independent ways. He initially isolated seven “frames of mind”, seven “intelligences”: linguistic, spatial, logical, musical, psycho-motor, interpersonal and intrapersonal

Later Gardner added an eight intelligence, naturalist intelligence, an ability to understand nature in all its forms. He says that all of us have these intelligences, but we differ in strength and combinations of intelligences, just as we look different from one another, and have different personalities, we have different kinds of mind. That makes life interesting even as it makes education complicated.

If we favor only one educational approach, we end up skewing the system in favor of one kind of mind and selecting for privileges only to those individuals who happen to possess that specific amalgam of intelligences.

Gardner says he has been angered and hurt by assertions that his theory is a license to do whatever, a claim that everyone is equally smart, an argument against assessments, standards, hard work or discipline. The Multiple Intelligence theory is a claim about organization of mind and brain. It is not a receipt for education, Gardner says.

PISA-Finland

In Finland, as in the other Scandinavian countries, society has traditionally attached great importance to special education as a means of looking after its weakest members, children with learning difficulties or behavioral problems. The official educational policy created our comprehensive school (peruskoulu) in the beginning of the 1970’s. It put a strong emphasis on educational equality.

Every Finnish child has since then been educated in the same school system with only a few exceptions. I am convinced: The good results of our school system revealed by the PISA evaluation are mostly due to our democratic and equal comprehensive school.

 We have very few special elementary schools and classes In Finland. These schools are private schools supported by the state selecting their pupils according to their own criteria. In addition we have many music classes in the comprehensive school. There also is some differentiation in the curriculum; a pupil may take a couple of extra lessons in the subject she/he is interested in.

After the compulsory comprehensive school we have some secondary schools, which may be named as some kind of special schools, because these schools have more art, sports, science or languages in the curriculum. We also have a couple of IB schools.

The Finnish educational system has been criticized by some people for ”leveling out” school children, making gifted ones to suffer. I disagree with these opinions.

Talented children’s special education has been advocated especially by those industrialists and politicians who wish to secure the nation’s international competitiveness. In an integrating Europe, with national borders melting away, in particular, the representatives of industry demand increased investment in top-class education and know-how.

Educational objectives are always derived from the values prevailing in the background. When discussing about gifted children’s educational needs we should frankly and openly recognize the basic questions: What kind of talent are we talking about? How do we find the individuals concerned? Why should they be taught in special groups? What would be the advantages and disadvantages of special instruction?

Yes! We need gifted education in Finland, but…

It is very important that the goals and curriculums would be planned by real expert-educators, who understand the laws of human development and understand that there is a qualitative difference between a human child and an industrial product. We are not producing gifted individuals,we are educating them and nurturing their gifts.

One of the most obvious facts concerning the gifted education is that children must ”achieve”, to develop their potential ability as far as possible. This is a self-evident premise, very seldom opened to question. I think that even if underachieving is a real and severe problem we have to see also the other side of the coin: Why should children ”achieve” all the time. There are more and more children, who are totally burned out, suffering many kinds of social fears, feelings of inferiority and depression, because they are not ”achieving” well enough. Achieving what? It is seldom made explicit. Implicitly the meaning is obvious: Achieving a high status, a highly valued profession and lot of money.

Why are we not talking about achieving a happy life, being an human being who is unconditionally loved as an individual person who can reach self-actualization in his/her life without being depressed for underachievement.

The development of national economy is not a problem our children have to be worried about, even if some leading politicians are continually talking about children as becoming innovators in the field of economy. Finland must reach the top level among European countries, maybe in the global world, too.

In gifted education, the emphasis should always be on ”education” more than “gifted.” It means that the psychosocial needs are primary. Everybody has the right to feel that he/she is loved as a human individual, not as an achiever. Parents and teachers should remember that gifted children and youngsters are not adults, in spite of their giftedness. Also “Mr Brain,” ten years, is a child with needs of a child. His IQ doesn’t matter.

A glorious Pisa-success may be a very dangerous national goal, if the ranking list is more important than mental health of children. Caring and unconditional love is most important in all education, also in so called gifted education. We do not need children overachievers who try to live every day with a burden of destructive thoughts: I must be the best one, I must win, to be perfect, in order to earn my human dignity and love of my parents.

 

 

 

 

Mainosmiehet kouluamme kauppaamassa

Kieltäydyin, kun minulle tarjottiin tilaisuutta osallistua Suomen itsenäisyyden juhlavuoden, 2017, kunniaksi toteutettavaan 100-Koulua hankkeeseen, jossa ”etsitään, kehitetään ja tuotetaan yhdessä koulujen ja koulutusasiantuntijoiden kanssa sata koulutusta uudistavaa innovaatiota.” Hanke luo kuulemma edellytykset maailman parhaalle koulutukselle myös seuraavalle sadalle vuodelle. Rohkenen epäillä.

”Olemme haastaneet mukaan kaikki koulut ja koulutuksesta kiinnostuneet tahot Suomessa ja ympäri maailman”, sanoo Saku Tuominen, hankkeen vastaava tuottaja ja Scoolin luova johtaja. Myös tv-tuottaja Juha Tynkkynen sekä sijoittaja Pekka Viljakainen ovat mukana hankkeessa.

Miljoonan dollarin rahoituksen kerännyt Scool tarjoaa seminaarien ja verkkoluentojen kautta oppia ”ajankohtaisista aiheista robotiikasta mobiilisovelluksiin. Tarkoituksena on laajentaa opettajien ymmärrystä maailmassa tapahtuvista muutoksista.”

Olisi paljon tärkeämpää lisätä hankkeen puuhaajien ymmärrystä opetuksesta. Ovatko kaksi mainos- ja monitoimimiestä ja yksi suursijoittaja, yhdessä mobiilioperaattorin kanssa, pyyteettömiä kouluopetuksen uudistajia?

Suunnitelmissa on rakentaa laaja paketti oppimisratkaisuja, jotka ovat monistettavissa eri maihin ja paikallisten opettajien helppo ottaa käyttöön.Tavoitteena on, että vuoteen 2017 mennessä 100 000 opettajaa käyttää aktiivisesti näitä tuotteita.

Tässä se  tuli, asian ydin!  Kyse on siis ennen kaikkea bisneksestä, tuotteen myymisestä suomalaisen koulun maineella ja Suomen  itsenäisyysvuodella ratsastaen. Luulo, että hyvä opetus ja suomalainen koulu voidaan monistaa eri maihin on suorastaan huvittava. Sata erillistä ideaa on pelkkä silppusäkki.

Monien bisnesmiesten ja poliitikkojen 1990-luvulla surkeaksi murskaama peruskoulumme kelpaa vielä hetken myynnin edistäjäksi.  Yhteisen peruskoulun perusteita puretaan leikkauksin ja koulut ovat eriytymässä varsinkin isoissa kaupungeissa hyväosaisten ja köyhien kouluihin. Kehitys ennustaa alenevaa Pisa-sijoitusta ja köyhille lapsille mustaa tulevaisuutta.

Kouluhimaset myyvät  opetusministeriön tukemina digiherkuilla kuorrutettuja oppimisen taivasnäkyjä. Mukana juhlavuoden projektissa on kuulemma ihan oikea sir,  Sir Ken Robinson, englantilainen puhuja ja konsultti, epäilemättä ”huippuyksilö.”  Yhdessä DNA:n, Supercellin ja teknologiateollisuuden kanssa hän innovoinee helposti koko maailman opetuksen –kunhan suomalaiset opettajat ensin tuottavat ne sata ideaa.  Sir Kenin brittikoulujärjestelmä erottelee ainakin seitsemän sortin kouluja. Raha ratkaisee millaisen koulukasvatuksen kukin saa. Olisiko tässä innovaatio, jolla ”Suomi nousee?”

Kuten yliopistoissa tapahtui 2010, kouluopettajien virat voitaisiin muuttaa purettaviksi työsuhteiksi.  Turhat opettajat voitaisiin silloin erottaa sähköpostiviestein kuten yliopistoissa äskettäin tehtiin.  Ehkä jotkut homehtuneet   narisijat olisi mahdollista siirtää  omiin homekouluihinsa, homehtuneet opetusopin , etiikan ja kasvatusfilosofian kirjat  kainalossaan höpöttämään koulun tavoitteista, hyvästä kasvatuksesta, hyvästä opetuksesta, moraalista ja muista eilispäivän turhuuksista.

 

 

 

 

 

 

Einstein puhui viisaasti

Muuan ns. huippuprofessori julisti 90-luvun alussa olevansa kärkiyksilö tieteen äärimmäisellä etureunalla. Kuvaan kirjassani ”Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen” (1996) kärkiprofessori Raakkunan ja ruotsinkielisen kollegan, Albert Enstenin, kuvitteellista keskustelua. Raakkuna piti Ensteniä vanhana tehottomana höppänänä, rasitteena tiedekunnalle.

Romaanimuotoinen kirjani on luovuuden ja lahjakkuuden oppikirja, mutta myös tutkimus ja pamfletti. Kaunokirjallinen helmi se ei ole.

Enstenin ajatukset kirjassani ovat melko suoraan teoksesta Ideas and Opinions, vuodelta 1954.  Siihen oli koottu Einsteinin puheita 1930-luvulta 50-luvulle.

Tässä Einstein -Enstenin ajatuksia:

Kunnianhimo, lievemmin ilmaisten tunnustuksen tarve, istuu lujasti ihmisluonnossa. Tarve saada tunnustusta on luonnollista ja tervettä. Tässä kuitenkin rakentavat ja tuhoavat voimat kulkevat käsi kädessä. Halu saada hyväksyntää on tervettä, kun taas halu olla parempi, voimakkaampi ja älykkäämpi kuin kanssaeläjät johtaa helposti itsekkyyteen, joka vahingoittaa sekä itseä että yhteisöä. Siksi kasvatuksessa pitäisi varoa kunnianhimoon vetoamista työn motiivina.

Monet vetoavat Darwinin oppeihin oikeuttaakseen ihmisten keskinäisen kilpailun. Tämä on väärin, koska ihminen on sosiaalinen eläin. Ei hänen tarvitse kukistaa muita elääkseen.

Yksilöpalvonta on epäoikeudenmukaista ja osoittaa huonoa makua, varsinkin jos yksilöön yhdistetään yliluonnollisia henkisiä kykyjä. Tällainen on tullut osakseni ja sanon suoraan, että kontrasti aikaansaannosteni ja maineeni välillä on suorastaan groteski. Onneksi materialistisella ajallamme on niitäkin, jotka asettavat tiedon ja moraalin ensimmäisiksi, ennen mainetta, rikkauksia ja valtaa.

Ihmisen jokaisen saavutuksen taustalla on motivaatio, sisäinen halu saada aikaan jotain arvokasta. Sisäistä motivaatiota pitäisi ravita kaikin keinoin. Pahinta koulutuksessa on pelkoon, väkivaltaan ja keinotekoiseen auktoriteettiin turvautuminen. Sellainen tuhoaa oppilaissa itseluottamuksen ja aitouden, tuottaa vain alistuvia alamaisia. Tärkein ja arvokkain opiskelun ja työnteon motiivi on rakkaus omaan alaan.

Meidän on varottava saarnaamasta nuorille menestymistä elämän tarkoituksena. Jokainen saa muilta paljon enemmän kuin pystyy näille antamaan. Ihmisen arvokkuus mitataan parhaiten sillä, mitä hän antaa muille, ei sillä, mitä hän itselleen haalii. Kunnioita jokaista ihmistä, älä ihannoi ketään!

Humanistisia ja luonnontieteitä ei pidä asettaa vastakkain toistensa kilpailijoiksi. Sivistyneen ihmiskunnan kohtalo riippuu enemmän moraalin tasosta kuin tuotantokyvystä. Vapaa taloudellisten voimien leikki, ihmisen sääntelemätön halu kerätä itselleen aina vain enemmän valtaa ja varallisuutta aiheuttavat ongelmia ihmiskunnalle. Onnelliseen elämään kuuluu yhteisöllisyys ja suhteellisuudentaju sekä kyky rajoittaa omia haluja ja tarpeita.

Ihan oikea elävä ”Raakkuna” syöksyi myöhemmin tieteen äärimmäiseltä etureunalta syvään rotkoon. Se oli traagista, mutta ei odottamatonta.

 

 

 

Outoja tutkimustuloksia

Ruotsissa julkaistiin joskus tutkimus, jonka mukaan 16-vuotiaista nuorista 70 prosenttia oli kehittynyt erinomaisesti jos heidät oli viety päivähoitoon alle yksivuotiaina.  Kotihoitolapsista vastaava osuus oli vain 38 prosenttia.  Kotona hoidetuista lapsista 52 prosenttia ei pärjännyt koulussa, kun taas päivähoitolapsista  vain 15 prosentin menestyi koulussa huonosti. Pitäisikö pikkulasten kotihoito siis kieltää?

Tutkimuksen perusvaatimus on käsitteiden selkeä määrittely. Miten ”erinomainen” ja ”ei-erinomainen” kehitystaso määriteltiin? Millä perusteella eroteltiin hyvä ja huono koulumenestys?

Mediassa kerrottiin aikanaan näyttävästi, että Suomessa ”luovan luokan” koko oli laskenut parissa vuodessa 150 000:lla ihmisellä. Väite on mieletön. Ei luovia yksilöitä voi laskea kuin lampaita: luova, ei luova… Luovuus on yksi vaikeimmin mitattavista ominaisuuksista. Arkinen perusihminen voi olla hyvin luova kuulumatta ”luovaan luokkaan.” Ei hänen tarvitse puhua ajatuspajassaan sekavia.

Tutkija tiedotti aikanaan, että heikko uimataito on yhteydessä syrjäytymiseen. Jos uimataidoton putoaa äkkisyvään, hän voi varmasti syrjäytyä lopullisesti. Tulos ei ole tieteellinen läpimurto.

Peräti Harvardin eliittiyliopistossa on tutkittu 86 626:n sairaanhoitajan aineistolla itsemurhia vuosien 1980 ja 1990 välillä. Todettiin, että itsemurhan teki 21 hoitajaa, jotka eivät juoneet kahvia ja 11 hoitajaa, jotka joivat pari, kolme kupillista päivässä! Tutkijat päättelivät kahvinjuonnin ehkäisevän itsemurhia! Kaikki siis kahville, jos on mielenterveysongelmia! Onhan parempi elää maha kuralla kuin masentuneena.

Tilastolliset riippuvuudet eli korrelaatiot, eivät todista syy-yhteyksiä. On lukemattomia muuttujia, joiden välillä on  tilastollisia yhteyksiä. Jos tutkittuja on tuhansia, mikä tahansa absoluuttisesti mitätön ero kahden ryhmän välillä on ”tilastollisesti merkitsevä.” Se on aivan eri asia kuin ”asiallisesti merkittävä.” Aina ei tutkijakaan tunnu tätä tajuavan.

Ns. pehmeät menetelmät ovat muotia. Niissä ei ole tilastoanalyysejä, vaan tutkija reflektoi, tulkitsee ja kertoo ”mitä aineistosta nousee.” Amerikkalaistutkijoiden mielestä seuraava ilmaus oli tyypillinen tulevien Alzheimer –potilaiden kirjeissä: “Haluaisin musiikin opettajaksi mieluummin kuin mihinkään muuhun ammattiin!” Sanonnan verbaalinen köyhyys on kuulemma  merkki siitä, että aivojen ohimolohkossa on alkavan sairauden merkkejä!  Mikähän mahtaa olla tutkijan, tri David Snowdonin  omien aivojen tila?

”Istuminen on työperäisten syöpien tärkein syy,” julistaa Helsingin Sanomat 18.7. 2016 näyttävästi. Uskotko, että tämä on totta? Entä onko totta, että toimittajan työ aiheuttaa ison keuhkosyöpäriskin. Voiko taudin välttää, jos toimittaja kirjoittaessaan kävelee juoksumatolla? Tämäkin  terveyttä edistävä ns. innovaatio on televisiossa nähty. Voisiko esimerkiksi toimittajien runsas tupakointi kuitenkin olla suurempi riskitekijä kuin istuma-asennossa toimittaminen?

Pätevä tieteellinen tutkimus on ehdottomasti paras keino saada luotettavaa tietoa asioiden välisistä yhteyksistä, syistä ja seurauksista. Tutkimustulosten julkisuusarvo ei  kuitenkaan kerro mitään niiden luotettavuudesta. Akateemiset tutkijat on alistettu projektitehtailijoiksi, joiden tulisi tuottaa nopeasti yksinkertaisia vastauksia hankaliin ongelmiin.  Jos tutkijan moraali ei taivu bränditehtailijan ja mainosmiehen rooliin, voi alanvaihto olla edessä.

”Tutkijan pitää kuunnella ja palvella markkinaa,” julistivat bisnesjohtaja ja opetusministeri jo 20 vuotta sitten. ”Tiede ei taivu makkarakoneeksi,” kirjoitti arvostettu teknisen alan professori, ihan aito alansa huippu. Näin on, mutta sillä ei tunnu olevan väliä, kun makkarakoneet suoltavat tavaraa, jolla Suomi innovoituu maailman huipulle.

 

 

 

Musiikin lumovoima

Sidney Bechet: Petite Fleur; Vesa Vatanen, piano, Kari U., klarinetti, Antti Teinilä, basso, Timo Valkamo, rummut

Käväisin soitinliikkeessä. Pieni poika kulki siellä isänsä perässä, isä oli selvästi ammattimuusikko. Kun isä kokeili eri soittimia, poika esitti kommentteja niiden äänestä. Poika kertoi myyjälle, että isona hänkin saa tuollaisen ison viulun.

Kysyin isältä pojan ikää, poika oli kaksi – vuotias, lokakuussa hän täyttää kolme. Kun sanoin leikilläni, että ”jo kaksi, eikä vielä soita,” isä sanoi, että kyllä hänellä on jo pieni viulu. Lisäksi poika tuntee monia viulisteja. Kysyin keitä ja poika vastasi ”Pekan.”

Sanoin leikilläni, että ”tunnet siis Pekka Kuusiston.” Isä sanoi, että juuri hänet.

Pojasta voi tulla viulutaiteilija. Se vie kuitenkin aikaa. Synnynnäiset lahjat jalostuvat aikuisen kyvyiksi vain vuosien harjoittelulla. Ei Mozartkaan säveltänyt geeneillään, vaikka on houkuttelevaa kuvitella, että pelkkä jumalainen lahjakkuus teki hänestä neron. Mozartin ainutlaatuinen lahjakkuus kehittyi geenien, suotuisan ympäristön ja jatkuvan musiikin opiskelun yhdysvaikutuksesta.

Mozartin elämä ei ollut helppoa ankaran ja vaativan isän vuoksi, mutta nero säilytti valtavan luomisvoimansa kuolemaansa saakka; hän kuoli vain 35-vuotiaana.

Eri alojen neroja ei voi tuottaa. Synnynnäiset kyvyt, kotiympäristö, kulttuuri ja ajan henki luovat yhdessä huippulahjakkuuden. Sellaiseksi kasvamisen edellytys on aina intohimoinen rakkaus viuluun, jalkapalloon, matematiikkaan tai mihin tahansa alaan.

Jos puuttuva spontaani rakkaus yritetään korvata vanhempien vaatimuksilla, edessä on ankea elämä, jopa henkinen luhistuminen. Koti, opettajat ja valmentajat voivat opettaa, mutta heidän tulee myös tukea ja vaalia nuoren  turvallisuuden tunnetta ja mielenterveyttä. Kaikki on hyvin silloin, jos lapsi tai nuori nauttii harrastuksestaan eikä häntä lastata ahdistavilla suorituspaineilla.

Musiikista nauttiminen, kuunteleminen, soittaminen tai laulaminen voi olla nautinnollista kenelle tahansa. Kuulin vuonna 1957 Sidney Bechet´n kappaleen Petite Fleur, Pieni kukkanen, klarinetilla esitettynä. Soittimen ääni ja kappaleen kauneus lumosivat minut täydellisesti.  Minun oli saatava  klarinetti! Joskus vielä puhaltaisin ne ensimmäiset ihanat sävelet, daa-da-daa…da-da-daa-da-da-daa…

Joulupukki toi minulle vuonna 1959 Martin -merkkisen klarinetin.. Pikkuserkkuni näytti miten pilli kasataan ja soitti minulle mielikappaleeni. Se siis voitiin soittaa myös minun soittimellani! Kun olin pari viikkoa puhkunut suukappaleeseen ja saanut irti muutaman pihahduksen, ulvahduksen ja vingahduksen, työ alkoi tuottaa tulosta. Äf, äf, eee, tararailalalaa…Se oli tulossa, hitaasti mutta varmasti! Pääsin musiikkiopistoon ja pian astuin soittamisen syvään onnen virtaan, flow –tilaan, joka huipentui koulukavereiden bändisoitossa.

Olin muuten siellä soitinkaupassa huollattamassa uutta upeaa soitintani. Nautin taas soittamisesta ja klarinetin sielukkaasta äänestä. Harjoittelemattomuuden ruoste katoaa vähitellen sormista. Tuntuu kuin upea soitin soittaisi itsestään; flow-nautinto valtaa mielen, olen eheä ja onnellinen..

Hanki lapsellesi hyvä soitin, jos mahdollista. Se helpottaa soiton opiskelua.