Voi sinua Suomi, armas synnyinmaani!

Päätin eilen kirjoittaa seuraavan blogini kuukauden kuluttua. En ymmärtänyt miten vakava tauti kirjoittamismania on. Kirjoitan siis, kun polla vielä pelaa -tai ainakin itse luulen niin.

Olen tallentanut tietokoneeseeni paljon tekstejä. Joskus joku niistä ponnahtaa ruudulle vahingossa, kuten tämä, vuodelta 2015. Kirjoitin kolumniksi aiotun jutun, jossa oli paloja joululomalla 1996-97 kirjoittamastani tragikomediasta ”Suinula.” Tarjosin käsikirjoitusta julkaistavaksi kirjana, mutta ei se kelvannut; ei se kelvannut kotikaupunkini teatteriinkaan. Varmaankin tämä oli minun etuni, ei hyvää kirjaa voi kai kahdessa viikossa kirjoittaa. Mutta ehkä vielä joskus….

Tässä vuoden 2015 pöytälaatikkokolumni:

Olen kirjoittanut sarkastisen tragikomedian: Tähtikonsultti Joonas Puttu saarnasi Suomen kansalle menestysuskoa ja keräsi miljoonia. Puttu kuitenkin erehtyi, kun lähti median kera Suinulaan, mielisairaalaan, osoittamaan välittämistään, pehmentämään imagoaan. Suinulan viisaat potilaat käskivät Puttua lopettamaan itsekehunsa ja puhumaan ihmisarvosta. Puttu pakeni, kun muuan potilas kävi uhkaavaksi ja käski Puttua tukkimaan turpansa.

Kun mielisairaala aiottiin pian sulkea säästösyistä, potilaat Visionääri, Profeetta ja Nyrkki-Nykänen vierailivat kutsumatta konsultti Putun kotona. Miehet olivat totisia: Ihana, nuori naispotilas oli kuollut junan alle heti avohoitoon siirtämisen jälkeen.

Kolmikko vaati Puttua myymään visioitaan, harhanäkyjään eliitille. ”Olet maan etevin huijarisaarnaaja. Kertyvät rahat käytämme Suinulan pelastamiseen. Suostutko?” kysyi Nyrkki-Nykänen uhkaavasti. Puttu suostui heti.
”Tämä visionippu on toimintastrategioita, tämä motivointipuheita. Terveinä aikoina emme pysty tuottamaan mitään näin hullua,” Visionääri selitti.

”Tässä on ukaaseja työnantajille palkollisten pakottamiseksi sunnuntai- ja ylitöihin. Tässä juhlapuhe potkut saaneille,” potilas Profeetta täydensi.
Kun Hesarista vuodatettiin eliitille luottamuksellista tietoa Putun visioaarteesta, liuskoista alkoi armoton kilvoittelu. Konsultti nosti liuskahinnan 7000 markkaan, tavara suorastaan revittiin käsistä.

Pian harhaiset näyt kaikuivat eliitin seminaaripuheissa.
Korkeakoulun rehtori piti oudon avajaispuheen: ”Kun yhdistämme teknologian, teologian, huippuosaamisen, kauppatieteet, taiteet, luonnontieteet, homeopatian, taloustieteet ja joogaosaamien, olemme pian ranking-listojen absoluuttisessa kärjessä.” Sitten huudettiin yhdessä ”Minä osaan, minä jaksan!”

Pääministeri lupasi televisiopuheessa, että Suomen strategia erityisesti Lähi- ja Kaukoidässä yhdistyneenä, Sitran, Nokian, Akatemian, Stakesin, Tekesin, Hyksin ja Luontoliiton kehitysohjelmiin pelastaa Suomen.
Kun Visionääri kertoi Suinulan tv-huoneessa, että pääministerin puhe on hänen kirjoittamansa, mania-lääkitystä lisättiin.

Suinula suljettiin pian ja grynderi saneerasi siitä kansainvälisen jättifirman hoivakodin. Puttu palkattiin firman lobbariksi. Hän kähvelsi visiomyynnin voiton, kolme miljoonaa markkaa ”kipurahoina.”

Avohoidossa Profeetta meni junan alle, Nyrkki-Nykänen tappeli itsensä vankilaan, Visionääri makasi Siiri-äidin, 88, alkovissa lääketokkurassa.

Nyt todellisuuteen, vuoteen 2015.
Aamu-uutisissa kerrotaan, että ongelmanuorten tuesta leikataan kuusi miljoona. Ministeri hokee pakkoa ja isänmaan etua. Kansalaisen olisi hyvä tietää millaiset Putut meitä vievät ja mihin. Hallituksen tavoitteet ja toimintatavat on kopioitu Sitran yliasiamies Mikko Kososen ja strategisen johtamisen professori Yves Dozin kirjasta Governments for the Future: Building the Strategic and Agile State (2014). Doz on erikoistunut valtioiden ja bisneksen sopeuttamiseen ja ketteryyteen kilpailullisessa toimintaympäristössä. Doz toimii mm. monikansallisissa firmoissa ja Aalto-yliopistossa.

Äskettäisessä seminaarissa puoluejohtajilta vaadittiin ns. Chatham House–sääntöä: Dozin & Kososen kirjan sanomaa saa vapaasti levittää, kunhan seminaarin puheita ei yhdistetä tiettyihin henkilöihin! Keitä lobbarit ja poliitikot pelkäävät? Mitä he piilottelevat, ei kai totuutta?

JK Luultavasti jotkut Isot Pojat leimaavat minut tämänkin tekstin perusteella kommunistiksi, kuten tehtiin 90-luvulla, kun puolustin yhteistä peruskoulumme, tuota ”tasapäisten keskinkertaisuuksien monumenttia,” joka Isojen Poikien mielestä piti muuttaa markkinavetoiseksi kilpailukouluksi. Vanhempia halveksivan typeryksen leima, jonka sain röyhkeiltä Isoilta Pojilta kaikille yhteisen peruskoulumme puolustamisesta, oli erittäin loukkaava.

Pisa-ihmeen jälkeen Isojen Poikien hankkeet siirtyivät kulisseihin; koulumarkkinat ovat olleet kauan käynnissä ja tahti vain yltyy. Yliopisto myytiin vuonna 2010 markkinoille, lapsia myydään nyt kansainvälisten firmojen ”toimijoille” suojeltaviksi; monet ”huippupäiväkodit” ovat yksityisiä, monet niistä unohtavat toimintaa säätelevät pykälät, henkilöstömitoituksen ja tilojen sopivuuden. Mutta ei se mitään. Iso Firma ostaa pian toiminnan isolla rahalla. Kaikki on siis hyvin Suomessa, tässä tutkitusti maailman onnellisimmassa maassa. Kehityksen jarrut kuulevat kunniansa.

Kello on 6.51. On aika keittää toiset kahvit ja lukea miten maailma makaa Trumpin puheen jälkeen.

Poliittiset päättäjät! Enää ette pääse piiloon.

Olen kirjoitellut jo liikaa vanhusten hoitoskandaalista, mutta tämä on vielä pakko julkaista. Syynä on se, että samalla kun vanhusten jättimäiset hoivavarastot ovat saaneet niille kuuluvaa palautetta, poliitikot ovat päässeet kovin vähällä. Nyt valtakunta on täynnä kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja ja lautakuntien jäseniä, jotka ovat niin kauhuissaan, niin kauhuissaan ja ihmeissään vanhusten tilanteesta.

Jokainen heistä tietää sisimmässään mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä vanhusten hyväksi. Yleisiä kivittäjäisiä ei tarvita. Mutta politiikkaa ja poliitikkoja tiiviisti seuranneena, toivon että linssiluteet, takinkääntelijät, muunnellun totuuden julistajat ja turhan höpöttäjät saavat julkisuudessa ansionsa mukaan. Jotkut ovat aina kaikkien hätää kärsivien puolella, mutta hoksaava on ymmärtänyt mikä heille on tärkeintä: minä itse, asemani ja puolueeni.

Oheinen tekstini on kirjoitettu 15 vuotta sitten!

Kirjoitettu 14.06.2004

Osa 1.
Tulen Tammikartanoon. Kartanon edessä on pieni lampi, sen rantoja reunustavat jalopuut ja kauniit kukkaistutukset. Itse kartano ei vastaa mielikuvaa. Se on tiilinen kerrostalo. Kun astun sisään, näen käytävät, joiden varrella on isoin kirjaintunnuksin merkittyjä ovia. Ovet on lukittu sisäpuolelta, mutta ne avautuvat ulkopuolelta.

Avaan G:llä merkityn oven. Tapaan käytävällä yhden kartanon rouvista. ”Herra hyvä, voisitteko viedä minut ulos…,” hän anelee, kuten aina. Yhdestä huoneesta kuuluu huuto, se viiltävä, korkea alituinen huuto. Jotkut kartanon rouvat laahustavat käytävällä apuvälineidensä avulla, heikot köpöttävät vahvempien käsipuolessa.

Kartanossa kaikki tapahtuu säännöllisesti aterioiden tahdittamana. Kartanon naispalvelijat syöttävät rouvia, pesevät, nostavat suihkuun ja toilettiin, jakavat lääkkeitä ja vaihtavat vaipat jos ehtivät.

Kesäksi tulevat ulkoiluttajat, nuoret tytöt ja pojat. Voimakas nuori ja hauras vanhus yhdessä on koskettava näky. Lammen rannalla istuu myös se komea iäkäs herrasmies, käsi rouvansa ympärillä, kuin suojellen rakastaan kaikelta pahalta.

Osa 2.
Kuulkaapa päättäjät! Te juuri, Herra Minä Itse ja arvoisa Rouva Arvovalta jakkupuvussanne. Mitä sanotte siitä, että vauraassa Suomessa vanhukset jätetään vaille riittävää hoitoa ja turvaa? Ai, että ”kyllähän minä, mutta kun korvamerkittyjen varojen käyttö suhteessa…Minä olen kauan sitten tehnyt aloitteen, että…”

Lopettakaa tyhjänpäiväinen höpötyksenne. Sitä on kuultu tarpeeksi. Vanhainkotien hoitajat ja muu henkilökunta on uupunut, osa lopullisesti. Pää, selkä tai kädet eivät enää jaksa, kun raja on ylitetty. Sairasloma seuraa toistaan, eikä sijaisia löydy.

Raskasta vanhusten nostelutyötä helpottavia apuvälineitä ei kuulemma ole varaa hankkia. Pötyä, kyllä Suomessa rahaa on, mutta se menee johonkin tärkeämpään. Vanhukset ovat pelkkä tuottamaton menoerä. Heidät voi hylätä ja unohtaa.
Ennen kuin te, Rouva Arvovalta ja te Herra Minä Itse makaatte vanhainkodissa tai sairaalan vuodeosastolla, aamulla vaihdettu vaippanne ulosteissa ja virtsassa, muumioksi lääkkeillä rauhoitettuna, menkää katsomaan mikä teitä odottaa.

Näin kovien arvojen Suomi kohtelee pula-aikojen äitejään, jotka raatoivat lapsilleen suojan, ruokkivat tyhjästä, hoivasivat. Näin Suomi kohtelee isiään, joiden nuoruus kului ase kädessä sodan helvetissä.

Missä ovat vanhuksia hellivät kädet, missä kuuntelevat korvat? Häpeä on yhteinen, on aika toimia. Jos ei moraalin niin pelon ajamana: Odottaako minuakin tällainen tulevaisuus.

 

Minä minä minä raha raha raha – ja vanhukset

Vanhushoivan kurjasta tasosta ryhdyttiin vihdoinkin puhumaan asiaa, mitään peittelemättä. Kun media, aina Yleä myöten, alkoi tulvia kurjuuden kuvauksia, poliitikot eivät enää selvinneet tavanomaisella höpöttämisellä, jonka olennaisin sisältö on ollut ”kyllä minä, mutta ne muut, ja kun ei rahaa ole.”

Eilen, tammikuun viimeisenä päivänä, armon vuonna 2019, tapahtui ihme. Ylen A-studiossa neljä naista, kansanedustajia ja hoitoalan ammattilaisia eri puolueista, keskustelivat vanhushoivasta asiallisesti ja asiantuntevasti. Keskustelu oli valtava kontrasti eduskunnan kyselytunnilla pari tuntia aikaisemmin kuultuun ikuiseen ”kyllä me olemme hyväntekijöitä, mutta kun te…..” Kälätys ja pisteiden keruu oli suorastaan sietämätöntä.

Olen parinkymmenen vuoden aikana kirjoitellut vanhushoivasta ja sairaaloista.
Seuraavassa palasia vuosien varrelta.

”Vanhukset, vajavaiset ja heikot eivät tällaiseen maailmaan sovi juuri muina kuin muodollisen säälin ja tekoempaattisen voivottelun kohteina. Vanhuksia käytetään bisneksen välikappaleina. Jos vanhuksilla on omaisuutta ja rahaa, niitä ei kannata pitää tyynyn alla lasten perittäviksi. Rahat kannattaa antaa kansainvälisille hoivafirmoille, joiden tehtävänä on – tietenkin toimia kustannustehokkaasti. Hyödyn keräävät johtoporras ja osakkaat. Hoivatyöntekijät ovat usein kohtuuttoman työtaakan uuvuttamia puoliorjia, jotka muuttuvat kyynisiksi puheiden ja arjen ristiriidoissa.

Oma murheellinen lukunsa ovat omaishoitajat, jotka on sidottu mitättömin korvauksin koteihinsa. Ei rakastaan voi hylätä, ei missään olosuhteissa. Todellinen rakkaus ei ole sitä, mitä median julkkisjutut syöttävät. Rakkauden laatu paljastuu, kun rakastettu on heikko ja avuton.

Jotkut vanhukset ovat kirjoittaneet mediassa eutanasian puolesta. Uudessa uljaassa maailmassa voisi olla ns. kokonaistaloudellisen intressin mukaista järjestää vanhusten erojuhlia. Tuottamaton vanhusmassa ohjattaisiin huumattuna kaasukammioihin. Olisi upeaa, jos taustalla soisi Finlandia-hymni. Lopuksi ministeri puhuisi kauniisti ihmiselämän arvosta.”

”Bisnesjohtaja Björn Wahlroos on julistanut, että 80 prosenttia meistä on idiootteja. Finanssisektori on tunneli, joka ottaa rahaa idiooteilta ihmisille, jotka ovat parempia rahan kanssa. Tästä hyötyvät kaikki – sekä idiootit että ne toiset, Björn-setä opastaa. Onneksi meiltä idiooteilta kerätyt miljoonat ovat käypää valuuttaa myös ”niiden toisten” taskuissa. ”Bisneksellä ei ole moraalia,” Wahlroos on opettanut. Harva meistä idiooteista moraalittomuudellaan pröystäilee. Me häpeilemme, jos tunnemme tehneemme pahaa.

”Osastolla on levotonta, on paljon huutoa ja kiroilua. Hoitajat eivät ehdi kuljettaa vessaan, vaippa korvaa toiletin. Ylityöllistetyt hoitajat yrittävät syöttää neljää vanhusta kerralla, se ei tahdo onnistua.
Mummo kyselee itkien miksi Taivaan isä ei päästä häntä jo pois. Miksi kukaan ei anna hänelle myrkkyä. Hän ei jaksa kuunnella jatkuvaa kiroilua ja huutoa. ”Ihmisarvo ei merkitse mitään rahan arvon rinnalla,” sanoo mummo. Seniorikodissa –kodissa?- sai sentään oman huoneen tuhansien eurojen kuukausimaksuilla. Muuta ei juuri saanutkaan ilmaiseksi, kaikki palvelut oli Firma hinnoitellut, television avaamisesta ruokalaan avustamiseen.”


”Media kertoi,
että terveyttä ja hoivaa kalliiseen hintaan myyvä Firma on siirtänyt varojaan Suomesta ja Ruotsista Luxemburgiin ja sieltä edelleen muihin veroparatiiseihin.
Firmaan kuuluvan Osafirman osakkaina olevat 500 suomalaista lääkäriä valvoivat holdingyhtiöidensä kautta omia etujaan sekä omistajansa, ruotsalaisen Emofirman etuja. Sen taas omisti sataprosenttisesti luxemburgilainen firma, jolla oli yhteydet Jerseyn saarilla ja Guersneyn veroparatiisissa toimiviin sijoitusyhtiöihin.

Firman viestintäosasto kertoi, että kaikki on tehty viimeisen päälle lakien mukaan. Firmat toimivat kirjanpidollisesti tappiollisina ja kymmenien miljoonien velat vähennetään verotuksessa. Alafirman liikevoittoprosentti oli ollut viime vuosina 40–46 prosenttia. Tyhmä maallikko ihmettelee miten tappiolliset firmat ja valtavat voitot sopivat yhteen.

Firma kertoo mainoksessaan, että Ihminen ihmiselle -ideologia ohjaa toimia hoidossa sekä hoitajien kesken. ”Kaikilla on hyvä olla niin vanhuksella kuin hoitajallakin. Ruoka ei vain näytä hyvältä, vaan se tuoksuukin hyvältä!” Ruoka on höystetty jopa hyvällä mielellä!

Kun lukee netistä Firman arvot ja laatulistat, alkaa yököttää. Firman hoitokodeissa eivät tuoksu vaipat, vaan herkkujen aromit! Eiköhän sovita, että kaikki vanhat, raihnaiset, masentuneet puhumattakaan huostaan otettavista lapsista siirretään yhteistä hyvää tekevien konsernien asiakkaiksi herkkuja syömään. Unohtakaamme kaikki alhaiset juorut, joita hoitohenkilökunta on levittänyt ahneen tehokkuuden maksimoimisen seurauksista.

Juttuja olisi paljon, tämä on niistä vain pintaraapaisu. On helppo tajuta, että kyse on pelkistetysti ihmisarvon ja taloudellisen voitontavoittelun taisteluista. Kunnat on alistettu kumileimasimiksi, kun Firma ottaa ohjakset hännystelijöidensä avustamana. Kuka uskoo, että palveluseteli mummon kouraan sängyn pohjalle auttaa mummoa kilpailuttamaan itselleen parhaan hoitopaikan! Kuka hyötyy kunnan rahoista?

Eilisiltainen televisiokeskustelu osoitti, että eri puolueissa on asiantuntevia naisia, hoiva-alan ammattilaisia, porvareita ja vasemmistolaisia, joiden moraalista ei ole epäilystäkään. Ikävä kyllä heidän äänensä on hukkunut puolue-eliittien kälättäjien, pisteiden kerääjien ja poliittisten vastustajien ivaamisen alle. Moni poliittinen ”menestyjä” on aina taistellut tarmokkaimmin vain oman julkisuuskuvansa puolesta ja hännystellyt äänestäjiä.

Uutisissa nuoret toimittajat kehuivat kovasti Firman toimitusjohtajaa siitä, että hän oli ainoana suostunut suoraan keskusteluun. Miellyttävä oli mies, oli niin kovasti pahoillaan. Ehkä 30 miljoonan henkilökohtaiset, matalasti verotetut palkkiot yrityskaupoista helpottivat miehen oloa. Yleisesti ottaen: Tekopyhä ahneiden saalistajien pehmopuhe saa voimaan pahoin. Ehkä vielä suuremman yökötysreaktion saa aikaan Firmojen nettisivujen vilkaisu. Vanhukset ovat kuin taivaassa firmojen suojissa. Sinne oikeaan taivaaseen heidät toivotetaankin tervemenneeksi kun rahat on imuroitu; markkina vaatii uutta ihmismateriaalia.

Ja lopuksi tärkeä asia. Kaikkia yksityisiä hoivakoteja ei pidä moittia; niistä monet ovat hyviä. Kaikki julkiset sairaalat eivätkä hoitokodit kelpaa kuitenkaan esimerkiksi, kun raha on tiukassa. On kuitenkin moraalinsa säilyttäneitä poliitikkoja, omistajia ja henkilökuntaa. Ei ole hoitohenkilökunnan syy, jos se pakotetaan toimimaan oman koulutuksensa ja hoitomoraalinsa vastaisesti säilyttääkseen työpaikkansa. Kun ihminen pakotetaan liian ahtaalle, hän muuttuu helposti kyyniseksi robotiksi. ”Täällä kiroillaan ja huudetaan turpa kiinni,” valittaa mummo.

Ihminen on eläin. Kun sivistyksen pintakiilto karisee, alta paljastuu peto. Pari päivää sitten esitetty televisiodokumentti natsien Ranskan keskitysleiristä oli karmaiseva. Kolme etevää natsilääkäriä teki leirillä ihmiskokeita, välillä he kävivät yliopistoissa opettamassa tulevia lääkäreitä. Kaksi helvetistä henkiin jäänyttä miestä kertoi miten ihmisiä hakattiin, pidettiin nälässä, uuvutettiin järjettömällä isojen kivien kantamisella, portaita ylös ja alas, kunnes kaatuivat maahan potkittaviksi. Leirin komentaja halusi henkilökohtaisesti seurata ikkunan kaltereiden takaa kaukaa leiriin rahdattujen alastomien naisvankien kaasuttamista. Sodan jälkeen syylliset vapautettiin.

Onko ihminen jalostunut 70 vuodessa? Ei ole. Röyhkeys, ahneus ja raakuus ovat maailman mahtavien perusominaisuudet. Jos ei poliittisen vastustajan nitistämien tai salamurha riitä, tuhotaan koko kansanryhmä.

Suomessa on jokaisen kansalaisen velvollisuus ratkaista minkä ja kenen puolesta toimii ja taistelee. Koulutustakin on jo kauan ohjattu bisnesarvoihin, virkamieseliitin suosiollisella piiloavulla. Eihän tätä saisi sanoa leimautumatta kehityksen jarruksi. MUUTOSVASTARINTAISEKSI.

On tervettä bisnestä ja moraalitonta bisnestä. Järkevä ihminen muuttuu ja sopeutuu, kun ajat muuttuvat. Sieluaan hän ei myy.

Uskovat ja syntisäkit

Meillä kristityillä on kuulemma pyhä yhteinen uskomme. Usein ihmettelen mitä kaikkea Jumalan ja Jeesuksen nimissä voidaan sanoa ja tehdä.

Asuin 90 -luvulla pari vuotta Yhdysvalloissa, Georgian osavaltiossa Athensin yliopistokaupungissa, syvässä etelässä, Martin Luther Kingin ja Ku Klux Klanin kotikonnuilla. Paikallisen sanomalehden iäkäs kolumnisti Clyde Ray oli oman todistuksensa mukaan harras kristitty. Tässä näyte hänen ajatuksistaan:

”Kiilusilmäiset idioottimaiset liberaalit ovat vaatineet YK:ssa ”absoluuttisen köyhyyden” poistamista maailmasta. Viikonvaihteessa 190:n valtion edustajat kokoontuivat pohtimaan asiaa. Kuinka he voivat unohtaa Kristuksen sanat ’köyhät teillä on aina keskuudessanne.’ Periaatteessa päätettiin, että rikkaiden maiden tulisi jakaa kehitysapuna 0.7 prosenttia kansantulostaan köyhille maille. No way, Jose!”

Eikö Raamattu puhu jotain siitäkin mitä on tehtävä kun vähimmillä veljillämme on nälkä, jano tai heillä ei ole vaatteita? Mister Ray löysi teksteihinsä Raamatun jakeet, joiden perustella hän tuomitsi mm. homot, lesbot, luonnonsuojelijat ja muukalaiset, jotka vastoin Luojan tahtoa tunkivat Yhdysvaltoihin.

Yliopistossa amerikkalainen tutkijakaverini pyysi minua oman kirkkonsa jumalanpalvelukseen. Suuri sali oli täynnä väkeä, laulu kaikui upeasti moniäänisenä. Saarnamies haukkui alkajaiseksi vanhempansa ja muut syntiset sukulaisensa, joihin hän oli katkaissut välinsä. Mies pelehti puhuessaan kuin ammattinäyttelijä ja yleisö oli haltioissaan. Kuin huomaamatta saarnaaja siirtyi aiheeseen, joka pani ounastelemaan, että pian Herra vaatisi kunnon almua kirkolle ja vähän saarnaajallekin. Saarnamies oli nähnyt unen runsaasta rahalahjasta, josta Herra palkitsisi iloista antajaa. Eipä aikaakaan kun shekkivihot kaivettiin esiin. Omani pidin povitaskussa.

Athensin luterilainen kirkko oli onneksi erilainen. Munkkiniemen entisen kirkkoherra Arhinmäen näköinen mies saarnasi konstailemattomasti evankeliumia, kutsui lapset luokseen kesken jumalanpalveluksen ja keskusteli heidän kanssaan Jeesuksesta ja Jumalan hyvyydestä. Kirkonmenojen jälkeen minulla oli hyvä olo, samanlainen kuin kansakoulussa, kun veisasimme virttä ”Ystävä sä lapsien.”

Kyllä olisi mister Raylla ollut Amerikan lapsukaisille paljon opetettavaa vuohista, lampaista ja etenkin siitä tulisesta pätsistä. Onneksi se puoli oli tehty suomaisille lapsille selväksi ihan kotimaisin voimin. Helvetillä ja tulijärvellä uhkailu vei meiltä lapsilta yöunet, sai pelkäämään kuolemaa ja helvettiä. Iloittiinko taivaassa?

Opetussuunnitelmasta, liian pitkä blogi

Kello näyttää olevan Suomessa 02.11, täällä kaukana 07.11. Sallan Naruskalla on netin mukaan 36.6 pakkasta, täällä tänään 31 plussaa. Media kyseli minua eilen sekä radioon että televisioon keskustelemaan opetussuunnitelmista; olisin kovin mielelläni tullut, mutta se ei nyt käy. Keskustelen siis tietokoneeni ja itseni kanssa. Jos joku jaksaa lukea, hyvä on. Juttu on pitkä.

Mihin koulua kammetaan? (Kirjoitettu 2010)

Valtakunnallisia koulujen opetussuunnitelmia on tapana uudistaa kymmenen vuoden välein. Nyt käy kiivas keskustelu tulevista oppiaineista ja tuntimääristä.

Eduskunnassa vaadittiin pari päivää sitten kouluun lisää mm. luovuutta, itsensä hallintaa, ympäristötietoisuutta, musiikkia, arkielämän taitoja ja paljon muuta. Tasa-arvon esitaistelija Juha Miedon mukaan ”olis kiva poikienkin oppia kutomahan kunnolla villasukat”.

Tavallinen kansalainen voi metelöidä uskonnon, liikunnan tai taidekasvatuksen puolesta, mutta hallitus päättää mitä koulussa opiskellaan. Työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksen perusopetuksen uudistamiseksi ja tuntijaoksi. Tekstiä on 242 sivua. Se sisältää runsaasti eriäviä mielipiteitä, koska taustaryhmät ajavat omia etujaan.

Yksi peruskoulun kuudesta isosta aihekokonaisuudesta on otsikoitu ”yksilö, yritys ja yhteiskunta”. Lapsen ja yhteiskunnan välissä on siis sana ”yritys” eikä ”perhe”. Se kertoo paljon ajan arvoista. Onko perhe-elämä toisarvoista, kun pikku ”kouluasiakas” valmistautuu yrittäjäksi? Eikö yrittäjyys kuulu ”yhteiskuntaan”? Eikö yrittäjyyskasvatus ole ammattikoulujen ja lukioiden asia? Eikö perhe ole lapselle tärkein asia tässä irrallaan ajelehtivien ihmisten maailmassa!

Uutta tuntijakoa ei eduskunnassa puolustanut juuri mikään puolue, mutta opetusministeri Virkkunen oli kuin kivimuuri. Uudistuksesta päätetään ”tällä hallituskaudella”. Mistä moinen kiire, kun opetussuunnitelmat tulevat voimaan vasta 2014? (Huom. tulivat vasta 2016)

Tuntijako on tärkeää, mutta pitäisi nostaa esiin tärkein kysymys: Mihin suuntaan koulujärjestelmäämme kammetaan?
Suuri perusvalinta tulee olemaan se, onko koulu edelleen kaikille yhteinen, vanhempien varallisuudesta riippumaton peruskoulu, vai lisätäänkö ensin vapaata koulun valintaa ja perustetaanko vähitellen maksullisia kouluja. Moni vaikuttaja taustaryhmineen haikailee sitä markkina- ja kilpailukoulua, joka kaatui kalkkiviivoille joulukuussa 2001, kun parjattu, ”tasapäinen, tiedon tasoltaan romahtanut” peruskoulu olikin Pisa-vertailussa saavutuksiltaan maailman paras.

Ministerin mukaan alaluokille ollaan lisäämässä valintoja ”erityislahjakkuuden kehittämiseksi.” Idea on hyvä, mutta se vaatii opettajien perehtymistä asiaan.
Lapsia pitää auttaa löytämään omat erityislahjansa, mutta se ei saa tapahtua lyömällä alakoululaiseen lahjakkaan tai lahjattoman leimaa. Pitää ymmärtää, että monen erityislahjat eivät näy vielä alakoulussa. Valinnat eivät saisi määrätä mitä lapsi voi opiskella yläkoulussa, mitä ei, kuten nyt on käymässä.
Jos jotkut alakoulut profiloituvat ”hienoihin” oppiaineisiin, niihin hakeutuvat enimmäkseen varakkaiden perheiden lapset.

Jos yhteinen koulu kurjistuu varojen puutteessa, pian sallitaan maksulliset ”paremmat koulut”. Sinne pakenevat ne, joilla varaa on. Näin on käynyt muuallakin, miksi Suomi olisi poikkeus? Peruskouluista tulisi kuin köyhiä, kurjistettuja terveyskeskuksia ja maksullisista kouluista Mehiläisiä.
Muuan firma myy jo tukiopetusta; yksittäistunnin hinta on 70 euroa. Vanhemmat, ostakaa lapsillenne hyvä tulevaisuus, markkinahintaan!

Mullistaako OPS 2014 kouluelämän? (Kirjoitettu 2014)

Opettajan 1/2014 mukaan opettajan työssä on tapahtumassa suuri muutos. OPS 2014 kuulemma ”pistää oppimisen uusiksi.” Uudessa OPS- asiakirjassa on seitsemän tavoitetta, jotka ”muuttavat käsitystä siitä miten opiskellaan.”

Minua harmittaa kaksi asiaa.
1.Vanhoja opetuksen perusasioita ei tunneta, vaan pyörää keksitään yhä uudestaan. Monessa pyörässä on voimakas äänitorvi, joka tööttäilee mitä sattuu.
2.Perinteinen opetusoppi, didaktiikka eli opetuksen tutkimus ja sen tulosten sovellukset, siirrettiin opettajankoulutuksessa aika lailla syrjään jo 1990-luvun alussa. Luotiin kuvaa, että didaktiikka on muka behaviorismia, ja opettaminen oppilaita manipuloivaa tiedon kaatamista passiivisiin päihin.

Opetustapahtuman opetusopilliset, psykologiset ja sosiaaliset aspektit kokoava didaktiikka korvattiin oppimispsykologisella konstruktivismilla. Opetukseen liittyvä terminologia korvattiin oppimisen käsittein. On ihme, että opetussuunnitelma-termi elää yhä eikä sitä ole korvattu oppimissuunnitelmalla. Minusta ”kasvatussuunnitelma” olisi paras termi, koska opetus on nimenomaan koulukasvatusta, joka sisältää tietenkin keskeisenä opettamisen ja oppimisen.

Matti Koskenniemi, suomalaisen didaktiikan suuri nimi, määritteli opetuksen näin vuonna 1970: ”Opetus on koulun elämänpiiriin kuuluvaa interaktiota, vuorovaikutusta, joka tähtää oppilaiden eheän kokonaispersoonallisuuden kehittämiseen kasvatustavoitteiden määrittämissä suunnissa.”
Tavoitteet saadaan opetussuunnitelmasta, tärkeintä on oppilaan eheys. Koulussa pitää oppia ahkeroimaan, mutta se ei saa tapahtua mielenterveyden kustannuksella. Oppilaiden myönteinen ja realistinen minäkuva luo pohjan itseluottamukselle ja tehokkuudelle. Hyvä opettaja kannustaa ja tukee oppilaitaan, koskaan hän ei nolaa eikä väheksy oppilaita.

Jo vuoden 1970 POPS I korosti, että opetus ei saa olla vain opettajakeskeistä puhetta tai yhteisiä työtehtäviä, vaan ryhmätöille, opetuskeskustelulle, oppilaiden esityksille ja oma-aloitteiselle tiedonhankinnalle pitää antaa tarpeeksi tilaa koulutyössä. Oppilaiden monipuolisen aktiivisuuden tärkeyttä ei siis keksitty vuonna 2014. Vuoden 1970 POPS I kuvaa erittäin monipuolisesti vuorovaikutustaitoja ja eri työtapoja.

Ne ilmiöt!

Uusi POPS 2014 esittää että koko opetus voidaan integroida siten, että oppiaineiden rajat hävitetään ja opiskellaan teemakokonaisuuksia, ilmiöitä. Jo POPS 1970 käsitteli kymmenillä sivuilla opetuksen eheyttämistä, integraatiota jossa oppiaineiden rajat ylitetään. Teksti on syvällistä, monipuolista, oppilaiden erilaisuuden huomioivaa.

Pian paikallistasolla aloitetaan POPS 2014:n täsmentäminen: ratkaistaan mm. koulun arvot ja se, opetetaanko edelleen etupäässä oppiaineita vai teemakokonaisuuksia. Vanhemmat, yhteistyötahot ja oppilaat on otettava mukaan suunnittelemaan kouluväen kanssa; tehtävä ei ole helppo. POPS 2014, 547 sivua, tulisi muokata yhteistoimin oman koulun näköiseksi.

Uudessa opetussuunnitelmassa jokaisen oppiaineen jokainen opetustavoite kytketään seitsemään laajaan ”osaamisalueeseen.”

Näitä ovat
 ajattelu ja oppimaan oppiminen,
 kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu,
 itsestä huolehtiminen ja arjen taidot,
 monilukutaito,
 tieto- ja viestintätekniikan osaaminen,
 työelämätaidot ja yrittäjyys,
 osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen.

Osaamisalueissa ei ole juuri mitään sellaista uutta, mitä ei olisi ollut
jo vuoden 1970 valtakunnallisessa suunnitelmassa. Modernia tieto- ja viestintätekniikkaa ei silloin tietenkään ollut, mutta ”monilukutaitoa” ja mediakriittisyyttä käsiteltiin opetussuunnitelmassa, samoin arjen taitoja, oppimaan oppimista eli ajattelun kehittämistä, kulttuurista vuorovaikutusta, jopa vastuuta kestävästä kehityksestä globaalissa maailmassa.

Kun uusin OPS on ajan hengen mukainen, siellä on yhtenä osaamisalueena ”työelämätaidot ja yrittäjyys.” Lasten kilpailukyky pitää turvata ja valmistautua taisteluun paikasta auringossa. Ilmankos opetussuunnitelman laatijat nostivat blogissaan esiin Finanssialan Keskusliiton yhtenä suunnitteluvaiheen lausunnon antajana.

OPSin seitsemään ”osaamisalueeseen” ei mahtunut erillisinä opetuksen eettisiä ja esteettisiä osaamisalueita, noita POPS ykkösen (1970) mammutinluita. Jotakin maailmassa on siis muuttunut.

Nyt korostetaan modernia opetusteknologiaa. Jos sitä ei käytä monipuolisesti kaikilla luokilla, kaikissa oppiaineissa, opettaja ei toimi opetussuunnitelman mukaisesti, kertoo Opettaja-lehden artikkeli. Koskahan koulut saavat ohjeet erilaisten teknisten välineiden viikoittaisen käytön minuuttimääristä, ettei opettaja tee virkavirhettä! (Huom! Kirjoitin tämän vitsiksi, mutta näitä ohjeita alkoi todella tulla!)

Vain tyhmä kieltää opetusteknologian merkityksen. Vain tyhmä ei ymmärrä sitä, että teknologia on vain väline, ei kaiken pyhittävä pelastaja. Kun käsin ei enää kirjoiteta huolellisesti keskittyen ja konetekstit hävitetään nopeasti, koululaisen historia muodostuu ohueksi siivuksi tätä päivää. Miten informaatiosotkusta voi muodostua koululaiselle eheitä kokonaisuuksia? Onko sillä väliä, jos konekauppa käy ja modernilta näyttää? Aikuisetkin valittavat, että mihinkään ei voi keskittyä, kun pitää töissä ja kotona vilkuilla kännykkää, nettiä, ties mitä naamakirjoja ja twiittauksia. Kirjojakaan ei pysty enää lukemaan, ei edes elokuvaa katsomaan rauhassa.

Entä nyt, vuonna 2019?

Opetussuunnitelma 2014 on tekstiltään monipuolinen ja moderni. Pitää kuitenkin osata erottaa a) kirjoitettu opetussuunnitelma b) toteutettu suunnitelma c) oppilaiden päivittäin kokema, elämä opetussuunnitelma.

Jostain syystä julkisuuteen nostettiin voimakkaasti vaatimus muuttaa opetus ilmiöiden, teemojen, tutkimisiksi. Ilmiöitä tulee opsin mukaan tutkia ainakin pari viikkoa vuodessa, julkisuuteen annettiin kuitenkin kuva, että vain ilmiöiden tutkiminen on hyvää opetusta, anteeksi oppimista. Markkinoitu ilmiöopetus sai hurmahenkisiä sävyjä. Keitä meteli palvelee, kuka siitä hyötyy? Asiaan liittyi opettamisen ja tehokkaan opiskelun halveksunta, koulua ivattiin eilisen kouluksi: ”Tieto on taskussa, ei pidä kertoa kuka oli Kekkonen, vaan ottakaa selvää, kuka oli Kekkonen.” Huolta ei ole kannettu lainkaan oppilaiden erilaisista kehitysvaiheista; ei ilmiöitä voi tutkia ennen kuin ymmärtää siitä peruskäsitteet. Niiden pitäisi olla päässä, eikä tikulla.

Miksi hyviä, eläviä, toimivia kouluja halutaan lopettaa ja väki kuskata jättikouluihin? Entä keitä palvelee se, että ”moderneista” kouluista ryhdyttiin hävittämään seiniä, pysyvistä kotiluokista ja työpisteistä, jopa oppikirjoista luovuttiin? Keitä ovat ne konsultit, jotka kouluttavat opettajia uuden opetussuunnitelman saloihin? Mikä on heidän koulutuksensa/ pätevyytensä? Ovatko he firmojen palkkaamia muutosagentteja? Kuka maksaa palkkiot, kun kunta tilaa innovoijia? Kirjoihin ei ole varaa, ryhmät ovat isoja; sadan oppilaan ”luokka” on yksi innovaatio. Miltä tuntuu sadan hengen avokonttori aikuisen keskittyneen työn edistäjänä? Tietenkin ilman omaa työpistettä.

Monet kokeneet opettajat ovat kertoneet, että muutosagentit ovat edistäneet voimakkaasti opetuksen pilipalisaatiota. Moni hyvä opettaja on lähtenyt siksi muihin töihin. Opettajilta on yritetty viedä ammattitaidon ja työmoraalin perusta: Oikeus itsenäiseen ajatteluun.

JK Kirjoitan täällä kaukana kirjaa lahjakkuudesta, luovuudesta ja niiden kehittämisestä kodeissa ja kouluissa. 561 sivua pitää typistää alle puoleen. Se on kova homma, johon tekoäly ei pysty.

Riku Riski ja raakalaisuuden aika

Hain kirjahyllystäni New Yorkin entisen kuvernöörin Mario Cuomon teoksen Reason to Believe vuodelta 1995. Muistin oikein, Cuomo käyttää kirjassaan termiä New Harshness, ”uusraakalaisuus” kuvaamaan nykyajan arvopohjaa. Miten ”uusraakalaisuus” eroaa ”vanhasta raakalaisuudesta”? Tuskinpa mitenkään, ehkä keinot raakalaisuuden toteuttamiseksi ovat peitetymmät, mutta samasta omahyväisyydestä ja avuttoman lähimmäisen alistamisesta on kysymys.

Mies kertoi televisiossa olevansa merkittävä tiedemies. Tämä sopi hyvin siihen kuvaan, jonka hän on itsestään julkisuudessa antanut. Valioyksilö ajoi Viraston johdossa määrätietoisesti ns. huippuyksikköpolitiikkaa, jonka tavoitteet hänen suureksi ihailijakseen ilmoittautunut poliitikko kiteytti: ”Ei pidä lannoittaa koko peltoa, koska tulee niin paljon rikkaruohoa.” Nuo halveksitut, rikkaruohoiksi leimatut, kasvavat usein ruusuiksi, kun taas ylilannoitetut superlajikkeet voivat tukehtua oman erinomaisuutensa ja rajattomasti käytetyn apulannan yhdysvaikutuksiin.

Muiden kukistaminen ja maaninen suorittaminen on joillekin niin tärkeää, että muu elämä saa jäädä elämättä. Mikä on perheen ja omien lasten merkitys superyksilön maailmassa? Kelpaako hänelle lapseksi vain samanlainen huippuyksilö kuin hän itse? Lahjakkuuden historia kertoo karmeita esimerkkejä isistä, jotka ovat tuhonneet omat lapsensa tehdessään heistä väkisin huippuja, isistä, joille mikään lapsessa ei tahdo kelvata.

Työyhteisöissä esiintyy sairasta alistamista; johtajan omat persoonalliset traumat yhdistyneenä kaikkivoipaisuuden harhaan ja julmaan hallitsemisen haluun, tuottavat alaisille psyykkistä tuskaa. Muuan Valioyksilö kohteli nuorta alaistaan törkeästi. Nuori nainen valitti kohtelustaan. Hänen täytyi tietää, että kosto tulee, mutta moraalinen rohkeus voitti. Johtaja puolusteli tekoaan työpaineilla ja sillä, että hänen äitinsä oli kuollut muutamia päiviä aikaisemmin.

Työpaineita on monella liikaa, johtajat surevat yleensä äitinsä poismenoa toisin kun lähtemällä juovuksissa ahdistelemaan alaistaan. Liikuttavin, hupaisin ja kuvaavin oli Valioyksilön syyte: härskiyden kohde oli Valioyksilöä vastustaessaan hyökännyt Viraston organisaatiota vastaan! Ei kai Valioyksilö ja Virasto ole sama asia? Luulen, että Valioyksilölle on. Tai ehkä ei sittenkään. Kyllä Valioyksilö on Viraston yläpuolella.

On traagista ja pelottavaa, että raakalaiset hallitsevat maailmaa. Heille ihminen on hyödyke, pahimmillaan orja, joka voidaan tappaa aseilla tai työnteolla. Raakalainen rakennuttaa itselleen palatseja, murhauttaa toisinajattelijat ja aloittaa sodan vääräuskoisten tai muuten vain vastenmielisten kukistamiseksi. Lasten kituminen ja nälkäkuolemat sodan jaloissa eivät merkitse hänelle mitään.

Raakalainen voi myös olla kansainvälisen järjestön johdossa valloittavasti hymyilevä setä, joka on onnistunut taitavalla ihmisten manipuloinnilla ja lahjonnalla kaappaaman itselleen vallan ja valtavan omaisuuden.

Jalkapalloilija Riku Riski ei lähtenyt maajoukkueen mukana Qatariin, jossa vierastyöläiset tekevät orjina stadioneita tuleviin kisoihin. Helle ja raskas työ on tappanut heistä jo yli tuhat. Riski jää teollaan historiaan sankarina. Hän teki sen, mitä moraali vaati, tietäen varmasti, että kiitosta teosta ei tule. Ei Riku ollut tekopyhä, ei hän vaatinut teolleen julkisuutta eikä sankarin viittaa sinivalkoisen peliasun peitoksi. On huolestuttavaa, että teko oli niin ainutlaatuinen, että se levisi kansainväliseen mediaan kautta maailman.

Jotkut ovat hyväntekijöitä vain rumpujen päristessä, kohdevalojen loisteessa. Onneksi on myös hienoja yksilöitä, jotka auttavat pyyteettömästi tarvitsevia, lähellä ja kaukana. Moni heistä edellyttää, että avusta ei saa kertoa julkisuudessa. Se kertoo, että vielä maailmassa on aitoa inhimillisyyttä, jopa viisautta. Se on toivomme, muuta toivoa ei ole. Kun lapsille tehdään Suomessa hyvä sairaala, se pitää rahoittaa verovaroin. Toki myös säätiöiden, järjestöjen ja yksityishenkilöiden tuki on tervetullutta. Ei kenenkään tarvitse kuitenkan kiillottaa omaa julkisuuskuvaansa mediassa sillä, että ”minähän tämän kaiken sain aikaan.”

Koulujen pahoinpitelijät ja kunnianloukkaajat

Taas puhutaan koulukiusaamisesta, eikä syyttä. Poika esitti juuri televisiossa järkevän kannanoton: Ei pitäisi puhua kiusaamisesta, vaan kunnianloukkauksista ja pahoinpitelyistä. Nuorisopsykiatri kertoi kiusaamisen jättämistä mielenterveysongelmista, joista joukon ulkopuolelle jättäminen, näkymättömäksi tekeminen, on todella julmaa.

Koulukiusattu kertoo: ”Meidän koulussamme, niin kuin varmaan muissakin kouluissa, on kiusaamista, jota ei saada loppumaan. Ne tietyt tyypit kiusaavat aina. Minua ihmetyttää se, että kiusaajat muistavat jokaisen pahan mokani kolmannelta lähtien ja melkein joka päivä ottavat esille jonkun niistä.

Kiusaajat ovat jakautuneet kahteen ryhmään: niihin, jotka oikeasti eivät ymmärrä mitä seurauksia haukkumisesta on. Sitten on sen pahan luokan kiusaajat, ne jotka käyttää väkivaltaa pitääkseen maineensa, tai huvikseen. Esimerkkinä että jos haluaa pelata jalkapalloa, kiusattava pannaan seinää vasten ja potkitaan takapuolelle väittäen, että nyt aletaan ”persettä”.

Kiusaajat luulevat ihmistä automaattisesti niin tyhmäksi, että häntä voi huijata säännöissä, jos tämä ei viitsi panna vastaan.
Jos he päättävät haluta jotain kiusatulla olevaa, he sanovat: ”Älä pölli mun omaisuutta, anna se takas tai me hakataan sut…” Ja jos siitä kertoo, on ainakin loppuvuoden ”vasikka” ja menettää maineensa, jonka minä menetin jo aikaisin.

”Kiva koulu on pelkkää lasten vanhempien mielten lahjontaa, samoin kaikki vastaavat hankkeet. Asiaan olisi kiusaajien kohdalla pitänyt puuttua jo kiusaamisen alkuvaiheessa, koska kiusaajat ovat oppineet, ettei asiaan kukaan vakavasti puutu. Ei kiusaajille ole mitään, jos ope niille kerran jotain sanoo, ne vaan nauraa, että ”ihan sama”. Kiusaajat vähän veisaavat jostain puhuttelusta, siitä seuraa vain se, että asian opettajalle kertojasta tulee vasikka.

Jotkut tuntevat minut vain ulkonäöltä, mutta tietävät kuinka nolo tyyppi olen ja se joka on kaverini, on nössö… Tämä on todella ikävää.
Eräs kaverini piilottelee minua aina, jos tulee kiusaaja vastaan, sillä hän pelkää maineensa huonontuvan. Ihmettelen asiaa. Toinen, ehkä todellisin kaverini uskaltaa liikkua vapaasti seurassani, vaikka hänellä on sydänvika. Mutta toisaalta hänen sydänvikansa on hyvä suoja hänelle, kukaan ei vahingoita häntä. Hän suree vilpittömästi sitä, että joudun vaihtamaan koulua.

Kiusaajat osaavat iskeä kiusaamisensa oikeaan väliin; se tapahtuu tyhjässä luokassa, pihan nurkassa tai vaikka kotimatkalla. Ja kun neljä ”kilttiä” kiusaajaa valehtelee opettajalle, jää yksi todenpuhuja vähemmälle huomiolle.
Arkipäiväiseltäkin tuntuva pieni kiusaus voi päivittäisrutiinina musertaa kokonaan kiusattavan itsetunnon ja tuhota monta vuotta hänen elämästään.

Perheemme muuttaa, koska isä ja äiti haluavat, että minua ei kiusata. Muuttamisen jälkeen voin aloittaa koko homman tyhjältä paperilta. Voin toivottavasti muuttaa kouluelämäni…”

Opettaja, jaksoitko lukea tekstin? Onko kiusaamispuhe jo turruttanut mielesi? Luuletko, että juttu on aikuisen kirjoittama? Ei, se ole. Kirjoittaja on viidesluokkalainen.

Koulukiusaamista ei pidä sivuuttaa minkään tekosyyn perusteella. Siihen pitää puuttua määrätietoisesti. Kysymys on kuolemanvakavasta asiasta.
Ovatko ”Kiva koulu” hanke ja vastaavat useinkin pelkkää vanhempien mielen rauhoittamista,” kuten kiusattu uskoo. Sitä kannattaa miettiä rehellisesti jokaisessa koulussa, myös niissä, joiden julkisivu on puhdas ja kirkas.

Kiusattu voi eheytyä, kun pääsee uuteen ympäristöön, jossa saa ihan oikeita kavereita. Kuinkahan moni netissä muita pilkkaava aikuinen on entinen koulukiusaaja tai kiusattu?