Apua!

Valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön toimitusjohtajaksi Taneli Tikan (40). Tikka toimii tällä hetkellä Tieto Oyj:n innovaatiojohtajana ja aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään kesäkuussa.

Otteita Valtioneuvoston viestintäosaston  19.3.2018 15.00 tiedotteesta  138:  Tikka on toiminut kattavasti eri teknologiavetoisten kasvuyhtiöiden toimitusjohtajana, startup-yrittäjänä sekä businessenkelinä. Tikka on Teknologiateollisuuden tekoälyryhmän puheenjohtaja, vuoden 2010 tietotekniikkavaikuttaja sekä vuoden 2014 nuori hallitustekijä. Koulutukseltaan Tikka on Executive Master of Business Administration Aalto-yliopistosta, josta hän valmistui vuosikurssinsa parhailla arvosanoilla…jne. (Alla on ministeri Lintilän nimi.)

Mandatum Life-julkaisu esitteli 22.11.2017 Taneli Tikan ideoita. Näin valtion juuri palkkaama huippulahjakkuus kertoo mikä meitä odottaa:  ”Robotit korvaavat tulevaisuudessa työtehtäviä, joissa ne ovat ihmisiä parempia. Siirrymme entistä nopeasyklisempään toimintaan, jossa teknologian uudistuminen on jatkuva tila. Teknologian uusiutuessa ihmisten kyvyissä korostuu tarve omaksua uutta, kokeilla keskeneräistä, epäonnistua ja oppia nopeasti.”

Hallitus on kertonut, että miljoona suomalaista on uudelleenkoulutettava lähitulevaisuudessa. Kyllähän se meiltä onnistuu. Valmiina ollaan, herra pääministeri.

Taneli Tikka esitteli Mandatumin julkaisussa listan tulevaisuuden ammatteja: tekoälyvuorovaikutuksen valmentaja, elinagentti, lohkoketjukehittäjä, virtuaaliteollisuuden tekstuuriartisti, etämatkojen elämystuottaja, datapanttivankiratkaisija, geenimikseri, joka erikoistuu segmentoimaan geenisekvenssisi ja sen jälkeen hakemaan  siitä tärkeän informaation ja manipuloi genomia eri kohdista tarkoitushakuisesti, anonymiteetti- ja yksityisyysadvokaatti, kehomuunnelmiin erikoistunut eetikko, supervauvojen suunnittelija ja supervauvojen kasvatuspsykologi, keinotodellisuusarkkitehti, unohdustuottaja…..ym. ym.

Supervauvojen suunnittelija, supervauvojen kasvatuspsykologi,  geenimikseri! Pitäisikö listaa täydentää valtion palkkaamilla pakkoabortoijilla? Vuosituhannen vaihteessa muuan  professori pohti pitäisikö valtion ryhtyä toimiin, jotta tyhmät eivät lisääntyisi. Kansan äly ja kilpailukyky kasvaisivat, kun valtio käynnistäisi pakkoabortit. Harva kauhistui, moni hymisteli että niinhän se on, tyhmät ovat tyhmiä ja maan kilpailukyky kärsii.

Hei, te kaikki yli-ihmiset ja teidän nöyrät juoksupoikanne! Mihin meitä oikein viette? Kuka tätä järjettömyyttä kehtaa puolustaa!

 

Saarna

Kun Te, arvoisat kunnan, maakunnan ja valtakunnan päättäjät, ette ehdi vaalikiireiltänne kirkkoon, omistan Teille tämän minisaarnan, jonka lukeminen vie minuutin. Toivon myös, että edes muutama johtava virkamies ja yritysjohtaja vilkaisisivat tekstiä.

Seinäjoen kirkkoherra piti 15. huhtikuuta puhuttelevan, hienon saarnan Vaasan kirkossa. Kuten tiedetään, meille vaasalaisille seinäjokisen kehuminen on synti ja häpeä. Ehkä olisi kuitenkin syytä riisua värilasit silmiltä, puolin ja toisin.

Saarnan ydin oli ihmisarvon kunnioitus, ahneuden,  omahyväisyyden ja itsekkyyden vähentäminen. Kirkon sisälläkin on niitä, jotka ajattelevat, että heillä on oikeus ja kyky jaotella lähimmäiset hyviin ja kelvottomiin.

Saarnan innoittamana kaivoin taas kerran pöytälaatikosta julkaisemattoman tekeleeni vuodelta 1996. Fiktiivisessä kirjantapaisessa on kohta, jossa Lapualla pidetyssä pappeinkokouksessa nuori pappi  kritikoi ajan henkeä:

”Minä tahdon puhua teille, rakkaat sisaret ja veljet, lapsesta tämän päivän Suomessa. Käytän kuvauksessani lähteenä tohtori Lars Aejmelaeuksen  tutkielmaa ‘Lapseen liittyvät metaforat Paavalin kirjeissä’.

Ennen Jeesusta lapsen arvo ymmärrettiin välineellisesti. Lapset olivat raaka-ainetta, heihin kannatti kiinnittää huomiota sen vuoksi, että he aikanaan huolehtisivat vanhemmistaan ja antaisivat työpanoksensa yhteisölle. Aivan sama ajattelu on heräämässä tänäkin päivänä! Emme tosin jätä lapsia surman suuhun, jos he ovat  tarpeettomia. Me hylkäämme heidät oman onnensa nojaan.

Omahyväiset etuoikeutetut vaativat, että suuri joukko ihmisiä on ‘realismin nimissä’ totutettava tilapäistyöhön, työttömyyteen, heikkoon sosiaaliturvaan, jopa nälkään. (Teksti on kirjoitettu vuonna 1996!) Tällaista sanomaa levittävät pitävät itsestään selvänä, että he itse lapsinen kuuluvat valittuun eliittiin. Kuka osaa ennustaa millainen potentiaali asuu ihmislapsessa? Kuka on valmis tuomitsemaan osan lapsista köyhyyteen ja henkiseen puutteeseen, syntymästä alkaen.

Yhteiskunnan on vallannut raaka-aine-ajattelu, joka kätkee sisäänsä heikomman ihmisen alistamista ja halveksuntaa. Meidän on muistettava, että mitä teemme yhdelle näistä pienimmistä, sen teemme myöskin Hänelle.

Miikan kirjasta, toisesta luvusta, sen alusta. ‘Voi köyhien sortajia! Voi niitä, jotka hautovat ilkitöitä, vielä vuoteessaankin miettivät pahoja tekoja! Aamun tullen he toteuttavat aikeensa, sillä siihen heillä on valta. He himoitsevat peltoja ja anastavat niitä, ottavat haltuunsa toisten taloja. He ajavat ihmisen perikatoon, ottavat maan keneltä tahtovat,” saarnasi profeetta. Lahjuksia vastaan jaetaan oikeutta, palkasta papit opettavat, maksusta profeetat ennustavat. Kuitenkin he muka luottavat Herraan.”

Missä ovat nykyään rohkeat ihmisen puolustajat? Missä ovat ne, jotka vastustavat valtakoneistoa, kun se alistaa vähäosaisia lähimmäisiämme, heitä, jotka eivät pysty puolustautumaan?” lopetti pastori Sinkko puheensa.

Virsi 175 puhuttelee väkevästi meitä tapakristittyjäkin. Se olisi hyvä esipuhe seuraavaan hallitusohjelmaan.

 

 

Keskellemme, Kristus, tuot joukot vailla työtä, lapset, joita kukaan ei kylläisiksi syötä, kaikki, joiden juuri nyt täytyy nälkään kuolla, joiden oikeuksia yksikään ei puolla.
Kristus, virressämme soi tuska naisten, miesten, joilta mieli murretaan kiduttaen, piesten. Vangituiden hiljaisuus kaikuu korvillemme. Sinä heissä menehdyt, kun me vaikenemme.
Heissä sinut, Herramme, keskellemme saamme. Jeesus Kristus, armahda koko maailmaamme! Meidät rakkauteen loit, rauhan jakajiksi. Meidät kaikki lunastit iloon, ihmisiksi.
Kutsut meitä hiljaisten, kärsivien suulla rinnallesi, taisteluun. Anna kutsu kuulla! Totuus, tie ja elämä, ristiä et väistä. Valtakuntaa valmistat vähimmistä näistä.

 

 

 Pekka Kivekäs. Virsikirjaan 1986.

 

 

 

Eihän tämä ole totta, eihän?

Helsingin Sanomat kertoo 19.4., että pariskuntaa syytetään pienen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta. Lapsi oli epäiltyjen rikosten aikaan 5–6-vuotias. Vanhemmat olivat antaneet lapselle niukasti ravintoa ja pakottaneet hänet syömään ja nukkumaan lattialla, joskus kädet ja jalat teipattuina yhteen. Lapsi oli raapinut ihoonsa lukuisia haavoja. Äiti oli lyönyt lasta saksilla.  Lapsi vangittiin tuntikausiksi perheen purjeveneen kajuuttaan.

Vanhemmat kertoivat oikeudessa käyttäneensä normaaleja kasvatusmenetelmiä. Lapsen pituuskasvu ja henkinen kehitys viivästyivät; se ei ole normaalia.

Asia paljastui, kun perhe tarvitsi apua purjehdusmatkalle. Vanha, kokenut purjehtija oli viikon veneessä avustamassa. Mies teki lasten kohtelusta kolmella paikkakunnalla lastensuojeluilmoituksen, jota ei otettu todesta! Vasta kun tuttu toimittaja otti yhteytä poliisiin, poliisi haki lapset veneestä huostaan.

Miten tämä voi olla mahdollista! Ihan jokainen perhe ei tee pitkiä purjehdusmatkoja. Oliko kyseessä ns. parempi perhe, ”hyvä perhe,” jonka tekemisiin ei puututa kovin helposti? Mistä  hyvän perheen tuntee? Asuinpaikasta, varallisuudesta vai titteleistä? Tuskinpa vain.

Kun kolme poikaa tappoivat pariskunnan ja upottivat ruumiit kasseissa mereen, asiasta kertonut poliisi kertoi, että tapaus on kovin raskas, kun pojat ovat ”hyvien perheiden” lapsia. Pariskunta tapettiin, koska yksi pojista yritti anastaa tapetuilta rahaa uuteen, parempaan autoon, jonka moottori olisi kyllin tehokas.

Suomessa on tapahtunut aikojen kuluessa pöyristyttävää lasten kiduttamista, johon pystyvät vain sairaat ihmiset, valitettavasti usein uskonnon varjolla.  Yksi uhri on kauppaneuvoksen arvon myöhemmin saanut Leevi K. Laitinen, jonka vanhemmat luovuttivat kaikki lapsensa Alma Kartanon synkkään taloon Sippolassa vuonna 1935.

Leevi oli nelivuotias. Jo kaksi vuotta aikaisemmin Kartano oli piessyt Leevin ja vaatinut vanhempia antamaan kaikki lapset hänelle; heistä koulittaisiin saarnaajia. Aamusta iltaan opeteltiin ulkoa saarnatekstejä, leikkiminen ja nauraminen oli kielletty. ”Maailmassa on vain verta ja lihhaa”, toisteltiin. Lapset kävivät saarnaamassa ihmisille helvetin kauhuista.

Kun nelivuotias Leevi ikävöi isää, isä tuli, pieksi Alma Kartanon käskystä lapsensa ja lähti pois. Kun Leevi oli muutamia vuosia myöhemmin lähetetty loppuun ajettuna kotiin, tytöksi puettuna. Äiti ajoi hänet takaisin kun ei edes Herralle kelvannut.

Kauppaneuvoksen matka lapsuudesta aikuisuuteen oli karmea. Rankat maatyöt, yölliset saarnat, helvetillä ja pirulla pelottelu, alastomana piiskaaminen ja päälle sylkeminen oli arkea.  Profeettatädit antoivat alastomille lapsille erinimisiä voiteluja ja siunauksia, toisin sanoen harjoittivat pedofiilirituaaleja. Syynä olivat lasten kauheat huoraamisajatukset.  Vasta 18-vuotiaana Leevi uskalsi karata, vaikka Kartano oli kertonut, että Jumalan terävä miekka tappaisi karkurit. Sisaruksetkin pelastuivat.

Nykyään jokaisen luulisi ymmärtävän, että pahoinpitelemällä lapselta viedään itsetunto, ilo ja luottamus ihmiseen, usein eliniäksi.  Terve aikuinen antaa lapselle turvaa ja hellyyttä. On kohtuutonta moittia automaattiisesti  ylityöllistettyjä sossun tätejä aina, kun paha tulee julkisuuteen. Mitä sinä teet, kun näet ja kuulet, että naapuri pahoinpitelee toistuvasti lapsia tai puolisoa? Tee edes jotain!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Katso ihmistä!

Palasin juuri kahden viikon matkalta Yhdysvalloista. Georgia-Tennessee-Alabama-Mississippi; Atlanta-Knoxville-Montgomery-New Orleans-Gulf Coast…

Sain poikani ja pojanpoikani matkakumppaneiksi, kun kerroin, että haluan vielä kerran käydä Athensissa, Atlantan lähellä. Siellä on University of Georgia, jossa vietin 90-luvun alussa kaksi hienoa vuotta tutkimassa lahjakkuutta ja luovuutta.

Matka antoi enemmän kuin osasin odottaa. Isoisä, poika ja pojanpoika 40 tuntia autossa, 10 päivää tiellä, hotelleissa, rannoilla. Aurinko paistoi. Kerroin pojille: Täällä minut aiottiin ryöstää, täällä tapasin vanhan valkoisen papin, päivälleen 50-vuotta sitten tapetun Martin Luther Kingin kaverin, joka kertoi, että hänet vietiin putkaan, koska söi mustien kanssa 60-luvulla. Täällä myrsky aiheutti vedenpaisumuksen, joka tuhosi suuret osat New Orleansia. Köyhät mustat jäivät loukkuun, kansalliskaarti ja valkoinen väki aseineen seisoi tällä sillalla käännyttämässä köyhiä, joilla ei ollut ruokaa eikä lääkkeitä…

Kerroin 90-luvulla Georgiassa amerikkalaisille hienosta kotimaastani Suomesta, jossa koulu on ilmainen, yliopisto on ilmainen, meillä ei ole huumeita, ei ruokajonoja. On kaunis luonto, rauha ja rakas isänmaa, jota olemme puolustaneet.

Vuonna 1996 kirjoitin kirjassani ”Isät meidän, luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen,” että Suomi on muuttunut nopeasti pikku-Amerikaksi, jossa kilpailu, minä ja menestykseni on kaikkein tärkeintä. Muutos sen kun kiihtyy. Kauniita sanoja, salattuja tavoitteita, tekopyhiä puheita.., niitä kuulin juuri äsken hallituksen kehysriihestä, uutislähetyksessä. Kuinka tyhminä meitä oikein pidetään?

Kotikaupungissani Vaasassa huumeongelma on räjähtänyt käsiin, koulutytöt myyvät itseään huumediilereille ja pappi siunaa yliannokseen kuolleita hautaan. Mistä on kysymys, miksi? Ajattele itse, en jaksa nyt selittää, kotimatka kesti 20 tuntia ja olen aikaerosta väsynyt.

Kaupassa käydessäni lööppi kertoi, että Suuri Mielenvalmentaja on palaamassa taas terveenä opastamaan meitä oikealle tielle. Muistan kyllä gurun opit: Sä jaksat mitä haluat, kärsimys on oma valintasi jne. Kansa uskoi ja maksoi, toistuuko sama?

Kotona avasin tietokoneen. Ilahduin, liikutuin. Lukion opettaja kertoi nuorten ahdistuksesta. Hän liitti mukaan lukiolaisen tekstin, jota saan käyttää blogissani.

Aamu

Aamu söi paljon hiekkaa. Aamun reppu oli raskas. Koulutie oli pitkä. Koulussa ripsivärit pyyhittiin väkisin. Kypärää piti käyttää. Castro luopui virastaan. Jackson menehtyi. Poskisavuja urheilukentän katsomossa. Humalainen isä. Rikkoutuneet kananmunat valuvina tapetilla. Seitsemän litraa kyynelvettä. Aamu heräsi teltasta viikon ajan. Äiti muutti pois. Aamukin muutti pois. Homeinen soluasunto. Vapauden tunne. Vapauden tunteen jälkeinen valtaisa romahdus. Avuttomuus. Kolmetoista litraa kyynelvettä. Jatkuva epäonnistuminen. Lukuisat julkisen terveydenhuollon laitokset. Jokaisessa sama kelmeä valo. Toivo. Taas epäonnistuminen. Äiti soittaa joka sunnuntai. Isä ei soita koskaan. Pitkän kipuilun seuraus, kokonaisvaltainen tyhjyys. Tasaisen harmaata. Palava tupakka tippuu asfalttiin. Kimpoilevat kipinät.

*

On hienoja opettajia, jotka ymmärtävät koulukasvatuksen ytimen. Jokainen oppilas osaa erottaa kuka välittää hänestä aidosti, kuka ei. Pedagoginen rakkaus on kaunista, arvokasta, elämän loppuun asti kantavaa

Kun ajattelen upeaa Amerikan-matkaamme, tunnen hellää rakkautta ja kiitollisuutta lapsistani ja lapsenlapsistani. On hienoa, että faari kelpaa heille yhä ystäväksi. Aitoa rakkautta ja välittämistä ei mikään menestys korvaa.

Toivon tekstin kirjoittaneelle hyviä ihmisiä lähelle, aitoja aikuisia, hyviä kavereita. En liitä tähän mitään fraaseja, vaan haluan tervehtiä kirjoittajaa näin: Minunkin lapsuuteni ja nuoruuteni oli turvaton, mutta hyvien ihmisten tuella selvisin.  Sinä olet lahjakas , viisas ja arvokas nuori, jolle elämä voi vielä hymyillä, ja jolta aurinko kuivaa kyyneleet. Toivon, että kohtaat lisää hienoja opettajia ja muita hyviä aikuisia. Tavoittele ammattia, jonka itse koet sinulle sopivaksi, opettajaksi, myyjäksi, käsityöläiseksi, runoilijaksi, ensihoitajaksi, lakinaiseksi…Älä tee vastoin sisintäsi, sinulla on oikeus olla Sinä. Kukaan ei voi korvata Sinua.

Salil Shetty avaa silmämme

 Katsokaa TV 1:n aamu-uutisista tänään, 26.3. Amnesty Internationalin pääsihteerin haastattelu. Se löytynee Areenalta ja ehkä uusintana klo 15.10 jälkeen ”Tänään otsikoissa”-ohjelmassa. En ole koskaan kuullut yhtä hienoa, rohkeaa, ihmisyyttä ja oikeudenmukaisuutta puolustavaa puhetta.

Intialainen Amnestyn pääsihteeri Salil Shetty vertasi maailman tilaa junaan, joka kulkee pimeässä vailla valoja ja suuntaa, vailla ohjaajaa. Hän kertoi, että oli hiljattain G 20 -ryhmän, maailman mahtivaltioiden kokouksessa ja ymmärsi, että nämä miehet eivät junaa pysäytä: Putin, Trump,  Xi, Filippiinien, Afrikan ja Etelä-Amerikan korruptoituneet johtajat.

 Raaka lasten ja köyhien tappaminen, tyttöjen ja naisten sorto ja kansanmurhat ovat todellisuutta. Syyria, Myanmar, Jemen….Myös Euroopassa, esim. Unkarissa ja Puolassa oikeudenmukaisuus, naisten oikeudet ja yhdenvertaisuus on poljettu maahan; Turkki on oma lukunsa. Henkensä edestä pakenevat saavat hukkua mereen tai joutua orjiksi. Pääasia, että eivät tule eteiseemme nauttimaan etuisuuksista.

Nigerialainen Bogo Haram –terroristijärjestö järjesti aikanaan rauhallisia mielenilmaisuja. Kun ihmisryhmiltä kielletään oikeudet puolustaa julkisesti oikeuksiaan, terrorismin siemenet on kylvetty, tappaminen ja raiskaaminen voi alkaa. Shetty totesi, että ainoa ihmiskunnan toivo on moraali, rakkaus ja rohkeus. Esimerkkinä hän mainitsi Yhdysvaltojen koululaisten nousemisen aseita vastaan sekä naisten taistelun oikeuksiensa puolesta.

***

Olen lähdössä Amerikkaan, muistoja tulvivaan Athensin yliopistokaupunkiin, Georgian osavaltiossa. Vietin siellä 90-luvun alussa kaksi hienoa vuotta. Kaiken hyvän rinnalla oli pakko nähdä Amerikan pimeä puoli: köyhät, kodittomat, narkomaanit ja prostituoidut. Aseen kantaminen on amerikkalaisen perusoikeus. Pyssyt paukkuivat, uhriksi saattaa valikoitua melkein kuka vain.  Melkein. ”Ammun  vain mustia,” totesi poliisi pelokkaalle valkoiselle naiselle salaa kuvatussa liikenneratsiassa. Jouduin itsekin kerran ajojahdin kohteeksi autoillessani, mutta pelastuin valtatien varressa päivystävän poliisipartion ansiosta. Kun änkytin pienen punaisen auton ajavan minua takaa, poliisi kysyi ensimmäiseksi onko minulla ase.

Rotuviha ei ole Amerikassa kuollut, se on näkyvintä etelävaltioissa, joiden puuvillapelloilla mustat orjat raatoivat. Etelä-carolinalainen nuorimies teurasti metodistikirkossa yhdeksän harrasta mustaa uskovaista, ”raiskaajien ja rikollisten rodun” edustajina. Mies itse oli onneton surkimus, jonka ympäröivä yhteiskunta oli aivopessyt. Etelä-Carolinan hallinto on veti häpeämättä salkoon Etelä-valtioiden lipun, ainoana USA:n osavaltioista. Lippu symboloi sisällissotaa, jossa etelävaltiot taistelivat oikeudestaan pitää mustia orjia.

Amerikkalainen yhteiskunta julistaa ”amerikkalaisen unelman” ideologiaa. Parhaimmillaan se saa ihmiset ahkeroimaan ja uskomaan, että oma työ tuo vaurautta ja hyvän elämän puitteet. Amerikkalainen unelma kuitenkin on jatkuva painajaisuni kymmenille miljoonille köyhille surkimuksille, hylätyille lapsille, slummien ja katujen asukeille. Kun edessä on umpikuja ja toivottomuus, mielen syvyyksistä nousee hallitsematon viha, joka johtaa rikollisuuteen ja väkivaltaan.

Koulusurmien ja muiden joukkotappojen jälkeen presidentti on pitänyt aina saman puheen. Väkivallan tulee loppua, todelliset arvot: yhteisöllisyys ja oikeudenmukaisuus on nostettava kunniaan. Muistan liiankin hyvin raakojen tekojen loppumattoman sarjan, jossa tuore hirmuteko on kuin välimerkki paksussa romaanissa. En arvannut 90-luvun alussa, että Suomessa voi tapahtua vastaavaa; en myöskään sitä, että huumeista tulee osa suomalaista arkea, kuten Amerikassa. Nuoret tytöt myyvät meilläkin itseään saadakseen huumeita!

Kun omalla elämällä ei ole enää mitään väliä, pahaa on kylvettävä syntipukkeihin sokeasti ja julmasti. Minkä ja keiden puolesta Suomi toimii tai peräti taistelee – ei tyhjin poliittisin puhein, vaan teoin? Minkä ja keiden puolesta sinä ja minä toimimme?

Virantäyttö on usein mielivaltaista peliä

Perustuslaki sanoo, että kaikilla pitää olla tasa-arvoinen mahdollisuus päästä valtion ja kunnan virkaan.  Perustuslain 125. pykälä määrää, että valinta tapahtuu puhtaasti pätevyysperustein, joihin ei kuulu poliittisen puolueen jäsenkirja, sanoo dosentti Silvo Kaasalainen, joka on tutkinut suomalaista korruptioita etenkin poliittisissa virkanimityksissä.

”Nyt poliittiset palkinnot lopetetaan,” asiasta kiinni jääneet puoluepomot ovat julistaneet ja jatkaneet samalla tavalla. Puoluetoveria ei jätetä, pätevyysvaatimukset ovat sellaiset kuin kulloinkin luetaan.

Valtion lisäksi myös kunnissa valitaan virkaan usein sopiva jäsenkirjan perusteella. Jokainen tämän huomaa, mutta sitä ei saa sanoa ääneen, koska sehän kertoo vain kateudesta, kaunasta tai siitä, että valittajalla on  oma lehmä ojassa, kun ei saanut virkaa. Näinkin voi joskus olla, on ammattivalittajia, mutta heitä on hyvin vähän.  Ei kannata valittaa, koska naama pannaan muistiin, ja ruikuttajan mainetta levitetään hyvien veljien piirissä.

Kun Helsingin Sanomat teki pari vuotta sitten jutun yliopistojen rekrytoinnista, opettajat ja tutkijat kuvasivat sitä mielivaltaiseksi peliksi ja suorastaan rikolliseksi toiminnaksi. Yksi sai huomata hakukriteerien muuttuneen yhtäkkiä kesken prosessin. Toinen kertoi valinnassa käytettyjen niin sanottujen asiantuntijoiden olleen jäävejä. Kolmas ei päässyt edes haastatteluun, vaikka oli pätevin ja kokenein.  Kuten Hesari kertoo, rekrytoinnit muuttuivat aiempaa salaisemmiksi vuonna 2010 uuden yliopistolain seurauksena. Siinä hakuprosesseja haluttiin ”tehostaa” antamalla lisää valtaa johtajille ja siirtämällä tiedekuntaneuvostot pienempään rooliin. Samalla katosi lopullisesti hakijan oikeusturva. Päätöksistä ei nimittäin voi enää valittaa.

Aina yliopistoissa on virkoja täytetty suosikkijärjestelmällä. Todella pätevintä on ollut kuitenkin, ennen vuoden 2010 uudistusta, hankala sivuuttaa, koska virantäyttöprosessissa tieteellinen pätevyys arvioitiin perusteellisesti hakijoiden tieteellisen tuotannon perusteella. Jos ns. asiantuntijoiden lausunnot olivat puolueellisia, valituksella asia saattoi muuttua pätevimmän hakijan eduksi.

Nyt virantäytössä rehottaa mielivalta. Tehtäviin valitaan sopivin.  Yhdysvaltain yliopistoista tutut tutkijoiden ja opettajien vakinaistamispolut eli ”tenure trackit” tulivat Suomeen 2010-luvun alussa. Nuoresta tutkijasta koulutetaan vähitellen professori. On se helppoa! Nykyään on niin monen sortin professorin nimikkeitä, että niistä ei saa mitään tolkkua. Tuntuu, että joskus tieteellistä pätevyyttä tärkeämpi professorin ominaisuus on röyhkeä itsekehu ja omien –tietenkin kansainvälisten- saavutusten liioittelu. Jotkut koulutusalat ovat täynnä nuoria yli-ihmisiä, kärkiyksilöitä, joiden tärkein kyky on markkinointi- ja myyntitaito. Ranking-listoilla kiipiminen on suorastaan huvittavaa. Aina löytyy sopiva lista, jolla voi kiivetä sadan maailman valion joukkoon. Yksi yliopisto myy johtajille tohtorin tutkintoa, jonka voi suorittaa viran ohella 3-5 vuodessa! Onko millään enää väliä!

Ennen yliopistossa arvostettiin iän mukana karttuvaa kokeneisuutta ja todellista asiantuntemusta. Monet etevät tiedemiehet ovat tehokkaita, teräviä ja työkykyisiä kauan saavutetun eläkeiän jälkeenkin. Nyt ikä on rasite, ukko tai lady voi olla liian fiksu; sitä on vaikea suitsia, se ei syö kädestä eikä suvaitse akateemisia pelle-esityksiä.

Sopivien valinta pätevimpien sijaan on mahdollista myös koulumaailmassa.  Olen seurannut ihmeissäni, miten huippupätevä tohtori-opettaja on sivuutettu toistuvasti virantäytössä. Virat ovat menneet nuorille noviiseille, joiden koulutustausta on heiveröinen. En väitä kaikkia valittuja epäpäteviksi, mutta ikäsyrjintä ja akateemisen pätevyyden sivuuttaminen näyttää usein törkeältä. On tavallaan reilumpaa, joskaan ei oikein, että sijaisuudet ja virat annetaan rehtorin sukulaiselle tai ”hyvälle tyypille,” kuin se, että muodollisesti pätevintä kartellaan, kuten olen havainnut. Rehtori ei suostu vastaamaan sähköposteihin eikä ole koskaan tavattavissa.

”Ikärasismi” on sanana huono, mutta se taitaa kuvata suomalaista todellisuutta valitettavan osuvasti. Sivistyksen ja moraalin alennustila koituu aina kansakunnalle kalliiksi, kuten historia osoittaa.

 

 

Tuhotut sairaalat, silvotut lapset

Aljazeera on qatarilainen televisioyhtiö, jonka monet dokumentit vievät Syyrian sodan keskelle. Katsoin juuri ohjelman, jonka kauheutta voi tuskin ylittää. Herkän ihmisen ei pidä sellaista katsoa, kuvista ei pääse irti.

Alussa kirurgi pakkasi matkalaukkuunsa ortopedisiä implantteja. Nelikymppinen mies ei ollut tyypillisen länsimaalaisen näköinen, hän puhui kuitenkin sujuvasti englantia. Pian mies istui turkkilaisessa lentokoneessa, sitten hän ylitti kävellen Syyrian rajan ja suuntasi kohti sairaalaa.

Sairaalaan tuotiin jatkuvasti pommituksissa pahoin haavoittuneita ihmisiä, enimmäkseen lapsia, monet vailla käsiä tai jalkoja, palovammoja kautta kehon. Lääkäri teki kauheuden keskellä työtään rauhallisena, välillä hyvin väsyneenä. Tynnyripommit kylvivät kaiken aikaa tulta ja sirpaleita, tarkoituksellisesti siviilien keskelle, myös sairaaloihin ja kouluihin. Äiti ja tytär makasivat kadulla rinnakkain, äidin kädessä oli tyttären käsivarsi. Leikkaussalin lattia tulvi verta. Kuvausta on tarpeetonta jatkaa.

Mihin ihminen pystyy, millaiseen pahuuteen ja julmuuteen? Kuka on antanut vallan psykopaateille, hirmuvaltiaille vailla omaatuntoa? Historia osoittaa, että usein tuon vallan ovat antaneet aivan tavalliset, harhautuneet kansalaiset, joiden aivot on pesty silmittömällä vihalla ja valheilla. Kun valta on annettu psykopaatille, sitä on hyvin vaikea ottaa pois, siitä pitää huolen valtiaan väkivaltakoneisto ja propagandateollisuus.

On myös hyviä, ihailtavan rohkeita ihmisiä. Turkkilainen mies kuljetti  autollaan kaiken päivää turkkilaiseen sairaalaan syyrialaisia pommien silpomia uhreja, ensin lapset siten muut. Miten hän sai ylittää rajan? ”Kerron rajavartijalle, että autan muslimiveljiä, kristityille sanon, että noudatan Jeesuksen esimerkkiä.” Palkkaa  mies ei työstään pyydä.

Päähenkilö, karismattinen lääkäri, käveli  ohjelman lopussa maatilalla kotimaassaan, Yhdysvalloissa, kahden lapsensa kanssa, käsi kädessä. Lopputeksti kertoi, että mies matkusti kuukauden kuluttua takaisin Syyriaan –ei ansaitakseen rahaa tai kunniaa, vaan toteuttamaan lääkärin eettisiä velvoitteita. Moraali ei ole maailmasta kuollut, vaikka ihmisyys kituukin henkitoreissaan vihan, ahneuden, julmuuden ja suuruudenhulluuden polkemana.