Säveltäjän omituinen protesti

Säveltäjä kirjoitti mielipidepalstalle yliopistollisen sairaalan ylihoitajan potkuista. Ylihoitaja oli moittinut tulosjohtamisen konsultteja, väittänyt, että henkilökuntaa oli testattu ”huuhaa –menetelmin:” oli mittailtu aivopuoliskodominanssia, energiatasoa ja ”avainominaisuuksia.” Lisäksi hoitajat pakotettiin arvioimaan eli arvostelemaan toisiaan. Puolet henkilökunnasta protestoi kirjallisesti. Ylihoitaja kieltäytyi täyttämästä lomakkeita – ja lensi virastaan pellolle.

Oliko säveltäjä oikeassa väittäessään, että järkevä vastarinta murskataan johtajien siunauksella. Hän jopa väitti, että tulosjohtamisen nimissä työyhteisöjä terrorisoidaan? Typerien pikatestien ja iskulauseiden arvosteleminen leimataan kapinaksi, vaikka ne olisivat naurettavia, säveltäjä kertoo. Hän on saanut poikkeavista mielipiteistään palkaksi esimiesten karjumista.

Jokainen voi pohtia onko säveltäjä oikeassa vai onko hän sävellellyt ihan omiaan, kun väittää, että yritysmaailman kovat, rahakeskeiset otteet ovat tunkeutuneet julkisillekin aloille, jossa ne saavat aikaan tuhoa. Uusi terminologia on salakavalaa, ihmiset alkavat kohta uskoa, että sairaalat ja koulutkin ovat pelkkää liiketoimintaa, jossa asiakkaat saavat palveluja päivän hintaan, väittää säveltäjä. Opetusalan firmat ovat tunkeutuneet aikuisopetukseen. Jonakin päivänä ne osallistuvat myös kouluopetuksen kilpailuttamiseen. Kustannustehokkuutta saavutetaan, kun kouluja rationaalisuuden nimissä niputetaan yhteen, säveltäjä ennusti.

”Kovaksi ja armottomaksi on maailma mennyt jo pikkulastenkin ympärillä. Moraalilla, ja sivistystahdolla ei ole sijaa barbaarisessa kustannustietoisuuden maailmassa,” parahtaa säveltäjä ja väittää jopa, että näin luovuus tuhotaan.

Säveltäjän kirjoitti mielipiteensä 28.1. 1998! Ei siis 28.1.2019.
Sitkeää on muutosvastarinta ollut. Kun kertarytinällä ei onnistuttu runttaamaan Suomea kilpailukykyiseksi, se tehtiin hissun kissun, kulisseissa. Ja hups! Tässä ollaan.

Siirrytäänpä tähän päivään.

Voi, voi voi, noita sekopäisiä taiteilijoita! Eiväthän ne ymmärrä, että kehitys kehittyy ja ”isossa kuvassa mennään nyt luovasti lapsi ja vanhus edellä, ihan askelmerkkien mukaan, kustannustehokkaasti.” Onko hienompaa kuin kymmenet, pian sadat, premium-luokan päiväkodit, joissa toimitaan luovasti: erikoistutaan liikuntaan, taiteisiin, tieteisiin, vieraisiin kieliin tai seikkailemiseen! Siis erikoistutaan painotetusti, jo taaperoiässä, jopa ihan olympiakomitean tukemana!

Kateelliset muutosvastarintaiset jäkättävät, että on väärin, kun kansainväliset suursijoittajat kotimaisine bisnesveljineen auttavat suomalaisia lapsia! Eronnut päiväkodin rehtori väitti, että konsernille merkitsee vain raha – ei mikään muu. Hän on varoittava esimerkki pysähtyneisyyden ajan Suomesta. Jo vuosikymmeniä sitten Saaris-Himas-Sarasvuo linjan älymystö moitti suomalaisia kateuden mankelin veivaajia. Kukaan ei saa menestyä, saati rikastua. Pitäähän sijoittajien saada korvausta siitä, että rakentavat Suomen hyväksi pikavauhtia kymmeniä päiväkoteja, jotka toimivat yhtä kustannustehokkaasti kuin vanhuspalvelufirmat! Emme elä enää holhousyhteiskunnassa!

Edustan itse Kekkosen ajan häpeämätöntä vanhojen marisijoiden armeijaa, heitä, joiden todellisuuskuva on vääristynyt. En älyä hävetä,kun muistelen vanhoja aikoja. Kas näin:

Voi miten onnellisia me lapset olimme kauan sitten kaupungin ylläpitämässä lastentarhassa! Me leikimme, lauloimme, painimme, rakensimme palapelejä, kiipeilimme, juoksimme pihalla, seikkailimme mielikuvitusmaailmassamme, ihmettelimme kanarialintuja ja akvaarion kaloja, söimme nälkäisille maistuvaa kesäkeittoa, kuuntelimme, kun tädit lukivat satuja –ja paljon muuta. Malmöntalon päiväkoti Vaasassa toimii yhä. Sen on Malmön kaupungin lahja vuodelta 1950 sodassa kärsineelle ystävyyskaupungille. Minun ”osastoni,” Sinipirtti, on nimenä yhä jäljellä.

Pari päivää sitten katselin kävelylenkillä taaperoita, jotka vapautettiin jonosta, sulkeismuodosta, leikkikentälle. Lapset juoksivat, nauroivat, huudahtelivat innoissaan ja kiipeilivät telineissä – ja kaikki tapahtui ihan spontaanisti, ilman sponsoreita! Kukaan lapsista ei tuntunut kaipaavan ISO 9000- laatujärjestelmän hyväksyntää leikkimiselleen. Riitti, että aikuiset valvoivat ja huolehtivat.

Joko saavutettiin röyhkeyden vuorenhuippu?

Pääministeri Juha Sipilä oli televisiouutisissa hyvin vihainen niin sanotulle hoivakonserni Attendolle vanhusten ala-arvoisen kohtelun vuoksi. Miksi kukaan ei ole vaivautunut kertomaan karmeasta tilanteesta Sipilälle? ”Kaiken maailman dosentit” ovat kyllä mussuttaneet vuosikaudet mediassa kovista arvoista. Isojen Poikien mielestä se on ollut ideologista älämölöä.

Turun yliopiston professori Pentti Malaskan (1934–2012) artikkeli ”Kilpailukyky – ratkaisu vai ongelma?” ennusti vuonna 1995 osuvasti yhteiskunnan tulevaa muutosta: ”Kansainväliset markkinavoimat tulevat pian hallitsemaan kaikkea yhteiskunnallista päätöksentekoa. Voiton tuottamisesta tulee uusi yhteiskunnallisen moraalin perusta.” Kun jokainen välittää vain itsestään, kansakunta pirstoutuu. Kasinopeli, rahan pesu ja rikollisuus lisäävät moraalista korruptioita, Malaska ennusti. Ne ihmiset, jotka eivät tuota taloudellista lisäarvoa globaalitalouden markkinoilla, leimautuvat yhteiskunnallisesti moraalittomiksi. Tämä koskee erityisesti työttömiä.
KUINKA MALASKA OSASI KUVATA TULEVAISUUTTA NÄIN TÄYDELLISESTI?

Malaska ymmärsi, että kilpailukykymme perusta tulee olemaan uusi tekniikka. Hän ymmärsi myös, että taloudellisen tehokkuuden maksimointi luo ympäristöongelmia ja työttömyyttä. Tekniikan merkityksen ymmärtäminen ei vapauta meitä puolustamasta sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Nyt meitä neuvotaan unelmoimaan ISOJA UNELMIA, silloin ei mikään ei ole mahdotonta. Hereillä kannattaa kuitenkin olla edes sen verran, että muistaa syödä muutakin kuin masennuslääkkeitä. Paras yhteiskuntarauhan ja kilpailukyvyn tae olisi lapsista huolehtiminen, ei vain sanoin, vaan teoin. Hoivafirmat ovat jo tarttuneet tilaisuuteen ja tunkeutuneet lapsimarkkinoille päiväkoteihin, lastensuojeluun, vammaisten hoitoon… Poliitikot ovat myyneet lapset konserneille puhumalla ”rakenteellisista uudistuksista.”

Attendo lupaa englanniksi kirjotetulla kotisivullaan kertoa nopeasti bisneksensä taloudellisesta suorituskyvystä pörssimarkkinoille ja osakkaille. Sana ”Industry” kuulostaa erikoiselta hoivapalvelussa.

Attendolla on kolme arvoa: pätevyys, sitoutuminen ja välittäminen. Ihmisten tarpeita ymmärretään, aina pyritään ylittämään odotukset ja autetaan jokaista ihmistä tuntemaan olonsa turvalliseksi. Attendo auttaa myös asiakkaita auttamaan itse itseään. Se on kyllä huomattu!

Melkein makaaberin röyhkeyden huippu on Attendo-konsernin kuvitettu visio: Ison vuoren päällä istuu onnesta haltioitunut asiakas pyörätuolissa, alla on teksti: Vuoret ovat olemassa vain siksi, että ne siirretään.

Visiovuorta voisi havainnollistaa: Potilaan/asiakkaan/vanhuksen/lapsen/sairaan taskuista vuorenhuipulta tippuisi setelisade vuoren juurelle sijoitettuihin setelialtaisiin. Tuskin vertaus susista lammasten vaateissa sopii mihinkään yhteyteen paremmin kuin ”hoiva”firmoihin.

Suomalainen koulujärjestelmäkin on ajautumassa yksisilmäisten visionäärien uriksi. Romutetaan kaikki vanha ja tehdään yhdessä (kavereiden kanssa) innovaatioita periaatteella ”mikään elämässä ei ole pysyvää, miksi koulussa pitäisi olla.” Pedagogisen pätevyyden osoittamiseksi riittää hokema ”Suomi tarvitsee osaajia.” Lasten pelottelu tulevaisuudella kuuluu asiaan.

Osaajia Suomi tarvitseekin, etiikan osaajia: Rehellisiä, älykkäitä, luovia suomalaisia, joiden tekoja ohjaa vastuu lapsista, avuttomista, köyhistä, vanhoista ja syrjityistä. Ennen sellaisia kutsuttiin mm. sivistysporvareiksi. Moraali ei vaadi kenenkään luopumista oman työnsä hedelmistä eikä omasta varallisuudesta. Huolenpito vaatii vain alkeellista ihmisyyttä ja hitusen tervettä järkeä. Niistä on huutava pula, ei osaamisesta.

Aamun uutiset kertovat juuri: Hoivakodeista on tehty Valviralle kolmessa viikossa yli sata uutta ilmoitusta laiminlyönneistä, kuolemantapauksia on 14.

Röyhkeys, Ahneus ja Typeryys

Eino Leinon ”Meri ja päivä” -runoa muokaten, tekopyhiä päättäjiä ja moraalittomia, avuttomien hyväksikäyttäjiä epäkunnioittavasti tervehtien, esitän ajatuspajani tuotteen, runon Röyhkeys, Ahneus ja Typeryys.

Aamu koitti. Röyhkeys nousi höyhenpatjoiltaan. Typeryys sanoi: Älä vielä nouse. Jää vielä hetkeksi luokseni.

Röyhkeys sanoi: Minun täytyy, Ahneus jo odottaa minua. Mutta minä palajan jälleen illalla sinun luoksesi.

Typeryys sanoi: Mutta mitä minä teen sillä aikaa? Röyhkeys sanoi: Sinä ihailet itseäsi jättipeileistä. Ja Typeryys alkoi tuijottaa peilistä omaa napaansa.

Röyhkeys lähti taistelemaan yhteiskunnan pohjasakkaa vastaan. Aina, kun hän katsahti ympärilleen, hän näki tehottomia ali-ihmisiä: vanhoja, sairaita, vammaisia ja köyhiä polvillaan, tuottamattomina, kädet ojossa, itselleen etuja anoen.

Silloin säkenöi ja leikkasi Röyhkeyden säilä. Kurjat ryömivät roskalaatikkoihinsa turvaa etsimään. Ja he sanoivat: Paetkaamme, sillä Typeryys ja Ahneus rakastavat häntä. Sokeat ja liikuntakyvyttömät rukoilivat Röyhkeydeltä armoniskua.

Niin mahtava on Röyhkeys, kun se Typeryyden ja Ahneuden kuvaa helmassaan kantaa. Ja niin armoton on Röyhkeys, kun se tietää että bonukset ovat ovella.

Kun ilta jälleen joutui, Röyhkeys palasi residenssiinsä, suurena ja säteilevänä. Typeryys hirnahteli himosta hänen polttavien suukkojensa alla. Jokaisesta heidän suudelmastaan tuikahti tulinen visio- ja innovaatiomeri taivaalle ja heidän valtasuhteensa peittivät maan piirin kuin huppu telotettavan pään.

Vanhus oli valmis, ei pelännyt, ei anonut armoa. Typeryyttä vanhus sääli, Röyhkeyttä ja Ahneutta hän halveksi.

Voi sinua Suomi, armas synnyinmaani!

Päätin eilen kirjoittaa seuraavan blogini kuukauden kuluttua. En ymmärtänyt miten vakava tauti kirjoittamismania on. Kirjoitan siis, kun polla vielä pelaa -tai ainakin itse luulen niin.

Olen tallentanut tietokoneeseeni paljon tekstejä. Joskus joku niistä ponnahtaa ruudulle vahingossa, kuten tämä, vuodelta 2015. Kirjoitin kolumniksi aiotun jutun, jossa oli paloja joululomalla 1996-97 kirjoittamastani tragikomediasta ”Suinula.” Tarjosin käsikirjoitusta julkaistavaksi kirjana, mutta ei se kelvannut; ei se kelvannut kotikaupunkini teatteriinkaan. Varmaankin tämä oli minun etuni, ei hyvää kirjaa voi kai kahdessa viikossa kirjoittaa. Mutta ehkä vielä joskus….

Tässä vuoden 2015 pöytälaatikkokolumni:

Olen kirjoittanut sarkastisen tragikomedian: Tähtikonsultti Joonas Puttu saarnasi Suomen kansalle menestysuskoa ja keräsi miljoonia. Puttu kuitenkin erehtyi, kun lähti median kera Suinulaan, mielisairaalaan, osoittamaan välittämistään, pehmentämään imagoaan. Suinulan viisaat potilaat käskivät Puttua lopettamaan itsekehunsa ja puhumaan ihmisarvosta. Puttu pakeni, kun muuan potilas kävi uhkaavaksi ja käski Puttua tukkimaan turpansa.

Kun mielisairaala aiottiin pian sulkea säästösyistä, potilaat Visionääri, Profeetta ja Nyrkki-Nykänen vierailivat kutsumatta konsultti Putun kotona. Miehet olivat totisia: Ihana, nuori naispotilas oli kuollut junan alle heti avohoitoon siirtämisen jälkeen.

Kolmikko vaati Puttua myymään visioitaan, harhanäkyjään eliitille. ”Olet maan etevin huijarisaarnaaja. Kertyvät rahat käytämme Suinulan pelastamiseen. Suostutko?” kysyi Nyrkki-Nykänen uhkaavasti. Puttu suostui heti.
”Tämä visionippu on toimintastrategioita, tämä motivointipuheita. Terveinä aikoina emme pysty tuottamaan mitään näin hullua,” Visionääri selitti.

”Tässä on ukaaseja työnantajille palkollisten pakottamiseksi sunnuntai- ja ylitöihin. Tässä juhlapuhe potkut saaneille,” potilas Profeetta täydensi.
Kun Hesarista vuodatettiin eliitille luottamuksellista tietoa Putun visioaarteesta, liuskoista alkoi armoton kilvoittelu. Konsultti nosti liuskahinnan 7000 markkaan, tavara suorastaan revittiin käsistä.

Pian harhaiset näyt kaikuivat eliitin seminaaripuheissa.
Korkeakoulun rehtori piti oudon avajaispuheen: ”Kun yhdistämme teknologian, teologian, huippuosaamisen, kauppatieteet, taiteet, luonnontieteet, homeopatian, taloustieteet ja joogaosaamien, olemme pian ranking-listojen absoluuttisessa kärjessä.” Sitten huudettiin yhdessä ”Minä osaan, minä jaksan!”

Pääministeri lupasi televisiopuheessa, että Suomen strategia erityisesti Lähi- ja Kaukoidässä yhdistyneenä, Sitran, Nokian, Akatemian, Stakesin, Tekesin, Hyksin ja Luontoliiton kehitysohjelmiin pelastaa Suomen.
Kun Visionääri kertoi Suinulan tv-huoneessa, että pääministerin puhe on hänen kirjoittamansa, mania-lääkitystä lisättiin.

Suinula suljettiin pian ja grynderi saneerasi siitä kansainvälisen jättifirman hoivakodin. Puttu palkattiin firman lobbariksi. Hän kähvelsi visiomyynnin voiton, kolme miljoonaa markkaa ”kipurahoina.”

Avohoidossa Profeetta meni junan alle, Nyrkki-Nykänen tappeli itsensä vankilaan, Visionääri makasi Siiri-äidin, 88, alkovissa lääketokkurassa.

Nyt todellisuuteen, vuoteen 2015.
Aamu-uutisissa kerrotaan, että ongelmanuorten tuesta leikataan kuusi miljoona. Ministeri hokee pakkoa ja isänmaan etua. Kansalaisen olisi hyvä tietää millaiset Putut meitä vievät ja mihin. Hallituksen tavoitteet ja toimintatavat on kopioitu Sitran yliasiamies Mikko Kososen ja strategisen johtamisen professori Yves Dozin kirjasta Governments for the Future: Building the Strategic and Agile State (2014). Doz on erikoistunut valtioiden ja bisneksen sopeuttamiseen ja ketteryyteen kilpailullisessa toimintaympäristössä. Doz toimii mm. monikansallisissa firmoissa ja Aalto-yliopistossa.

Äskettäisessä seminaarissa puoluejohtajilta vaadittiin ns. Chatham House–sääntöä: Dozin & Kososen kirjan sanomaa saa vapaasti levittää, kunhan seminaarin puheita ei yhdistetä tiettyihin henkilöihin! Keitä lobbarit ja poliitikot pelkäävät? Mitä he piilottelevat, ei kai totuutta?

JK Luultavasti jotkut Isot Pojat leimaavat minut tämänkin tekstin perusteella kommunistiksi, kuten tehtiin 90-luvulla, kun puolustin yhteistä peruskoulumme, tuota ”tasapäisten keskinkertaisuuksien monumenttia,” joka Isojen Poikien mielestä piti muuttaa markkinavetoiseksi kilpailukouluksi. Vanhempia halveksivan typeryksen leima, jonka sain röyhkeiltä Isoilta Pojilta kaikille yhteisen peruskoulumme puolustamisesta, oli erittäin loukkaava.

Pisa-ihmeen jälkeen Isojen Poikien hankkeet siirtyivät kulisseihin; koulumarkkinat ovat olleet kauan käynnissä ja tahti vain yltyy. Yliopisto myytiin vuonna 2010 markkinoille, lapsia myydään nyt kansainvälisten firmojen ”toimijoille” suojeltaviksi; monet ”huippupäiväkodit” ovat yksityisiä, monet niistä unohtavat toimintaa säätelevät pykälät, henkilöstömitoituksen ja tilojen sopivuuden. Mutta ei se mitään. Iso Firma ostaa pian toiminnan isolla rahalla. Kaikki on siis hyvin Suomessa, tässä tutkitusti maailman onnellisimmassa maassa. Kehityksen jarrut kuulevat kunniansa.

Kello on 6.51. On aika keittää toiset kahvit ja lukea miten maailma makaa Trumpin puheen jälkeen.

Poliittiset päättäjät! Enää ette pääse piiloon.

Olen kirjoitellut jo liikaa vanhusten hoitoskandaalista, mutta tämä on vielä pakko julkaista. Syynä on se, että samalla kun vanhusten jättimäiset hoivavarastot ovat saaneet niille kuuluvaa palautetta, poliitikot ovat päässeet kovin vähällä. Nyt valtakunta on täynnä kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja ja lautakuntien jäseniä, jotka ovat niin kauhuissaan, niin kauhuissaan ja ihmeissään vanhusten tilanteesta.

Jokainen heistä tietää sisimmässään mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä vanhusten hyväksi. Yleisiä kivittäjäisiä ei tarvita. Mutta politiikkaa ja poliitikkoja tiiviisti seuranneena, toivon että linssiluteet, takinkääntelijät, muunnellun totuuden julistajat ja turhan höpöttäjät saavat julkisuudessa ansionsa mukaan. Jotkut ovat aina kaikkien hätää kärsivien puolella, mutta hoksaava on ymmärtänyt mikä heille on tärkeintä: minä itse, asemani ja puolueeni.

Oheinen tekstini on kirjoitettu 15 vuotta sitten!

Kirjoitettu 14.06.2004

Osa 1.
Tulen Tammikartanoon. Kartanon edessä on pieni lampi, sen rantoja reunustavat jalopuut ja kauniit kukkaistutukset. Itse kartano ei vastaa mielikuvaa. Se on tiilinen kerrostalo. Kun astun sisään, näen käytävät, joiden varrella on isoin kirjaintunnuksin merkittyjä ovia. Ovet on lukittu sisäpuolelta, mutta ne avautuvat ulkopuolelta.

Avaan G:llä merkityn oven. Tapaan käytävällä yhden kartanon rouvista. ”Herra hyvä, voisitteko viedä minut ulos…,” hän anelee, kuten aina. Yhdestä huoneesta kuuluu huuto, se viiltävä, korkea alituinen huuto. Jotkut kartanon rouvat laahustavat käytävällä apuvälineidensä avulla, heikot köpöttävät vahvempien käsipuolessa.

Kartanossa kaikki tapahtuu säännöllisesti aterioiden tahdittamana. Kartanon naispalvelijat syöttävät rouvia, pesevät, nostavat suihkuun ja toilettiin, jakavat lääkkeitä ja vaihtavat vaipat jos ehtivät.

Kesäksi tulevat ulkoiluttajat, nuoret tytöt ja pojat. Voimakas nuori ja hauras vanhus yhdessä on koskettava näky. Lammen rannalla istuu myös se komea iäkäs herrasmies, käsi rouvansa ympärillä, kuin suojellen rakastaan kaikelta pahalta.

Osa 2.
Kuulkaapa päättäjät! Te juuri, Herra Minä Itse ja arvoisa Rouva Arvovalta jakkupuvussanne. Mitä sanotte siitä, että vauraassa Suomessa vanhukset jätetään vaille riittävää hoitoa ja turvaa? Ai, että ”kyllähän minä, mutta kun korvamerkittyjen varojen käyttö suhteessa…Minä olen kauan sitten tehnyt aloitteen, että…”

Lopettakaa tyhjänpäiväinen höpötyksenne. Sitä on kuultu tarpeeksi. Vanhainkotien hoitajat ja muu henkilökunta on uupunut, osa lopullisesti. Pää, selkä tai kädet eivät enää jaksa, kun raja on ylitetty. Sairasloma seuraa toistaan, eikä sijaisia löydy.

Raskasta vanhusten nostelutyötä helpottavia apuvälineitä ei kuulemma ole varaa hankkia. Pötyä, kyllä Suomessa rahaa on, mutta se menee johonkin tärkeämpään. Vanhukset ovat pelkkä tuottamaton menoerä. Heidät voi hylätä ja unohtaa.
Ennen kuin te, Rouva Arvovalta ja te Herra Minä Itse makaatte vanhainkodissa tai sairaalan vuodeosastolla, aamulla vaihdettu vaippanne ulosteissa ja virtsassa, muumioksi lääkkeillä rauhoitettuna, menkää katsomaan mikä teitä odottaa.

Näin kovien arvojen Suomi kohtelee pula-aikojen äitejään, jotka raatoivat lapsilleen suojan, ruokkivat tyhjästä, hoivasivat. Näin Suomi kohtelee isiään, joiden nuoruus kului ase kädessä sodan helvetissä.

Missä ovat vanhuksia hellivät kädet, missä kuuntelevat korvat? Häpeä on yhteinen, on aika toimia. Jos ei moraalin niin pelon ajamana: Odottaako minuakin tällainen tulevaisuus.

 

Minä minä minä raha raha raha – ja vanhukset

Vanhushoivan kurjasta tasosta ryhdyttiin vihdoinkin puhumaan asiaa, mitään peittelemättä. Kun media, aina Yleä myöten, alkoi tulvia kurjuuden kuvauksia, poliitikot eivät enää selvinneet tavanomaisella höpöttämisellä, jonka olennaisin sisältö on ollut ”kyllä minä, mutta ne muut, ja kun ei rahaa ole.”

Eilen, tammikuun viimeisenä päivänä, armon vuonna 2019, tapahtui ihme. Ylen A-studiossa neljä naista, kansanedustajia ja hoitoalan ammattilaisia eri puolueista, keskustelivat vanhushoivasta asiallisesti ja asiantuntevasti. Keskustelu oli valtava kontrasti eduskunnan kyselytunnilla pari tuntia aikaisemmin kuultuun ikuiseen ”kyllä me olemme hyväntekijöitä, mutta kun te…..” Kälätys ja pisteiden keruu oli suorastaan sietämätöntä.

Olen parinkymmenen vuoden aikana kirjoitellut vanhushoivasta ja sairaaloista.
Seuraavassa palasia vuosien varrelta.

”Vanhukset, vajavaiset ja heikot eivät tällaiseen maailmaan sovi juuri muina kuin muodollisen säälin ja tekoempaattisen voivottelun kohteina. Vanhuksia käytetään bisneksen välikappaleina. Jos vanhuksilla on omaisuutta ja rahaa, niitä ei kannata pitää tyynyn alla lasten perittäviksi. Rahat kannattaa antaa kansainvälisille hoivafirmoille, joiden tehtävänä on – tietenkin toimia kustannustehokkaasti. Hyödyn keräävät johtoporras ja osakkaat. Hoivatyöntekijät ovat usein kohtuuttoman työtaakan uuvuttamia puoliorjia, jotka muuttuvat kyynisiksi puheiden ja arjen ristiriidoissa.

Oma murheellinen lukunsa ovat omaishoitajat, jotka on sidottu mitättömin korvauksin koteihinsa. Ei rakastaan voi hylätä, ei missään olosuhteissa. Todellinen rakkaus ei ole sitä, mitä median julkkisjutut syöttävät. Rakkauden laatu paljastuu, kun rakastettu on heikko ja avuton.

Jotkut vanhukset ovat kirjoittaneet mediassa eutanasian puolesta. Uudessa uljaassa maailmassa voisi olla ns. kokonaistaloudellisen intressin mukaista järjestää vanhusten erojuhlia. Tuottamaton vanhusmassa ohjattaisiin huumattuna kaasukammioihin. Olisi upeaa, jos taustalla soisi Finlandia-hymni. Lopuksi ministeri puhuisi kauniisti ihmiselämän arvosta.”

”Bisnesjohtaja Björn Wahlroos on julistanut, että 80 prosenttia meistä on idiootteja. Finanssisektori on tunneli, joka ottaa rahaa idiooteilta ihmisille, jotka ovat parempia rahan kanssa. Tästä hyötyvät kaikki – sekä idiootit että ne toiset, Björn-setä opastaa. Onneksi meiltä idiooteilta kerätyt miljoonat ovat käypää valuuttaa myös ”niiden toisten” taskuissa. ”Bisneksellä ei ole moraalia,” Wahlroos on opettanut. Harva meistä idiooteista moraalittomuudellaan pröystäilee. Me häpeilemme, jos tunnemme tehneemme pahaa.

”Osastolla on levotonta, on paljon huutoa ja kiroilua. Hoitajat eivät ehdi kuljettaa vessaan, vaippa korvaa toiletin. Ylityöllistetyt hoitajat yrittävät syöttää neljää vanhusta kerralla, se ei tahdo onnistua.
Mummo kyselee itkien miksi Taivaan isä ei päästä häntä jo pois. Miksi kukaan ei anna hänelle myrkkyä. Hän ei jaksa kuunnella jatkuvaa kiroilua ja huutoa. ”Ihmisarvo ei merkitse mitään rahan arvon rinnalla,” sanoo mummo. Seniorikodissa –kodissa?- sai sentään oman huoneen tuhansien eurojen kuukausimaksuilla. Muuta ei juuri saanutkaan ilmaiseksi, kaikki palvelut oli Firma hinnoitellut, television avaamisesta ruokalaan avustamiseen.”


”Media kertoi,
että terveyttä ja hoivaa kalliiseen hintaan myyvä Firma on siirtänyt varojaan Suomesta ja Ruotsista Luxemburgiin ja sieltä edelleen muihin veroparatiiseihin.
Firmaan kuuluvan Osafirman osakkaina olevat 500 suomalaista lääkäriä valvoivat holdingyhtiöidensä kautta omia etujaan sekä omistajansa, ruotsalaisen Emofirman etuja. Sen taas omisti sataprosenttisesti luxemburgilainen firma, jolla oli yhteydet Jerseyn saarilla ja Guersneyn veroparatiisissa toimiviin sijoitusyhtiöihin.

Firman viestintäosasto kertoi, että kaikki on tehty viimeisen päälle lakien mukaan. Firmat toimivat kirjanpidollisesti tappiollisina ja kymmenien miljoonien velat vähennetään verotuksessa. Alafirman liikevoittoprosentti oli ollut viime vuosina 40–46 prosenttia. Tyhmä maallikko ihmettelee miten tappiolliset firmat ja valtavat voitot sopivat yhteen.

Firma kertoo mainoksessaan, että Ihminen ihmiselle -ideologia ohjaa toimia hoidossa sekä hoitajien kesken. ”Kaikilla on hyvä olla niin vanhuksella kuin hoitajallakin. Ruoka ei vain näytä hyvältä, vaan se tuoksuukin hyvältä!” Ruoka on höystetty jopa hyvällä mielellä!

Kun lukee netistä Firman arvot ja laatulistat, alkaa yököttää. Firman hoitokodeissa eivät tuoksu vaipat, vaan herkkujen aromit! Eiköhän sovita, että kaikki vanhat, raihnaiset, masentuneet puhumattakaan huostaan otettavista lapsista siirretään yhteistä hyvää tekevien konsernien asiakkaiksi herkkuja syömään. Unohtakaamme kaikki alhaiset juorut, joita hoitohenkilökunta on levittänyt ahneen tehokkuuden maksimoimisen seurauksista.

Juttuja olisi paljon, tämä on niistä vain pintaraapaisu. On helppo tajuta, että kyse on pelkistetysti ihmisarvon ja taloudellisen voitontavoittelun taisteluista. Kunnat on alistettu kumileimasimiksi, kun Firma ottaa ohjakset hännystelijöidensä avustamana. Kuka uskoo, että palveluseteli mummon kouraan sängyn pohjalle auttaa mummoa kilpailuttamaan itselleen parhaan hoitopaikan! Kuka hyötyy kunnan rahoista?

Eilisiltainen televisiokeskustelu osoitti, että eri puolueissa on asiantuntevia naisia, hoiva-alan ammattilaisia, porvareita ja vasemmistolaisia, joiden moraalista ei ole epäilystäkään. Ikävä kyllä heidän äänensä on hukkunut puolue-eliittien kälättäjien, pisteiden kerääjien ja poliittisten vastustajien ivaamisen alle. Moni poliittinen ”menestyjä” on aina taistellut tarmokkaimmin vain oman julkisuuskuvansa puolesta ja hännystellyt äänestäjiä.

Uutisissa nuoret toimittajat kehuivat kovasti Firman toimitusjohtajaa siitä, että hän oli ainoana suostunut suoraan keskusteluun. Miellyttävä oli mies, oli niin kovasti pahoillaan. Ehkä 30 miljoonan henkilökohtaiset, matalasti verotetut palkkiot yrityskaupoista helpottivat miehen oloa. Yleisesti ottaen: Tekopyhä ahneiden saalistajien pehmopuhe saa voimaan pahoin. Ehkä vielä suuremman yökötysreaktion saa aikaan Firmojen nettisivujen vilkaisu. Vanhukset ovat kuin taivaassa firmojen suojissa. Sinne oikeaan taivaaseen heidät toivotetaankin tervemenneeksi kun rahat on imuroitu; markkina vaatii uutta ihmismateriaalia.

Ja lopuksi tärkeä asia. Kaikkia yksityisiä hoivakoteja ei pidä moittia; niistä monet ovat hyviä. Kaikki julkiset sairaalat eivätkä hoitokodit kelpaa kuitenkaan esimerkiksi, kun raha on tiukassa. On kuitenkin moraalinsa säilyttäneitä poliitikkoja, omistajia ja henkilökuntaa. Ei ole hoitohenkilökunnan syy, jos se pakotetaan toimimaan oman koulutuksensa ja hoitomoraalinsa vastaisesti säilyttääkseen työpaikkansa. Kun ihminen pakotetaan liian ahtaalle, hän muuttuu helposti kyyniseksi robotiksi. ”Täällä kiroillaan ja huudetaan turpa kiinni,” valittaa mummo.

Ihminen on eläin. Kun sivistyksen pintakiilto karisee, alta paljastuu peto. Pari päivää sitten esitetty televisiodokumentti natsien Ranskan keskitysleiristä oli karmaiseva. Kolme etevää natsilääkäriä teki leirillä ihmiskokeita, välillä he kävivät yliopistoissa opettamassa tulevia lääkäreitä. Kaksi helvetistä henkiin jäänyttä miestä kertoi miten ihmisiä hakattiin, pidettiin nälässä, uuvutettiin järjettömällä isojen kivien kantamisella, portaita ylös ja alas, kunnes kaatuivat maahan potkittaviksi. Leirin komentaja halusi henkilökohtaisesti seurata ikkunan kaltereiden takaa kaukaa leiriin rahdattujen alastomien naisvankien kaasuttamista. Sodan jälkeen syylliset vapautettiin.

Onko ihminen jalostunut 70 vuodessa? Ei ole. Röyhkeys, ahneus ja raakuus ovat maailman mahtavien perusominaisuudet. Jos ei poliittisen vastustajan nitistämien tai salamurha riitä, tuhotaan koko kansanryhmä.

Suomessa on jokaisen kansalaisen velvollisuus ratkaista minkä ja kenen puolesta toimii ja taistelee. Koulutustakin on jo kauan ohjattu bisnesarvoihin, virkamieseliitin suosiollisella piiloavulla. Eihän tätä saisi sanoa leimautumatta kehityksen jarruksi. MUUTOSVASTARINTAISEKSI.

On tervettä bisnestä ja moraalitonta bisnestä. Järkevä ihminen muuttuu ja sopeutuu, kun ajat muuttuvat. Sieluaan hän ei myy.

Uskovat ja syntisäkit

Meillä kristityillä on kuulemma pyhä yhteinen uskomme. Usein ihmettelen mitä kaikkea Jumalan ja Jeesuksen nimissä voidaan sanoa ja tehdä.

Asuin 90 -luvulla pari vuotta Yhdysvalloissa, Georgian osavaltiossa Athensin yliopistokaupungissa, syvässä etelässä, Martin Luther Kingin ja Ku Klux Klanin kotikonnuilla. Paikallisen sanomalehden iäkäs kolumnisti Clyde Ray oli oman todistuksensa mukaan harras kristitty. Tässä näyte hänen ajatuksistaan:

”Kiilusilmäiset idioottimaiset liberaalit ovat vaatineet YK:ssa ”absoluuttisen köyhyyden” poistamista maailmasta. Viikonvaihteessa 190:n valtion edustajat kokoontuivat pohtimaan asiaa. Kuinka he voivat unohtaa Kristuksen sanat ’köyhät teillä on aina keskuudessanne.’ Periaatteessa päätettiin, että rikkaiden maiden tulisi jakaa kehitysapuna 0.7 prosenttia kansantulostaan köyhille maille. No way, Jose!”

Eikö Raamattu puhu jotain siitäkin mitä on tehtävä kun vähimmillä veljillämme on nälkä, jano tai heillä ei ole vaatteita? Mister Ray löysi teksteihinsä Raamatun jakeet, joiden perustella hän tuomitsi mm. homot, lesbot, luonnonsuojelijat ja muukalaiset, jotka vastoin Luojan tahtoa tunkivat Yhdysvaltoihin.

Yliopistossa amerikkalainen tutkijakaverini pyysi minua oman kirkkonsa jumalanpalvelukseen. Suuri sali oli täynnä väkeä, laulu kaikui upeasti moniäänisenä. Saarnamies haukkui alkajaiseksi vanhempansa ja muut syntiset sukulaisensa, joihin hän oli katkaissut välinsä. Mies pelehti puhuessaan kuin ammattinäyttelijä ja yleisö oli haltioissaan. Kuin huomaamatta saarnaaja siirtyi aiheeseen, joka pani ounastelemaan, että pian Herra vaatisi kunnon almua kirkolle ja vähän saarnaajallekin. Saarnamies oli nähnyt unen runsaasta rahalahjasta, josta Herra palkitsisi iloista antajaa. Eipä aikaakaan kun shekkivihot kaivettiin esiin. Omani pidin povitaskussa.

Athensin luterilainen kirkko oli onneksi erilainen. Munkkiniemen entisen kirkkoherra Arhinmäen näköinen mies saarnasi konstailemattomasti evankeliumia, kutsui lapset luokseen kesken jumalanpalveluksen ja keskusteli heidän kanssaan Jeesuksesta ja Jumalan hyvyydestä. Kirkonmenojen jälkeen minulla oli hyvä olo, samanlainen kuin kansakoulussa, kun veisasimme virttä ”Ystävä sä lapsien.”

Kyllä olisi mister Raylla ollut Amerikan lapsukaisille paljon opetettavaa vuohista, lampaista ja etenkin siitä tulisesta pätsistä. Onneksi se puoli oli tehty suomaisille lapsille selväksi ihan kotimaisin voimin. Helvetillä ja tulijärvellä uhkailu vei meiltä lapsilta yöunet, sai pelkäämään kuolemaa ja helvettiä. Iloittiinko taivaassa?