Mainosmiehet kouluamme kauppaamassa

Kieltäydyin, kun minulle tarjottiin tilaisuutta osallistua Suomen itsenäisyyden juhlavuoden, 2017, kunniaksi toteutettavaan 100-Koulua hankkeeseen, jossa ”etsitään, kehitetään ja tuotetaan yhdessä koulujen ja koulutusasiantuntijoiden kanssa sata koulutusta uudistavaa innovaatiota.” Hanke luo kuulemma edellytykset maailman parhaalle koulutukselle myös seuraavalle sadalle vuodelle. Rohkenen epäillä.

”Olemme haastaneet mukaan kaikki koulut ja koulutuksesta kiinnostuneet tahot Suomessa ja ympäri maailman”, sanoo Saku Tuominen, hankkeen vastaava tuottaja ja Scoolin luova johtaja. Myös tv-tuottaja Juha Tynkkynen sekä sijoittaja Pekka Viljakainen ovat mukana hankkeessa.

Miljoonan dollarin rahoituksen kerännyt Scool tarjoaa seminaarien ja verkkoluentojen kautta oppia ”ajankohtaisista aiheista robotiikasta mobiilisovelluksiin. Tarkoituksena on laajentaa opettajien ymmärrystä maailmassa tapahtuvista muutoksista.”

Olisi paljon tärkeämpää lisätä hankkeen puuhaajien ymmärrystä opetuksesta. Ovatko kaksi mainos- ja monitoimimiestä ja yksi suursijoittaja, yhdessä mobiilioperaattorin kanssa, pyyteettömiä kouluopetuksen uudistajia?

Suunnitelmissa on rakentaa laaja paketti oppimisratkaisuja, jotka ovat monistettavissa eri maihin ja paikallisten opettajien helppo ottaa käyttöön.Tavoitteena on, että vuoteen 2017 mennessä 100 000 opettajaa käyttää aktiivisesti näitä tuotteita.

Tässä se  tuli, asian ydin!  Kyse on siis ennen kaikkea bisneksestä, tuotteen myymisestä suomalaisen koulun maineella ja Suomen  itsenäisyysvuodella ratsastaen. Luulo, että hyvä opetus ja suomalainen koulu voidaan monistaa eri maihin on suorastaan huvittava. Sata erillistä ideaa on pelkkä silppusäkki.

Monien bisnesmiesten ja poliitikkojen 1990-luvulla surkeaksi murskaama peruskoulumme kelpaa vielä hetken myynnin edistäjäksi.  Yhteisen peruskoulun perusteita puretaan leikkauksin ja koulut ovat eriytymässä varsinkin isoissa kaupungeissa hyväosaisten ja köyhien kouluihin. Kehitys ennustaa alenevaa Pisa-sijoitusta ja köyhille lapsille mustaa tulevaisuutta.

Kouluhimaset myyvät  opetusministeriön tukemina digiherkuilla kuorrutettuja oppimisen taivasnäkyjä. Mukana juhlavuoden projektissa on kuulemma ihan oikea sir,  Sir Ken Robinson, englantilainen puhuja ja konsultti, epäilemättä ”huippuyksilö.”  Yhdessä DNA:n, Supercellin ja teknologiateollisuuden kanssa hän innovoinee helposti koko maailman opetuksen –kunhan suomalaiset opettajat ensin tuottavat ne sata ideaa.  Sir Kenin brittikoulujärjestelmä erottelee ainakin seitsemän sortin kouluja. Raha ratkaisee millaisen koulukasvatuksen kukin saa. Olisiko tässä innovaatio, jolla ”Suomi nousee?”

Kuten yliopistoissa tapahtui 2010, kouluopettajien virat voitaisiin muuttaa purettaviksi työsuhteiksi.  Turhat opettajat voitaisiin silloin erottaa sähköpostiviestein kuten yliopistoissa äskettäin tehtiin.  Ehkä jotkut homehtuneet   narisijat olisi mahdollista siirtää  omiin homekouluihinsa, homehtuneet opetusopin , etiikan ja kasvatusfilosofian kirjat  kainalossaan höpöttämään koulun tavoitteista, hyvästä kasvatuksesta, hyvästä opetuksesta, moraalista ja muista eilispäivän turhuuksista.

 

 

 

 

 

 

Einstein puhui viisaasti

Muuan ns. huippuprofessori julisti 90-luvun alussa olevansa kärkiyksilö tieteen äärimmäisellä etureunalla. Kuvaan kirjassani ”Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen” (1996) kärkiprofessori Raakkunan ja ruotsinkielisen kollegan, Albert Enstenin, kuvitteellista keskustelua. Raakkuna piti Ensteniä vanhana tehottomana höppänänä, rasitteena tiedekunnalle.

Romaanimuotoinen kirjani on luovuuden ja lahjakkuuden oppikirja, mutta myös tutkimus ja pamfletti. Kaunokirjallinen helmi se ei ole.

Enstenin ajatukset kirjassani ovat melko suoraan teoksesta Ideas and Opinions, vuodelta 1954.  Siihen oli koottu Einsteinin puheita 1930-luvulta 50-luvulle.

Tässä Einstein -Enstenin ajatuksia:

Kunnianhimo, lievemmin ilmaisten tunnustuksen tarve, istuu lujasti ihmisluonnossa. Tarve saada tunnustusta on luonnollista ja tervettä. Tässä kuitenkin rakentavat ja tuhoavat voimat kulkevat käsi kädessä. Halu saada hyväksyntää on tervettä, kun taas halu olla parempi, voimakkaampi ja älykkäämpi kuin kanssaeläjät johtaa helposti itsekkyyteen, joka vahingoittaa sekä itseä että yhteisöä. Siksi kasvatuksessa pitäisi varoa kunnianhimoon vetoamista työn motiivina.

Monet vetoavat Darwinin oppeihin oikeuttaakseen ihmisten keskinäisen kilpailun. Tämä on väärin, koska ihminen on sosiaalinen eläin. Ei hänen tarvitse kukistaa muita elääkseen.

Yksilöpalvonta on epäoikeudenmukaista ja osoittaa huonoa makua, varsinkin jos yksilöön yhdistetään yliluonnollisia henkisiä kykyjä. Tällainen on tullut osakseni ja sanon suoraan, että kontrasti aikaansaannosteni ja maineeni välillä on suorastaan groteski. Onneksi materialistisella ajallamme on niitäkin, jotka asettavat tiedon ja moraalin ensimmäisiksi, ennen mainetta, rikkauksia ja valtaa.

Ihmisen jokaisen saavutuksen taustalla on motivaatio, sisäinen halu saada aikaan jotain arvokasta. Sisäistä motivaatiota pitäisi ravita kaikin keinoin. Pahinta koulutuksessa on pelkoon, väkivaltaan ja keinotekoiseen auktoriteettiin turvautuminen. Sellainen tuhoaa oppilaissa itseluottamuksen ja aitouden, tuottaa vain alistuvia alamaisia. Tärkein ja arvokkain opiskelun ja työnteon motiivi on rakkaus omaan alaan.

Meidän on varottava saarnaamasta nuorille menestymistä elämän tarkoituksena. Jokainen saa muilta paljon enemmän kuin pystyy näille antamaan. Ihmisen arvokkuus mitataan parhaiten sillä, mitä hän antaa muille, ei sillä, mitä hän itselleen haalii. Kunnioita jokaista ihmistä, älä ihannoi ketään!

Humanistisia ja luonnontieteitä ei pidä asettaa vastakkain toistensa kilpailijoiksi. Sivistyneen ihmiskunnan kohtalo riippuu enemmän moraalin tasosta kuin tuotantokyvystä. Vapaa taloudellisten voimien leikki, ihmisen sääntelemätön halu kerätä itselleen aina vain enemmän valtaa ja varallisuutta aiheuttavat ongelmia ihmiskunnalle. Onnelliseen elämään kuuluu yhteisöllisyys ja suhteellisuudentaju sekä kyky rajoittaa omia haluja ja tarpeita.

Ihan oikea elävä ”Raakkuna” syöksyi myöhemmin tieteen äärimmäiseltä etureunalta syvään rotkoon. Se oli traagista, mutta ei odottamatonta.

 

 

 

Outoja tutkimustuloksia

Ruotsissa julkaistiin joskus tutkimus, jonka mukaan 16-vuotiaista nuorista 70 prosenttia oli kehittynyt erinomaisesti jos heidät oli viety päivähoitoon alle yksivuotiaina.  Kotihoitolapsista vastaava osuus oli vain 38 prosenttia.  Kotona hoidetuista lapsista 52 prosenttia ei pärjännyt koulussa, kun taas päivähoitolapsista  vain 15 prosentin menestyi koulussa huonosti. Pitäisikö pikkulasten kotihoito siis kieltää?

Tutkimuksen perusvaatimus on käsitteiden selkeä määrittely. Miten ”erinomainen” ja ”ei-erinomainen” kehitystaso määriteltiin? Millä perusteella eroteltiin hyvä ja huono koulumenestys?

Mediassa kerrottiin aikanaan näyttävästi, että Suomessa ”luovan luokan” koko oli laskenut parissa vuodessa 150 000:lla ihmisellä. Väite on mieletön. Ei luovia yksilöitä voi laskea kuin lampaita: luova, ei luova… Luovuus on yksi vaikeimmin mitattavista ominaisuuksista. Arkinen perusihminen voi olla hyvin luova kuulumatta ”luovaan luokkaan.” Ei hänen tarvitse puhua ajatuspajassaan sekavia.

Tutkija tiedotti aikanaan, että heikko uimataito on yhteydessä syrjäytymiseen. Jos uimataidoton putoaa äkkisyvään, hän voi varmasti syrjäytyä lopullisesti. Tulos ei ole tieteellinen läpimurto.

Peräti Harvardin eliittiyliopistossa on tutkittu 86 626:n sairaanhoitajan aineistolla itsemurhia vuosien 1980 ja 1990 välillä. Todettiin, että itsemurhan teki 21 hoitajaa, jotka eivät juoneet kahvia ja 11 hoitajaa, jotka joivat pari, kolme kupillista päivässä! Tutkijat päättelivät kahvinjuonnin ehkäisevän itsemurhia! Kaikki siis kahville, jos on mielenterveysongelmia! Onhan parempi elää maha kuralla kuin masentuneena.

Tilastolliset riippuvuudet eli korrelaatiot, eivät todista syy-yhteyksiä. On lukemattomia muuttujia, joiden välillä on  tilastollisia yhteyksiä. Jos tutkittuja on tuhansia, mikä tahansa absoluuttisesti mitätön ero kahden ryhmän välillä on ”tilastollisesti merkitsevä.” Se on aivan eri asia kuin ”asiallisesti merkittävä.” Aina ei tutkijakaan tunnu tätä tajuavan.

Ns. pehmeät menetelmät ovat muotia. Niissä ei ole tilastoanalyysejä, vaan tutkija reflektoi, tulkitsee ja kertoo ”mitä aineistosta nousee.” Amerikkalaistutkijoiden mielestä seuraava ilmaus oli tyypillinen tulevien Alzheimer –potilaiden kirjeissä: “Haluaisin musiikin opettajaksi mieluummin kuin mihinkään muuhun ammattiin!” Sanonnan verbaalinen köyhyys on kuulemma  merkki siitä, että aivojen ohimolohkossa on alkavan sairauden merkkejä!  Mikähän mahtaa olla tutkijan, tri David Snowdonin  omien aivojen tila?

”Istuminen on työperäisten syöpien tärkein syy,” julistaa Helsingin Sanomat 18.7. 2016 näyttävästi. Uskotko, että tämä on totta? Entä onko totta, että toimittajan työ aiheuttaa ison keuhkosyöpäriskin. Voiko taudin välttää, jos toimittaja kirjoittaessaan kävelee juoksumatolla? Tämäkin  terveyttä edistävä ns. innovaatio on televisiossa nähty. Voisiko esimerkiksi toimittajien runsas tupakointi kuitenkin olla suurempi riskitekijä kuin istuma-asennossa toimittaminen?

Pätevä tieteellinen tutkimus on ehdottomasti paras keino saada luotettavaa tietoa asioiden välisistä yhteyksistä, syistä ja seurauksista. Tutkimustulosten julkisuusarvo ei  kuitenkaan kerro mitään niiden luotettavuudesta. Akateemiset tutkijat on alistettu projektitehtailijoiksi, joiden tulisi tuottaa nopeasti yksinkertaisia vastauksia hankaliin ongelmiin.  Jos tutkijan moraali ei taivu bränditehtailijan ja mainosmiehen rooliin, voi alanvaihto olla edessä.

”Tutkijan pitää kuunnella ja palvella markkinaa,” julistivat bisnesjohtaja ja opetusministeri jo 20 vuotta sitten. ”Tiede ei taivu makkarakoneeksi,” kirjoitti arvostettu teknisen alan professori, ihan aito alansa huippu. Näin on, mutta sillä ei tunnu olevan väliä, kun makkarakoneet suoltavat tavaraa, jolla Suomi innovoituu maailman huipulle.

 

 

 

Musiikin lumovoima

Sidney Bechet: Petite Fleur; Vesa Vatanen, piano, Kari U., klarinetti, Antti Teinilä, basso, Timo Valkamo, rummut

Käväisin soitinliikkeessä. Pieni poika kulki siellä isänsä perässä, isä oli selvästi ammattimuusikko. Kun isä kokeili eri soittimia, poika esitti kommentteja niiden äänestä. Poika kertoi myyjälle, että isona hänkin saa tuollaisen ison viulun.

Kysyin isältä pojan ikää, poika oli kaksi – vuotias, lokakuussa hän täyttää kolme. Kun sanoin leikilläni, että ”jo kaksi, eikä vielä soita,” isä sanoi, että kyllä hänellä on jo pieni viulu. Lisäksi poika tuntee monia viulisteja. Kysyin keitä ja poika vastasi ”Pekan.”

Sanoin leikilläni, että ”tunnet siis Pekka Kuusiston.” Isä sanoi, että juuri hänet.

Pojasta voi tulla viulutaiteilija. Se vie kuitenkin aikaa. Synnynnäiset lahjat jalostuvat aikuisen kyvyiksi vain vuosien harjoittelulla. Ei Mozartkaan säveltänyt geeneillään, vaikka on houkuttelevaa kuvitella, että pelkkä jumalainen lahjakkuus teki hänestä neron. Mozartin ainutlaatuinen lahjakkuus kehittyi geenien, suotuisan ympäristön ja jatkuvan musiikin opiskelun yhdysvaikutuksesta.

Mozartin elämä ei ollut helppoa ankaran ja vaativan isän vuoksi, mutta nero säilytti valtavan luomisvoimansa kuolemaansa saakka; hän kuoli vain 35-vuotiaana.

Eri alojen neroja ei voi tuottaa. Synnynnäiset kyvyt, kotiympäristö, kulttuuri ja ajan henki luovat yhdessä huippulahjakkuuden. Sellaiseksi kasvamisen edellytys on aina intohimoinen rakkaus viuluun, jalkapalloon, matematiikkaan tai mihin tahansa alaan.

Jos puuttuva spontaani rakkaus yritetään korvata vanhempien vaatimuksilla, edessä on ankea elämä, jopa henkinen luhistuminen. Koti, opettajat ja valmentajat voivat opettaa, mutta heidän tulee myös tukea ja vaalia nuoren  turvallisuuden tunnetta ja mielenterveyttä. Kaikki on hyvin silloin, jos lapsi tai nuori nauttii harrastuksestaan eikä häntä lastata ahdistavilla suorituspaineilla.

Musiikista nauttiminen, kuunteleminen, soittaminen tai laulaminen voi olla nautinnollista kenelle tahansa. Kuulin vuonna 1957 Sidney Bechet´n kappaleen Petite Fleur, Pieni kukkanen, klarinetilla esitettynä. Soittimen ääni ja kappaleen kauneus lumosivat minut täydellisesti.  Minun oli saatava  klarinetti! Joskus vielä puhaltaisin ne ensimmäiset ihanat sävelet, daa-da-daa…da-da-daa-da-da-daa…

Joulupukki toi minulle vuonna 1959 Martin -merkkisen klarinetin.. Pikkuserkkuni näytti miten pilli kasataan ja soitti minulle mielikappaleeni. Se siis voitiin soittaa myös minun soittimellani! Kun olin pari viikkoa puhkunut suukappaleeseen ja saanut irti muutaman pihahduksen, ulvahduksen ja vingahduksen, työ alkoi tuottaa tulosta. Äf, äf, eee, tararailalalaa…Se oli tulossa, hitaasti mutta varmasti! Pääsin musiikkiopistoon ja pian astuin soittamisen syvään onnen virtaan, flow –tilaan, joka huipentui koulukavereiden bändisoitossa.

Olin muuten siellä soitinkaupassa huollattamassa uutta upeaa soitintani. Nautin taas soittamisesta ja klarinetin sielukkaasta äänestä. Harjoittelemattomuuden ruoste katoaa vähitellen sormista. Tuntuu kuin upea soitin soittaisi itsestään; flow-nautinto valtaa mielen, olen eheä ja onnellinen..

Hanki lapsellesi hyvä soitin, jos mahdollista. Se helpottaa soiton opiskelua.

 

 

Arvot, puheet, teot

 

Mihin Suomea ollaan viemässä?  Mitkä ovat päättäjien arvot? Ja ennen kaikkea, mikä on ihmisen arvo nyky-Suomessa?

Pienyritykset jäävät kansainvälisten jättikonsernien jalkoihin; ne keräävät valtavat voitot terveyspalveluista, vanhushoivasta, jopa lastensuojelusta. Rikkaat suunnittelevat veronsa itse, köyhä tekee pätkätöitä nollasopimuksella, kympin tuntipalkalla. Oma on syynsä, miksi hän ei perusta siivous- tai pelifirmaa ja rikastu?

Entä mihin koulua viedään? Peruskoulun isät ajattelivat, että koulun pitää edistää kaikkien suomalaisten oppineisuutta ja sivistystä. Jopa moraali, hyvät tavat ja kauneuden arvostaminen olivat koulukasvatuksessa tärkeitä.

Nyt koulun pitäisi tuottaa ”tulevaisuusosaajia”  työelämän tarpeisiin. Koulutuksen perustaa rapautetaan leikkauksin esikoulusta korkeakouluihin. Koulu-uudistuksen pedagoginen perusta on hutera,  ns. uusi oppimiskäsitys. Peruskoulun uudessa opetussuunnitelmassa ei puhuta enää opettamisesta, vaan ohjaamisesta.

”Opetus ilman opettajaa” oli äskettäin suuren koulu-uudistusseminaarin yksi motto. Ilman opetusta ja opettamista koulu kulkee alamäkeä. Kun opettajasta tulee pelkkä ”koutsi” ja remonttimiesten ja -naisten kehuma ”uudistuspöhinä” korvaa pedagogiikan, tulevaisuudessa herätään krapulassa ja ihmetellään mitä typeryyksiä juhlapöhinässä ja juhlapöhnässä tulikaan tehdyksi. Mihin katosi Pisa-maine ja miksi?

”Uusi oppimisympäristö” ostetaan nyt toimistokalujen ja älylaitteiden kauppiailta, joista on tullut suosittuja opettajien kouluttajia.

Korkeakouluissa kauppa, tekniikka ja luonnontieteet ovat suosikkeja, humanisteille jaetaan potkuja. Vaasan pienessä kolmen tiedekunnan yliopistossa,  yliopiston hallituksen ja rehtorin salaisen valmistelun jälkeen,  kielitieteilijät, 700 opiskelijaa ja 40 opettajaa saavat lähtöpassit. Se on 40 prosenttia filosofisen tiedekunnan vahvuudesta!

Opetusministeri palkitsee yliopistoja, joissa osataan sanoa kilpailukyky ja innovaatio. Kaiken maailman humanisteja eikä dosentteja huippu-Suomi tarvitse. Nyt tarvitaan ”huippuosaajia.”

Huippu-osaaja! Kahmi itsellesi empimättä kaikki se, minkä voit. Tulet saamaan osaksesi kateellista ininää. Älä välitä, se on aina ollut huippuyksilöiden osa. Ajattele vaikka Sarasvuo-raukan kohtaloa! Hän kertoi masentuneena, ettei yksikään johtaja osta häneltä enää tärkeää lausetta 30 000 eurolla kuten ennen.

Itse kannan aina sydämessäni konsultti Sarasvuon kahta upeaa iskulausetta: ”Kärsimys on oma valintasi” ja ”Sä pystyt mihin vain, jos haluat.”  Miksi teksti jäi pois hallitusohjelmasta?

Olen kirjoittanut kirjat Vastatulia (2003) inhimillisen kasvatuksen puolesta ja Vastaiskuja (2010) inhimillisen elämän puolesta. Pitäisikö minun ymmärtää olevani piilokommunisti? Sellaseksi minut julistettiin, kun taistelin surkean peruskoulumme puolesta isoja poikia vastaan koko 90-luvun, aina Pisa-mittaukseen asti.

Yliopistoista tehtiin 2010 melkein liikeyrityksiä. Koska koulut seuraavat esimerkkiä?  Onko Ruotsin mallin mukainen Koulu Oy osaaja-innovaattoreidemme seuraava  fantastinen uudistus. Se olisi  ”parasta mitä kouluillemme on koskaan tapahtunut,”  -fantastisen yliopistokatastrofin mainoslausetta soveltaen.