Outoja tutkimustuloksia

Ruotsissa julkaistiin joskus tutkimus, jonka mukaan 16-vuotiaista nuorista 70 prosenttia oli kehittynyt erinomaisesti jos heidät oli viety päivähoitoon alle yksivuotiaina.  Kotihoitolapsista vastaava osuus oli vain 38 prosenttia.  Kotona hoidetuista lapsista 52 prosenttia ei pärjännyt koulussa, kun taas päivähoitolapsista  vain 15 prosentin menestyi koulussa huonosti. Pitäisikö pikkulasten kotihoito siis kieltää?

Tutkimuksen perusvaatimus on käsitteiden selkeä määrittely. Miten ”erinomainen” ja ”ei-erinomainen” kehitystaso määriteltiin? Millä perusteella eroteltiin hyvä ja huono koulumenestys?

Mediassa kerrottiin aikanaan näyttävästi, että Suomessa ”luovan luokan” koko oli laskenut parissa vuodessa 150 000:lla ihmisellä. Väite on mieletön. Ei luovia yksilöitä voi laskea kuin lampaita: luova, ei luova… Luovuus on yksi vaikeimmin mitattavista ominaisuuksista. Arkinen perusihminen voi olla hyvin luova kuulumatta ”luovaan luokkaan.” Ei hänen tarvitse puhua ajatuspajassaan sekavia.

Tutkija tiedotti aikanaan, että heikko uimataito on yhteydessä syrjäytymiseen. Jos uimataidoton putoaa äkkisyvään, hän voi varmasti syrjäytyä lopullisesti. Tulos ei ole tieteellinen läpimurto.

Peräti Harvardin eliittiyliopistossa on tutkittu 86 626:n sairaanhoitajan aineistolla itsemurhia vuosien 1980 ja 1990 välillä. Todettiin, että itsemurhan teki 21 hoitajaa, jotka eivät juoneet kahvia ja 11 hoitajaa, jotka joivat pari, kolme kupillista päivässä! Tutkijat päättelivät kahvinjuonnin ehkäisevän itsemurhia! Kaikki siis kahville, jos on mielenterveysongelmia! Onhan parempi elää maha kuralla kuin masentuneena.

Tilastolliset riippuvuudet eli korrelaatiot, eivät todista syy-yhteyksiä. On lukemattomia muuttujia, joiden välillä on  tilastollisia yhteyksiä. Jos tutkittuja on tuhansia, mikä tahansa absoluuttisesti mitätön ero kahden ryhmän välillä on ”tilastollisesti merkitsevä.” Se on aivan eri asia kuin ”asiallisesti merkittävä.” Aina ei tutkijakaan tunnu tätä tajuavan.

Ns. pehmeät menetelmät ovat muotia. Niissä ei ole tilastoanalyysejä, vaan tutkija reflektoi, tulkitsee ja kertoo ”mitä aineistosta nousee.” Amerikkalaistutkijoiden mielestä seuraava ilmaus oli tyypillinen tulevien Alzheimer –potilaiden kirjeissä: “Haluaisin musiikin opettajaksi mieluummin kuin mihinkään muuhun ammattiin!” Sanonnan verbaalinen köyhyys on kuulemma  merkki siitä, että aivojen ohimolohkossa on alkavan sairauden merkkejä!  Mikähän mahtaa olla tutkijan, tri David Snowdonin  omien aivojen tila?

”Istuminen on työperäisten syöpien tärkein syy,” julistaa Helsingin Sanomat 18.7. 2016 näyttävästi. Uskotko, että tämä on totta? Entä onko totta, että toimittajan työ aiheuttaa ison keuhkosyöpäriskin. Voiko taudin välttää, jos toimittaja kirjoittaessaan kävelee juoksumatolla? Tämäkin  terveyttä edistävä ns. innovaatio on televisiossa nähty. Voisiko esimerkiksi toimittajien runsas tupakointi kuitenkin olla suurempi riskitekijä kuin istuma-asennossa toimittaminen?

Pätevä tieteellinen tutkimus on ehdottomasti paras keino saada luotettavaa tietoa asioiden välisistä yhteyksistä, syistä ja seurauksista. Tutkimustulosten julkisuusarvo ei  kuitenkaan kerro mitään niiden luotettavuudesta. Akateemiset tutkijat on alistettu projektitehtailijoiksi, joiden tulisi tuottaa nopeasti yksinkertaisia vastauksia hankaliin ongelmiin.  Jos tutkijan moraali ei taivu bränditehtailijan ja mainosmiehen rooliin, voi alanvaihto olla edessä.

”Tutkijan pitää kuunnella ja palvella markkinaa,” julistivat bisnesjohtaja ja opetusministeri jo 20 vuotta sitten. ”Tiede ei taivu makkarakoneeksi,” kirjoitti arvostettu teknisen alan professori, ihan aito alansa huippu. Näin on, mutta sillä ei tunnu olevan väliä, kun makkarakoneet suoltavat tavaraa, jolla Suomi innovoituu maailman huipulle.

 

 

 

Musiikin lumovoima

Sidney Bechet: Petite Fleur; Vesa Vatanen, piano, Kari U., klarinetti, Antti Teinilä, basso, Timo Valkamo, rummut

Käväisin soitinliikkeessä. Pieni poika kulki siellä isänsä perässä, isä oli selvästi ammattimuusikko. Kun isä kokeili eri soittimia, poika esitti kommentteja niiden äänestä. Poika kertoi myyjälle, että isona hänkin saa tuollaisen ison viulun.

Kysyin isältä pojan ikää, poika oli kaksi – vuotias, lokakuussa hän täyttää kolme. Kun sanoin leikilläni, että ”jo kaksi, eikä vielä soita,” isä sanoi, että kyllä hänellä on jo pieni viulu. Lisäksi poika tuntee monia viulisteja. Kysyin keitä ja poika vastasi ”Pekan.”

Sanoin leikilläni, että ”tunnet siis Pekka Kuusiston.” Isä sanoi, että juuri hänet.

Pojasta voi tulla viulutaiteilija. Se vie kuitenkin aikaa. Synnynnäiset lahjat jalostuvat aikuisen kyvyiksi vain vuosien harjoittelulla. Ei Mozartkaan säveltänyt geeneillään, vaikka on houkuttelevaa kuvitella, että pelkkä jumalainen lahjakkuus teki hänestä neron. Mozartin ainutlaatuinen lahjakkuus kehittyi geenien, suotuisan ympäristön ja jatkuvan musiikin opiskelun yhdysvaikutuksesta.

Mozartin elämä ei ollut helppoa ankaran ja vaativan isän vuoksi, mutta nero säilytti valtavan luomisvoimansa kuolemaansa saakka; hän kuoli vain 35-vuotiaana.

Eri alojen neroja ei voi tuottaa. Synnynnäiset kyvyt, kotiympäristö, kulttuuri ja ajan henki luovat yhdessä huippulahjakkuuden. Sellaiseksi kasvamisen edellytys on aina intohimoinen rakkaus viuluun, jalkapalloon, matematiikkaan tai mihin tahansa alaan.

Jos puuttuva spontaani rakkaus yritetään korvata vanhempien vaatimuksilla, edessä on ankea elämä, jopa henkinen luhistuminen. Koti, opettajat ja valmentajat voivat opettaa, mutta heidän tulee myös tukea ja vaalia nuoren  turvallisuuden tunnetta ja mielenterveyttä. Kaikki on hyvin silloin, jos lapsi tai nuori nauttii harrastuksestaan eikä häntä lastata ahdistavilla suorituspaineilla.

Musiikista nauttiminen, kuunteleminen, soittaminen tai laulaminen voi olla nautinnollista kenelle tahansa. Kuulin vuonna 1957 Sidney Bechet´n kappaleen Petite Fleur, Pieni kukkanen, klarinetilla esitettynä. Soittimen ääni ja kappaleen kauneus lumosivat minut täydellisesti.  Minun oli saatava  klarinetti! Joskus vielä puhaltaisin ne ensimmäiset ihanat sävelet, daa-da-daa…da-da-daa-da-da-daa…

Joulupukki toi minulle vuonna 1959 Martin -merkkisen klarinetin.. Pikkuserkkuni näytti miten pilli kasataan ja soitti minulle mielikappaleeni. Se siis voitiin soittaa myös minun soittimellani! Kun olin pari viikkoa puhkunut suukappaleeseen ja saanut irti muutaman pihahduksen, ulvahduksen ja vingahduksen, työ alkoi tuottaa tulosta. Äf, äf, eee, tararailalalaa…Se oli tulossa, hitaasti mutta varmasti! Pääsin musiikkiopistoon ja pian astuin soittamisen syvään onnen virtaan, flow –tilaan, joka huipentui koulukavereiden bändisoitossa.

Olin muuten siellä soitinkaupassa huollattamassa uutta upeaa soitintani. Nautin taas soittamisesta ja klarinetin sielukkaasta äänestä. Harjoittelemattomuuden ruoste katoaa vähitellen sormista. Tuntuu kuin upea soitin soittaisi itsestään; flow-nautinto valtaa mielen, olen eheä ja onnellinen..

Hanki lapsellesi hyvä soitin, jos mahdollista. Se helpottaa soiton opiskelua.

 

 

Arvot, puheet, teot

 

Mihin Suomea ollaan viemässä?  Mitkä ovat päättäjien arvot? Ja ennen kaikkea, mikä on ihmisen arvo nyky-Suomessa?

Pienyritykset jäävät kansainvälisten jättikonsernien jalkoihin; ne keräävät valtavat voitot terveyspalveluista, vanhushoivasta, jopa lastensuojelusta. Rikkaat suunnittelevat veronsa itse, köyhä tekee pätkätöitä nollasopimuksella, kympin tuntipalkalla. Oma on syynsä, miksi hän ei perusta siivous- tai pelifirmaa ja rikastu?

Entä mihin koulua viedään? Peruskoulun isät ajattelivat, että koulun pitää edistää kaikkien suomalaisten oppineisuutta ja sivistystä. Jopa moraali, hyvät tavat ja kauneuden arvostaminen olivat koulukasvatuksessa tärkeitä.

Nyt koulun pitäisi tuottaa ”tulevaisuusosaajia”  työelämän tarpeisiin. Koulutuksen perustaa rapautetaan leikkauksin esikoulusta korkeakouluihin. Koulu-uudistuksen pedagoginen perusta on hutera,  ns. uusi oppimiskäsitys. Peruskoulun uudessa opetussuunnitelmassa ei puhuta enää opettamisesta, vaan ohjaamisesta.

”Opetus ilman opettajaa” oli äskettäin suuren koulu-uudistusseminaarin yksi motto. Ilman opetusta ja opettamista koulu kulkee alamäkeä. Kun opettajasta tulee pelkkä ”koutsi” ja remonttimiesten ja -naisten kehuma ”uudistuspöhinä” korvaa pedagogiikan, tulevaisuudessa herätään krapulassa ja ihmetellään mitä typeryyksiä juhlapöhinässä ja juhlapöhnässä tulikaan tehdyksi. Mihin katosi Pisa-maine ja miksi?

”Uusi oppimisympäristö” ostetaan nyt toimistokalujen ja älylaitteiden kauppiailta, joista on tullut suosittuja opettajien kouluttajia.

Korkeakouluissa kauppa, tekniikka ja luonnontieteet ovat suosikkeja, humanisteille jaetaan potkuja. Vaasan pienessä kolmen tiedekunnan yliopistossa,  yliopiston hallituksen ja rehtorin salaisen valmistelun jälkeen,  kielitieteilijät, 700 opiskelijaa ja 40 opettajaa saavat lähtöpassit. Se on 40 prosenttia filosofisen tiedekunnan vahvuudesta!

Opetusministeri palkitsee yliopistoja, joissa osataan sanoa kilpailukyky ja innovaatio. Kaiken maailman humanisteja eikä dosentteja huippu-Suomi tarvitse. Nyt tarvitaan ”huippuosaajia.”

Huippu-osaaja! Kahmi itsellesi empimättä kaikki se, minkä voit. Tulet saamaan osaksesi kateellista ininää. Älä välitä, se on aina ollut huippuyksilöiden osa. Ajattele vaikka Sarasvuo-raukan kohtaloa! Hän kertoi masentuneena, ettei yksikään johtaja osta häneltä enää tärkeää lausetta 30 000 eurolla kuten ennen.

Itse kannan aina sydämessäni konsultti Sarasvuon kahta upeaa iskulausetta: ”Kärsimys on oma valintasi” ja ”Sä pystyt mihin vain, jos haluat.”  Miksi teksti jäi pois hallitusohjelmasta?

Olen kirjoittanut kirjat Vastatulia (2003) inhimillisen kasvatuksen puolesta ja Vastaiskuja (2010) inhimillisen elämän puolesta. Pitäisikö minun ymmärtää olevani piilokommunisti? Sellaseksi minut julistettiin, kun taistelin surkean peruskoulumme puolesta isoja poikia vastaan koko 90-luvun, aina Pisa-mittaukseen asti.

Yliopistoista tehtiin 2010 melkein liikeyrityksiä. Koska koulut seuraavat esimerkkiä?  Onko Ruotsin mallin mukainen Koulu Oy osaaja-innovaattoreidemme seuraava  fantastinen uudistus. Se olisi  ”parasta mitä kouluillemme on koskaan tapahtunut,”  -fantastisen yliopistokatastrofin mainoslausetta soveltaen.