Joulu, ilon ja rauhan juhla

Jouluna on lupa nostaa jalka kaasupolkimelta ja vaihtaa vapaalle. Moni huomaa kuitenkin, että kaasu on hirttänyt kiinni. Vaikka jalka nousee polkimelta, auto kiitää yhä pimeydessä pelottavaa vauhtia. Ulvova moottori vaikenee vasta kun virran kytkee pois päältä. Se pitää tehdä rauhallisesti, ajoväylän ulkopuolella.

Kun yön töitä tehnyt leipuri lähtee kotiin, hän voi jättää taikinan leipomoon. Monella alalla työntekijä kuljettaa taikinaa aina korviensa välissä. Kiireen, ahdistuksen ja velvollisuuksien täyttämä pää ei koskaan pysähdy, vaan alitajunta vaivaa ja vatkaa taikinaa yötä päivää. Ensimmäinen aamun ajatus on ehdinkö, unohdinko jotain, koska saan sen ja sen asian valmiiksi? Moni joutuu miettimään jatkuuko pätkätyö ja miten rahat riittävät asumiseen ja elämiseen.

Kun ahdistuneeseen arkeen tuodaan kilpailemisen pakko, voi taakka käydä ylivoimaiseksi. Raskasta on kokea, ettei itse voi vaikuttaa asioihin mitenkään. Jostakin ylhäältä niskaan pudotetaan nippu tehtäviä ja määräyksiä. Monen on pakko taistella töissä kuin mies miestä vastaan, aivan sukupuolesta riippumatta.

Suomen pitää olla maailman kärkitasavalta. Ja mehän olemme! Suomalaisten verenpainekin on huipputasoa. Heitetään siis aamulla pari painepilleriä huuleen, vähän puuroa masuun ja rynnätään päivän urotöihin. Tuottavuuden mittaaja kolkuttaa jo ovella. Hikiset sormet puristavat rattia, peilejä on vilkuiltava kaiken aikaa: kuka kilpailijoista kiilaa rinnalle, kuka on menossa ohi. On hosuttava ja puuhasteltava kuin robotti, tuleva kilpailija, joka ensi töikseen uhkaa taluttaa minut työpaikan ulko-ovelle.

Monessa työssä pahin synti on luovan ajattelun harjoittaminen, se kun vaatii aikaa ja voi näyttää laiskottelulta. Luovuuden ja tehotuottavuuden vaatiminen samanaikaisesti on jakomielistä. Hosuminen on luovuuden pahin tappaja. Luovuutta vaaditaan ”koska on meidän on pakko sopeutua muutokseen.” Luova ihminen ei sopeudu sokeasti, hän ajattelee itsenäisesti.

Itämaisen viisauden mukaan kulttuuri on vapaa-ajan tuote, se vaatii joutilaisuutta. Sivistynein on ihminen, joka osaa joutilaisuuden taidon. Alati hosuva ei voi olla sivistynyt. Mutta maltammeko pysähtyä edes jouluna, pystymmekö enää siihen? Miten kestämme monta vapaapäivää, kun on pakko kohdata itsensä, on pakko ajatella miten itse voi ja miten perhe todellisuudessa voi sen hetken jälkeen, kun lahjapaketit on avattu, kinkku syöty, eikä pakotietä enää ole.

Käynti hautausmaalla rauhoittaa. Lepattava joulukynttilä palaa haudalla aikansa, sitten se sammuu. Sisäisen rauhan voi saavuttaa parhaiten, kun ymmärtää kuolevaisuutensa. Tittelit, saavutukset, huippupalkat ja kunniamerkit ovat yhdentekeviä jos niiden hintana on tunteiden näivettyminen, yhteisöllisyyden, kauneuden ja pyhyyden katoaminen elämästä.

Seimen lasta ei pidä unohtaa jouluhulinassa. Vaikka lapsen usko olisikin meistä karissut, Jeesuksen sanoja ja tekoja on hyvä palauttaa mieliin. Hän salli lasten tulla luokseen, hän varotti itsensä korottamisesta, hän osoitti ihmiskunnalle rakkauden, rohkeuden ja oikeudenmukaisuuden voiman.

Joulun rauhan ja ilon rinnalla monessa perheessä väijyy pelko, suru ja tuska Pahinta mitä itsellesi ja perheellesi voit jouluna tehdä, on juoda pääsi täyteen tai sekoittaa se huumeilla. Ole jouluna selvin päin, itsesi ja perheesi tähden! Se on lapsillesi paras lahja.

Äiti toivoo kirkon joululahjakeräykseltä parivuotiaalle kerrastoa ja leikkiautoa, josta lähtee ääni. Murrosikäinen toivoo paitaa ja sukkia.
Ajattele, ja toimi!

Eduskunta siunasi sivistysyliopiston tuhon äänin 168-16

Seuraavassa on lyhyt kuvaus sivistysyliopistomme tuhon tien eräistä merkkipaaluista.

Åbo Akademin rehtori Gustav Björkstrand, syyskuussa 2005:
”Shaghain Jiao Tong yliopisto julkaisi maailman yliopistojen rankinglistan, joka oli karua luettavaa. Viidensadan parhaan joukossa kun on vain viisi yliopistoa Suomesta. Listan arvojärjestyksen ratkaisevat tutkijoiden siteeraukset johtavissa tieteellisissä julkaisuisssa, Nobelin ja muut tieteelliset palkinnot ja yliopiston koko.”

Sen sijaan, että Björkstand olisi arvioinut edes sivulauseen verran listan yksipuolisia kriteerejä, hän kehotti Suomea panostamaan ja erikoistumaan luonnontieteisiin, lääketieteeseen ja tekniikkaan sekä suurentamaan yliopistojen kokoa. ”Suomen maine johtavana tutkimusmaana joutuu kyseenlaiseksi, jos yliopistomme eivät menesty kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa,” uhkaili rehtori Björkstrand, oppiarvoltaan jumaluusopin tohtori. Maallinen maineko on tärkeintä?

Alkoi HUIPPUVOUHOTUS, piti esimerkiksi saada yksi nobelisti. Niitä saatiin vahingossa kaksi, muuttuiko Suomi paremmaksi maaksi? Yliopistojen tärkeimmiksi tehtäviksi tuli talouden ja bisneksen palveleminen ja kiito ranking-listoilla maailman kärkeen.

Päämisteri Matti Vanhanen, kesällä 2008: ”Hallituksen tärkein tehtävä on yliopistouudistus.”

Ihanko totta, näinkö oli? Olen sanaton. Eikö tärkeämpää tekemistä ollut?

Opetusmisteri Sari Sarkomaa, elokuussa 2008: ”Sinivihreän hallituksen keskeinen tavoite on vahvistaa yliopistojemme mahdollisuuksia toimia laaja-alaisina sivistysyliopistoina. Hallitus edisti jo viime syksyn iltakoulupäätöksellään yliopistolain uudistusta sitoutumalla siihen, että yliopistolain uudistuksen jälkeen yliopistojen perusrahoitus turvataan korottamalla sitä vähintään kustannuskehitys huomioon ottaen. Yliopistolain uudistus sekä yliopistojen perusrahoituksen kasvattaminen on välttämätöntä, jotta voimme turvata suomalaisten sivistysyliopistojen toimintamahdollisuudet muuttuvissa olosuhteissa. Kyseessä on mittava ja Suomen tulevaisuuden kannalta välttämätön uudistus. Tähän työhön tarvitaan koko akateemisen yhteisö sitoutumista.”

Kuka oli kirjoittanut moisen tekstin sivistysyliopiston turvaamisesta?

Helsingin yliopiston kasvatustieteen, erityisesti didaktiikan, professori elokuussa 2008:

”Yliopistoa on muutettu radikaalisti ja tahti sen kun yltyy. Yliopistoissa työskentelevistä valtaosa on kritikoinut menoa, mutta byrokraatit ja poliitikot ovat tietävinään asiat paremmin. Heillä on visiot kirkkaina, strategiat mapeissa; he tuovat terveiset Kaliforniasta tai Shanghaista. Hoetaan, että tärkeintä on nyt muutos, tehokkuus, näkyvyys ja ennen kaikkea nousu maailman kärkeen.

Useimmat yliopistoväkeä manipuloivista ja tanssittavista päättäjistä ymmärtävät hyvin vähän tieteellisestä tutkimuksesta ja sen edistämisestä. He eivät ymmärrä tai halua ymmärtää millaista yhteisöllisyyden tuhoa ja pahoinvoinnin aaltoa he ovat olleet kylvämässä yliopistoihin typerillä tehostamis-, kilpailuttamis- ja tuottavuusohjelmillaan. Etevä biotieteiden professori kysyi äskettäin julkisesti ovatko päättäjät tyhmiä vai kieroja. Ymmärrän hyvin miksi hän näin kysyi.

Ei yliopistoväki ole laiskaa tai muutosvastarintaista. Kysymys on siitä voittaako röyhkeys järjen.Pari keskinkertaista korkeakoulua kerää nyt jättipotin löysin lupauksin ja ontoin puhein. Yksi on julistautunut HUIPPUYLIOPISTOKSI. Ei ”huippuylipiston” kritikoijan tarvitse olla kateellinen. Jokainen tajuaa, ettei keskinkertainen voi huipuksi julistautua.

Poliitikot opettavat yliopistoväelle miten kansakunnan sivistys ja tiede edistyvät: rahaa kerjäämällä ja kehumalla itseä. Kieltäydyn esittämästä narrin, sankarin, kulissin tai kynnysmaton osaa näytelmässä, jossa alastomat keisarit ja keisarinnat hoveineen lukevat näkymättömien kummisetien propagandistisia käsikirjoituksia.

Olen työni tehnyt, 41 vuotta riitti; lähden helpottuneena vapauteen. Upea työpaikkani on muuttunut mainostehtaaksi, jossa entinen työtoveri on kukistettava kilpailija juoksumatkalla maailman huipulle, johon ei koskaan päästä. Hurmoksellinen huippuvisio on harhanäky.”

Ministeri Jyrki Katainen, maaliskuussa 2009: ”Yliopistouudistus on fantastinen uudistus. Aivan loistava uudistus. Se on parasta mitä suomalaiselle yliopistosektorille on tapahtunut sen jälkeen kun se on perustettu,” Katainen julistaa kasvot onnesta loistaen. ”Yliopistot saavat lisää autonomiaa, yliopistoille annetaan mahdollisuus keskittyä niiden omiin vahvuusalueisiin, sanotaan että teidän ei tarvitse olla, kaikkien ei tarvitse olla, täyden palvelun taloja. Fantastinen juttu.”

Professori Heikki Patomäki, toukokuussa 2008:

” Vapaa tiede ja autonominen yliopisto ovat kaikkien yhteinen etu. Hallituksen tavoitteena on tehdä yliopistot riippuvaiseksi yksityisten rahoittajien eduista. Jos valta annetaan yliopiston ulkopuolelle, se merkitsee perustuslain vastaistavallankaappausta. Päätösoikeuden jakaminen yliopiston ulkopuolelle vähentää yliopistojen itsehallintoa ja syventää riippuvuutta rahoittajasta. Se murentaa sen perustaa, jolle suomalaisen koulutuksen menestys ja saavutukset on rakennettu.”

Eduskunta hyväksyi kiistellyn yliopistouudistuksen 16.6.2009 äänin 168–16. Kansanedustajista 15 oli poissa. Eduskunnan hyväksymän uuden lain mukaan yliopistot eivät kuulu enää valtiolle vaan ovat itsenäisiä laitoksia tai säätiöitä. Yliopistojen hallitukseen voidaan valita enemmistö yliopiston ulkopuolisia jäseniä.

Suomen Kuvalehti, lokakuussa 2012: ”Yliopistouudistuksesta tuli kaikkein aikojen fiasko”

Lokakuu 2017: Yorkin yliopiston professori Sue Scottin johtama riippumattoman tutkimusryhmän raportoi siitä, miten Helsingin yliopiston henkilökunta on kokenut uudistukset. Tulos: Yliopisto on ajettu tilaan, jossa työntekijät ovat menettäneet autonomiansa ja vapautensa. Vain viisi prosenttia kommentoi uudistuksia myönteisesti, 95 prosenttia kielteisesti. Raportti julkaistiin vain yliopiston sisäisesessä netissä. Ei tarvitse ihmetellä miksi.

Poliitikot puhuvat luottamuspääomasta. Mihin pitäisi luottaa? Päättäjien järkeen, moraaliin, sivistykseen ja rehellisyyteenkö? Ketkä vetelevät naruja, kun poliitikot hyppivät menestysjenkkaa ja heiluvat visiovalssin tahdissa? Lopettakaa se luottamuspääomasta puhuminen, tuhositte sen. Ei suomalaisia ole vielä tyhmistetty tarpeeksi, moni osaa vielä ajatella.

Yli-oppilas kirjotus innovatio

Suomesta tehdään Hölmölää. Se tapahtuu tehokkaimmin kasvattamalla koulussa hölmöjä. Viimeisin älyttömyys on yo-kirjoitusten äidinkielen kokeen oikeakielisyyden vähättely. Myös yleissivistäviä reaaliaineita, kuten historiaa, on vähätelty. Kuvitellaan, että matemaattisesti lahjakas on monilahjakkuus, jonka pitää päästä muita helpommin korkeakouluun, kunhan kirjoittaa matematiikasta laudaturin.

Pitkän matematiikan laudatur on osoitus matemaattisesta lahjakkuudesta. Se on hieno saavutus, mutta ei kerro mitään esim. kielellisestä lahjakkuudesta tai opiskelumotivaatiosta, saati luovuudesta. Filosofia on arvioitu alustavasti turhimmaksi lukioaineeksi, josta ei ole hyötyä yliopiston opiskelijavalinnoissa. Niin, ei kai kriittisen ajattelun taito ole tärkeää. Se taitaa olla suorastaan kiusallista koulu-uudistajien kannalta.

Pedagoginen asiantuntemus ja terve järki on heitetty valtakunnassa ties minne. Kansainvälinen laaja tutkimustieto opetuksesta näyttää olevan arvotonta. Sen on korvannut simppeli muotisanojen markkinointi. Media menee lankaan, kun Palkittu Opettaja julistaa, että opetus ei ole muuttunut mihinkään 50 vuodessa: Opettaja kaataa yhä kuollutta tietoa passiivisiin päihin… De va kukku de!

Kun koululaiset pistetään pian kilparadalle, jossa maalina on 12 vuoden pinkomisen jälkeen opiskelupaikka, moni uupuu matkalla, lopullisesti. Ei tullut osaaja-menestyjää, tuli masennuspotilas tai väkivaltainen nuori, joka kostaa yhteiskunnalle ja viattomille ihmisille piinansa.

Kirjoittaako itseohjautunut ylioppilas tulevaisuudessa tähän tapaan:

”Isän maa Suomi.
Suomi on sata vuotias. Itsenäisyys sodasta on leffa, kun yks Rokka ampu ne Venäläiset sotilaat. Se lehto oli äijä kun se ampu ittensä kun ne neukut oli eka ampunu sitä. Meillä oli koulussa sitä ilmiökin, jossa me niin ku tutkittiin kokoviikko aivan yksin just sitä Itsenäisyyttä. Retkellä Suomen Linnassa meillä oli mageeta. Joku vanha gubbe tuli kouluun höpöttämään, että on hianoo olla Suomalainen ja et se on niinku flaidannu slobojen kaa ja sillee. Sit me saatiin ite keksii koko viikko niinku sitä ilmiöö just siit, että isän maa on hieno asia. ope soitti jonku finlandia hymnin ja alko spiidaa, kun se oli sen mielestä niin hiano. Tun tylsää torvi soittoo se oli. On se isän maa ihan jees, mut jenkkilään mä muutan kun skole loppuu.”

Yksi pikkuasia vielä: Kun kirjallisuus, taide, filosofia ja kansallinen kulttuuri hylätään, edessä on tuhon tie kohti sivistyksen rappiota. Suomalaiset asuivat kallionkoloissa, kun monissa maissa, joita pidämme nyt sivistyksen takapajuloina, kukoisti korkeatasoinen tiede ja taide. Mikä sivistyksen romahdutti? Hallitsijoiden itsekkyys, raakuus ja moraalittomuus. Ja tyhmyys.

Suomi-neito, 100, rajatilapersoona

Katsopa peiliin, kuka sieltä katsoo? Tunnetko enää uupuneen näköistä tuijottajaa? Onko hän tyytyväinen ja tasapainoinen? Jos on, miksi? Ellei ole, miksi? Tämän jutun lopussa terapeutti antaa vastauksen. Lue se, ajattele!

Suomen henkisestä ja aineellisesta kehityksestä ja kansalaisten hyvinvoinnista vastaavat ensisijaisesti poliittiset päättäjät. Heissä on paljon oman vakaumuksensa puolesta toimivia, rehellisiä ihmisiä, jotka uskovat aidosti pyrkivänsä yhteiseen hyvään. Mutta on myös ketkuja, jotka puhuvat sujuvasti ja paljon, sanomatta mitään. He ovat kuin tuuliviirit, melkein aina ”samaa mieltä kysyjän kanssa” ja kertovat mitä kaikkea hyvää ovat saaneet aikaan. On myös paljon heitä, jotka jyräävät päätöksiä selittelemättä. Taustalla kuiskuttelee kummisetien ja lobbareiden lauma.

Taloudelliset arvot ja hedonistiset nautinnot on nostettu, eivät siis nousseet itsestään, elämän ihanteiksi, yhteisen hyvän ja keskinäisen välittämisen sijalle. Suomen muutos 80-luvulta alkaen markkinavetoiseksi firmaksi on hämmästyttävä saavutus, josta saamme kiittää hallituksia ja kansanedustajia. Kehitys sen kun kiihtyy.

Miten ihmeessä sodan jälkeinen köyhä Suomi onnistui hoitamaan koululaiset, sairaat ja vanhukset? Miten luotiin ns. hyvinvointivaltio? Nyt media kertoo lastensuojelun katastrofaalisesta tilasta. 70 000 syrjäytynyttä nuorta miestä tarvitsee apua. Lasten ja nuorten psykiatrinen hoito on retuperällä, sote-sotku ei ole koskaan ollut näin paha, vanhukset jätetään yksin koteihin tai laitoksiin odottamaan kuolemaa.

Valinnanvapaus on irvokas Troijan puuhevonen, rahat valuvat niille, joilla sitä nytkin on miljoonia ja miljardeja. Jokainenhan tämän tajuaa, mutta sitä ei voi sanoa, ettei leimaudu pysähtyneisyyden ajan kommariksi. Ensin ostetaan hoiva-alan pikkufirmat ylihintaan, sitten monopoliasemassa kiskotaan itselle suurin mahdollinen voitto. Asiakas, entinen potilas, ne voitot lopulta maksaa. Kuka uskoo, että uudistusta on veivattu yli kymmenen vuotta siksi, että jokaisella kansalaisella olisi sama oikeus hyvään hoitoon. Päättäjien tulosvastuu, hokema ”tulos tai ulos,” on vitsi. Tai toisaalta: Ehkä Suomen nykytila on juuri tulos, johon on pyritty.

Lääkäri-terapeutti Pekka Roponen diagnosoi yhteiskunnan pahan sairauden merkit jo 1991. Noista ajoista potilaan tila on kroonistunut. Sillä ei ole kuitenkaan väliä, kun sairaudentunto puuttuu. Suomi-neidosta on tullut rajatilapotilas.

”Yhteiskunnan ilmapiiri heijastuu yksilöissä. Länsimaista yhteiskuntaa on kutsuttu narsistiseksi yhteiskunnaksi eli yhteiskunnaksi, jossa tärkeintä on omanarvontunteen pönkittäminen, toisiin vaikuttaminen, hinnalla millä hyvänsä. Tämä on hyvin lähellä ns. rajatila-problematiikkaa. Rajatilapersoonallisuudelle on ominaista, että tästä häiriöstä kärsivän henkilön käyttäytyminen ohjautuu täysin muiden ihmisten reaktioiden mukaan. Oma identiteetti puuttuu, ja henkilö hakee jatkuvasti muiden hyväksyntää tämän aukon täyttämiseksi. Seurauksena on se, että ihmissuhteet käyvät hyvin raskaiksi ja sisäiset voimavarat ehtyvät. Se puolestaan johtaa masentuneisuuteen, sisäiseen uupumukseen ja korviketyydytyksen hakemiseen lääkkeistä ja alkoholista.”

Korkeakouluissa ja muissa ranking-listoilla kiipeilevissä, saavutuksiaan suurentelevissa, pahoinvointilaitoksissa kannattaisi lukea erityisen tarkasti seuraava lääkärinlausunto omasta tilastaan:

”Rajatilaproblematiikalle on tyypillistä myös se, että ihmisarvoa etsitään suorituksista. Ihminen itsessään ei ole mitään, siten myös omaa arvoa on jatkuvasti etsittävä saavutuksista. Mikäli niitä ei jatkuvasti tule lisää, omanarvontunto romahtaa ja seurauksena on masennus. Äärimmilleen vietynä tämä johtaa siihen, että eri ihmisten arvo on suhteellisen helposti mitattavissa, joten voimme asettaa ihmiset arvojärjestykseen. Häntäpäässä voimmekin sitten aloittaa kaasuttamisen, koska ne eivät oikeastaan olekaan ihmisiä. Mielenkiintoista olisi joskus kuulla poliitikon perustelevan kantaansa sillä, että näin maasta tehdään ihmisille hyvä elää.” (Pekka Roponen, lääkäri, psykoterapeutti, HS 10.12.1991)

Björn Wahlroos, arvojohtajamme

Suomi kulkee vakaasti Björn Wahlroosin viitoittamaa polkua. Jos joku aikoo poiketa polulta, isot pojat ottavat niskasta ja antavat ensimmäisen varotuksen. Polulla pysyvää odottavat maine, menestys ja rikkaudet. Seuraavassa lyhyt lähihistoriallinen katsaus pankkiirin ajatusten voittokulkuun:

Wahlroos moitti vuonna 2012 eroavaa tasavallan presidenttiä siitä, että Halosen hovi on saanut suhteettomasti vaikuttaa julkiseen debattiin. Konsernijohtaja on tosin vuosikymmeniä itsekin debatoinut näyttävästi, aina yhtä hurmaavana ja älykkäänä. HS:ssa on ollut mm. kahden sivun juttu ”Kapitalistin muotokuva,” jättikuvin koristettuna. Se ei liene lainkaan suhteetonta.

”Koulutus ei auta, koska neljäsosaa tai viidesosaa ihmisistä ei voida kouluttaa työelämään,” neuvoi konsernijohtaja jo vuonna 2000. Tästä viisaudesta on otettu onkeen, jo kymmenet tuhannet kouluttamattomat nuoret ovat kadonneet jonnekin, syrjäytyneet. Nykyinen presidenttimme lupasi vaalitaistelunsa aikana, että ketään ei hylätä. Wahlroos voisi kertoa Niinistölle, ettei energiaa pidä tuhlata hylkykappaleiden keräämiseen.

”Korkeakoulut pitäisi säätiöidä ja tehdä niistä julkisia liikelaitoksia,” Wahlroos vaati ja on saanut tahtonsa läpi. Sivistysyliopisto kituu henkitoreissaan, ellei ole jo kuollut. Koulut ovat kaaoksessa matkiessaan markkinoiden tehokkuutta. Opettajia vähennetään, toimivia kouluja lakkautetaan, mutta mainosrummut pärisevät ”moderneista oppimisympäristöistä.” Joku niistäkin rahastaa, mutta mitä siitä!

Kunhan koululaitos saadaan yksityistetyksi terveydenhoidon kanssa, alkaa Wahlroosin Suomi olla hyvällä mallilla.”Julkista sektoria ja sosiaaliturvaa on syytä leikata,” on kuultu toistuvasti. Tuottamattoman pohjasakan eduissa riittää vielä leikkaamista.

Wahlroos on kertonut, että suomalainen ei ole hänelle sen kummempi kuin amerikkalainen eläkeläinen, jonka osinkotulot hän on sitoutunut maksimoimaan. ”Bisneksellä ei ole etiikkaa,”siteerasi pankkiiri Berlusconia rikastumisen taidosta. Oppi-isänsä kullakin! Vaikka bisneksellä ei ole moraalia, bisnesmiehellä voisi ehkä olla.

Erityisen tuohtunut Wahlroos oli äskettäin siitä, että perustuslakiin perehtyneet asiantuntijat ovat olleet nuorina vasemmistolaisia. Pelkkiä revareita vain, luulen, Björn sentään oli kunnon taistolainen! On se harmi, kun Suomessa ei vielä saa rikkoa vapaasti perustuslakia; heti on joku ollimäenpää kimpussa. Tammefan! Eikö Suomessa saa tehdä bisnestä siten, kun itse haluaa!

Wahlroos on oikeassa sanoessaan, että työn vieroksuntaa ei pidä suosia. Mutta kun hän väittää, että iso osa ihmisistä ei halua sopeutua muutokseen, on syytä valpastua. Kun Nordeassa annettiin satoja potkuja, muutosvastarintaisia naisia riitti. He eivät ylpeilleet Wahlroosin tapaan sillä, että pankki on kahden A:n pankki. Työpaikka oli heille tärkeämpi kuin A-kirjaimet.

Konsernijohtaja oikoi tasavallan presidenttiä, joka yhdisti puheessaan isot tuloerot terveyseroihin. Wahlroos tietää, ettei tulonjako vaikuta terveyteen, korrelaatiohan ei osoita syy-yhteyttä. ”Syrjäytyneet eivät panosta terveytensä hoitamiseen,” tietää pankkiiri.

Kun katsoo maailman köyhiä ruokajonoissa, ei ensimmäiseksi tule mieleen vaatia heitä kuntosalille ja sitten kotiin syömään terveysruokaa. Ovatko nämäkin kymmenet miljoonat ihmiset laiskoja loisia, muutoksen vastustajia?
Kuten konsernijohtaja toteaa: korrelaatio ei todellakaan ole syy-yhteyden merkki. Siksi en ehdota, että laskisimme korrelaatioita Wahlroosin itsekkään, röyhkeän kilpailu- ja menestysideologian leviämisen ja nuorten masennuspotilaiden määrän välille. En ehdota myöskään tilastollista analyysiä turvaverkkojen rapautumisen ja työelämän kovuuden yhteydestä perheväkivaltaan, juoppouteen ja huumeidenkäyttöön.

Björn Wahlroosin ihmiskuvan mukaan omien etujen ajaminen koituu lopulta yhteiseksi hyväksi; ei saisi käyttää tunnepitoista sanaa ”ahneus.” Pankkiirin mukaan 80 prosenttia ihmisistä on idiootteja rahan suhteen, mutta onneksi rahan päälle ymmärtävät auttavat idioottejakin selviytymään. Pankkiiri Wahlroos! Kiitän Teitä omasta ja sukulaisteni puolesta! Selvitty on, joten kuten.

Albert Einstein puhui näin: ”Sivistyneen ihmiskunnan kohtalo riippuu enemmän moraalin tasosta kuin tuotantokyvystä. Vapaa taloudellisten voimien leikki, ihmisen sääntelemätön halu kerätä aina vain enemmän valtaa ja varallisuutta, aiheuttavat ongelmia. Onnellisen elämän edellytyksiin kuuluu yhteisöllisyys ja suhteellisuudentaju, kyky rajoittaa halujaan ja tarpeitaan”.

Mitäpä Einsteinista, kun Suomea wahlroositetaan huipulle. Ota osasi menestyksestä! Sinulla on nyt Isojen poikien ja Tiukkojen tätien henkinen ja taloudellinen tuki takanasi. Nimiä en mainitse, kyllä sinä tiedät. Visioidaan parempi Suomi kuin tämä 100-vuotias, tasapäisen kateuden ja tyhmyyden tyyssija. Tilataan Amerikasta Säätytalolle Huippukonsultti kertomaan onnellisuudesta ja Suomen pelastamisesta. Ajatellaan aina vain positiivisia, kauniita ajatuksia. Pois kauna ja kateus! Unelmoidaan yhdessä!

Texas, 06.11.2017

Tuore teksasilaisen pikkukaupungin kirkossa tapahtunut kammottava teurastus käynnisti taas kerran tutun näytelmän. Kauhealle teolle etsittiin syitä. Presidentti Trump löysi yhden, ampujalla oli vakava mielenterveysongelma. Tämä pitää varmasti paikkansa. Mutta mistähän näitä mielenterveysongelmia sikiää, kun vuosittain 35 000 amerikkalaista ammutaan kotimaassaan?

Amerikkalainen yhteiskunta ruokkii väkivaltaa ja tappamista. Melkein jokaisella on kotonaan ase, mutta se ei ole ongelma, ei ainakaan jos presidenttiin on uskomista. Muutamia vuosia sitten Teksasissa suunniteltiin opettajien aseistamista, jotta koulusurmat voitaisiin ehkäistä!

Lukekaa Jussi Valtosen Finlandia-palkittu kirja (2014) ”He eivät tiedä mitä tekevät.” Yhdysvalloissa on kaupunginosia, joihin ei edes poliisi uskalla mennä. Niissä asuu ihmisiä, joilla ei ole elämässään toivoa, ei työtä, ei kunnon koulutusta – ei edes mahdollisuutta terveydenhoitoon. Miksi presidentti Trump halusi kumota terveydenhoitouudistuksen, joka mahdollisti köyhille, myös mielenterveyspotilaille, terveyspalvelut?

Suomikin on väkivaltainen. Täällä ammutaan, puukotetaan, raiskataan, katkotaan sormia, potkitaan päähän, lyödään kirveellä ja kettingillä. Viaton kulkija voi saada pimeällä marraskuisella kadulla kimppunsa raivoavan korston, joka syytää solvauksia, uhkaa tappamisella ja kiristää rahaa.

Kun Suomi eriarvoistuu ja nuorilla ei ole toivoa paremmasta, väkivallan uhka kasvaa, seuraamme Yhdysvaltojen mallia. Yhtään lasta eikä nuorta saa jättää yksin. Tarvitaan neuvolapalveluja, ohjausta, ja ongelmaperheiden valvontaa. Nuorille on vaadittava mielenterveyspalveluja, apua on saatava nopeasti. Varhain hylätyille, onnettomille nuorille väkivaltainen ympäristö opettaa miten pahan olon voi kostaa muille. Kun vähättely ja kiusaaminen ylittää kriittisen rajan, mitkään lukot tai vartijat eivät estä hirmutekoja.

Koulun on tehtävä kaikkensa, jotta oppilaiden kiusaaminen estetään. Ennen ajateltiin, että koulu on kasvattava pienoisyhteiskunta, jonka avulla yhteiskunta muutetaan paremmaksi. Nyt oletetaan, että koulun on pakko kumartaa kilpailuyhteiskuntaa, jossa Bisnes määrää suunnan ja nopeuden. Välittävä, inhimillinen kouluyhteisö ei tuijota koulujen paremmuuslistoja. Todella parhaat koulut auttavat nuoria tielle, jossa itsekunnioitus ja omien kykyjen löytäminen yhdistyy moraaliin ja yhteisen hyvän arvostamiseen ajatuksissa, sanoissa ja ennen kaikkea teoissa.

Kun huumeista on tullut arkipäiväisiä, tie pohjalle on avattu. Vaarassa eivät ole vain syrjäytyneet, vaan huumekoukussa on nuoria ja aikuisia yhteiskunnan kaikilta portailta. Ongelman vähättely on typerää.

Lasten ja nuorten hyvää oloa ei voi ostaa eikä sillä voi käydä voittoa tuottavaa kauppaa. Huippuvisioiden keskellä realisti ymmärtää keille huippu on varattu ja ketkä sysätään kylmästi syrjään jo lapsuudessa. Media kertoo mihin olemme matkalla, ainakin niille, jotka osaavat lukea otsikoiden lisäksi myös rivit ja rivien välit. Mutta mitäpä siitä, kun minulla on kaikki hyvin; sehän on tärkeintä.

Älä pilipalisoidu, ajattele itse!

Maailma ei ole mustavalkoinen, se on monivärinen. Ihmistä ei pidä korottaa pyhimyksiksi eikä leimata roistoiksi, mutta jos vaikenemme pahojen epäkohtien edessä, olemme pelkureita.

Puoluepoliittinen sitoutuminen estää helposti asioiden viileän analyysin.  1970-luvulla taistolaisten vastustajat saivat kuulla, että ”et siedä kritiikkiä.” Ei yksipuolista, propagandistista haukkumista tarvitsekaan sietää. Kritiikki on mautonta silloin, jos sen tarkoitus on vain kostaa ja haavoittaa. Kritiikin pitää perustua tosiasioihin eikä hurmahenkisyyteen tai kateuteen, kuten uljaassa huippu- ja kilpailuyhteiskunnassamme usein tapahtuu. Esimerkiksi korkeakoulut huippupuheineen ovat keskinäisen kateuden ja itsetehostuksen keskittymiä.

Taistolaisuus on kuopattu, mutta yksisilmäisiä riittää. On vaikea teeskennellä olevansa kuurosokea kun näkee härskiä oman edun tavoittelua, jota perustellaan yhteisellä hyvällä. Politiikassa menestyy moni hyväpuheinen tuuliviiri,  joka osaa käännellä nuttuaan tuulen mukaan. (Huomaa: En sano, että kaikki poliitikot ovat sellaisia.)

Itsenäistä toisinajattelijaa uhkaa helposti kosto. Voi tulla potkut töistä, tutkija- tai taiteilijapiireissä apurahat lopetetaan, jopa maine yritetään mustata. Muuan Mister President on potkinut lyhyessä ajassa pellolle joukon lähimpiä neuvonantajiaan ja korkeita virkamiehiä. Yksi niistä, joka sanoi presidenttiä pölvästiksi, sai julkisen kutsun älykkyystestaukseen presidentin kanssa.

Onneksi Suomessa on vielä kohtalainen sananvapaus, Ylessäkin. Monissa maissa vallan arvostelija joutuu vankilaan tai pääsee hengestään.

Kansalaisilla tulee olla oikeus vastustaa johtajiensa itsekkäitä tai sekavia hankkeita. Kymmenen vuoden sote-sotku on surullinen esimerkki oman ryhmän etujen ajamisesta ”yhteisen hyvän” nimissä.  Vanhusten ja lasten pahoinvointi, koulujen kurjistuminen, pätkätyöt, köyhyys, terveydenhoidon ongelmat, masentuneiden armeijat ja kansakunnan repeäminen miljonääreihin ja ruokajonossa seisoviin, tuntuu olevan toissijaista. Pääasia on, että ministerien suu käy ja puhetta piisaa.

Puuttuu vain, että Suomi saisi tulevaisuudessa presidentin, joka tviittailisi päivittäin sekavia – ja julistaisi vielä olevansa älykäs. Kuvitelkaa Suomen tasavallan presidenttiä tviittailemassa julkisesti kilpailijallen: ”Matti, sun pölvästi Tatu-isäs kirjottel älyst, et se periyty geeneis. Ei sunka äly sit voi kovin kummone ol!” tai ”Mää ja Vladi tehrän yhres Suamest kreit. Suamest kreit. Kreit. Uskoka mua!”

Aidossa demokratiassa kansa saa syyttää itseään, jos valitsee vaaleissa johtajakseen narsistin, psykopaatin tai typeryksen. Diktatuureissa nämä ovat hyvän johtajan ominaisuuksia, usein julmuuteen ja väkivaltaiseen raakuuteen yhdistyneinä. Aivopesu ja valeinformaatio voivat taannuttaa sivistyksellä ylpeilleen kansankin julmureiksi. Vierailkaa Auschwitzissa ja todetkaa itse.

Eihän Suomessa ole sellaista pelkoa… Siitähän on jo sata vuotta kun veli tappoi sodassa veljen oikean aatteen puolesta ja maanpetturi-naiset lapsineen kuolivat vankileireillä.

Muuan opettaja kertoi netissä ilmiöstä nimeltä PILIPALISAATIO. Kun meidät pilipalisoidaan, tärkeintä elämässämme on se laite, joka toimii, tai usein ei toimi, ja vanhenee huomenna käsiin. Heitä se hyvin toimiva rakkine pois, osta uusi huippulaite, tai sinulle käy huonosti. Kun opettelet salasanoja, maksat lisenssejä ja yrität saada masiinaa toimimaan, päähäsi ei mahdu ikäviä asioita maailmasta, yhteiskunnasta, historiasta tai siitä mitä poliitikot puolestamme päättävät.

Kansalainen! Oletko pilipalisoitunut työssäsi riittävästi? Ellet, tee se nopeasti, jos haluat huomennakin jatkaa työpaikassasi. Ei sittenkään, ajattele itse!