Ole Gunnar ja Josè

Johdanto:

Isä läksyttää poikaansa jalkapallo-ottelun jälkeen:
”En olisi ikinä uskonut, että pelaatte Pajamäen Palloveikkoja vastaan tasapelin! Ei teistä pelimiehiä tule, tavallisia potkijoita ja pallon pomputtelijoita koko jengi. Osa vielä pelaa kuin neidit, arasti ja pelokkaasti! Sinä olet yksi niistä!”

Mies vilkaisi poikaa, joka katseli ilmeettömänä eteensä. Mies jatkoi vihaista läksytystään: “Ja millä sä selität sen, että ettet saanut ensimmäisellä puoliajalla sitä Kallen keskitystä verkkoon? Tulee hieno leija takatolpalle, suoraan sun päähän. Sun edessä oli tyhjä maali, matkaa metri, korkeintaan puolitoista, ja sä pukkaat ylärimaan Mä olisin sinuna nyt hyvin, hyvin tyytymätön itseeni!” jatkoi mies ivallisesti. (Lähde Isät meidän-kirjani.)

Portugalilainen Josè Mourinho (s.1963)

oli jalkapalloilijana keskinkertaisuus, joka istui Portugalin liigan varamiespenkillä ja pääsi kentälle yhdessä ottelussa. Hänestä tuli saavutuksilla mitattuna kenties maailman paras valmentaja. Hänen valmentamansa eurooppalaiset huippuseurat ovat saavuttaneet valtavasti voittoja ja mestaruuksia. Mourinho tuli viime syksynä Manchester Unitedin päävalmentajaksi, pelastajaksi, messiaaksi, puolijumalaksi. Pelit sujuivat surkeasti ja ManU tippui keskikastin joukkueeksi. Joulukuussa Josè sai lähteä.

Olen monia vuosia toivonut, että Mourinhon joukkue häviäisi pelinsä, kernaasti oikein selvästi. Syynä on ollut valmentajan omahyväisyys ja röyhkeys, tapa, jolla hän on häväissyt valmentajakollegoja ja tuomareita. Mourinho on höystänyt haukkujaan kehumalla itseään. Seurauksena on ollut toimitsijakieltoja ja sakkoja.

Aina hymytön, synkkäilmeinen Mourinho sai potkut seurasta 18. joulukuuta 2018 ja tilalle tuli Ole Gunnar Solskjäer (s. 1973) Norjasta. ManU on kulkenut sen jälkeen voitosta voittoon, kohti liigan huippua.

Ole Gunnarin oma peliura ManUssa (1996-2007) oli häikäisevä. Hän oli älykäs hyökkääjä ja maalintekijä. Polvivamma lopetti uran ja Solskjær toimi muutamia vuosia ManUn apuvalmentajana. Hän palasi Norjaan, kotiseuransa Molden menestyväksi valmentajaksi.

Mourinhon törkyjohtaminen, omahyväisyys ja sikamainen käytös eivät estäneet seurojen menestystä. Olivatko pelaajat niin hyviä, että voittivat riippumatta valmennustyylistä? Tuliko ManUssa pelaajien mitta täyteen moitetta ja pelihalut romahtivat? Eiväthän pelaajien taidot mihinkään hävinneet.

Solskjærin hymyilevä, vaatimaton olemus on Mourinhon täydellinen vastakohta. On helppo uskoa, että hän on yhteistyökykyinen ja pidetty sekä pelaajien, että varsinkin kannattajien keskuudessa.

Muistan miten Mourinhon viisas kommentti vuosia sitten teki minuun vaikutuksen: ”Joukkueen menestys riippuu siitä miten iloinen tai surullinen se on.” Ihmettelin röyhkimyksen viisasta lausahdusta. Ihmettelen miksi hän itse teki joukkueistaan surullisia. Mistä Mourinhon röyhkeys kumpuaa? Ehkä siitä, että hänestä ei ollut huippupelaajaksi. Hänen loistavia saavutuksiaan ei voi kieltää, siitä huolimatta hän on erittäin huono esikuva.

Valmentajien vertailu antaa vanhemmille, opettajille ja johtajille paljon ajateltavaa. Myönteisyys, kuunteleminen ja yhteisöllisyys luovat iloa ja motivaatiota. Ylimielinen väheksyntä ja moittiminen on tuhonnut monen lapsen tulevaisuuden ja johtanut työpaikoilla huonoon ilmapiiriin. Mitä tapahtui Teemu Pukin korvien välissä, kun hänestä putkahti 27-vuotiaana Englannissa maalikunkku? Mikä avasi henkiset lukot?

Markku Kanerva on Suomen Ole Gunnar, entinen huippupelaaja ja vielä opettaja! Kanerva käänsi Suomen pitkän tappioputken voitoiksi. Me jalkapallohullut kiitämme!

Mistähän Josè taas putkahtaa. Kelpaisiko Venäjän päävalmentajan pesti?

Matti Ensio Nykänen, 1963-2019

Matti Nykänen on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista urheilijoista. Nautimme aikoinaan hänen menestyksestään ja sankaruudestaan. Ahmimme juttuja, jotka kertoivat sankarin alkoholismista, avioliitoista ja humalassa tehdyistä typeryyksistä ja olimme hyvin vihaisia.

Luottotoimittaja vei Matin etelän aurinkoon kesken ryyppyputken ja palautti sopivasti kisoihin, voittamaan tietenkin.

Toimittaja raportoi sairasvuoteen ääreltä kauan sitten, että Matti on kuoleman vaarassa. Nyt Matti on kuollut. Ehkä median on tullut aika metsästää Matin ”ystäviä,” jotka tulevat kertomaan sankarin toilauksista kaiken, jolla on myyntiarvoa.

Matti Nykänen on Mika Myllylän ohella surullinen tapaus; heidän kohtelunsa oli esimerkki meistä, ihmishyeenoista. Kipeästi apua tarvitsevan alkoholistin sairaudesta ja avioelämästä revitään julkisuuteen mitä intiimeimmät ja kipeimmät asiat.
Pahimmillaan olemme kuin veren imijöiden ja hyeenoiden lauma, omahyväisten joukko, valmiina ottamaan heikosta ihmisestä kaiken hyödyn ja yhtä valmiina hylkäämään, pilkkaamaan, häpäisemään, kun aika on.

Eilen oli Matti Nykäsen hautajaiset. Matin omaisten suru kosketti, niin kuin suru aina hautajaisissa koskettaa. Jyväskyläläisten suru sankaripoikansa kuolemasta on todellista ja aitoa. Matti ei aina ollut parhaissa väleissä kaikkien urheilijakavereidensa kanssa, mutta hekin surevat.

Matin omaiset pyysivät oikeutta haudata rakkaansa rauhassa, ilman suureellisia seremonioita. Hautajaisista palaavan Juha Miedon, ison ikämiehen, olemus ja vilpittömät sanat liikuttivat: ”Matti oli aina hieno, kohtelias poika ja loistava urheilija. Me olimme aina ystäviä,” sanoi Mietaa harmaan partansa takaa, kyyneleitä nieleskelen.

Matti Nykänen oli kohtelias poika, ujo persoona, joka työnnettiin aivan liian nuorena julkisuuden armottomaan kitaan. Sankari itse kertoi olleensa paniikissa legendaarisen sumuhyppynsä jälkeisessä myllytyksessä. Hän halusi vain paeta.
Annetaan vihdoinkin Matin levätä rauhassa.

JK
Olin jo julkaisemassa tekstiä kun netistä putkahti Matti Ensio Nykäsen koruton kuolinilmoitus, jossa oli Tuija-siskon runo:
Kotka nousi siivilleen
ja katosi taivaan sineen,
mutta sieluuni jäi kaunis muisto,
eikä se koskaan sieltä häviä.

Lahjakkuutta syntyy, lahjakkuutta häviää

”Taiteilija ei ole mitään ilman lahjakkuutta, lahjakkuus ei ole mitään ilman työtä” (Emile Zola).

Francoise Gagné määrittelee lahjakkuuden (giftedness) luonnostaan kehittyneiksi inhimillisiksi kyvyiksi (”human abilities,” ”aptitudes”). ”Talentit” eli erityislahjakkuudet kehittyvät systemaattisen harjoituksen avulla synnynnäisistä kyvyistä. Tietyn erikoislahjakkuuden (talentin) puhkeaminen perustuu yhden tai useamman synnynnäisen kyvyn soveltamiseen. Lahjakas yksilö tarvitsee kehittyäkseen aina erityisalansa tietoa ja taitoa.

Synnynnäiset ominaisuudet antavat lähtökohdan yksilön lahjakkuuden kehittymiselle. Ihmisen psykofyysisiä kehitysvaiheita ei voi nopeuttaa, tie huipulle käy hitaasti, luonnon säätämien kehitysvaiheiden mukaisesti ja niiden asettamissa rajoissa. Usein lapsen erityinen geneettinen lahjakkuusalue näkyy jo alle kouluikäisenä.

Yhden tapauksen kuvaus

Miehellä on geeneissään musiikillisuuden lahja. Hän lauloi alakoulussa kirkkaalla pojan äänellään antaumuksella ja puhtaasti. Poika kutsuttiin kotikaupungistaan laulamaan Helsinkiin tai Tampereelle; hän sai lapsirooleja teatterissa. Äänenmurroksen aikana laulamisen kyky katosi ja intokin hiipui. Mies laulaa enää harvoin, eikä enää puhtaasti.

Päätelmä 1. Lahjakkuus on osittain synnynnäistä. Jos haluaa laulajaksi, pitää opiskella laulua – ja varsinkin laulaa. Geeneistä kehittyy erityislahjakkuutta vain vuosien harjoittelulla. Siihen vaaditaan sisäistä paloa ja ulkoista tukea.

Kun laulut oli laulettu, pojan suuri haave toteutui. Hän sai 14-vuotiaana klarinetin joululahjaksi. Alkoi innokas harjoittelu musiikkiopistossa. Puupuhaltimen kaunis ääni lumosi pojan, sormet alkoivat juosta soittimella kuin itsestään. Poika perusti lukion ensimmäisellä luokalla kavereineen bändin. Yhtyesoitto oli nautinnollista flowta, aikana jolloin flowsta ei puhuttu.
Poika jatkoi musiikkiopistossa klarinetinsoiton opiskelua ja soitti kulttuurikilpailussa Allegro-osan Mozartin klarinettikonsertosta, 17-vuotiaana. Nuorukainen soitti lehtiarvostelun mukaan vaivattomasti vaikeatkin juoksutukset. Tilaisuuden loputtua kotikaupungin Suuri Musiikkimies tuli lämpiöön ja sanoi, että esitys oli tynkä, ”kuin olisit Ukko Noan alkutahdit soittanut.” Olisi kai pitänyt soittaa koko konsertto.

Päätelmä 2. Kun saa valita itse alansa, harrastaa ja opiskelee innokkaasti, tulokset paranevat nopeasti. Motivaatioon vaikuttavat sisäiset tekijät ja ympäristötekijät, kuten koti, koulu, harrastuspiirit. Nämä toimivat käyttövoimana systemaattiselle opiskelulle ja harjoittelulle, joiden avulla lahjat kehittyvät.

Poika oppi Suurelta Musiikkimieheltä jotain tärkeää tulevan ammattinsa kannalta: Näin ei palautetta anneta. Moni nuori on lopettanut harrastuksensa, kun hänet on teilattu joukkuepelin tai julkisen esiintymisen jälkeen.

Pojan toinen suuri rakkaus oli jalkapallo. Hän vietti taapero-iästä alkaen pallon kanssa tuhansia tunteja; harjoitteli tekniikkaa, nautti, pelasi kavereiden kanssa ja seuran junioreissa, eteni 16-vuotiaana edustusjoukkueeseen, mestaruussarjaan ja poikien maajoukkueeseen. Hän voitti valtakunnallisen jalkapallotekniikan taitokilpailun. Vaikka peliura jatkui 30-vuotiaaksi, lahjakkuus hiipui vuosi vuodelta keskinkertaisuudeksi. Työ, opiskelu ja kaksi lasta olivat tärkeimmät asiat elämässä. Ei nousevaa jalkapallouraa luoda näistä lähtökohdista. Klarinetti soi taas vuosikymmenien tauon jälkeen, yhä ihanasti ja kauniisti. Lahjakkuuden monikasvoisuus kiinnostaa yhä miestä.

Päätelmä 3: Kun vanha mies kertoi lahjoistaan ja saavutuksistaan, häntä hävetti. Se johtuu siitä, että 1950-luvulla koulussa opetettiin, että on rumaa kehua saavutuksillaan.

Siksi mies haluaa paikata asiaa, kertoa, ettei osaa piirtää eikä maalata, vaikka hänen lähisukulaisensa ovat kuvataiteilijoita. Miehellä on peukalo keskellä kämmentä, käden taidot onnettomat. Mies ymmärtää, että se voi johtua geenivirhettä todennäköisemmin pelosta ja häpeästä, joka jo alakoulussa istutettiin mieleen. Oppilaat jaettiin julkisesti taitojensa perusteella osaajiin ja heihin, joita häpäistiin julkisesti tuhoamalla vinosti höylätyt laudat sirkkelissä.

Päätelmä 4: Koti, koulu ja kasvuympäristö voivat toimia lahjakkuuden kätilöitä tai pyöveleitä.

Mies on alkanut vähitellen ymmärtää, että älykkyyttä ja erityislahjakkuuttakin tärkeämpää on viisaus, joka ilmenee suhteellisuuden tajuna. Maailma on tulvillaan lahjakkuutta ja älykkyyttä, mutta viisaudesta on huutava pula. Tyhmyys tuhoaa maapallon, vain älykkyys yhdistyneenä viisauteen voi se pelastaa.

Kasvatammeko tulevat lahjakkaiden polvet itsekkäiksi ja pinnallisiksi oman edun tavoittelijoiksi vai vastuullisiksi ihmisiksi, joiden moraalitaju vaatii käyttämään lahjakkuuttaan myös lähimmäisten ja yhteisöjen hyväksi? Sen jokainen päättää itse.

Sokea auktoriteettiusko

Taas lankean julkaisemaan vanhan kirjoitukseni, nyt maaliskuulta 2010. Kysymys ei ole siitä, että jutun aiheeni olisivat vähissä, vaan siitä, että hämmästelen usein olenko minä tällaistakin kirjoitellut. Ennen kaikkea hämmästelen sitä, miten kauan yhteiskunnalliset epäkohdat ja inhimillinen kärsimys on painettu pinnan alle. Miksi näin on tehty ja kuka on hyötynyt? Saako kaikki jatkua ennallaan, kun kohu hoivakodeista ja päiväkodeista on laantunut ja media voi taas keskittyä julkkujen toilauksiin. Nyt vanhus ja lapsi on valjastettu vetämään vaalivankkureita sinne, missä valtaa jaetaan. Olen pessimisti: Kähmintä jatkuu vallan kammareissa ja kummisetien kabineteissa.

Kirjoitettu 30.3. 2010:

Muodollinen auktoriteetti perustuu pelkkään asemaan. Aidon auktoriteetin voi saavuttaa vain kiistattomalla asiantuntemuksella ja teoilla.

Pelkkään valta-asemaan liittyvä vahva auktoriteetti voi tuottaa paljon kärsimystä. Katolisen kirkon ja uskonnollisten lahkojen piirissä paljastuneet massiiviset lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset, joita piispat ja lahkojohtajat ovat peitelleet, ovat mitä törkeintä auktoriteettiaseman hyväksikäyttöä. (Lisäys 2019: Paavikin heräsi juuri. Viime vuonna hän tuomitsi Chilessä piispojen ja pappien uhrit valehtelijoiksi!)

Hirmuhallitsijat ovat aina vaatineet alamaisiltaan sokeaa tottelevaisuutta ja palvontaa. Miljoonia ihmisiä tapettiin maailmansodissa keskitysleireillä. Kauhistuttavaa on, miten niin sanotut tavalliset kansalaiset lankesivat joukkohysterian valtaan ja osallistuivat raakaan tappamiseen kotinurkillaan. Juutalaiset ali-ihmiset kerättiin torille ja heitä hakattiin kunnes viimeinenkin oli kuollut. Miksi niin monet eurooppalaiset ryhtyivät kritiikittömiksi hirmuvallan kumartajiksi, ilmiantajiksi, naapurinsa vihamiehiksi?

Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten itäblokin maat sulkivat toisinajattelijat vankilaan. On yhä maita, joissa poikittainen sana valtaa vastaan vie tuhoon. Länsimaissa saa olla eri mieltä, mutta vallan arvostelu ja virallisten totuuksien kyseenalaistaminen ei yleensä ole itselle eduksi.

Pelkkä auktoriteettien vihamielinen vastustaminen ei ole ansio. Sen taustalla voi olla vaikkapa oma vallanhimo. Pitäisi perustella tosiasioin miksi esittää kritiikkiä; henkilöön liittyvä vastenmielisyys ei riitä. Ydinasia ei ole kuka sanoi ja teki, vaan mitä sanoi ja teki. Joskus on tietenkin pakko mainita nimiä, varsinkin silloin jos kyseessä on ministeri tai korkea virkamies tai -nainen, joka ohjailee kulisseissa päättäjiä, hallituskaudesta toiseen.

Poliittiset päätökset vaikuttavat usein mullistavasti elämäämme, esimeriksi työhön, koulutukseen, sosiaaliturvaan ja terveydenhoitoon. Kansalaisella tulee olla oikeus kysyä millaiset auktoriteetit elämäämme ohjaavat. Päätökset vaatisivat syvällistä asiantuntijuutta ja kykyä arvioida niiden seurauksia kansalaisten elämään.

Seuraavassa muutamia poliittisten auktoriteettien toimintaan liittyviä kysymyksiä, joista minua ei taatusti palkita Vallan Suosikki – mitalilla, mutta tuskin pannaan linnaankaan, kuten diktatuureissa kävisi. Ja jos pannaan, niin mieluusti Vaasan linnaan, meren puolelle, yläkerrokseen, kiitos.

Miksi ministeriksi, isoksi vallankäyttäjäksi ja auktoriteetiksi, kelpaa kuka tahansa ”hyvämaineinen” Suomen kansalainen, vaikka hänellä ei olisi minkäänlaista koulutusta tai kokemusta johtamansa ministeriön alalla? Kuka asettaa sopivat sanat tällaisen puhuvan pään suuhun?

Miksi poliitikot lykkäävät jo nyt päätöksiä ”seuraavalle hallituskaudelle”? Onko kyse tärkeiden päätösten luovasta hautomisesta vai vastuun pakoilusta ja halusta olla kaikkien äänestäjien mieliksi?

Entä mistä kertoo se, että isoja päätöksiä tekemään tilataan ”selvitysmies” joka sanoo mikä on parasta Ylelle, mihin virastot siirretään ja paljonko kansanedustajien palkkoja pitää nostaa? Mistä yksi selvitysmies saa jumalallisen viisautensa määrätä mikä meille on parasta, jos poliitikot eivät siihen pysty? Vai onko selvitysmies pelkkä maksettu renki, jonka toiminnan oikeuttaa auktoriteettiasema, jonka hän on saanut vallassa olevilta poliitikoilta.

Mistä johtuu monien johtavissa asemissa olevien poliittisten auktoriteettien yhteistyökyvyttömyys, uljaasta halusta taistella kansalaisten puolesta vai nurkkakuntaisesta itsekkyydestä ja oman aseman pönkittämisestä?

JK 26.2.2019 Poliittinen teatteri on usein surkuhupaisaa ja vastenmielistä. Siitä huolimatta kannattaa äänestää. Narrilaumakin on vallassa parempi kuin väkivaltakoneiston luonut diktaattori nöyrine mielistelijöineen. Toivotaan, että Suomesta löytyisi tulevia päättäjiä, joille rehellisyys ja yhteiset asiat ovat tärkeämpiä kuin oma napa ja hyvien veljien ja sisarten ajatushautomot, joissa haudotaan sitä, miten saada itselleen ja sponsoreilleen lisää valtaa.

Säveltäjän omituinen protesti

Säveltäjä kirjoitti mielipidepalstalle yliopistollisen sairaalan ylihoitajan potkuista. Ylihoitaja oli moittinut tulosjohtamisen konsultteja, väittänyt, että henkilökuntaa oli testattu ”huuhaa –menetelmin:” oli mittailtu aivopuoliskodominanssia, energiatasoa ja ”avainominaisuuksia.” Lisäksi hoitajat pakotettiin arvioimaan eli arvostelemaan toisiaan. Puolet henkilökunnasta protestoi kirjallisesti. Ylihoitaja kieltäytyi täyttämästä lomakkeita – ja lensi virastaan pellolle.

Oliko säveltäjä oikeassa väittäessään, että järkevä vastarinta murskataan johtajien siunauksella. Hän jopa väitti, että tulosjohtamisen nimissä työyhteisöjä terrorisoidaan? Typerien pikatestien ja iskulauseiden arvosteleminen leimataan kapinaksi, vaikka ne olisivat naurettavia, säveltäjä kertoo. Hän on saanut poikkeavista mielipiteistään palkaksi esimiesten karjumista.

Jokainen voi pohtia onko säveltäjä oikeassa vai onko hän sävellellyt ihan omiaan, kun väittää, että yritysmaailman kovat, rahakeskeiset otteet ovat tunkeutuneet julkisillekin aloille, jossa ne saavat aikaan tuhoa. Uusi terminologia on salakavalaa, ihmiset alkavat kohta uskoa, että sairaalat ja koulutkin ovat pelkkää liiketoimintaa, jossa asiakkaat saavat palveluja päivän hintaan, väittää säveltäjä. Opetusalan firmat ovat tunkeutuneet aikuisopetukseen. Jonakin päivänä ne osallistuvat myös kouluopetuksen kilpailuttamiseen. Kustannustehokkuutta saavutetaan, kun kouluja rationaalisuuden nimissä niputetaan yhteen, säveltäjä ennusti.

”Kovaksi ja armottomaksi on maailma mennyt jo pikkulastenkin ympärillä. Moraalilla, ja sivistystahdolla ei ole sijaa barbaarisessa kustannustietoisuuden maailmassa,” parahtaa säveltäjä ja väittää jopa, että näin luovuus tuhotaan.

Säveltäjän kirjoitti mielipiteensä 28.1. 1998! Ei siis 28.1.2019.
Sitkeää on muutosvastarinta ollut. Kun kertarytinällä ei onnistuttu runttaamaan Suomea kilpailukykyiseksi, se tehtiin hissun kissun, kulisseissa. Ja hups! Tässä ollaan.

Siirrytäänpä tähän päivään.

Voi, voi voi, noita sekopäisiä taiteilijoita! Eiväthän ne ymmärrä, että kehitys kehittyy ja ”isossa kuvassa mennään nyt luovasti lapsi ja vanhus edellä, ihan askelmerkkien mukaan, kustannustehokkaasti.” Onko hienompaa kuin kymmenet, pian sadat, premium-luokan päiväkodit, joissa toimitaan luovasti: erikoistutaan liikuntaan, taiteisiin, tieteisiin, vieraisiin kieliin tai seikkailemiseen! Siis erikoistutaan painotetusti, jo taaperoiässä, jopa ihan olympiakomitean tukemana!

Kateelliset muutosvastarintaiset jäkättävät, että on väärin, kun kansainväliset suursijoittajat kotimaisine bisnesveljineen auttavat suomalaisia lapsia! Eronnut päiväkodin rehtori väitti, että konsernille merkitsee vain raha – ei mikään muu. Hän on varoittava esimerkki pysähtyneisyyden ajan Suomesta. Jo vuosikymmeniä sitten Saaris-Himas-Sarasvuo linjan älymystö moitti suomalaisia kateuden mankelin veivaajia. Kukaan ei saa menestyä, saati rikastua. Pitäähän sijoittajien saada korvausta siitä, että rakentavat Suomen hyväksi pikavauhtia kymmeniä päiväkoteja, jotka toimivat yhtä kustannustehokkaasti kuin vanhuspalvelufirmat! Emme elä enää holhousyhteiskunnassa!

Edustan itse Kekkosen ajan häpeämätöntä vanhojen marisijoiden armeijaa, heitä, joiden todellisuuskuva on vääristynyt. En älyä hävetä,kun muistelen vanhoja aikoja. Kas näin:

Voi miten onnellisia me lapset olimme kauan sitten kaupungin ylläpitämässä lastentarhassa! Me leikimme, lauloimme, painimme, rakensimme palapelejä, kiipeilimme, juoksimme pihalla, seikkailimme mielikuvitusmaailmassamme, ihmettelimme kanarialintuja ja akvaarion kaloja, söimme nälkäisille maistuvaa kesäkeittoa, kuuntelimme, kun tädit lukivat satuja –ja paljon muuta. Malmöntalon päiväkoti Vaasassa toimii yhä. Sen on Malmön kaupungin lahja vuodelta 1950 sodassa kärsineelle ystävyyskaupungille. Minun ”osastoni,” Sinipirtti, on nimenä yhä jäljellä.

Pari päivää sitten katselin kävelylenkillä taaperoita, jotka vapautettiin jonosta, sulkeismuodosta, leikkikentälle. Lapset juoksivat, nauroivat, huudahtelivat innoissaan ja kiipeilivät telineissä – ja kaikki tapahtui ihan spontaanisti, ilman sponsoreita! Kukaan lapsista ei tuntunut kaipaavan ISO 9000- laatujärjestelmän hyväksyntää leikkimiselleen. Riitti, että aikuiset valvoivat ja huolehtivat.

Joko saavutettiin röyhkeyden vuorenhuippu?

Pääministeri Juha Sipilä oli televisiouutisissa hyvin vihainen niin sanotulle hoivakonserni Attendolle vanhusten ala-arvoisen kohtelun vuoksi. Miksi kukaan ei ole vaivautunut kertomaan karmeasta tilanteesta Sipilälle? ”Kaiken maailman dosentit” ovat kyllä mussuttaneet vuosikaudet mediassa kovista arvoista. Isojen Poikien mielestä se on ollut ideologista älämölöä.

Turun yliopiston professori Pentti Malaskan (1934–2012) artikkeli ”Kilpailukyky – ratkaisu vai ongelma?” ennusti vuonna 1995 osuvasti yhteiskunnan tulevaa muutosta: ”Kansainväliset markkinavoimat tulevat pian hallitsemaan kaikkea yhteiskunnallista päätöksentekoa. Voiton tuottamisesta tulee uusi yhteiskunnallisen moraalin perusta.” Kun jokainen välittää vain itsestään, kansakunta pirstoutuu. Kasinopeli, rahan pesu ja rikollisuus lisäävät moraalista korruptioita, Malaska ennusti. Ne ihmiset, jotka eivät tuota taloudellista lisäarvoa globaalitalouden markkinoilla, leimautuvat yhteiskunnallisesti moraalittomiksi. Tämä koskee erityisesti työttömiä.
KUINKA MALASKA OSASI KUVATA TULEVAISUUTTA NÄIN TÄYDELLISESTI?

Malaska ymmärsi, että kilpailukykymme perusta tulee olemaan uusi tekniikka. Hän ymmärsi myös, että taloudellisen tehokkuuden maksimointi luo ympäristöongelmia ja työttömyyttä. Tekniikan merkityksen ymmärtäminen ei vapauta meitä puolustamasta sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Nyt meitä neuvotaan unelmoimaan ISOJA UNELMIA, silloin ei mikään ei ole mahdotonta. Hereillä kannattaa kuitenkin olla edes sen verran, että muistaa syödä muutakin kuin masennuslääkkeitä. Paras yhteiskuntarauhan ja kilpailukyvyn tae olisi lapsista huolehtiminen, ei vain sanoin, vaan teoin. Hoivafirmat ovat jo tarttuneet tilaisuuteen ja tunkeutuneet lapsimarkkinoille päiväkoteihin, lastensuojeluun, vammaisten hoitoon… Poliitikot ovat myyneet lapset konserneille puhumalla ”rakenteellisista uudistuksista.”

Attendo lupaa englanniksi kirjotetulla kotisivullaan kertoa nopeasti bisneksensä taloudellisesta suorituskyvystä pörssimarkkinoille ja osakkaille. Sana ”Industry” kuulostaa erikoiselta hoivapalvelussa.

Attendolla on kolme arvoa: pätevyys, sitoutuminen ja välittäminen. Ihmisten tarpeita ymmärretään, aina pyritään ylittämään odotukset ja autetaan jokaista ihmistä tuntemaan olonsa turvalliseksi. Attendo auttaa myös asiakkaita auttamaan itse itseään. Se on kyllä huomattu!

Melkein makaaberin röyhkeyden huippu on Attendo-konsernin kuvitettu visio: Ison vuoren päällä istuu onnesta haltioitunut asiakas pyörätuolissa, alla on teksti: Vuoret ovat olemassa vain siksi, että ne siirretään.

Visiovuorta voisi havainnollistaa: Potilaan/asiakkaan/vanhuksen/lapsen/sairaan taskuista vuorenhuipulta tippuisi setelisade vuoren juurelle sijoitettuihin setelialtaisiin. Tuskin vertaus susista lammasten vaateissa sopii mihinkään yhteyteen paremmin kuin ”hoiva”firmoihin.

Suomalainen koulujärjestelmäkin on ajautumassa yksisilmäisten visionäärien uriksi. Romutetaan kaikki vanha ja tehdään yhdessä (kavereiden kanssa) innovaatioita periaatteella ”mikään elämässä ei ole pysyvää, miksi koulussa pitäisi olla.” Pedagogisen pätevyyden osoittamiseksi riittää hokema ”Suomi tarvitsee osaajia.” Lasten pelottelu tulevaisuudella kuuluu asiaan.

Osaajia Suomi tarvitseekin, etiikan osaajia: Rehellisiä, älykkäitä, luovia suomalaisia, joiden tekoja ohjaa vastuu lapsista, avuttomista, köyhistä, vanhoista ja syrjityistä. Ennen sellaisia kutsuttiin mm. sivistysporvareiksi. Moraali ei vaadi kenenkään luopumista oman työnsä hedelmistä eikä omasta varallisuudesta. Huolenpito vaatii vain alkeellista ihmisyyttä ja hitusen tervettä järkeä. Niistä on huutava pula, ei osaamisesta.

Aamun uutiset kertovat juuri: Hoivakodeista on tehty Valviralle kolmessa viikossa yli sata uutta ilmoitusta laiminlyönneistä, kuolemantapauksia on 14.

Röyhkeys, Ahneus ja Typeryys

Eino Leinon ”Meri ja päivä” -runoa muokaten, tekopyhiä päättäjiä ja moraalittomia, avuttomien hyväksikäyttäjiä epäkunnioittavasti tervehtien, esitän ajatuspajani tuotteen, runon Röyhkeys, Ahneus ja Typeryys.

Aamu koitti. Röyhkeys nousi höyhenpatjoiltaan. Typeryys sanoi: Älä vielä nouse. Jää vielä hetkeksi luokseni.

Röyhkeys sanoi: Minun täytyy, Ahneus jo odottaa minua. Mutta minä palajan jälleen illalla sinun luoksesi.

Typeryys sanoi: Mutta mitä minä teen sillä aikaa? Röyhkeys sanoi: Sinä ihailet itseäsi jättipeileistä. Ja Typeryys alkoi tuijottaa peilistä omaa napaansa.

Röyhkeys lähti taistelemaan yhteiskunnan pohjasakkaa vastaan. Aina, kun hän katsahti ympärilleen, hän näki tehottomia ali-ihmisiä: vanhoja, sairaita, vammaisia ja köyhiä polvillaan, tuottamattomina, kädet ojossa, itselleen etuja anoen.

Silloin säkenöi ja leikkasi Röyhkeyden säilä. Kurjat ryömivät roskalaatikkoihinsa turvaa etsimään. Ja he sanoivat: Paetkaamme, sillä Typeryys ja Ahneus rakastavat häntä. Sokeat ja liikuntakyvyttömät rukoilivat Röyhkeydeltä armoniskua.

Niin mahtava on Röyhkeys, kun se Typeryyden ja Ahneuden kuvaa helmassaan kantaa. Ja niin armoton on Röyhkeys, kun se tietää että bonukset ovat ovella.

Kun ilta jälleen joutui, Röyhkeys palasi residenssiinsä, suurena ja säteilevänä. Typeryys hirnahteli himosta hänen polttavien suukkojensa alla. Jokaisesta heidän suudelmastaan tuikahti tulinen visio- ja innovaatiomeri taivaalle ja heidän valtasuhteensa peittivät maan piirin kuin huppu telotettavan pään.

Vanhus oli valmis, ei pelännyt, ei anonut armoa. Typeryyttä vanhus sääli, Röyhkeyttä ja Ahneutta hän halveksi.