Yli-oppilas kirjotus innovatio

Suomesta tehdään Hölmölää. Se tapahtuu tehokkaimmin kasvattamalla koulussa hölmöjä. Viimeisin älyttömyys on yo-kirjoitusten äidinkielen kokeen oikeakielisyyden vähättely. Myös yleissivistäviä reaaliaineita, kuten historiaa, on vähätelty. Kuvitellaan, että matemaattisesti lahjakas on monilahjakkuus, jonka pitää päästä muita helpommin korkeakouluun, kunhan kirjoittaa matematiikasta laudaturin.

Pitkän matematiikan laudatur on osoitus matemaattisesta lahjakkuudesta. Se on hieno saavutus, mutta ei kerro mitään esim. kielellisestä lahjakkuudesta tai opiskelumotivaatiosta, saati luovuudesta. Filosofia on arvioitu alustavasti turhimmaksi lukioaineeksi, josta ei ole hyötyä yliopiston opiskelijavalinnoissa. Niin, ei kai kriittisen ajattelun taito ole tärkeää. Se taitaa olla suorastaan kiusallista koulu-uudistajien kannalta.

Pedagoginen asiantuntemus ja terve järki on heitetty valtakunnassa ties minne. Kansainvälinen laaja tutkimustieto opetuksesta näyttää olevan arvotonta. Sen on korvannut simppeli muotisanojen markkinointi. Media menee lankaan, kun Palkittu Opettaja julistaa, että opetus ei ole muuttunut mihinkään 50 vuodessa: Opettaja kaataa yhä kuollutta tietoa passiivisiin päihin… De va kukku de!

Kun koululaiset pistetään pian kilparadalle, jossa maalina on 12 vuoden pinkomisen jälkeen opiskelupaikka, moni uupuu matkalla, lopullisesti. Ei tullut osaaja-menestyjää, tuli masennuspotilas tai väkivaltainen nuori, joka kostaa yhteiskunnalle ja viattomille ihmisille piinansa.

Kirjoittaako itseohjautunut ylioppilas tulevaisuudessa tähän tapaan:

”Isän maa Suomi.
Suomi on sata vuotias. Itsenäisyys sodasta on leffa, kun yks Rokka ampu ne Venäläiset sotilaat. Se lehto oli äijä kun se ampu ittensä kun ne neukut oli eka ampunu sitä. Meillä oli koulussa sitä ilmiökin, jossa me niin ku tutkittiin kokoviikko aivan yksin just sitä Itsenäisyyttä. Retkellä Suomen Linnassa meillä oli mageeta. Joku vanha gubbe tuli kouluun höpöttämään, että on hianoo olla Suomalainen ja et se on niinku flaidannu slobojen kaa ja sillee. Sit me saatiin ite keksii koko viikko niinku sitä ilmiöö just siit, että isän maa on hieno asia. ope soitti jonku finlandia hymnin ja alko spiidaa, kun se oli sen mielestä niin hiano. Tun tylsää torvi soittoo se oli. On se isän maa ihan jees, mut jenkkilään mä muutan kun skole loppuu.”

Yksi pikkuasia vielä: Kun kirjallisuus, taide, filosofia ja kansallinen kulttuuri hylätään, edessä on tuhon tie kohti sivistyksen rappiota. Suomalaiset asuivat kallionkoloissa, kun monissa maissa, joita pidämme nyt sivistyksen takapajuloina, kukoisti korkeatasoinen tiede ja taide. Mikä sivistyksen romahdutti? Hallitsijoiden itsekkyys, raakuus ja moraalittomuus. Ja tyhmyys.

Ihanat ja karmeat opettajat

Näin muuan mies kertoi lapsuudestaan:

”Kasvoin viinan ja rikollisuuden ympäröimänä. Kansakoulussa jäin luokalle neljä kertaa ja joka vuosi sain ehtoja. Kipupisteeni oli, että jouduin köyhänä opettajan ja hänen puolisonsa hampaisiin. Enhän osannut edes laulaa enkä soittaa. Kävin lopulta kansakoulun loppuun ja sain päästötodistuksen.Selvisin hengissä lapsuuden ympäristöstä, vaikka minua hakattiin henkisesti ja fyysisesti 14 vuotta päivittäin. Sitten karkasin maailmalle.

Menin töihin tehtaalle. Persoonassani asui voimakas tiedonjano ja aloin lukea öisin vanhan keskikoulun oppimäärää. Tentin sen yksityisesti työni ohessa. Nyt teen väitöskirjaa.

Tein töitä yli 50 vuotta ennen kuin pystyin antamaan anteeksi henkiset ja fyysiset vammani kiusaajilleni. Yksi trauma on vielä läpi käymättä: minut nujertanut opettajapariskunta.”

On ehkä vaikea uskoa, että tällainen on ollut mahdollista Suomessa, mutta kertomus on epäilemättä tosi. Sodan jälkeinen kasvatusilmapiiri oli ankara ja autoritaarinen ja opettajat olivat aikansa lapsia. Suurin osa oli tietenkin asiallisia pedagogeja, mutta kouluyhteisö tarjosi työpaikan myös joillekin luonnevikaisille sadisteille, jotka aiheuttivat lapsille vaikeasti parannettavia sielun haavoja.

Hyvä opettaja on esimerkiksi tällainen: ( Muistelut ovat kirjastani Hyvä, paha opettaja)

Ensimmäisen luokan opettaja otti jokaisen vuorollaan syliin keinutuoliin. Yläkoulun hyvältä tuoksuva englanninopettaja kutsui luokan kotiinsa. Historian opettaja piirsi luokan tauluun höyrykoneen ja antoi meidän rakentaa barrikadit luokan perälle. Kuvaamataidon opettaja rakasti työtään ja oppilaitaan.

Olin ujo ja hiljainen peruskoulussa. Yhtenä päivänä yläasteen äidinkielen opettajani keskusteli kanssani ennen oppituntia kahden kesken. Hän kehui minua lahjakkaaksi ja sanoi, että minulla on ajatuksia. Hän ei suinkaan haukkunut minua passiivisuudesta vaan rohkaisi olemaan enemmän äänessä tunneilla. Kannustuksen ansiosta olin jatkossa huomattavasti aktiivisempi ja huomasin, etten olekaan niin ujo kuin luulin. On hienoa, että myöhemmin olen voinut sanoa ääneen omia ajatuksiani.

Vanha historian opettajani oli aivan loistava typpi. Hän panosti siihen, että jokainen oppisi. Hän osasi asiansa äärimmäisen hyvin ja osasi myös siirtää tietoa eteenpäin. Hän otti jokaisen oppilaan mukaan oppitunnin kulkuun, kyseli kaikilta vuorotellen ja antoi positiivista palautetta. Tulos oli se, että tunneilla ei esiintynyt häiriökäyttäytymistä. Myös häiriköt olivat aktiivisia ja saivat onnistumisen kokemuksia. Heiltä ei kysytty kaikista vaikeimpia kysymyksiä, vaan sellaisia joihin he saattaisivat tietää vastauksen. Näin ollen kaikki huomioitiin, kaikki oppilaat ja kaikilla oli työrauha ja uskoisin, että koko luokka edelleen muistaa nämä oppitunnit, joilla kaikki saivat tuntea itsensä fiksuiksi ja oli kiva opiskella yhdessä.

Muutin ala-asteella toiseen kaupunkiin. Vanhan luokkani joulujuhlissa opettaja piti minulle puheen ja toivotti onnea uuteen kouluun. Sitten luokka lauloi minulle jotain ja sain jakaa karkkia. Siellä olivat useiden oppilaiden vanhemmatkin ja hekin lauloivat.

Ennen oli tällaisiakin opettajia: 

Opettaja istui työpöydällään, luki mahdollisimman hiljaisella äänellä päivän kappaleen itse ääneen. Tämän jälkeen hän heitteli pilkkaavia kommentteja valitsemilleen silmätikuille.

Opettaja ei puuttunut koulukiusaamistapaukseen ja pahimmassa tapauksessa jopa antoi perusteluja kiusaamiseen. Kun opettaja kysyi miksi erästä oppilasta kiusataan ja sai vastaukseksi että kyseinen oppilas on muita lihavampi, opettaja sanoi että tämä oppilas ei harrasta tarpeeksi liikuntaa. Kiusaaminen ymmärrettävästi jatkui…

Lukion ensimmäisellä luokalla matematiikan opettaja kysyi ensimmäisellä tunnilla, luokan kuullen, olenko yhtä hyvä ja lahjakas ja ahkera kuin isoveljeni, jota hän opetti aikaisempina vuosina. Sen jälkeen hän kertoi luokalle kuinka ihanaa oli olla veljeni opettaja ja kuinka hyvin hän menestyi yo-kirjoituksissa. Sama opettaja laittoi kokeisiin aina numeron lisäksi ”luokansisäinen sijoitus” – numeron. Ja kertoi ketkä pääsivät mitaleille. Vaihdoin lyhyeen matikkaan…

Lukiossa  tyrannimainen äidinkielen opettaja tokaisi koulu käytävällä kaikkien ihmisten keskellä: ”Kirjoititpas muuten kuivan aineen!” Julkista nöyryyttämistä, jonka jälkeen tuli kauheat paineet ainekirjoituksessa.  En enää saanut aikaiseksi kiitettävää ainetta.

Yläasteen matematiikan opettaja jakoi kokeet takaisin paremmuusjärjestyksessä. Samalla hän haukkui ja nöyryytti julkisesti huonoimman arvosanan saanutta, joka oli lähes aina sama tyttö. Hän pilkkasi tytön ulkonäköä, koska tyttö oli ylipainoinen.

Kivulla synnytetyn peruskoulumme opetussuunnitelma vuodelta 1970 viitoitti koulumaailman suurta muutosta siinä miten kouluyhteisön jäsenten tulee suhtautua toisiinsa. Näin siinä kirjoitetaan:

”Opetussuunnitelman tulisi ohjata oppilaita havaitsemaan, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo, joka on täysin riippumaton ammatista, varallisuudesta, rodusta, iästä, saavutuksista, terveydestä, kyvyistä ja muista henkilökohtaisista ominaisuuksista. Siksi opetuksessa on tähdennettävä että on arvokasta ponnistella itsensä kehittämiseksi. Konkreettisena lähitavoitteena oppilaiden omassa elämänpiirissä voidaan pitää sitä, että he eivät kohtele ketään väheksyvästi, vaan osoittavat ystävällisyyttä ja avuliaisuutta erityisesti heikompia, avun tarpeessa olevia sekä vanhuksia kohtaan. Oppilailla tulisi olla runsaasti tilaisuuksia eläytyä erilaisten ihmisyksilöiden ajatuksiin, tunteisiin, pyrkimyksiin sekä kehittyä ymmärtämään erilaisia elämänsuhteita ja niihin liittyviä ongelmia”.

Kun vertaa tekstiä nykyiseen pinnalliseen koulukeskusteluun, osaajahöpinään, tulee murheelliseksi. Lapsuuden ja nuoruuden itseisarvoa, leikin, tunteen, taiteen ja kehon merkitystä ihmiseksi kasvamisessa ei haluta tai ymmärretä nähdä. Ei elämän mittaista maratonia aloiteta pikajuoksunopeudella, koska siitä seuraa vain kohtalokas äkkipysäys, monelle täydellinen romahdus. Tervetuloa kilpailukoulu?

Ylivoimaisesti suurin osa kasvattajista, vanhemmista ja opettajista ymmärtää, että ihmiseksi kasvamista ei voi nopeuttaa.  Yritetään siis antaa lapsille maailman väkivallan ja vihankin keskellä turvaa ja luottamusta siihen, että elämä voi olla, hyvä ja kaunis.

 

 

 

 

 

 

Rohkeuskasvatus ruokkii luovaa lahjakkuutta

http://www.operafestival.fi/fi/Inspired-in-Finland

Savonlinnan Oopperajuhlien projekti INSPIRED IN FINLAND edistää suomalaista osaamista, lahjakkuuden ja luovuuden tukemista. Tässä on panokseni projektille:

Suomalainen kapellimestari tietää miten hän voi saavuttaa tavoitteensa ja miten pitää toimia, että ideat toteutuvat. Menestyvällä kapellimestarilla on voimakas tahto, selvät tavoitteet ja kyky toteuttaa suunnitelmansa erittäin tehokkaasti. Sinfoniaorkesterin johtaminen on hyvin yksinäistä työtä. Kaikki me kapellimestarit olemme outoja, tietyllä tavalla hulluja yksilöitä, hengeltämme takametsien miehiä..”

 Näin maailmanmainetta niittänyt suomalainen kapellimestari pelkistää olennaiset seikat siitä, miten lahjakkuus voi jalostua jonkin alan erityislahjakkuudeksi.Synnynnäisesti kyvykäs lapsi voi kasvaa suotuisissa olosuhteissa jopa kansainvälisesti tunnustetuksi taiteilijaksi, keksijäksi, tiedemieheksi, urheilijaksi tai minkä tahansa erityisalan talentiksi, osaajaksi. Tämä vaatii palavaa rakkautta omaan erityisalaan. Halu kehittyä ja kyky opiskella ja harjoitella pitkäjänteisesti kuvaa kansainvälisiä huippuja. Anders Ericssonin tunnettu ns. 10 000 tunnin sääntö kertoo, että huipulle pääsee vain, kun harjoittelee ja opiskelee tuon tuntimäärän keskittyneesti, järkevästi työtä ja lepoa vuorotellen.

Lahjakkuus on kulttuurisidonnainen käsite.  Kun ympäröivän kulttuurin arvostukset ja  yksilön ominaisuudet kohtaavat, voi syntyä talentti, erityislahjakkuus. Suomessa arvostetaan mm. kilpa-autoilijoita ja jääkiekkoilijoita, toki myös muusikoita, käsityöläisiä, taiteilijoita, tiedemiehiä ja kirjailijoita.

Koulujen opetussuunnitelmat määräävät mikä on tärkeää,  painottuuko opetus teknologiaan, kieliin, taiteisiin, urheiluun vai musiikkiin. Saako tuleva runoilija tai taitava käsityöläinen yhtä paljon tukea ja ymmärrystä kuin jääkiekkotähti tai koulun supernörtti? Pitäisi saada.

Sattumalla on usein osuutensa lahjakkuuden löytymiseen. Nuori kyky kohtaa oikeaan aikaan opettajan tai mesenaatin, joka tarjoaa oikotien huipulle. Esa-Pekka Salonen on tunnettu esimerkki; hän joutui 25-vuotiaana pikakomennuksella Lontoon kuuluisan Philarmonia-orkesterin kapellimestarin sijaiseksi ja valloitti taidollaan ja karismallaan yleisön. Tie tähtiin oli auki.

Moni lahjakas  on kiittänyt sattumaa menestymisestään. Sattuma ei kuitenkaan yksin selitä kenenkään menestystä. Tärkeintä on se, että nuori tarttuu rohkeasti avautuvaan mahdollisuuteen. Se vaatii itseluottamusta;  ikävä kyllä monen nuoren lahjakkuuden kasvu on padottu kotona tai koulussa sarkastisilla ja väheksyvillä huomautuksilla. Kaipaisimme kannustava rohkeuskasvatusta kouluihin ja vapaaehtoisiin harrastuksiin.

Modernin luovuustutkimuksen yksi uranuurtaja E. Paul Torrance  on julkaissut seuraavan lapsille ja nuorille tarkoitettuun julistuksen:

  • Älä pelkää rakastumista johonkin itsellesi tärkeään asiaan!
  • Tunne vahvuutesi, harjoittele, kehity, iloitse ja ole ylpeä niistä!
  • Vapauta itsesi muiden odotusten taakasta!
  • Yritä löytää hyviä ohjaajia ja opettajia!
  • Älä tuhlaa energiaa muiden miellyttämiseen!
  • Tee sitä, mistä pidät ja missä olet hyvä!
  • Kasva itsenäiseksi ja riippumattomaksi.

 Pelaamme liian usein pelejä, joiden epäoikeudenmukaiset säännöt ovat jonkun sanelemia. Ihmisen luovuus vapautuu, kun hän ymmärtää, että hänellä on oikeus valita oma polkunsa, kunhan ei vahingoita muita.

Ei kaikista tule huippuosaajia eikä maailmantähtiä. Jokaisella lapsella on kuitenkin omat erityislahjansa, joiden varaan voi rakentaa oman tulevaisuutensa. Kaikille yhteinen peruskoulumme on ollut upea menestystarina. Kiitos peruskoulun, suomalainen menestyjä voi nykyään olla kotoisin maalta tai kaupungista eikä kotien sosioekonominen asema ratkaise nuoren uranvalintaa ja tulevaisuutta.

Lahjakkuuteen liittyvät sukupuolta koskevat väärät uskomukset ja ennakkoluulot ovat onneksi karisseet; menestyvän kapellimestarin ei tarvitse enää olla takametsien mies, kuten Susanna Mälkki ja Eva Ollikainen ovat osoittaneet. Suomalaiset tytöt ja naiset ovat näyttäneet olevansa monilla aloilla vähintään poikien ja miesten veroisia osaajia.

Jokaiselle lapselle ja nuorelle pitäisi antaa mahdollisuudet löytää omat lahjansa, nauttia elämästään, ystävistään ja lahjakkuudestaan 100-vuotiaassa Suomessa, ”ihanuuksien ihmemaassa,” josta kansakoulussa laulettiin.

Ovatko opettajamme ammattitaidottomia?

Helsingin Sanomien kolumnisti esitteli 30.1. tuoreen kielenopetusta koskevan  väitöskirjan tuloksia. Hän päättelee sen perusteella, että koulujen kielenopetus on surkeaa. Opettajaksi opiskelevista osa ei ymmärrä mitä eroa on sanaluokilla ja lauseenjäsenillä.

Väittelijä viittaa tutkimukseen, jossa tulevista opettajista lauseen subjektin tunnisti 21 prosenttia ja objektin vain 9 prosenttia. Voiko tämä olla totta? Jos niin on, Suomesta on tulossa sivistyksen takapajula. Tähän en usko.

Hesarin kolumnistin mukaan  ongelmat kiertävät pahimmillaan kehää. Tuleva opettaja on saanut peruskoulussa ja lukiossa pirstaleista ja pin­nallista tietoa kieliopista, ei ehdi paikata puutteitaan opettajankoulutuksen aikana ja opettaja päätyy opettamaan  vajavaisesti tai  virheellisesti.”Kieliopin mielekästä opetusta on tavoiteltu jo vuosikymmeniä, mutta mekaanisuus ja ulkoa opettelu ovat yhä läsnä. Kun käsitteitä opetetaan irrallaan toisistaan, ne eivät ehkä koskaan yhdisty toimivaksi kokonaisuudeksi.”

Samassa lehdessä oli laaja artikkeli pänttäävän opiskelun vaaroista, tekstin alleviivaaminen on turhaa, jopa haitallista oppimisen kannalta. Täytyy kai uskoa, kun lehdessä lukee ja ihan Amerikassa on tehty aiheesta tutkimus.

Tutkija suosittelee kieliopin opiskeluun kielentämistä ja visualisointia. Kielentämisessä opiskelija – luokanopettajaopiskelija tai yhtä hyvin peruskoulun tai lukion oppilas – kertoo tarkkaan, miten hän on vaikkapa päätynyt nimeämään lauseesta sana­luokat ja lauseenjäsenet. Sen jälkeen opettaja tutkii epätarkkuudet ja virheet. Visualisointi taas on esi­merkiksi käsitekarttojen piirtämistä.

Mikäpä siinä; joillekin tällainen opiskelu sopii hyvin. On hyvä, jos opettaja ehtii opettaa jokaista oppilasta erikseen, tutkia epätarkkuudet ja virheet, mutta ehtiikö hän?

Opettelin 1950- ja -60 luvulla ulkoa ja alleviivaten Collinin ruotsinkielen sanaston.  Opiskelin yhden kesän aikana 5000 ruotsin sanaa mekaanisen pirstaleisella ja pinnallisella pänttäämisellä, opettelin yhden kirjan kappaleen sanat päivässä.  Kun panin sanoja peräkkäin, niistä muodostui lauseita. Se oli helppoa, koska kielioppi oli koulussa opetettu, opiskeltu ja opittu tehokkaasti. Kirjoitin ruotsista laudaturin. Kiitos siitä kuuluu opettajille, noille pänttäävän, pinnallisen  sirpaletiedon ystäville.

En tietenkään tarkoita, että pitäisi palata entiseen opettajakeskeiseen kouluun, jossa oppilaat istuivat tuppisuina ja vastasivat pari kertaa päivässä opettajan kysymyksiin. Opetuksella on tiedollisia, taidollisia ja tunteisiin liittyviä tavoitteita. Hyvä opettaja on kasvatuksen teorian ja käytännön asiantuntija. Hän osaa itse valita tavoitteiden ohjaamana opetustapansa. Välillä päntätään, sitten tutkitaan, keskustellaan, näytellään, suunnitellaan yhdessä, opiskellaan itsenäisesti tai ryhmissä. Opiskella voi luokassa, kirjastossa tai metsässä jos se palvelee tavoitteita. 

Hyvä opettaja ymmärtää, että joku oppii parhaiten pänttäämällä, toinen käsitekartoilla. Joku nauttii ilmiöopetuksesta, toinen ei sitä kestä, vaan tarvitsee oppiakseen selkeästi jäsenneltyjä asiakokonaisuuksia. Joku oppilas etenee mieluiten kokonaisuuksista osiin, toinen osista kokonaisuuksiin. Alleviivatakin saa.

Nykyopettajan tulee olla vahva yhteiskunnan, kotien ja oppilaiden vaatimusten ristitulessa. Opettajan moraali vaatii olemaan kohtelias ja avulias kaikille, myös heille, jotka esittävät vaatimuksiaan tuntematta lainkaan koulun arkea, mikä on mahdollista, mikä ei.

Jos tulevat opettajat eivät osaa edes kieliopin alkeita, on syytä pohtia onko vika pinnallisen sirpaletiedon pänttäämisessä vai pänttäämisen vähäisyydessä. Opettamisesta kun on tehty melkein syntiä; nyt oppilaan pitäisi itse konstruoida tiedot aivoihinsa. Opetuksessa tarvitaan opetusmuotojen tasapainoa sekä oppilaiden erilaisten opiskelutyylien tunnistamista ja  ymmärtämistä. Se on opettajalle vaativa tehtävä, kun suurten murkkuluokkien oppilaita kiinnostavat aivan muut asiat kuin pluskvamperfekti eli entispäättymä.