”Keskimäärin lapsilla menee hyvin” Siis kaikki hyvin?

 ”KESKIMÄÄRIN LAPSILLA MENEE HYVIN.” SIIS KAIKKI ON HYVIN?

Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen on aina puhunut suoraan ja asiantuntevasti lasten ja nuorten kehityksestä. Hän on ollut kuin huutavan ääni korvessa, valitettavasti epämuodikasta järkipuhetta harva päättäjä kuuntelee. Eilinen televisiokeskustelu varhaiskasvatuksen tilasta pelkisti, mistä on kysymys. Kun Liisa K-J puhui lasten psykologisesta kehitysvaiheesta, johtava virkanainen puhui palkoista ja päiväkotien resursseista.  Nekin ovat tärkeitä, mutta tärkeintä on lapsi, juuri se ”taapero,” josta puhuttiin; hänen elämänsä juuri nyt, siellä päiväkodin ylisuuressa ryhmässä, metelin keskellä.

Emerita kertoi miten ärsykekaaos ja turvattomuus aiheuttavat vakavia mielen ongelmia, jotka seuraavat aikuisikään saakka, vaikuttavat sekä tunne-elämään että oppimiskykyyn.  Virkanainen korosti, että ”keskimäärin lapsilla menee hyvin.” Riittääkö se? Keskimäärin ihmiset ovat terveitä, ei sairaista pidä metelöidä. Keskimäärin suomalaisilla on rahaa hyvään ruokaan. Onko median pakko näytää kuvia ruokajonoissa seisovista ja roskiksia kaivavista ihmisistä?

**

Meillä korjataan hedelmiä kovien arvojen ja itsekkyyden voittokulusta. Uutiset kertovat Tampereen nuorisopsykiatrisen hoidon kriisistä. Tilaa sairaalassa ei ole, jotkut nuoret nukkuvat lattialla. Toinen uutinen kertoo perheväkivallan uhrista, naisesta, joka ymmärsi tarvitsevansa apua vasta, kun oksensi parkkipaikalla ennen töihin lähtöä.

Kouluissa ja työpaikoilla kiusataan, puukot heiluvat. Perhesurmat ja yhä kasvavava perheväkivalta järkyttävät. Pahimmat koulukiusaajat eivät aina ole syrjäytyneiden  lapsia, kyllä paremman väen jälkeläisetkin osaavat terrorisoida uhrejaan kouluissa ja kaduilla. Törkeimmät tunkeutuvat kotioville uhkailemaan.

Mistä raakuus kertoo? Puhetta arvoista ja välittämisestä on riittänyt. Pandemiako tähän on syynä? Osittain, mutta vain osittain.  Ihmisten mielenterveyttä järkyttää turvattomuus, yksinäisyys ja työstressi. Normaali ei enää riitä, pitää olla paras ellei peräti yli-ihminen. Usein jo lapsena. Oppilaat uupuvat, kun heidät on pakotettu kilparadalle, opettajat uupuvat työkyvyttömiksi, lukiolaiset ovat alkaneet kirjoitella mediaan paineistaan, peloistaan ja anoneet stressaavan kilpajuoksun lopettamista.

 Se lienee turha anomus. Opetuksen ”kehittämisestä” kun vastaavat virkamiehet, pelimiehet ja poliitikot, joille tärkeintä on hokea mantraa osaaja-Suomesta ja kilpailukyvystä. Ihmisen eheästä kehityksestä ei puhuta, bisnespiirit ja suomalaisen koulun hiipuvalla maineella rahaa tekevät suulaat konsultit saavat luoda visioita ja strategioita ja kerätä itselleen ison kolehdin. Opetuksen, eli kouluelämän inhimillisen vuorovaikutuksen tutkijat, on julistettu ”eilisen vangeiksi,” joiden on parasta vaieta, kun luodaan visioita ja uuden opetussuunnitelman vaatimia (muka) jättikouluja, joissa pienet oppilaat haahuilevat ”ilmiöiden” perässä.  Se on jatkumo taaperoiden ”itseohjautuvuudelle.” Jotkut keräävät rahat tästä hulluudesta. Opettajat haluasivat opettaa, mutta järjettömät oheistyöt vievät tunollisimmat romahduksen partaalle.

Arvoista puhutaan ja puheella kerätään pisteitä. ”Välittävä Suomi,” Osaajien Suomi, Luova Suomi, Digi-Suomi, Virtuaali-Suomi. Meitä ajetaan kohti virtuaalielämää, jossa elävä ihminen, työtoveri, puoliso, lapsi, vanhus ei haittaa kilpajuoksua kohti vuoren huippua. Silmät vain peittoon ja kone käyntiin, sinä osaaja! Heikot sortuvat, mutta, mistä siitä! Kärkiyksilöt ovat Suomen toivo, heidät pitää haravoida jo premium-päiväkotien yövuoroista, kun vanhemnmat luovat uraa.

ARVOKATSAUS, KIRJOITETTU 12.02.2012

Presidentin vaalien loppuvaiheesa nousi keskeiseksi teemaksi se, että kaikki suomalaiset ovat arvokkaita ja kaikista on pidettävä huolta. Puheet olivat kauniita ja varmasti sekä Niinistö että Haavisto tarkoittivat mitä sanoivat.

   Arki näyttää miten huolenpito heikoista toteutuu. Se ei totisesti ole helppoa, jos uskallamme katsoa rehellisesti tosiasioita. Parinkymmenen vuoden takainen lama johti monet taloudelliseen kurimukseen, jossa toivo katosi. Lastensuojelujärjestöt ja tutkijat varoittivat toistuvasti seurauksista, joita perheiden huonovointisuus tuottaa. Vaadittiin varhaista puuttumista ongelmiin, neuvolapalveluja, rahaa kouluterveydenhoitoon, etenkin mielenterveyshoitoon.

Päättäjät ovat nyökytelleet päätään, on pidetty kauniita puheita.  Röyhkeä itsekkyys on jatkanut silti voittokulkuaan.

Jo joulukuussa 1991 muuan psykiatri kuvasi kirjoituksessaan mitä oli työssään nähnyt.

”Ihminen itsessään ei ole mitään, omaa arvoa on etsittävä saavutuksista. Mikäli niitä ei jatkuvasti tule lisää, omanarvontunto romahtaa ja seurauksena on masennus. Äärimmilleen vietynä tämä johtaa siihen, että eri ihmisten arvo on suhteellisen helposti mitattavissa, joten voimme asettaa ihmiset arvojärjestykseen. Häntäpäässä voimme aloittaa kaasuttamisen, koska ne siellä eivät oikeastaan olekaan ihmisiä. Mielenkiintoista olisi joskus kuulla poliitikon perustelevan kantaansa sillä, että näin maasta tehdään ihmisille hyvä elää”.

Media on ihaillut rohkeaa pankkiiri Wahlroosia, joka on uskaltanut astua näyttävästi julkisuuteen kertomaan mitä Suomi tarvitsee.

En ihastellut 90-luvulla Helsingin Sanomien pääkirjoittajan tapaan Wahlroosin ”provokatiivista rohkeutta”, kun hän kertoi, että neljäsosaa tai viidesosaa suomalaisista ei voida kouluttaa nykyaikaiseen työelämään.

Hyvin on viesti kuitenkin mennyt perille. Kymmenet tuhannet nuoret ovat jo pudonneet yhteiskunnan ulkopuolelle, kadonneet. Heiltä on viety toivo.

 Mitä ”rohkeutta” provokatiivisen mielipiteen sanominen vaatii raharuhtinaalta? Paljon rohkeampia ovat ne, jotka omista eduistaan piittaamatta asettuivat vastustamaan Wahlroosin vaatimuksia, julmaa kilpailuyhteiskuntaa, jossa maine, julkisuus ja raha ovat kaiken mitta, yhteiskuntaa, jossa tuhannet ahkerat työntekijät voidaan heittää pellolle, kun kilpailijan voittomiljardit ylittävät omat.

Myyrmäki, Jokela, Kauhajoki, perhesurmat, huumeet, viina, tapot ja pahoinpitelyt ovat vasta alkusoittoa siitä mihin olemme menossa.

JOHTAVAT POLIITIKOT OVAT TOISTELLEET, ETTÄ ”KESKIMÄÄRIN MEILLÄ MENEE HYVIN.” SE ON HUONO VERUKE KÄRSIVIEN JA  AVUTTOMIEN UNOHTAMISELLE.

Jotkut koulut ajavat jo sammutetuin lyhdyin samaan suuntaan kuin yksityistetty terveydenhoito. Jos koululaitos saa revetä eliitin kouluihin ja syrjäytyvien kouluihin, voidaan falskit välittämispuheet unohtaa.

Lasku on iso ja se lankeaa jokaiselle.  Menkää pikavierailulle Amerikan tai Englannin slummikouluihin, jos ette ymmärrä mitä tarkoitan. Palkatkaa kuitenkin henkivartija mukaanne.

**

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: