GOODBYE TOKIO!

Kun kesällä televisioiduissa ”Tähtikisoissa” kuusi suomalaista kiersi rataa ja tulokset olivat piirikunnallista tasoa, kisojen paras suoritus oli tv-selostajan haltioituminen maailmanluokan hypetykseen.

Tokiossa Suomen kisamenestys oli sellainen kuin realisti etukäteen arvioi. Tuli pari pronssia ja pistesijoitus kansojen kisassa oli 86.

Urheilijat tekivät parhaansa, ja jotkut todella hienoja tuloksia. Ei ole heidän vikansa, että Suomi on pikkuruinen maa ja muuallakin urheillaan. Jos joku on raivoissaan urheilijan surkeasta tuloksesta, sopii pyrkiä seuraaviin olympialaisiin näyttämään itse menestyksen mallia.

Terve oli moukarinheittäjätär KristaTervon kommentti, kun ei saanut tulosta lainkaan: Uusia kisoja tulee. Sairasta oli se, että nuoreen keihäänheittäjä Oliver Helanderiin ladattiin mitalipaineita. Hänellä oli kivulias lihasrepeämä, mutta konkarit vaativat heittämään: ”Minulla oli isompi repeämä, ja voitin.” Poika teki lehden mukaan itse ISON päätöksen, heitti yhden heiton. Perästä kuuluu, varmasti: Onko se Helanteri mies vai neiti?

**

Joskus Yhdysvaltain huippu-urheilijoilta kysyttiin, mitä he ovat valmiita uhraamaan kultamitalin eteen. Yli puolet ilmoitti uhraavansa henkensä. Moni on sen todella tehnytkin, valmentajan oppeja seuraamalla ja ennen kaikkea tehokkailla rohdoilla.

Vuoden 1964 Tokion olympialaisten keihään voittaja, Teuvan Rivakka Pauli Nevala, kokeili koiraansa itämaisilta ystäviltä saamiaan rohtoja ja koirat heräsivät raivoisiin suorituksiin. Keppi alkoi lentää Paulilla ja Jormallakin uusille metriluvuille.

Mikä muuten oli Tokiossa se maa, jonka paidoissa luki ROC ja miksi luki?

**

Vuonna 1996 Atlantan olympiakisojen päättäjäisissä Kansainvälisen olympiakomitean puheenhohtaja Juan Antonio Samaranch ei suostunut sanomaan pakollista fraasia: ”Kisat olivat kaikkien aikojen parhaat,” koska kisojen järjestelyissä sattui paljon kömmähdyksiä.

Ympäri Amerikkaa haalitut bussikuskit eksyivät miljoonakaupungissa ja kisaväkeä kuskattiin minne sattui. Pommimies räjäytti kisapuistossa pommin, yksi nainen kuoli. Tappaja puolustautui sillä, että halusi vastustaa abortteja.

Yhdysvaltojen lehdistössä raivostuttiin kisakritiikistä. Samaranchin ylenpalttinen nuoleminen ja kumartelu loppuivat siihen paikkaan. Lehdet muistuttivat, että espanjalainen Samaranch on vain fasistidiktaattori Francon entinen virkamies; vallanhaluinen vanha kelmi. Kansainvälisen olympiakomitean johdossa oli mm. Idi Aminin, Ugandan entisen hirmuvaltiaan armeijan ylipäällikkö, korealainen CIA:n agentti ja useita valetohtoreita. Maailman urheilevan nuorison puolesta!

Ulkomaiset median edustat leimattiin valehtelijoiksi, kun he kertoivat kisojen epäkohdista. “Meidän äitimme saavat olla ylpeitä. Heidän äitinsä saavat hävetä!”  kirjoittivat amerikkalaislehdet. Äidit hävetä!?

Presidentti Clinton, laukaisi tilanteen julistamalla, että Atlantan kisat olivat “kaikkien aikojen suurenmoisimmat olympiakisat.” Kansakunta huokaisi helpotuksesta.  Jos eivät parhaat, niin suurenmoisimmat. Number One, you know.

**

Olympialaisilla on kahdet kasvot. Toiset ovat jalon kamppailun kiehtovat kasvot, toiset röyhkeän eliitin tekopyhät ja vallanhimoiset kasvot. Voi olla, että Helsingin kisat vuonna 1952 olivat viimeiset, joissa maailman urheileva nuoriso kamppaili aidosti reilussa urheiluhengessä.

Kisat ovat olleet poliittisten ja taloudellisten eliittien voimanosoituksia. Huippu-urheilijoita ostetaan köyhistä maista ja he saavat ostajansa kansalaisuuden pikavauhtia. Köyhien ihmisten kodit on jyrätty kisarakennelmien alta. Brasiliassa köyhät eivät päässeet kisojen aikana Riossa sairaalaan, koska ne ovat jo täynnä ja kisaväenkin tarpeisiin tuli varautua.  Maaseudun lääkärit pitivät kisoja turhuutena, josta moni köyhä maksaa omalla tai vastasyntyneen lapsensa hengellä.

**

Tokion kisoissa nähtiin paljon kyyneleitä. On hienoa, että raavaat miehetkin uskalsivat ilmaista tunteensa, kun joukkue tippui mitalisijoilta. On ymmärrettävää, että kun elämä on uhrattu unelmalle voitoista ja mitaleista, tappion vaikutus on musertava.

Mutta kohtuus kaikessa! Lehdet olivat päivittäin täynnä ”eeppisiä” ”tarinoita” ”murtuneista” urheilijoista. Vähempikin olisi riittänyt. Minun on vaikea kuvitella monivuotista suosikkiani Topi Raitasta kahdeksannesta sijastaan murtuneena Itku-Iikkana. Nykyjulkut murtuilevat päivittäin iltapäivälehtien lööpeissä. Kokkikisoissa tuli ISO (huom. muotisana) epäonnistuminen tai kampaaja pilasi tukan.

Ville Kivimäen kirja ”Murtuneet mielet” (2013) kertoo, miten sodan helvetti todellakin mursi tuhansien isiemme ja veljiemme mielenterveyden. Arvostettu psykiatrisen sairaalan ylilääkäri kutsui murtuneita loisiksi, joilla ei ole mitään oikeutta elää. Hän itse oli kaupungin kulttuuripersoona, oopperan ystävä.

**

Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach puhui kisojen lopettajaisissa kauniisti: ”Kisat antoivat toivoa tulevaisuuteen. Nämä olivat toivon, solidaarisuuden ja rauhan kisat. Kiitos Tokio, kiitos Japani. Erityiskiitokset kaikille kisojen vapaaehtoisille. Heidän hymynsä ovat lämmittäneet kaikkien sydämiä.”

Eläkäämme toivossa!  Mutta älkäämme unohtako realismia ja rohkeutta katsoa mitä on kaunopuheiden takana. Kelmit kansojen johtajat ja bisnesmiehet eivät saa huseerata urheilumaailmassa mielin määrin! Toive on lähihistoriankin valossa lapsellinen, mutta ei turha.

Korona-kisoista puhutaan vielä! Ja taatusti tunteikkaasti! Miksi se ISO maali jäi tekemättä rankkarikisassa!

**

Vuoden 1952 OIKEESTI ISO kisaihme: Suomi pystyi järjestämään olumppialaiset niin pian sotien jälkeen. Helsingissä nähtiin mustia ihmisiä, mm. Delta Rythm BOYS.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s