MEDIAN MORAALI

Suomalaisille journalisteille jaettiin 10. maaliskuuta palkintoja. Palkitut olivat varmaankin palkintonsa arvoisia. Tunnin ajan televisiossa ylistettiin suomalaisen median korkeaa moraalia, rohkeutta, oikeudenmukaisuutta, sitä miten maan joka kolkassa media puolustaa demokratiaa, ihmisyyttä ja on hyvän puolella.

Juhlan jälkeen on joillakin aihetta vilkaista peiliin. Missä on se itsekehuttu ”selkärankaan istutettu rehellisyys ja oikeudenmukaisuus,” jota muuan toimittaja äskettäin väitti jokaisen toimittajan ominaisuudeksi. Sama toimittaja kirjoitti vuonna 2007 kolumnin, johon kirjoitin vastineen. En kuitenkaan tarjonnut vastinettani julkaistavaksi, koska säälin itsensä häpäissyttä toimittajaa. Tuskin seuravaa tekstiäni olisi edes julkaistu:

**

Näin toimittaja aloitti ”muka masentuneihin” kohdistetun pilkkakirjoituksensa:

”Niin hirveä on ahdistus, että se vie aikaiselle eläkkeelle. Niin hirveästi masennuttaa, että pitäisi päästä eroon työnteosta”.

”Etenkin nuoret ovat kuulemma kovin masentuneita, lapsetkin voivat huonosti,” toimittaja kirjoittaa vähättelevästi. Ja heti perään löytyy syyllinen. Se on ”kaikesta huolehtiva hyvinvointivaltio.” 

Tuomion saavat myös paskaduuneista puhuneet ”finninaamat”, joilla ”on kuulemma aikaa poltella makasiineja.” Voi olla, että nuorten finniset naamat eivät siloposkista toimittajaa miellytä, mutta muistutan, että poliisi tuli siihen tulokseen, että makasiineja ei sytytelty tahallaan. Eikö perättömän tiedon levittäminen ole rikos? Rötöstelyä tai huonoa käytöstä ei pidä suvaita, mutta ei myöskään ihmisryhmien leimamista nuoruuden, ulkonäön tai vaateparren perusteella.  

Toimittaja yrittää olla vitsikäs, mutta vitsailee kuoleman vakavalla asialla. Hän mitätöi mielenterveysalan asiantuntijoiden työn kirjoituksellaan. Miksi masennustalkoot on pantu pystyyn? Miksi suomalaisten itsemurhaluvut ovat niin korkeita? Ovatko työtaakan alle uupuneet ylitunnolliset ja ahkerat lääkärit, hoitajat, opettajat, virkamiehet ja duunarit enimmäkseen valehtelevia laiskureita?

**

Toimittaja! Miksi loukkaatte kärsiviä? Tiedättekö miltä rakastavasta äidistä tai isästä tuntuu katsella masentuneen finninaamansa tuskaa vuosikausia? Tässäkö tuli teiltä terveiset niille, jotka hoitavat hautausmaalla lapsiaan, niitä nuoria, jotka eivät jaksaneet? Uskotteko, että puheet nuorten, etenkin tyttöjen vakavasta masennuksesta ovat valetta? Huvikseen ja laiskuuttaanko niin monet pohjoisen pojat ampuvat itsensä? Ovatko psykiatrit ja psykologit epäpäteviä vai epärehellisiä, kun puoltavat masennussairaiden virkamiesten, duunareiden, opettajien ja hoitajien sairauseläkkeitä? 

 Kirjoituksenne saa aikaan sen, että monet avun tarpeessa olevat sairaat eivät kehtaa hakeutua hoitoon, koska pelkäävät laiskan huijarin leimaa. Kirjoitus on omiaan aiheuttamaan epäluuloa ja halveksuntaa myös työttömiä (”muka masentuneita” laiskureita) ja niitä kohtaan, jotka ovat palaneet loppuun ylitunnollisuutensa tai työpaineiden puristuksessa

Vitsailette tekemistänne ”paskaduuneista”, teette itsestänne työn sankarin, kun olette putsannut nuoruudessanne käymälän alustan. ”Pahus kun en hoksannut mennä kympille toteamaan, että olen masentunut, egoni on säröillä ja työuupumus suorastaan lemahtaa vaatteista.”  Säälittävä ”vitsi.” Reilu paskakuski on kunnioitettava työntekijä. Te heitätte ulostekasan päin kärsivän ihmisen kasvoja.

***

Kävelen usein oikopolkua  hautausmaalle. Veljeni kuoli 27-vuotiaana. Hautausmaan vierellä on Tiklaslampi ja Malmöntalon lastentarha. Asuimme lukioaikanani viereisessä kerrostalossa.

Kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan, veljeni oli 13 -vuotias murrosikäinen. Kirjeistä näen, miten paljon pikkuveli kaipasi isoveljeään.

Olen julkaissut tämän Jukan kauniin kirjeen aikaisemminkin:

 ”Muistatko miltä tuntui ajaa yhdessä polkupyörällä oikopolkua Malmöntalolta VPS:n jalkapalokentälle? Tuon tien kaikki mutkat muistat varmasti niin kuin minäkin. Nykyään kun ajan sitä yksin ja kun koivut ja kukat oikein tuoksuvat sieraimiin herää minussa jonkinlaista kaipausta. Tuo on ehkä jollain lailla liian ”kynänvaraisesti” selitetty, eikä siitä saa kuvaa, jonka haluaisin kirjeeseen saada… Niin sydämellisiä terveisiä, että kynä kädessäni on sulamaisillaan. Paljon, paljon rakkautta. Jukka”.

Muistan kesäisen koivun tuoksun, muistan oikopolun jokaisen mutkan, muistan myös pajut, pienen sillan, voikukat, kissankellot ja päivänkakkarat. Muistan juhannuksen, jolloin Veli-Jukka syntyi, muistan lämmön ja  valon, jalkapallon, joka sai meidät nauttiman elämästä, unohtamaan öiset varjot. Muistan Jukan tuskan, muistan joulupäivän, kun Jukka kuoli.  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s