Poika ja haukka, upea elokuva

Lauantai-iltana minulle tapahtui jotain outoa, lopetin brittijalkapallon katsomisen kesken pelin. Vilkaisin Ylen Teemalta elokuvaa Poika ja haukka, enkä voinut lopettaa.

Brittielokuva kertoo 14-vuotiaasta köyhästä pojasta, joka elää pienessä kaivoskaupungissa kurjissa oloissa. Äiti ja isoveli ovat…No, eivät sellaisia kuin heidän pitäisi olla.

Poika nousee aamulla jakamaan lehtiä, varastaa matkalla ruokaa, palaa kotiin, jossa saa ankarat haukut, koska on niin tyhmä ja laiska. Sitten hän juoksee kouluun, jossa odottaa ankara opettaja, kaverit, jotka kiusaavat sekä fyysisesti että henkisesti: pilkkaavat pojan laihaa ulkonäköä ja kertovat totuuksia äidistä.

Koulun rehtori on autoritaarinen hirmu, joka uhkailee ja kurittaa poikia, jotka ovat joutuneet hänen hampaisiinsa. Pojista on etsitty ne, joista ei ole mihinkään, ei varsinkaan opiskeluun. Heillä ei ole mitään edellytyksiä ymmärtää rehtorin ankaria moraalisaarnoja, he keskittyvät kestämään kepin iskut avokämmeniin. Osansa saa piskuinen poika, joka on tullut tuomaan rehtorille viestiä, kesken nuhdesaarnan. Takeltelevan pojan kasvot, niiden avuton hätä syöpyy mieleen.

Elokuvan vaikuttavuus perustuu näyttelijöiden uskottavuuteen, pojat eivät näyttele, he luovat eteemme luokkajaon seuraukset. Osa pojista on tuomittu elinkaudeksi vaaralliseen ja raskaaseen kaivostyöhön.

Loistava on kuvaus tukevasta jumppamaikasta, joka leikkii aivan vakavissaan suurta jalkapallotähteä. Hän lyllertää ManU:n punaisessa asussa kentällä ja laatii sääntöjä kesken pelin; opettajasta tulee tietenkin pelin sankari.

Laihojen poikien rääsyläisjoukko pelikentällä on niin realistinen, että se saa kyynelet nousemaan väkisin silmiini. Ei ole pelivarusteita, ei urheiluasuja, päähenkilö pakotetaan pukeutumaan aivan liian isoihin housuihin ja pelin jälkeen jääkylmään suihkuun kaikkien pilkattavaksi, pojalla ei ole alushousuja eikä pyyhettä.

Nykyään nuorten ihmisten on vaikea uskoa, että koulukuvaus sopii hyvin omiin kouluaikoihini. Oppilaat jaettiin vielä 50-luvulla varhain niihin, jotka kelpasivat opintielle ja niihin, jotka eivät. Sadisti-opettajien harrastama oppilaiden kiusaaminen on hyvin tuttua ikätovereilleni. Moni meni kouluun pelkäämään opettajia, jotkut (esim. pulskat) kavereita.

Muutama hyvä opettaja riitti kuitenkin antamaan Suomessakin toivon kipinän murjotuille. Britti-elokuvassa rääkätyn pojan kohdalle osuu tällainen. Opettaja opettaa käsitettä ”fakta.” Oppilaiden tulee antaa esimerkkejä faktoista.

Pieni, alipainoinen pääosan esittäjä on omissa maailmoissaan, pulassa. Kaveri kuiskaa ”kerro haukasta.” Opettaja kiinnostuu: Mistä haukasta? Poika alkaa kertoa, pian hän on kirjoittamassa tauluun erityissanastoa haukan kouluttamiseen tarvittavista välineistä ja siitä, miten hän on harrastanut lintujen ja muiden eläinten elämän tutkimista. Poika ei kertonut luokalle, että varasti kirjakaupasta kirjan, josta imi tietonsa. Kirjasto ei sallinut lainaa ilman äidin suostumusta. Poika tiesi, että äiti ei lupaa antaisi; ei kaivoksessa lueta lintukirjoja, siellä tehdään likaista, raskasta työtä.

Pojan elämän kuvaus, haukan ja pojan suhde sekä köyhyyden ja oppimattomuuden seurauksien kuvaaminen on liikuttavaa, järkyttävää. Englantilaisen kaivoskaupungin elämän kuvaus, joidenkin lasten putoaminen kurjuuteen, antaa terveellistä ajateltavaa nytkin, kun kasvatuksessa olennainen uhkaa hautautua omahyväisyyden ja itsensä korottamisen alle.

Surkea poika varasti kirjan, josta imi tietoa ja sai elämäänsä sisältöä. Hän ei ollutkaan tyhmä, vaan köyhä ja halveksittu, mutta tilaisuuden tullen hän olikin etevä yhden alan asiantuntija, joka löysi puhetaitonsa, kun luennoi luokan edessä kuin haukkatieteen dosentti. Ja jälleen kerran: Tarvitiin vain se yksi ihminen, yksi opettaja, joka kuunteli ja tuki. Halusipa jopa lähteä pojan mukaan katsomaan haukan kouluttamista.

Tuskin monikaan kehtaa väittää katsomisen jälkeen, että yhteiskunnalla ja kotioloilla ei juuri ole merkitystä lapselle , jos lapsi on lahjakas. Kuka uskaltaa nyt nähdä suomalaisen perheen ja koulun kasvot aitoina, eikä puhein meikattuina ja falskeina ”hyvinä tarinoina.”

Elokuvan loppu on traaginen, katsokaa kuitenkin ihmeessä Areenalta elokuva Poika ja haukka. Se näyttää mikä elämässä, ihmisyydessä, kasvatuksessa ja opetuksessa on tärkeintä. Tärkeintä on ensin kohdata totuus; vain sen pohjalta realistisille unelmillekin on tilaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s