Kaatuneiden muistopäivä on tänään

Kaatuneiden muistopäivä toukokuun kolmantena sunnuntaina on kaikkien sodissamme ja muissa taistelutehtävissä kuolleiden muistoksi vietettävä päivä. Rauhanturvaajat, sotavankeudessa kuolleet ja teloitetut kuuluvat joukkoon.

Sodat ovat hulluutta, mutta ne jotka ovat sotaan joutuneet ja taistelleet hyökkääjää vastaan Suomen itsenäisyyden puolesta ovat sankareita, jokainen heistä.

Näin kirjoitti 19-vuotias isäni rintamalta.

Etulinjassa 9.5.43:

Jos koskaan, niin viime retkelläni aivan silmittömästi kaipasin luoksesi. Olisin halunnut huutaa, varoittaa ampumasta minua. Halusin paeta. Kuitenkin oli voitettava itsensä ja otettava avuksi kylmä järki. Eihän peli ollut vielä menetetty. Vielä on lippaat täynnä ja oikealla ja vasemmalla puolellani kohtalotovereita, ankarin katsein, tähyämässä sateiseen tiheikköön. Mitä nyt? Laukaus ja voivoitusta, vieraskielistä. Hyvä.

Poskia kuumottaa ja kädet vapisevat hiukan, mutta vielä en näe mitään, enkä voi ampua. Yksi, kaksi, kolme – kuusi vihollista ja matkaa vain toistakymmentä metriä. He kävelevät pystyssä suoraan kohti eivätkä huomaa minua, koska tähyävät oikealle minusta. Koko sekamelska asioita vilisee aivoissani ja lamauttava turvattomuuden tunne valtaa minut. Epävarmuus siitä, toimiiko ase. Jos ei toimi, olen menettänyt pelin. Koko ruumiini vapisee. Ja konepistoolini laulaa tappavaa lauluaan. Hermoni kestivät ja niin muidenkin poikien. Tuntuu kuin olisi saanut armahduksen kuolemanrangaistuksesta ja päässyt takaisin.

Kuukautta myöhemmin, korsussa 9.6.43

Nyt olen taas täällä, kaukana. Kaikki samat iloiset kasvot eivät olleetkaan toivottamassa tervetulleeksi omalla tutulla tavallaan. Heistä oli poissa moni, liian moni hyvä poika. Keäisessä metsässä oli heidän verensä vuotanut isänmaan alttarille. Poissa on nyt kunnon luutnantttimme Ja myös se tumma poika joka oli minua vastapäätä siinä korttipelikuvassa. Sitten eräs Teittinen, jolta sain lainaksi rahaa kun lähdin lomalle.
Kunnon poikia, kunnia heidän sankarimuistolleen! Katkeralta tuntuu nyt ajatella että sillä aikaa kun olin rakkaimpani luona pojat taistelivat ja kaatuivat kaikkien meidän puolestamme. Rakas, sinun ja minunkin puolestani. Noita poikia emme saa koskaan unohtaa.
Rakas, nyt menen nukkumaan, mutta ensin laulan hiljaa ”Sua vain yli kaiken mä rakastan” Pojatkin haluaisivat kuulla sen.

Kirje kertoo karusti sodan kauheudesta. Nuoret pojat taistelemassa, tappamassa tai tulemassa tapetuiksi. Nuoret naiset, tytöt kotirintaman vaikeissa oloissa huolehtimassa elämän jatkumisesta, töistä, lapsista, vanhuksista. Lotat rintamalla omissa tehtävissään, kuka huolehtimassa muonituksesta, kuka haavoittuneista, kuka lähettämässä pinoihin kasattuja pokia, isiä ja veljiä puhtaina kotiin, viimeistä kertaa.

*

Kävelin aamulla Vaasan sankarihaudoilta läheisen lammen rantaan.
Juuri ketään ei ollut liikkeellä. Lammen reunalla seisoi hievahtamatta, käsi kädessä, parikymppiset tyttö ja poika. Vaihdoin pari sanaa, kerroin, että tällä lammella Vaasan lapset luistelivat joskus lokakuusta alkaen, nyt lampi ei jäädy koskaan kunolla. Pari suhtautui kohteliaasti vanhaan mieheen.

Mietin miten monet heidän ikätoverinsa kaatuivat sodissa ja lepäävät aivan lammen lähellä sankarihautojen suorissa riveissä. Toivotimme tosillemme terveyttä ja lähdin. Ajattelin miten kaunista onkaan nuori rakkaus, joka parista säteili. Moni nainen ei toipunut koskaan, kun kumppani kaatui sodassa. Luoja meitä sodan kauhuilta varjelkoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s