Olipa kerran sivistysyliopisto

Johdanto:

Filosofi, matemaatikko, Helsingin yliopiston entinen rehtori ja kansleri Ilkka Niiniluoto puolusti upeasti sivistysyliopistoa Helsingin yliopiston avajaispuheessaan vuonna 2003:

”Yliopisto on arvoyhteisö, joka ei pyri liiketaloudelliseen voittoon. Harjoitettaessa yhteistoimintaa yritysten kanssa yliopisto, molempien edun mukaisesti, pitää kiinni ankarasta tieteellisestä menetelmästä ja tutkimusetiikan perusteista.»

Vaikka Niiniluodon mielestä yliopistojen tuottamat tekniset keksinnöt vaikuttavat merkittävästi kansalliseen talouskasvuun ja kilpailukykyyn, yliopistojen kansalaisiin kohdistuva sivistystehtävä on vähintään yhtä merkittävä voimavara. ”Yliopistot vaikuttavat kulttuuristen, yhteiskunnallisten ja hallinnollisten uudistusten kautta kansalaisten elämän laatuun ja tätä kautta niillä on suuri, joskin epäsuora, taloudellinen merkitys. Tiedeperustainen ajattelutapa kasvattaa kriittistä ajattelutapaa ja antaa näkemystä havaita propaganda ja huuhaa informaatiotulvasta.” (Wikipedia)

Mihin katosivat sivistysyliopistot? Ennustin vuonna 2009 yliopistojemme kehitystä näin:

Sivistysyliopiston perusteita moukaroidaan tuusan nuuskaksi ja idean vaikutusvaltaiset isät ja äidit todistelevat mediassa, että kyseessä on välttämättömyys, Suomen ja yliopistoväen onni.

”Yliopistot ovat ottaneet tulevan uudistuksen myönteisesti vastaan,” kerrotaan uudistuksen sylttytehtaasta. Kaikkea vielä! Acatiimi-lehdessään yliopistoväki on kritikoinut jatkuvasti yliopistojen muuttamista tuotantolaitoksiksi.

Ei yliopisto ole firma, tehdas eikä mielikuvia myyvä huomiotalouden kauppatori – tai ei sen ainakaan pitäisi olla. Yliopistojen tutkija-opettajia on helppo pilkata vanhakantaiseksi muumioksi, jotka eivät ymmärrä mitä kello on lyönyt. Heidät pitäisi virtaviivaistaa itseään kauppaaviksi ja kehuviksi mannekiineiksi, jotka kukistavat työtoverinsa palkkamarkkinoilla.
Teuvo Kohonen, tekniikan ”neurovelho”, totesi kauan sitten viisaasti, että tiede ei taivu makkarakoneeksi. Ei taivu, mutta makkaratehtailijat ovat valloittamassa yliopistoja.

Millainen on ihanteellinen yliopisto? Se on sellainen, mitä makkaramaakareiden on helppo pilkata. Se on aito oppineiden akateeminen yhteisö. Se on yhteisö, jossa sisäisesti motivoituneet eri alojen asiantuntijat tekevät innoissaan tutkimustyötään. Siellä arvostetaan opetusta, koska akateemisten, sivistyneiden opettajien, lääkäreiden, lakimiesten, insinöörien ja muiden akateemisten ammattilaisten kasvattaminen on yliopistojen tärkein tehtävä, pitkään kaivattua Nobeliakin tärkeämpi. Vai mikä Suomessa muuttui Ahtisaaren palkitsemisesta?

Kannattaa miettiä mitä hidas ajattelija Albert Einstein puhui Amerikan korkeakouluväelle vuonna 1936: ”Yksilöpalvonta, joidenkin nostaminen muiden yläpuolelle on epäoikeudenmukaista ja osoittaa huonoa makua. Onneksi materialistisella ajallammekin on niitä, jotka asettavat tiedon ja moraalin ensimmäisiksi, ennen rikkauksia ja valtaa”.
Einstein totesi myös, että humanistisia ja luonnontieteitä ei pidä asettaa vastakkain toistensa kilpailijoiksi. ”Sivistyneen ihmiskunnan kohtalo riippuu enemmän moraalin tasosta kuin tuotantokyvystä”.

Ei kai niin hölmöä olekaan, joka uskoisi opetusministerin satuun ”pian kaikki saavat kilpailla yliopistoissa samalta viivalta.” Ei humanisteilla, kasvatus- ja muilla pehmotieteilijöillä ole mahdollisuuksia elinkeinoelämän suuriin sponsorirahoihin. ”Kaikkien alojen perusrahoitus turvataan,” julistetaan ministeriöstä. Uskoo ken tahtoo, eihän rahoitus riitä nytkään edes perustarpeisiin.

Nyt ollaan viemässä loppuun se, mikä aloitettiin 1990-luvun alussa. Kuvasin kirjassani ”Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen” (1995), mihin yliopistot ovat menossa. Tutkimuksen, satiirin ja pamfletin yhdistelmässä kuvailen, miten valioprofessorit suunnittelevat Kuopion Mölymäelle huippuyliopistoa ja sitä, miten surkeat maakuntaylipistot muutettaisiin ammattiopistoiksi.

”Talouselämän isot Elmot tietävät mikä on yliopistoissa parasta. Isot pojat jakavat pelimarkat ja prenikan rintaan, jos niille on kiltti”, ennusti assistentti kirjan prologissa. Luulin kirjoittaneeni satiirista parodiaa. Huomaan kirjoittaneeni pelkkää faktaa.

Älkää vain sanoko, että vastustan markkinataloutta, kannatan tasapäisyyttä ja kadehdin ulkopuolista rahaa saavia kovia tieteitä. Se ei ole totta. Vastustan sitä, että ihmisen hyvinvoinnista ja henkisestä kasvusta huolehtivat tieteenalat ja taide pakotetaan näennäiskilpailuun, jossa ne on tuomittu häviämään. Pian ne voidaan todeta turhiksi ja tehottomiksi, leikata pois.

JK Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri vaati mediassa pari vuotta sitten, yhdessä teknologiajohtajan kanssa, että puolet yliopistojen koulutusohjelmista tulisi lopettaa. Vuoden 2010 ”fantastinen yliopistouudistus” ei ollut onnistunut kokonaan kukistamaan tieteen ihanteita ja tutkijoiden vapautta.

2 vastausta artikkeliin “Olipa kerran sivistysyliopisto”

  1. Haluaisin kuulla mielipiteenne myös pääsykoeuudistuksesta, jossa matematiikan arvosana ylikorostuu, liittyipä ala matematiikkaan tahi ei.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s