Lahjakkuus

Kaksi viestiä sai minut kirjoittamaan uuden kirjan ”Lahjakkuus.”(PS-kustannus). Kirja julkaistaan tammikuun 24. päivänä Educa-messuilla.

Viesti lahjakkaalta aikuiselta:

Näin minulle kirjoitti etevä tutkija, joka yritti lapsuudessa peitellä lahjakkuuttaan: ”Tajusin jo varhain, että olen outo. Olen koko elämäni yrittänyt elää ja toimia siten, ettei minua pidetä outona. Koskaan en voi olla oma itseni. Osaan tulla ihmisten kanssa toimeen, ihmiset yleensä pitävät minusta. Mutta kun innostun, en pysty kätkemään kokonaan sitä mikä todella olen. Ihmiset yleensä pysähtyvät, tuijottavat, ja töksäyttävät, että oletpa sinä älykäs! Petyn aina, etten saanut pidettyä itseäni kurissa.”

Tutkija kirjoitti, että maksaisi melkein mitä vain, jos saisi tietää mitä lahjakkuus oikein tarkoittaa. Päätin kirjoittaa lahjakkuudesta vielä yhden kirjan.

Viesti äidiltä:

”Yksi lapseni opiskelee lukiossa, joka tunnetaan erittäin korkeista arvosanoistaan ja laudaturin ylioppilaistaan. Lukiolainen nauttii aidosti opiskelustaan, koulun ilmapiiri on hyvä ja lahjakkaat oppilaat tukevat toisiaan. Toinen lapsi opiskelee peruskoulun alaluokilla ns. huippukoulussa. Lapsi on kertonut hautovansa itsemurhaa koulun ankaran vaatimustason vuoksi.”

Valtioneuvosto määritteli lahjakkaiden opetuksen viralliseksi opetuksen kehittämisen tavoitteeksi jo vuosina 1987-88. Idea nostettiin uudelleen tavoitteeksi 2018 ”Uusi peruskoulu-ohjelmassa.”

Lahjakkuudesta on puhuttu mediassa lähinnä iskulausein ja hokemin: ”Suomi tarvitsee lahjakkaita osaajia,” ”kilpailukykymme vaatii huippuosaamista,” ”aivot pakenevat ulkomaille.” Fraasien toistelun sijasta lahjakkuutta tulisi tarkastella analyyttisesti, tutkimustulosten avulla. Kotikasvatuksella ja kouluopetuksella lahjakkuuden kehittymistä voidaan tukea, tai lahjakkuus voidaan tuhota.

Millaista lahjakkuutta suomalainen yhteiskunta suosii, kenen lahjakuus on arvokasta ja kenen ei? Koulujen opetussuunnitelmilla ja korkeakoulujen koulutusohjelmilla on ratkaiseva merkitys lahjakkuuksien kehittymiselle.
Mitkä alat ovat tärkeitä, mitkä turhia? Millä perusteella? Pitääkö lahjakkaiden koululaisten tavoitella ahdistuneena huippua, pitääkö koulujen kilpailla keskenään, pitääkö Suomen pyrkiä korkekoulujen kansainvälisten ranking-listojen kärkeen? Kumpi on tärkeämpää: suomalaisten nobelistien lukumäärä vai koko kansakunnan lahjakkuuden edistäminen, sivistys ja oppineisuus?

Hyvän lahjakkaiden kasvatuksen ja opetuksen perusidea on yksinkertainen: Tarjotaan jokaiselle lapselle mahdollisuus löytää omat kykynsä ja arvostetaan jokaista lasta, tulevaa runoilijaa, kuvataiteilijaa,käsityöläistä, muusikkoa, urheilijaa, opettajaa, heikkojen hoivaajaa, kielineroa ja huipputeknologian kehittäjää. Hyvät koulusaavutukset eivät ole pääasia, vaan opiskelun mielekkyys ja kasvurauha. Todistuarvosanoja tärkeämpää on persoonallisuuden eheä kasvu,oikeus itsensä toteuttamiseen, sosiaaliset taidot ja moraali. Lahjojen tulee tuottaa iloa, eikä koskaan pakkosuorittamisen ahdistavaa kehää.

Kilpailukoulu, jossa opilaat jaetaan varhain lahjakkaisiin, keskinkertaisiin ja lahjattomiin, tuhoaa tehokkaasti monia herkkiä lahjakkuuden taimia, jotka tarvitsevat ymmärtävää hoivaa. Ravinnon puute, kuivuus, liika kastelu, tai ylenmääräinen apulannoitus tuottavat kuihtuneita, lakastuvia kasveja, jotka eivät koskaan puhkea kukkaan tai joiden varsi katkeaa jo heikossa tuulessa.

Yhteiskunnallinen eliitti ratkaisee hallitseeko lahjakkuuspuhetta kapea-alainen itsekkyys vai pyrkimys kohti viisautta ja yhteistä hyvää. Yhteinen hyvä ei suinkaan vaadi lahjakkuuden kieltämistä eikä lahjakkaiden luopumista omista tavoitteistaan ja oikeuksistaan. Jokaisen pitää saada pyrkiä alansa ”huipuksi,” jos se tuottaa aitoa iloa ja rikastuttaa elämää eikä vaadi moraalitonta kilpailijoiden kukistamista.

Maissa, joissa ”lahjakkaiden opetus” perustuu lasten kilpailuttamiseen, esiintyy paljon henkistä pahoinvointia, joka voi kääntyä itsetuhoisiksi ajatuksiksi tai väkivaltaiseksi aggressiivisuudeksi. Lahjakkuus jää silloin psyykkisten ongelmien alle, eikä koskaan pääse kasvamaan aikuisen erityislahjakkuudeksi.
Lahjakkuus kehittyy parhaiten turvallisuudentunteen ja myönteisen minäkuvan pohjalle. Ymmärtämätön kasvatus tuottaa sopeutujia ja suorittajia, jotka kätkevät luovat kykynsä henkisen pahoinvoinnin alle.

Miksi kouluistamme on tehty lapsia ja nuoria ahdistavia kilparatoja, joilla ämyreistä kaikuu ”kilpailukyky?” Miksi lasten ja nuorten mielen eheyttä ja luovaa lahjakkuutta tuhotaan? Vastuu koulun tilasta on poliittisilla päättäjillä ja kouluhallinnon virkamiehillä. Lahjakkuus ilman moraalia on tuhovoima. Maailman toivo on lahjakkaissa, jotka saavat kehittää ja toteuttaa itseään, mutta kantavat vastuuta myös yhteisestä hyvästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s