Olitko koululahjakas vai koulutyhmä?

Miksi koulutodistuksen, uran tai palkan pitäisi olla ainoa tai paras saavutusten mittari? Eikö parempi mitta olisi yksilön subjektiivinen kokemus elämästään? Olenko onnellinen, onneton vai jotain siltä väliltä?

Useimmat koululaiset sopeutuvat ympäristön normeihin ja odotuksiin välttääkseen ongelmat. Monet ahkeroivat, kun vanhemmat ja koulu sitä heiltä vaativat. He oppivat miellyttämään vanhempiaan, opettajiaan ja työnantajiaan. Lahjakkaan lapsen korkeat arvosanat saattavat osoittaa ensisijaisesti epävarmuutta. Ahkeruus ja jatkuva ponnistelu eivät johdu sisäisestä mielihyvästä. Epävarmuus saa lapsen riippuvaiseksi jatkuvasta ulkoisesta vahvistuksesta ja muiden ihailusta.

Aikuisena monista koululahjakkaista tulee työholisteja, jotka eivät ole ikinä tyytyväisiä saavutuksiinsa, vaan tähtäävät yhä suurempiin saavutuksiin, parempaan palkkaan tai julkisuuteen. Yhteiskunta kannustaa varsinkin miehiä tällaiseen toimintaan. Monet arvioivat omaa arvoaan ulkoisten statussymbolien avulla ja ihmissuhteet perustuvat laskelmoivaan oman edun tavoitteluun.

Lahjakkaille sopeutuminen ympäristön yksioikoisiin vaatimuksiin edellyttää usein omien toiveiden kieltämistä; omien arvostusten unohtamista ja hylätyksi ja paljastetuksi tulemisen pelkoa. Sopivin nimitys tällaiselle lahjakkuudelle on ”peitelty lahjakkuus”.

Jos lapsi joutuu peittämään luovuutensa, hän voi menestyä hyvin, mutta hän ei ole lahjakas sanan varsinaisessa merkityksessä. Jotkut tämän ryhmän lapset ja aikuiset ovat niin riippuvaisia ulkoisista palkkioista, että asiallisesti mitätön epäonnistuminen saattaa laukaista jopa itsemurha-ajatuksia.

Jotkut lapset hyväksyvät ulkopuoliset vaatimukset, mutta suojelevat itseään vetäytymällä kilpailusta. Täten he suojelevat itseään odotettavissa olevilta pettymyksiltä ja muiden hylkäämiseltä. He vetäytyvät, koska haluavat ehkäistä itseensä kohdistetut suorituspaineet. Usein tällaisia lapsia ei edes pidetä lahjakkaina, koska he haluavat olla kaikin tavoin samanlaisia kuin muut. Seurauksena on, että lasta koskevat odotukset vähenevät vähitellen, ja henkinen paine käy vähäisemmäksi.

Aikuiset tulkitsevat usein virheellisesti, että lasten vastustelu ja koulutehtävien laiminlyönnit osoittavat itsenäisyyttä tai itseluottamusta. Kysymys on usein siitä, että lapset hylkäävät muut ennen kuin tulevat – ajatustensa mukaisesti – itse hylätyiksi, ”koska eivät ole tarpeeksi hyviä,” koska suoritukset eivät vastaa vanhempien ja muiden odotuksia. He hyväksyvät ”pahan” lapsen tai huonon opiskelijan leiman mieluummin kuin pelkäävät jatkuvasti epäonnistumisia.

Päättäjät ovat hokeneet vuosikaudet Suomessa ”osaamisen” tärkeydestä. Aivan liian vähän on tehty ajoissa tulevien koulupudokkaiden, varsinkin poikien, hyväksi. Heissä on paljon lahjakkuutta ja luovuutta, joka on hautautunut yksipuolisen kilpailu- ja pelottelupuheen alle. ”Jos, et ota nyt koulua tosissasi, sinulle käy huonosti.”

Liian monet pojat ovat hävinneet koulutuksen piiristä. Tärkeintä lahjakkuuden tukemista voisi juuri nyt olla näiden ”viiden tunnin tyhmien,” tukeminen. He ovat ”tyhmiä” vain koulupäivän ajan, koulu ei kiinnosta. Syynä voivat olla kotiongelmat tai koulussa kuultu omien kykyjen vähättely.

Onneksi kouluissa on hienoja projekteja, joilla ongelmista kärsiviä nuoria tuetaan. Niiden parissa työskentelevät opettajat ovat upeita kasvattajia. Ei heille ole tärkeintä itsen tai koulun kiipeily maineen portailla. Heille on tärkeintä pedagoginen rakkaus, lasten ja nuorten hyvinvointi. Viisautta ja suhteellisuudentajua toivoisi kaikille opettajille -ja varsinkin ”osaamisesta” kaiken aikaa höpöttäville puhuville päille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s