Pakkomatematiikka

Helsingin Sanomissa ( 26.5.) oli kokeneen matematiikan opettajan ansiokas analyysi pitkän matematiikan pakkosyötön seurauksista koululaisille. Se voi sotkea koulun arjen, yleissivistys laskee ja matematiikan osaaminen laskee, jos oppilailla ei ole sisäistä motivaatiota opiskeluun. Monelta viedään mahdollisuus opiskella mieliaineitaan, kun pitkän matematiikan opiskelu nielee kohtuutomasti aikaa ja voimia, pohtii opettaja Timo Salminen.

Pitkästä matematiikasta saa eniten pisteitä, jos pyrkii lukemaan esim. oikeustiedettä, lääketiedettä, englantia, kauppatieteitä, jopa historiaa, äidinkieltä ja kulttuuria! Miksi ihmeessä? Idean isät ja äidit selittelevät parhain päin tekosiaan: Ei pitkää matematiikkaa ole pakko opiskella, voihan valita muutakin ihan vapaasti. Yliopisto-opintojakin voi opiskella avoimessa korkeakoulusssa, kotona, etänä.

Koneopiskelu ei sovi läheskään kaikille. Opiskelija tarvitsee tuekseen eläviä ihmisiä, opettajia, jotka opettavat ja kannustavat; kavereiden opiskelijayhteisöä, joka antaa elämään iloa, mielekkyyttä, joskus jopa rakkautta.

Kesäyliopistot loivat aikoinaan monille, myös minulle, loistavan mahdollisuuden aloittaa ihan oikeat yliopisto-opinnot 60-luvulla. Opettajat olivat ihan oikeita professoreita ja lehtoreita. Luennot ja kirjallisuus olivat oikotie asioiden ymmärtämiseen. Opetin itse myöhemmin lähes kymmenessä kesäyliopistossa ja avoimessa korkeakoulussa kasvatustiedettä. Opiskelijat olivat motivoituneita. Opiskelu oli useimmille itseisarvoinen ylpeyden ja ilon aihe. Ei manguttu ohuempaa teosta liian paksun kirjan tilalle tai oppikirjan korvaamista ”esseellä.”

Muistan synkkäilmeisen miehen, jonka kohtasin junassa. ”Uusikylä, suoritin sulle Lahden avoimessa appron. Nyt valmistun maisteriksi. En ole kertonut suvulle, kun ne pilkkasivat minua aina, kun olin jäänyt kansakoulussa luokalle.”

Peruskoulusta on tehty ahdistava kilpatanner. Kuulin A-studiossa, että yliopistossa stressistä ja kilpailusta ei pidä huolestua, koska stressitasoa seurataan! Uudistuksen yksi suunnittelija kertoi, että Sipilän hallitus ja opetusministeriö kiireellistä pisteytysuudistusta vaativat, eivät suinkaan yliopistot!

Eikö fantastisen vuoden 2010 ylipistouudistuksen kivijalka pitänyt olla yliopistojen autonomia! Pistikö ministeriö todella yliopistojen hallitukset ja rehtorit polvilleen? Monet ovat pitäneet tapanaan heittäytyä varmuuden vuoksi ihan selälleen, kädet ojossa, valmiina vastaanottamaan pari milliä ”profiloitumisrahaa” matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen kehittämiseksi, tietenkin kauppatieteillä höystettynä.

Elinkeinoelämä ja yrittäjäjärjestöt ovat iloinneet pakkomatematiikasta, se kun johtaa heidän visionsa mukaan Suomen ns. osaamisen eturintamaan. Insinööri Sipilä ministereineen teki kaikkensa opiskelun ”sutjakoittamiseksi” kärkihankkeiden avulla. Ilmeisesti pakkomatematiikan taustalla on myös ajatus, että sen avulla korkeakouluihin seulotaan älykkäimmät opiskelijat opiskelmaan matemaattis-teknis-luonnontieteellisiä aloja.

Korkeakoulut mittaavat omaa arvoaan kansainvälisten ranking-listojen sijoituksilla. Sadan ”parhaan” joukkoon voi päästä vain ns. kovien alojen julkaisuilla. Aalto-yliopiston rehtori Teeri vaati pari vuotta sitten teknologiajohtajan kanssa, että puolet yliopistojen turhista (?) koulutusohjelmista tulisi lopettaa! Aalto nimettiin ”huippuyliopistoksi” jo syntyessään. Bisnes turvaa sen tulevaisuuden.

Matematiikan ja teknologian taitajat ansaitsevat arvostustusta ja riittävät resurssit Suomen aineellisen hyvinvoinnin jatkumiseksi. Joukossa on monia todellisia huippulahjakkuuksia, eikä vain mainoksin luotuja paperitiikereitä, joita korkeakouluissa myös riittää. Media kertoo usein ”maailmanluokan ainutlaatuisista tutkimustuloksista,” jotka ovat parhaimmillaan yhdentekeviä, pahimmillaan huvittavia. Tuntuu joskus jopa siltä, että tutkimusmetodologian peruskurssi on jäänyt tohtorilta kesken.

Matematiikan merkityksen ylikorostaminen voi johtua luulosta, että matematiikan taitaja olisi aina luova ongelmanratkaisija. Heitäkin matemaatikoissa on. Matematiikan loogisuus voi kuitenkin olla suoranainen kahle, luovuuden este. Todellisista maailman huippuyliopistoista kerrotaan, että monet huippuälykkäät opiskelijat saavat pakata laukkunsa ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen ja palata kotimaihinsa, koska ajattelevat kuin robotit.

Parhaat ja luovimmat tiedemiehet eivät ole älykkäimpiä; he osaavat kysyä oikeita asioita ja katsoa aivan uusiin suuntiin. Eivät he tuota pakkoneuroottisesti julkaisuja, koska hosuminen lisää tunnetusti typeryyttä, eikä tieteellisiä oivalluksia.

Meidän pitäisi hyväksyä, että ihmiset ovat monin tavoin lahjakkaita: matemaattisesti, kielellisesti, sosiaalisesti, taiteellisesti, musiikillisesti, käden taidoiltaan, urheilun aloilla ja monilla muilla. Jokaisella tulisi olla oikeus löytää oma alansa ja lahjansa koulun tukemana ja inspiroimana, kaikessa rauhassa. Ei koululaisia saa nujertaa minkään aineen yksipuolisella pakko-opiskelulla, joka estää omien lahjojen löytämisen ja kehittämisen.

Peruskoulu on avain matematikan tason parantamiseen Suomessa. Opettajat ovat vuosia kertoneet, että taso kouluissa on romahtanut. Jos peruskoulumatematiikka ja laskutaito nostetaan arvoonsa, korkekouluihin tulee vapaaehtoisesti riittävä määrä motivoituneita opiskelijoita.

Yksi syy koulusaavutusten laskuun on ollut hömppä-metodien ja oppilaiden heitteillejätön lisääntyminen. Opettajan pitää olla koutsi ja kanssaoppija, joka saattelee oppilaat itseohjautumaan modernissa oppimisympäristössä. Siellä ei tarvita seiniä, työpisteitä eikä kirjoja, vaan kuulosuojaimia.

Opettajan tulisi saada opettaa ja kasvattaa. Ei jokaista oppilasta pidä tietenkään opettaa samoin menetelmin ja samassa tahdissa; eihän eri kokoisia jalkojakaan tungeta yhden koon kenkiin. Opettaja organsioi yhteistoiminnallista ja oppilaskeskeistä opiskelua aina, kun se on pedagogisesti tarkoituksenmukaista. Hän ei hurahda digiuskovaiseksi, koska muistitikku ei koskaan korvaa ihmistä.

Hyvä opettaja ei tietenkään julista ketään matemaattisesti lahjattomaksi ja tyhmäksi. Jos hän sen tekee, rehtori määrää opettajalle hyvän, perinteisen koulutehtävän: Kirjoita sata kertaa kaunokirjoituksella ”Hyvä opettaja kannustaa oppilaita, huono opettaja ivaa.”
Näin meille voisi kehittyä matemaattisesti sivistyneitä, älykkäitä, jopa luovia yksilöitä. Jos joku heistä olisi lisäksi viisas ja monipuolisesti sivistynyt, voisimme valita hänet tasavallan presidentiksi.

Näin Albert Einstein puhui vuonna 1934:

”Meidän on varottava saarnaamasta nuorille menestymistä elämän tarkoituksena. Jokainen saa muilta ihmisiltä paljon enemmän kuin pystyy näille antamaan. Ihmisen arvokkuus mitataan parhaiten sillä, mitä hän antaa muille, ei sillä, mitä hän itselleen saa. Kunnioita jokaista ihmistä, älä ihannoi ketään.Tärkein ja arvokkain opiskelun ja työnteon motiivi on rakkaus omaan alaansa.”

”Yksilöpalvonta, joidenkin nostaminen muiden yläpuolelle on epäoikeudenmukaista ja osoittaa huonoa makua, varsinkin jos heihin yhdistetään yliluonnollisia henkisiä kykyjä. Onneksi materialistisella ajallammekin on niitä, jotka asettavat tiedon ja moraalin ensimmäisiksi, ennen rikkauksia ja valtaa.”

Kun suomen kieli alkaa olla monille vaikeaa yhteiskunnan ja koulun ”modernisoimisen” myötä, kirjoitan varmuuden vuoksi olennaisen yliopistojen kotikielellä.

”The most important motive for work in the school and life is the pleasure in work, pleasure in its result, and the value of the result for the community.” (Albert E.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s