Kiitos Jukka Jalonen, kiitos pojat!

Suomi voitti eilen jääkiekon maailmanmestaruuden, vaikka sen piti olla melkein mahdotonta. Miten lähes tuntemattomista pojista koottu joukke voitti kaikki ennakkosuosikit, pelaajamiljonäärit, maailmantähdet?

Pojat voittivat siksi, että Suomessa seuratasolla on oivallettu mikä jääkiekkoilussa on olennaista. Kiitos tästä kuuluu Jääkiekkoliiton pitkäjänteiselle työlle. Maajoukkueen valmentaja Jukka Jalosta kutsutaan nyt valmentajaneroksi; tuskin hän itse tätä kaipaa. Hänelle riittänee, että sai osoituksen omasta amattitaidostaan. Jalonen on kuin kokenut opettaja, psykologi ja kypsä auktoriteetti. Hän loi poikiin itseluottamusta ja taistelutahtoa, syntyi joukkue, ei vain lauma taitavia yksilöitä.

”Pehmeä” ruotsalainen Kurre Lindström valmensi vuonna 1995 Suomesta jääkiekon maailmamestarin. Pehmeys ei ole aina heikkouden, vaan usein vahvuuden merkki.
Joitain vuosia sitten kovan linjan ”jääkiekkotietäjät” ivasivat härskisti huippuvalmentaja Erkka Westerlundia. Hän otti tyynesti vastaan puukot selkään ja iskut päin naamaa – ja johdatti Suomen jääkiekkomaajoukkueen loistavaan menestykseen. ”Joillekin on maailman tärkein asia, kilahtiko kiekko joskus tolpasta ulos tai sisään,” sanoi Westerlund televisiossa ja melkein hymyili.

Westerludille oli tärkeintä nuorten pelaajien yksilöllinen opettaminen ja kasvu, eivät oma ego ja pikavoitot. On suorastaan koomista miten ”tietäjät” laskivat vihaisina miten monta nuorten kiekkosukupolvea näillä pehmo-opeilla pilataan. Pian Suomelle alkoi suorastaan sataa nuorten maailmanmestaruuksia.

Urheiluvalmentaja on opettaja, jonka on syytä tuntea ihmisen käyttäytymisen ja motivaation perusteet. Vaikka jokainen ihminen on erilainen, älyn, tahdon ja tunteen peruslait ovat yhteiset. Hyvä joukkuevalmentaja osaa yhdistää yksilöiden erilaisuuden koko joukkuetta palvelevaksi vahvuudeksi. Yksilöiden kyvyt ja henkinen vahvuus lopulta ratkaisevat pelit. Tärkeintä on, että valmentaja osaa liittää urheilijan sisäisen motivaation, palavan halun, sopiviin ulkoisiin motivointikeinoihin. Huippu-urheilijaa ei motivoi pelkästään raha ja maine. Motivaatiota lisää julkinen tunnustus ja hyväksyntä. On kunnia kuulua huippujoukkueeseen ja pelata maansa puolesta.

Kukaan ei kuitenkaan ”pelaa vain joukkueelle”, kuten fraasi kuuluu. Huippu-urheilija haluaa menestyä, hän haluaa itselleen kiitosta ja kunniaa, eikä tämän selviön tunnustaminen estä lainkaan hänen taisteluaan joukkueen puolesta. Tekovaatimattomuus ei ole tarpeen.

Motivaatiotutkimus on osoittanut, että yksilöiden kova kontrollointi uhkauksin, rangaistuksin ja pakottein voi johtaa tilapäiseen suoritustason nousuun, mutta jatkuvasti käytettyinä seuraukset ovat kielteiset. Voi olla, että ammattilaisia voi hetken solvata, heille voi ehkä syöttää koiranruokaa ja simputtaa öisin harjoituksin. Tämä on pohjimmiltaan sadismia, ei urheiluvalmennusta. Ei ihmisen tarvitse alistua mihin vain; oman arvonsa tunteva yksilö uskaltaa vaihtaa ympäristöä jos hänen koskemattomuuttaan tai ihmisarvoaan loukataan. Ei se ole rintamakarkuruutta tai pelkuruutta, se on rohkeutta ja oman ihmisarvon kunnioittamista.

Hyvä valmentaja ymmärtää eheyden periaatteen. Urheilija ei ole aivoton luupää ja lihaskimppu. Hänellä on äly, tahto ja tunteet, joiden tasapainosta hyvä valmentaja huolehtii. Vaikka tavoite on korkealla ja harjoittelu tiukkaa, inhimillinen kunnioitus on perusperiaate valmentajan ja valmennettavien suhteessa. Pahinta mitä voi tapahtua olisi se, että lasten ja nuorten valmentajat omaksuisivat raakoja ja nöyryyttäviä valmennusmenetelmiä. On valmentajia, jotka rankaisevat nuoria pelaajia hävityn ottelun jälkeen tehorääkillä, joka saa jotkut oksentamaan. Se on tuomittava.

Onneksi urheilun lajiliitot ovat oivaltaneet sen upean kasvatusmahdollisuuden, jonka urheilu tarjoaa. Huippu-urheilijat nousevat massoista. Totta kai huippukyvyt näkyvät jo nuorena, heille tulee antaa taitojensa mukaista valmennusta. Koko kansan liikunnan harrastus, ilo ja terveys lienee kuitenkin tärkeämpää kuin se, että masentuneet anorektikot tai simputetut ihmiskoneet tekevät huumattuina ja doupattuina nöyrästi tulosta, kunnes pää tai kroppa pettää.

Elämä on pitkä, urheilu-ura on lyhyt. Mutta kyllä teki mestaruus hyvää meille suomalaisille! Kiitos Jukka Jalonen, kiitos pojat!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s