Opettajasta ei ole yli-ihmiseksi

Visionääri osoitti 2000-luvun alussa kaukana siintävää vuorenhuippua ja kertoi, että sinne meidän tulee nyt kilvan kapuaman.

Näin visionääri visioi: Tavoitteeksi on asetettava ”uusi opettajuus.” Uusi opettaja on ”hallinnon asiantuntija, oppilashuoltaja, luokan ulkopuolisten toimintojen osaaja, teorian ja käytännön tutkija.” Hän on lisäksi ”jatkuvasti kasvava, itseä arvioiva, reflektoiva, kollegiaalinen yhteistyökumppani.”

Eikä siinä kaikki! Opetustehtäviensä ohella uusi opettaja on ”elinkeinoelämän kumppani, kulttuurielämän kumppani ja kriittinen osallistuja, joka osaa toimia kriisitilanteissa ja hallitsee modernin informaatioteknologian sovellusten kehittämisen ja niiden opettamisen.”

Vaatimuslistan mukaan laajentunut opettajan työnkuva merkitsee opettajan kokonaisvaltaista vastuuta oppilaista. ”Tulisi rakentaa kompleksinen, moniulotteinen, moni-ilmeinen, eettinen opettajuus.”

Opettajan ammattiin kuuluu tietenkin keskeisenä etiikka ja vastuu oppilaista, mutta mitä tämä ”kompleksinen moni-ilmeinen moniulotteisuus” tarkoittaa? Sehän voi tarkoittaa aivan mitä tahansa tai ei yhtään mitään.

Visionäärin pari juttua oli unohtua: Tulevaisuuden opettaja osallistuu aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan. Opettajan yhteiskunnallinen vastuu laajenee kuulemma siten, että ”oppimisympäristönä on koko maailma ja toimintaympäristöinä ovat verkostot.”

(Joku lähetti juuri telepaattisen viestin: Ihanko totta? Että tämä oma koulu ei siis riitä toimintaympäristöksi? Kyllä minä tiedän, että jotkut opettajat reissaavat oppilaineen Japanissa, Italiassa ja Amerikassa, mutta ei meillä ole rahaa semmoiseen. Ja niitäkö pitäisi olla, verkostoja. Miksi?)

On hienoa, että opettajat ovat meillä akateemisesti koulutettuja pedagogeja. Teoreettinen tieto ei ole käytännön opetustaidon vastakohta, vaan sen välttämätön edellytys. Totta kai nykyopettaja reflektoi eli fundeeraa, mutta osaa päättää itse mihin suuntaan kulkee. Joka visionäärin listojen perässä ei kannata lähteä vuoria valloittaman. Voi olla, että visioitu vuori osoittautuukin pian pelkäksi kangastukseksi. Voi myös olla, että lähellä vuoren huippua kuuluu visionäärikuoron kirkuna: Hei, väärä vuori! Vuoren paikka muuttui juuri.

Kun opettajia on tarpeeksi hyppyytetty turhaan sinne tänne, he lopettavat vuorikiipeilyn, kulkevat vain niitä polkuja, jotka ammattietiikka ja oppilaiden paras vaativat. Opettaja antaa taivaanrannan maalareiden keksiä uusia näkyjä, kiitää maailmanlaajuisissa toimintaympäristöissään kutomassa kavereidensa kanssa verkostojaan.

Tätä oli siis ”uusi opettajuus.”

”Vanha opettajuus” tukeutuu monipuoliseen opetustaitoon, omaan ajatteluun ja moraaliin. Vanhan liiton opettaja on rohkea pedagoginen asiantuntija, hän osaa erottaa tosiasiat propagandasta. Hän tietää, että opetuksessa paras tulos saadaan, kun uusi ja vanha yhdistetään järkevästi. Hän uskaltaa sanoa opetuksen pilipalisaatota pilipalisaatioksi, mutta muutosvastarintainen hän ei ole. Hän päättää aivan itse miten haluaa muuttua. Tärkeintä hänelle on jokaisen oppilaan hyvinvointi, eikä nöyristely, jolla pääsee ehkä herkkupöytiin, mutta saa sielulleen vahingon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s