Poliittisen teatterin kevätnäytös

Kuluneen hallituskauden loppu oli masentava. Pääasia ei ole se, kuka voitti ja kuka hävisi, vaan se, että poliittinen teatteri paljastui kaikessa alastomuudessaan.

Kun hallitus löi hanskat tiskiin, alkoi keskinäinen syyttely ja oman puolueen ja oman toiminnan valkopesu. Entinen ministeri kertoo, että enhän minä itse olisi halunnut tätä sote -mallia puolustaa, mutta, kun oli pakko… Mikä pakko? Tarkoittaako tämä sitä, että poliitikot ovat sätkynukkeja, joilla ei ole omaa tahtoa, puhumattakaan moraalista? Liian moni poliitikko on juuri sellainen, valitettavasti. Kummisedät laativat heille käsikirjoituksen ja vuorosanat.
Miten voi odottaa, että kansalaiset ottavat politiikan ja poliitikot vakavasti?

Politiikan seuraaja osaa kyllä erottaa vakaumukselliset ja suoraan puhuvat heistä, joille on vuosikausia ollut tärkeintä oman itsen näkyminen ja tärkeäksi tekeminen, mahdollisten tulevien kannattajien nuoleminen, aina kuin se on mahdollista.

Kun edellisellä hallituksella oli kolme tai viisi tärkeää pointtia, nyt hallitustunnustelija esittää puolueille kahdeksan ydinkysymystä, 39 lisäkysymystä ja neljä erikoiskysymystä. Niiden perusteella demarit seulovat kelvolliset kumppanit. Kysymykset ovat niin laajoja ja moniulotteisia, että yksiselitteinen vastaaminen on mahdotonta. Puolueiden pitäisi kertoa miten ne pistäisivät kuntoon Suomen lisäksi vielä maapallonkin.

En vähättele lainkaan kysymysten sisältöä, ne koskevat erittäin tärkeitä asioita. Mutta kun ryhdytään analysoimaan muutamassa viikossa 459 vastausta, jotka koskevat maailmoja syleileviä asiakokonaisuuksia, ollaan mahdottoman tehtävän edessä: Miten luodaan elinvoimainen, luottamuksen ja tasa-arvon Suomi, jossa sote on hoidettu ja Suomesta tulee osaamisen, sivistyksen ja innovatiivisuuden Suomi ym. ym. Odotettavissa on paljon lupauksia, propagandaa ja tunkua vallan ytimiin.

Vuosikaudet on hoettu sitä, miten yhteiskunnassa tulisi käydä arvokeskustelua. Suomalainen yhteiskunta oli joskus aidosti moniarvoinen. Jo kansakoulun alaluokilla ymmärsin, että ne, jotka olivat monttumiehiä tai puuvillatehtaan naisia olivat usein kommunisteja. Ne marssivat vappuaamuna punaisten lippujen kanssa kohti kaupungin keskustaa, ne ihailivat Neuvostoliittoa, eivätkä niiden lapset käyneet pyhäkoulussa, vaan pioneereissa.

Sellaiset työläiset, jotka saivat parempaa palkkaa olivat sosialidemokraatteja, oli joku kertonut minulle. Rikkaat Rantakadulla olivat kokoomuslaisia, ne kävivät kirkossa, partiossa ja sotilasparaateissa. Niille olivat tärkeitä koti, uskonto ja isänmaa. Maalaiset olivat tietenkin maalaisliittolaisia. Heistä en paljon tiennyt. Enää ei ole maalaisliittoa eikä kommunisteja. Demarit asuvat nyt kokoomuslaisten naapureina ja ajavat samanlaisilla autoilla.

Arvokeskustelun lähtökohtana tulisi olla rehellisyys. Jos koululta viedään rahaa, ei pitäisi puhua koulun toiminnan tehostamisesta ja kehittämisestä. Jos sairaalan osastoja suljetaan säästösyistä, kyse on epäilemättä ”resurssien uudelleen kohdentamisesta,” mutta pitäisi kertoa mihin ne kohdennetaan, Attendolle vai Esperille?

Jos ”työpaikan tärkein voimavara on ihminen,” olisi syytä kertoa missä mielessä, ja kuka kerää hyödyn tuosta voimavarasta. Jos joku edustaa selkeästi uusliberalistista arvomaailmaa, se tulisi myöntää, eikä suuttua, kun joku huomauttaa asiasta. Kaikkihan me olemme kuitenkin modernin tasa-arvoisen hyvinvointiyhteiskunnan, suomalaisen tietoyhteiskunnan onnellisia kansalaisia, vai kuinka? Suomihan on lähes maailman kilpailukykyisin kansa, niin onnellinen, niin onnellinen…Kunhan vielä nuoret tulevaisuusosaajat saadaan pois kriisikeskuksista, kun heikko pää ei kestänyt koulukilpailua. Kun itseään kadulla huumeista myyvät teinit saadaan kuntoilemaan, niin hyvä tulee. Jos ei ole varaa palkata opettajia eikä sairaanhoitajia, onhan meillä paljon hyväkuntoisia eläkeläisiä vapaaehtoistyöntekijöiksi kouluihin ja sairaaloihin.

Ilahduin suuresti, kun tuore kansanedustaja, opettaja-rehtori, ilmoitti tulevan työnsä tavoitteeksi ihmisyyden ja sivistyksen edistämisen. Hän ei muuten ole, yllätys, yllätys, vasemmistolainen, eikä edes vihreä nainen, vaan mies Seinäjoelta, mikä vaasalaiselle on tietenkin lähes sietämätöntä. (Tuskaa lisää se, että SJK tasoitti eilen Vaasassa pelin Vee Pee Ässää vastaan yhteen yhteen…Seurani on minulle aina VPS, eikä mikään Vepsu. Kuka senkin nimen keksi! Miksei sitten Tepsu, Ropsu, Kupsu…)

Jos Suomi olisi sivistynyt valtio, joka pitäisi ihmisarvoa tärkeimpänä arvona, olisimme kansakuntana vankalla pohjalla. Sivistynyt ihminen ymmärtää taloudellisten arvojen merkityksen eikä kadehdi omalla työllään ansaittua vaurautta. Hän ei kuitenkaan alistu kynnysmatoksi, vaan uskaltaa sanoa ahneutta ahneudeksi ja poliitikon muunneltua totuutta valheeksi. Ja mikä tärkeintä: Hän osaa ajatella aivan itse ja uskaltaa sanoa mitä ajattelee ja mihin ajatuksensa perustaa. Tätä pitää vaatia jokaiselta poliitikolta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s