Vale, iso vale, jättivale, tilasto

Katsoin juuri televisiosta (CNN-kanavalta) etevän brittiprofessori Sir David Spiegelhalterin (s.1953) haastattelun, jonka perussanoma oli tämä: Ihmisiä huijataan numeroilla ja tilastoilla. Hänen tuore kirjansa ”The Art of Statistics” kannattaisi lukea.

Jos lipsauttaa valkoisen valheen, se on yleensä vaaratonta, mutta kun tutkija tai poliitikko valehtelee mediassa vahingossa tai tarkoituksella, seuraukset voivat olla katastrofaaliset. Valheet myyvät ja niillä voidaan vaikuttaa esimerkiksi vaalituloksiin. Ei kai tarvitse mainita nimeltä presidenttejä, jotka perustavat valtansa valheisiin, isoihin valheisiin ja jättivalheisiin.

Aamuhaastattelun kuvituksena vilahti Lontoon punainen bussi, kyljessään valtava teksti ”Maksamme EU:lle 350 miljoonaa puntaa viikossa!” Kuulostaa karmealta. Mutta kun summa jaetaan 60 miljoonan britin kesken, lasku on kansalaiselle vain alle punta päivässä. Kannattaisiko maksaa punta vai erota EU:sta. Onko erosta kansalaiselle enemmän hyötyä vai haittaa? Erohanke on ajanut kansakunnan kaaokseen ja varsinkin pääministerin henkinen romahdus näyttää olevan lähellä.

Mitä karmeampi otsikko, sitä suurempi on lehden levikki. Suosittuja ovat sairauksiin ja niiden todennäköisyyksiin liittyvät otsikot: Syö makkara päivässä, syöpäriskisi lisääntyy 18 prosenttia ja muuta höpöä, Spiegelhalter esitti.

Tieteen perusta on luotettavuus. Tilastollisten yhteyksien, korrelaatioiden väärinkäyttö on ollut kauan yleistä tutkijoiden keskuudessa. Uskokaa tai älkää: Jättiaineistolla tehty tutkimus osoitti, että kahvinjuonti estää itsemurhia!

Kun tutkijoiden rahoitus riippuu meilläkin nyt sponsoreista, pääasia on liian usein sensaatioiden tavoittelu. Amerikassa on todettu, että rokotus aiheuttaa autismia ja ties mitä kamalia seurauksia. Meillä ei suostuta rokottamaan tuhkarokkoa vastaan. Kun hysteria on luotu ja kansalaisilta puuttuu kyky ymmärtää todennäköisyyksiä, ei järkipuhe auta.

Politiikassa operoidaan kaiken aikaa luvuilla ja käsitteillä, joilla etsitään omaa etua. Varsinkin vaalien alla voidaan julistaa mitä tahansa potaskaa,kunhan voidaan vedota sen ja sen ministeriön antamiin lukuihin. Luvut voivat olla oikein, mutta johtopäätökset niistä ovat usein yksipuolisia ja tarkoitushakuisia. Kun uutiset kertovat nyt, että maailmantalous on liukumassa laskusuhdanteeseen, tuleva pääministeri voi varustautua surkean tunarin rooliin.

Loistava Vaasan lyseon historian opettaja Raimo Teppo piirsi kauan sitten liitutauluun ympyrän, ja kirjoitti tekstit: nousukausi, huippu, laskukausi, lama. Näin se talousympyrä pyörii, opetti Teppo.

Aamutelevisiossa pari vuotta sitten kaksi kaikkitietävää lateli ohjeita miten Suomen ongelmat ratkeavat. Toimittaja ei juuri päässyt esittämään kysymyksiään itsetyytyväisen puhetulvan alta. Elämme kuulemma 60-lukua ja nyt asiat on pistettävä ketterästi kuntoon, julisti pääjohtaja, entinen poliitikko rahalla ympäröidystä suojabunkkeristaan. Nyt heti tarvitaan, ketterästi tietenkin, sitä sun tätä ja tätä sun sitä, tai sitten päinvastoin. Ja puhetulva jatkui.

Toinen elehtijä oli professori, sekä Helsingin yliopistossa että Aalto-yliopistossa. Mies oli esimerkki siitä mitä itse vaati: tehokkuudesta. Olen tähän asti luullut, että yhden viran hoitamisessa on professorille aivan tarpeeksi töitä, mutta näköjään se ei riitä ketterälle uraohjukselle. Ei kai kyseessä ollut tarkoituksellinen harhaanjohtaminen, itsensä mainostaminen ja myyminen, jota akateeminen maailma on nykyään tulvillaan.

Professorin sanoma oli tämä: Kun jokainen työntekijä tehostaa työtään, ensin prosentin, sitten kaksi ja kolme, taloutemme elpyy. Pitää vain yrittää ja tästä noustaan. On se helppoa, tuo työn tehostaminen, pitää vain osata prosenttilaskua. Harva pian osaa, muodikkaan ilmiöopiskelun kohteena ”prosentti” kiinnostaa koululaisia vielä vähemmän kuin kertotaulu tai aakkoset.

Töissään raataneet, poispotkitut ihmiset voivat tehdä kuitenkin sossun luukulla työtehotehonsa edistämiseksi mentaaliharjoituksia. Pois katkeruus, pois kaunainen kielteisyys, sinä pystyt mihin vain! Tänäänkin oli pyörälähetin paikka avoinna, työaikakin vain 11-14.

Antaako sujuva lätinä kuvan ihmisestä, joka tietää ja johon voi luottaa? Kansalaisen pitäisi kuunnella ja osata arvioida myös, mitä sanoma todellisuudessa sisältää. Ovelat poliitikot viestittävät puheillaan joko suoraan tai epäsuorasti, miten paljon hyviä aloitteita he ovat tehneet ja millaisia työryhmiä käynnistäneet. Harvemmin he voivat kertoa mitä todellista saatiin aikaan. Usein ei saatu yhtään mitään, tai vain suuri sotku.

Olisi kiusaus luetella menneinä vuosina itsensä ylentäneet sote-sankarit, oikein nimeltä, mutta unohdetaan se nyt, varsinkin kun he ovat ketterästi vaihtaneet virkaa, olleet resilienttejä; se on höpökonsulttien uusi mielitermi. Ole siis ketterästi resilientti, niin kaikki järjestyy. Äänestä minua!