Säveltäjän omituinen protesti

Säveltäjä kirjoitti mielipidepalstalle yliopistollisen sairaalan ylihoitajan potkuista. Ylihoitaja oli moittinut tulosjohtamisen konsultteja, väittänyt, että henkilökuntaa oli testattu ”huuhaa –menetelmin:” oli mittailtu aivopuoliskodominanssia, energiatasoa ja ”avainominaisuuksia.” Lisäksi hoitajat pakotettiin arvioimaan eli arvostelemaan toisiaan. Puolet henkilökunnasta protestoi kirjallisesti. Ylihoitaja kieltäytyi täyttämästä lomakkeita – ja lensi virastaan pellolle.

Oliko säveltäjä oikeassa väittäessään, että järkevä vastarinta murskataan johtajien siunauksella. Hän jopa väitti, että tulosjohtamisen nimissä työyhteisöjä terrorisoidaan? Typerien pikatestien ja iskulauseiden arvosteleminen leimataan kapinaksi, vaikka ne olisivat naurettavia, säveltäjä kertoo. Hän on saanut poikkeavista mielipiteistään palkaksi esimiesten karjumista.

Jokainen voi pohtia onko säveltäjä oikeassa vai onko hän sävellellyt ihan omiaan, kun väittää, että yritysmaailman kovat, rahakeskeiset otteet ovat tunkeutuneet julkisillekin aloille, jossa ne saavat aikaan tuhoa. Uusi terminologia on salakavalaa, ihmiset alkavat kohta uskoa, että sairaalat ja koulutkin ovat pelkkää liiketoimintaa, jossa asiakkaat saavat palveluja päivän hintaan, väittää säveltäjä. Opetusalan firmat ovat tunkeutuneet aikuisopetukseen. Jonakin päivänä ne osallistuvat myös kouluopetuksen kilpailuttamiseen. Kustannustehokkuutta saavutetaan, kun kouluja rationaalisuuden nimissä niputetaan yhteen, säveltäjä ennusti.

”Kovaksi ja armottomaksi on maailma mennyt jo pikkulastenkin ympärillä. Moraalilla, ja sivistystahdolla ei ole sijaa barbaarisessa kustannustietoisuuden maailmassa,” parahtaa säveltäjä ja väittää jopa, että näin luovuus tuhotaan.

Säveltäjän kirjoitti mielipiteensä 28.1. 1998! Ei siis 28.1.2019.
Sitkeää on muutosvastarinta ollut. Kun kertarytinällä ei onnistuttu runttaamaan Suomea kilpailukykyiseksi, se tehtiin hissun kissun, kulisseissa. Ja hups! Tässä ollaan.

Siirrytäänpä tähän päivään.

Voi, voi voi, noita sekopäisiä taiteilijoita! Eiväthän ne ymmärrä, että kehitys kehittyy ja ”isossa kuvassa mennään nyt luovasti lapsi ja vanhus edellä, ihan askelmerkkien mukaan, kustannustehokkaasti.” Onko hienompaa kuin kymmenet, pian sadat, premium-luokan päiväkodit, joissa toimitaan luovasti: erikoistutaan liikuntaan, taiteisiin, tieteisiin, vieraisiin kieliin tai seikkailemiseen! Siis erikoistutaan painotetusti, jo taaperoiässä, jopa ihan olympiakomitean tukemana!

Kateelliset muutosvastarintaiset jäkättävät, että on väärin, kun kansainväliset suursijoittajat kotimaisine bisnesveljineen auttavat suomalaisia lapsia! Eronnut päiväkodin rehtori väitti, että konsernille merkitsee vain raha – ei mikään muu. Hän on varoittava esimerkki pysähtyneisyyden ajan Suomesta. Jo vuosikymmeniä sitten Saaris-Himas-Sarasvuo linjan älymystö moitti suomalaisia kateuden mankelin veivaajia. Kukaan ei saa menestyä, saati rikastua. Pitäähän sijoittajien saada korvausta siitä, että rakentavat Suomen hyväksi pikavauhtia kymmeniä päiväkoteja, jotka toimivat yhtä kustannustehokkaasti kuin vanhuspalvelufirmat! Emme elä enää holhousyhteiskunnassa!

Edustan itse Kekkosen ajan häpeämätöntä vanhojen marisijoiden armeijaa, heitä, joiden todellisuuskuva on vääristynyt. En älyä hävetä,kun muistelen vanhoja aikoja. Kas näin:

Voi miten onnellisia me lapset olimme kauan sitten kaupungin ylläpitämässä lastentarhassa! Me leikimme, lauloimme, painimme, rakensimme palapelejä, kiipeilimme, juoksimme pihalla, seikkailimme mielikuvitusmaailmassamme, ihmettelimme kanarialintuja ja akvaarion kaloja, söimme nälkäisille maistuvaa kesäkeittoa, kuuntelimme, kun tädit lukivat satuja –ja paljon muuta. Malmöntalon päiväkoti Vaasassa toimii yhä. Sen on Malmön kaupungin lahja vuodelta 1950 sodassa kärsineelle ystävyyskaupungille. Minun ”osastoni,” Sinipirtti, on nimenä yhä jäljellä.

Pari päivää sitten katselin kävelylenkillä taaperoita, jotka vapautettiin jonosta, sulkeismuodosta, leikkikentälle. Lapset juoksivat, nauroivat, huudahtelivat innoissaan ja kiipeilivät telineissä – ja kaikki tapahtui ihan spontaanisti, ilman sponsoreita! Kukaan lapsista ei tuntunut kaipaavan ISO 9000- laatujärjestelmän hyväksyntää leikkimiselleen. Riitti, että aikuiset valvoivat ja huolehtivat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s