Poliittiset päättäjät! Enää ette pääse piiloon.

Olen kirjoitellut jo liikaa vanhusten hoitoskandaalista, mutta tämä on vielä pakko julkaista. Syynä on se, että samalla kun vanhusten jättimäiset hoivavarastot ovat saaneet niille kuuluvaa palautetta, poliitikot ovat päässeet kovin vähällä. Nyt valtakunta on täynnä kansanedustajia, kunnanvaltuutettuja ja lautakuntien jäseniä, jotka ovat niin kauhuissaan, niin kauhuissaan ja ihmeissään vanhusten tilanteesta.

Jokainen heistä tietää sisimmässään mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä vanhusten hyväksi. Yleisiä kivittäjäisiä ei tarvita. Mutta politiikkaa ja poliitikkoja tiiviisti seuranneena, toivon että linssiluteet, takinkääntelijät, muunnellun totuuden julistajat ja turhan höpöttäjät saavat julkisuudessa ansionsa mukaan. Jotkut ovat aina kaikkien hätää kärsivien puolella, mutta hoksaava on ymmärtänyt mikä heille on tärkeintä: minä itse, asemani ja puolueeni.

Oheinen tekstini on kirjoitettu 15 vuotta sitten!

Kirjoitettu 14.06.2004

Osa 1.
Tulen Tammikartanoon. Kartanon edessä on pieni lampi, sen rantoja reunustavat jalopuut ja kauniit kukkaistutukset. Itse kartano ei vastaa mielikuvaa. Se on tiilinen kerrostalo. Kun astun sisään, näen käytävät, joiden varrella on isoin kirjaintunnuksin merkittyjä ovia. Ovet on lukittu sisäpuolelta, mutta ne avautuvat ulkopuolelta.

Avaan G:llä merkityn oven. Tapaan käytävällä yhden kartanon rouvista. ”Herra hyvä, voisitteko viedä minut ulos…,” hän anelee, kuten aina. Yhdestä huoneesta kuuluu huuto, se viiltävä, korkea alituinen huuto. Jotkut kartanon rouvat laahustavat käytävällä apuvälineidensä avulla, heikot köpöttävät vahvempien käsipuolessa.

Kartanossa kaikki tapahtuu säännöllisesti aterioiden tahdittamana. Kartanon naispalvelijat syöttävät rouvia, pesevät, nostavat suihkuun ja toilettiin, jakavat lääkkeitä ja vaihtavat vaipat jos ehtivät.

Kesäksi tulevat ulkoiluttajat, nuoret tytöt ja pojat. Voimakas nuori ja hauras vanhus yhdessä on koskettava näky. Lammen rannalla istuu myös se komea iäkäs herrasmies, käsi rouvansa ympärillä, kuin suojellen rakastaan kaikelta pahalta.

Osa 2.
Kuulkaapa päättäjät! Te juuri, Herra Minä Itse ja arvoisa Rouva Arvovalta jakkupuvussanne. Mitä sanotte siitä, että vauraassa Suomessa vanhukset jätetään vaille riittävää hoitoa ja turvaa? Ai, että ”kyllähän minä, mutta kun korvamerkittyjen varojen käyttö suhteessa…Minä olen kauan sitten tehnyt aloitteen, että…”

Lopettakaa tyhjänpäiväinen höpötyksenne. Sitä on kuultu tarpeeksi. Vanhainkotien hoitajat ja muu henkilökunta on uupunut, osa lopullisesti. Pää, selkä tai kädet eivät enää jaksa, kun raja on ylitetty. Sairasloma seuraa toistaan, eikä sijaisia löydy.

Raskasta vanhusten nostelutyötä helpottavia apuvälineitä ei kuulemma ole varaa hankkia. Pötyä, kyllä Suomessa rahaa on, mutta se menee johonkin tärkeämpään. Vanhukset ovat pelkkä tuottamaton menoerä. Heidät voi hylätä ja unohtaa.
Ennen kuin te, Rouva Arvovalta ja te Herra Minä Itse makaatte vanhainkodissa tai sairaalan vuodeosastolla, aamulla vaihdettu vaippanne ulosteissa ja virtsassa, muumioksi lääkkeillä rauhoitettuna, menkää katsomaan mikä teitä odottaa.

Näin kovien arvojen Suomi kohtelee pula-aikojen äitejään, jotka raatoivat lapsilleen suojan, ruokkivat tyhjästä, hoivasivat. Näin Suomi kohtelee isiään, joiden nuoruus kului ase kädessä sodan helvetissä.

Missä ovat vanhuksia hellivät kädet, missä kuuntelevat korvat? Häpeä on yhteinen, on aika toimia. Jos ei moraalin niin pelon ajamana: Odottaako minuakin tällainen tulevaisuus.

 

2 vastausta artikkeliin “Poliittiset päättäjät! Enää ette pääse piiloon.”

  1. Ihmettelen, miten noin viisas mies syyllistyy tyypillisimpään virheeseen, karkeaan yleistykseen, jolla roimii kaikkia korville näkemättä missään mitään hyvää. Samalla hän törkeästi syyllistää sen hoitajien ylivoimaisen enemmistön, joka tekee hyvää ja uhrautuvaa hoitotyötä vanhustemme hyväksi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s