Kuka Suomessa on lahjakas?

Jihuu! Suomen nuoret jääkiekkoilijat voittivat viime yönä Sveitsin 6-1 ja selvisivät MM-kisojen loppuotteluun Yhdysvaltoja vastaan. Jääkiekkolahjakkuutta arvostetaan Suomessa, lahjakkuus on sidoksissa ympäröivään kulttuuriin.

Abraham Tannenbaumin mukaan on vaikea sanoa, miksi yhteiskunnassa pidetään tiettyjä kykyjä jonakin aikakautena ”parempina” tai ”arvokkaampina” kuin joitain muita kykyjä. Keitä kiinnostaa enää mäkihyppy, kun suomalaiset eivät menesty! Enää ei japanilainen hokisi minulle innoissaan ”Nikane, Nikane” Atlantan lentokentällä, kuten Nykäsen suuruuden aikoina.

Miksi esim. balettia pidetään enemmän arvossa kuin voimistelua, akrobatiaa tai taitoluistelua, jotka ovat ”vain viihdettä,” kysyy Tannenbaum. Hän jakaa lahjakkaat yksilöt neljään luokkaan.

Ensimmäisen ryhmän lahjakkuuksista on aina pula. Tähän ryhmään kuuluvat esim. suuret lääketieteen tai muiden tieteenalojen lahjakkuudet, jotka ovat keksineet jotain uutta ja mullistavaa. He ovat tehneet elämän ihmiskunnalle helpommaksi, terveellisemmäksi tai hallittavammaksi. Tällaisia kykyjä on aina liian vähän.

Toisen ryhmän lahjakkuudet luovat taidetta, kirjallisuutta tai filosofiaa. He avaavat ihmisille uusia näköaloja, tarjoavat elämyksiä ja taidenautintoja. Suuret kuvataiteilijat, säveltäjät, muusikot tai näyttelijät eivät ole elintärkeitä ihmiskunnalle. He eivät kuitenkaan ole ilman muuta vähäarvoisempia kuin ensimmäiseen ryhmään kuuluvat yksilöt.

Kysymys on laatuerosta. Ensimmäisen ryhmän lahjakkuuksista riippuu ihmiskunnan fyysinen olemassaolo, kun taas toisen ryhmän yksilöistä riippuu sivistyksen ja kulttuurin säilyminen. Esimerkiksi penisilliinin keksijä Alexander Fleming on pelastanut keksinnöllään lukemattomia ihmishenkiä; antiikin Kreikan runoilijat, kirjailijat ja filosofit taas loivat perustan klassiselle sivistykselle. Kun heidän äänensä vaimeni, kreikkalainen sivistys erityispiirteineen kuoli. Ihmisen fyysiselle olemassaololle tästä ei kuitenkaan koitunut uhkaa.

Kolmannen ryhmän lahjakkuudet tuottavat tavaroita tai palveluita, joiden markkinat ovat rajoitetut. Heidän työnsä vaatimukset ovat selväpiirteiset; ne eivät vaadi yleensä suurta luovaa panosta. Tämän alueen lahjakkuuden tarve riippuu kysynnästä. Lääkärit, opettajat, insinöörit, lakimiehet ja liike-elämän lahjakkuudet ovat esimerkkejä aloista, joilla tarvitaan rajoitettu kiintiö ihmisiä. Koulut ja yliopistot ovat vastuussa siitä, että näitä ”kiintiölahjakkuuksia” valmistuu tarpeeksi.

Neljännen ryhmän lahjakkuudet ovat erikoisuuksia, kuten ihmelapset tai sellaiset erikoisuudet, joita on esim. Guinnessin Ennätysten kirjassa. Tämä on ainoa lahjakkuuskategoria, joka sisältää myös sosiaalisesti tai moraalisesti arveluttavia piirteitä.

Periaatteessa on helppo pitää kaikkia lahjakkuuden aloja yhtä arvokkaina. Yhteiskunta kuitenkin ratkaisee aina mille lahjakkuuksille annetaan etusija. Ei ole epäilystäkään siitä, että koulutuksessa pidetään tärkeämpänä ensimmäisen ryhmän kykyjen vaalimista.

Entä mikä on tällaisen nuoren ihmisarvo ja kohtalo nyky-Suomen koulutuspolitiikassa? “Mä olen herkkä aistimaan tunnetiloja ja ilmapiirejä. Aikaisemmin mä imaisin ne itseeni heti, enkä päässyt niistä eroon. Mä oon huono kaikessa teoreettisessa, monimutkaisessa loogisessa ajattelussa, jäsentämisessä. Ja mä oon hirveen huono vetämään leukaa. Mua kinnostaa filosofia, kuvataide ja runot.”

Lue uudelleen toisena esitellyn lahjakkuusryhmän kuvaus. Miten tämän ryhmän suomalaisille nuorille lahjakkuuksille käy tulevaisuudessa? Ei heistä ole roboteiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s