Alkoholistin lapsi pelkää joulua

Siitä asti kun lapsi muistaa, isä ja/tai äiti (joista seuraavassa käytetään nimeä juoppo) ovat olleet usein humalassa, ensin viikonloppuisin, sitten myös arkisin. On seurannut jopa viikkojen juomaputkia. Juopon lapsi on yrittänyt olla vanhemmilleen hyvä ja kiltti, ajatellut että jospa he sitten olisivat selvin päin.

Lapsi ei ole uskaltanut sanoa vanhemmilleen suoraan, että hän kärsii, häpeää ja pelkää. Juopolle ei voi sanoa sellaista, koska juoppo pahoittaisi mielensä. Juopolle on liikaa, kun oma lapsikin syyllistää. Se ahdistaa niin kovasti, että pitää lähteä ryyppäämään. Juopon perheessä ei saa puhua suoraan mistään asiasta. Siellä leikitään että kaikki on hyvin.

Kun juopon lapsi menee iltaisin nukkumaan hän pelkää mitä yöllä tapahtuu. Hänen kainalossaan voi olla pikku veli tai sisko, joka pelkää vielä enemmän, joskus niin että tärisee. Lapsi puree ahdistuneena sormensa vereslihalle, kynnet olemattomiksi.

Koska lapsi ei pysty keskittymään, hän ei pysty opiskelemaan koulussa. Silmissä on kuva hangessa makaavasta juoposta ja korvissa kaikuu naapurin lasten ivanauru. Lapsi saa huonoja koulutodistuksia ja alkaa pitää itseään tyhmänä, muita huonompana.

Juopon lapsi pakenee joskus sietämätöntä tuskaansa ryhtymällä itsekin juopottelemaan, tuhoamaan itseään. Hän voi myös ryhtyä raivoraittiiksi ja elää kutakuinkin normaalin elämän. Sielun haavat arpeutuvat vähitellen, mutta ne muistuttavat usein itsestään kipuina ja itkuherkkyytenä, kun lasten kärsimyksistä kerrotaan mediassa.

Juoppo tarvitsee hoitoa. Älkää kuitenkaan säälitelkö juoppoja, he ovat itsesäälin mestareita. Säälikää heidän lapsiaan, antakaa turvapaikka, pitäkää sylissä. Auttakaa lasta uskomaan että elämä ei ole vain paha; on myös hyvyyttä, turvallisuutta, hellyyttä ja rakkautta.

Jouluaika on monen juopon perheessä pahinta aikaa. Olkaa selvin päin, antakaa lapsille paras lahja, raitis joulu!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s