Mauno Koivisto, hieno mies ja Suomen tasavallan presidentti

Presidentti Mauno Koiviston (1923-2017) hautamuistomerkin televisioitu paljastustilaisuus 25.11. Helsingissä, Hietaniemen hautausmaalla, osui suomalaisen kollektiivisen tajunnan ytimeen. Arvokkaassa tilaisuudessa ei ollut mitään turhaa. Lyhyet puheet olivat punnittuja, ne korostivat Koiviston arvoa isänmaallisena, luotettavana tasavallan presidenttinä (1982-1994), joka halusi johtaa Suomea turvallisesti kohti tulevaisuutta. Koiviston perusteellinen ”fundeeraaminen,” pohdiskelu, ärsytti eräitä, jotka olisivat halunneet liikkua ketterästi virran mukana kohti tuntematonta.

Uskon, että Suomen kansan on kerrankin helppo hyväksyä presidentin muistomerkki ”Kartta”; Kekkosen ja Paasikiven kiistellyistä muistomerkeistä ei voi sanoa samaa.

Taiteilija Perttu Saksan suunnittelema tumma kivipaasi sisältää symbolisen kartan, jonka kullatuista reiteistä jokainen suomalainen voi valita omansa. Taiteilija oli lukenut nuorena lehtijutun, jossa Koivisto porasi kiveä; kivestä erkani vesinoroja; tästä taiteilija sai idean muistomerkin kivisestä kartasta ja erkanevista reiteistä. Taiteilijan mukaan teos on henkinen kartta, kompassi ja apuväline.

Karttojen rakastaja Koivisto pyrki aina valitsemaan polut, jotka olisivat turvallisia ja säästäisivät kansalaisia joutumasta surman suuhun. Yhteinen hyvä ja isänmaan etu ohjasivat toimintaa. Kaukopartiomies Koiviston hahmo konepistooleineen on helppo sijoittaa Edvin Laineen ohjaaman ”Tuntemattoman sotilaan” henkilögalleriaan ja ilman muuta sankariosastoon!

Puoliso Tellervo Koivisto laski muistomerkille punaisen ruusun. Hetki oli kaunis ja liikuttava. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti hienon puheen ja laski sinivalkoisen kukkalaitteen. Tilaisuuden musiikki oli upeinta isänmaallista musiikkia, Kaartin soittokunnan ja Ylioppilaskunnan laulajien esittämänä. Finlandia -hymni kruunasi kaiken.

Lapsena äidistään orvoksi jäänyt Mauno Koivisto on sellaisen Suomen ja suomalaisuuden symboli, jota ei saisi unohtaa. Köyhän kodin poika ahkeroi itsensä oppineeksi kansakunnan johtajaksi. Ujous ja vaatimattomuus leimasivat Koivistoa. Kunniapaikalla muistomerkin paljastustilaisuudessa istui presidentin sata-vuotias lentopallokaveri. ”Kaveria ei jätetä” oli Koiviston ajan suomalaisen miehen velvoite sekä sodan että rauhan aikana. Mauno Koivisto oli suomalainen mies parhaimmillaan.

Suomi on rakas yhteinen isänmaamme. Sen arvo tuntuu lämpönä ja liikutuksena juhlissa ja urheilukisoissa; arjen keskellä liian harvoin. Suomea voi rakastaa ilman että väheksyy tai halveksii muita kansoja tai kansallisuuksia.
Jokaisen ihmisen pitää saada tuntea Suomessa, että hänellä on ihmisarvo; se ei saa riippua siitä, onko syntynyt köyhyyden vai yltäkylläisuuden keskelle. Millainen olisi köyhän, äidittömän pikku-Manun kohtalo ollut nyky-Suomessa? Se riippuu meistä, Suomen kansasta -ja varsinkin vastuullisista poliittisista päättäjistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s