Opetuksen kehittämispuheissa ei juuri esiinny sana ”kasvatus,” joka on opetuksen keskeinen tavoite. Koulukasvatus vaikuttaa oppilaan persoonallisuuteen syvästi: minäkuvaan, itseluottamukseen, käsitykseen omista erityislahjoista tai niiden puutumisesta. Jokainen opettaja kasvattaa opettaessaan: sanat, ilmeet, suhtautuminen oppilaisiin kulkevat jokaisen oppilaan sisimmässä läpi elämän.
Konsultit ja motivoijat ovat asettuneet koulun kehittäjiksi, moni kasvattaja-opettaja on ohjattu nurkkaan häpeämään muutosvastarintaansa. On selvää, että koulun pitää uudistua ja muuttua. Olisi kuitenkin suotavaa -ei vaan aivan välttämätöntä- että pedagogisissa uudistuksissa ratkaisuvalta olisi opettajilla. Ei kai sairaaloitakaan uudisteta kuulematta lääkäreitä. Mitä kirurgi sanoisi, kun sairaalan johto päättäisi, että nyt ryhdymme soveltamaan neuvostoliittolaista liukuhihnainnovaatiota, joka on tuotantotaloudellisesti tehokas. Lääkityt tai nukutetut hoideltaisiin hihnalla, ihan noin vain, zup, zup, ja sitten hihnalla heräämöön. Tehokkuusluvut nousisivat pilviin, laatusertifikaatti kultakehyksineen olisi jo ns. tilauksessa. Anteeksi vain, jos juttu tuntuu mauttomalta. Muistan nähneeni joskus kauan sitten televisiossa, että hihna todella oli olemassa.
Aasinsilta: Kouluelämäänkin sovelletaan usein hyvässä tarkoituksessa muoti-innovaatioita, joihin opettajien on pakko sopeutua. Laajat, avoimet oppimisympäristöt opettajatiimeineen voivat sopia hyvin tietyille oppilaille ja opettajille, jos ne on suunniteltu palvelemaan hyvin pedagogisia tavoitteita. On kuitenkin vastuutonta sulkea silmänsä siltä tosiasialta, että on oppilaita, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia selviytyä muodikkaiden maisemakonttoreiden ja hehtaarihallien kakofoniassa. Lisämausteen tuo se, että koulun pitää nyt olla ISO, eihän se muuten ole oikea yhtenäiskoulu. Lapset vain taksiin ja tunnin kuluttua kaikki 43 opettajaa ovat valmiina palvelemaan jokaista pikkunassikkaa ja puberteettihörhöä, ihan räätälöidysti ja henkilökohtaisesti.
Erityisoppilas, autisti tai ADHD-lapsi tarvitsee ehdottomasti turvallista, rajattua opiskelutilaa, jossa tuttu opettajatiimi vastaa erityisopetuksesta ja jokaisen oppilaan hyvinvoinnista. Oppilas ei muuten selviä, kuka silloin ottaa vastuun? Ei kukaan tahallaan halua, että oppilaat kärsivät, mutta innokas uudistaja voi erehtyä. Silloin pitää katsoa totuutta silmiin. Viisas uskaltaa muuttaa kantansa, jos huomaa, että on tehty huonoja päätöksiä.
Opettajan etiikan keskeinen piirre on se, että opettaja ajattelee aina oppilaan parasta. Jos se estetään, moni hyvä opettaja jättää työnsä, koska ei voi luopua ihanteistaan ja moraalistaan. Se on suuri vahinko opettajan kannalta; hänen oppilailleen se voi olla elämää mullistava katastrofi.
Kari Uusikylä 
Voi Kari. Niin totta, joka sana.
Täällä yksi ennen itsensä taitavaksi ja HYVÄKSi opettajaksi tuntenut miettii nyt opettamisen lopettamista. Alanvaihtoa.
En pysty enää seisomaan sen takana, mitä minun odotetaan tekevän -tai jättävän tekemättä. Aikani ja energiani menee ylhäältäpäin pakotettuna mielestäni epäolennaisiin tehtäviin ja aikaa kohdata oppilas on yhä vähemmän. Tuntuu, että OPETTAMINEN on kirosana. Kaiken maailman hurmahenget käyvät kertomassa, että teen työni väärin, että ennen hyviä tuloksia tuottanut systeemi on arvoton.
Ei jaksa enää.
TykkääTykkää
Anu. Älä anna periksi. Tee, kuten ammattimoraalisi vaatii. Ymmärrän tuskasi. Kai löydät samanhenkisiä tueksi? Voimia sulle! Yst. Kari
TykkääTykkää
Olen aivan samaa mieltä kanssasi, mutta jatkan vielä laajentaen.
Alati uudistuvat peruskoulun opsit vievät mielestäni syöksykierteellä suomalaisen kulttuurin oppimista ja osaamista alaspäin (kielen tuntemus: ei osata enää lukea eikä kirjoittaa kaunokirjoitusta eikä ymmärretä edes vanhempien kirjeitä; ei osata kirjoittaa allekirjoitusta, vrt. muut kulttuurit. Ajattelu ja hienomotoriset taidot eivät kehity. Ei osata kielioppia, koska ei ole virallista oppikirjatarkastusta ja äidinkielen oppikirjat vilisevät virheitä ja puutteita puhumattakaan muista oppikirjoista. Ei osata enää lukea, vaikka se olisi olennaista digiloikankin kannalta ja matemaattiset taidot huononevat nekin, kun lapsille ei mm. enää saa opettaa allekkainlaskua ”liian aikaisin”.
Monissa maissa kaikki olennainen pitää oppia matematiikasta alle 16-vuotiaana, jotta voidaan luoda matematiikkaa.
Alkuopetuksessahan pitäisi opettaa luku-, kirjoitus- ja laskutaidot niin hyviksi, että niille voi myöhemmän oppimisen rakentaa.
Esim. silmäilevä lukutaito pitäisi opettaa jo kolmasluokkalaisille, jotta lapset voisivat oppia ja hyötyä vaikka nyt niin muodikkaasta monilukutaidosta ja selviäisivät aikanaan toisen asteen opinnoista ammattikoulussakin. Suurin osa ammattikoululaisista inhoaa lukemista, koska lukee vieläkin joka sanan eikä hallitse silmäilevää lukutaitoa!
Miksi Suomessa ei enää ole kunnollisen rakentamisen osaajia? Ala-asteen teknisen työn luokista on riisuttu pois kaikki muu paitsi akkuporakoneet. Harva rakennusalalle aikova ehtii oppia yläasteen aikana edes pitämään vasaraa kädessään oikein päin saati käyttämään kaikkia työn vaatimia koneita.
Oppivelvollisuutta on ihan turha jatkaa loppupäästä (19 -v.), kun herkkyysikä monen asian oppimiselle on 5-8 -vuotiaana.
Suuret rakennuskompleksit, joissa on satoja yhtenäiskoulun oppilaita, avoimissa oppimissympäristöissä tai uusissa kouluissa ilman äänieristyksiä haitariovin jaetuissa luokkatiloissa, oppimassa vain sietämään ja jotenkin selviämään kuuden tunnin melusta jokaisena lukuvuoden koulupäivänä.
Ne ovat suomalaisen yhteiskunnan alati suurenevia tuotantoyksiköitä, joissa säilytetään stressaantuneita tulevaisuudentoivoja, joista moni osaa lukea, harva laskea ja vain muutama kirjoittaa.
TykkääTykkää
Kiitos! Surullista. mutta totta.
TykkääTykkää