Auttakaa! Parvekkeella on punapipoisia miehiä.

Aamun tv-uutiset kertovat, että sotesta päättävässä valiokunnassa oli eilen itketty ja huudettu. Syytä onkin! Niin surkean tehotonta, sekoilevaa ja valheellista näytelmää kuin sosiaali- ja terveysalan uudistus on vaikea keksiä.

Jo seitsemältä sain puhelun ”kokemusasiantuntijalta.” Hän huusi puhelimessa apua, ”kun kukaan ei tule.” Keitin kahvit ja luin sanomalehden, jossa kerrottiin 96-vuotiaasta mummosta, jonka parvekkeella vierailee punapipoisia miehiä. Aamun lehdessä oli hyvin tutun tuntuinen juttu, entisen aktiiviupseerin mielipidekirjoitus ”Kriteerit eivät täyty.” Teksti oli tuttu siksi, että kesällä 2011 (!) olin kirjoittanut aivan samoista asioista näin:

 ”Lapsuudenkaverini kertoi juuri Siiri-äidistään. Äiti on 97-vuotias ja asuu Helsingin Itä-Pasilassa vuokra-asunnossa kansaneläkkeensä turvin. Kaupungin kotipalveluhenkilö käy hänen luonaan kolmasti päivässä antamassa lääkkeet ja viemässä roskapussin jätteisiin. Äiti on lähes sokea ja kuuro, osittain halvaantunut.  Hänellä on Alzheimerin tauti, voimakkaita harhoja, tyvisolusyöpä ja sepelvaltimotauti sekä pienempiä sairauksia.

Vanhus on selvinnyt kahden lapsensa jatkuvalla tuella. Vuokrataloyhtiössä on alkamassa putkiremontti, asunto on kuukausia asumiskelvoton. Lapset eivät voi ottaa äitiä omaishoidettavaksi omien sairauksiensa ja asuntotilanteidensa johdosta. Kaupunki ei ota vastuuta vanhuksesta. Hänen täytyy saada riittävästi ”Rava-pisteitä”. Mistähän näitä pisteitä mahtaa saada? Onko Siirillä vielä liian vähän tauteja? Kriteerit eivät täyty!

”Jokainen lausuja katsoo lausuntoaan kaupungin budjetin läpi ja kirjaa vain myönteisiä asioita, etteivät pisteet nousisi liikaa. Omaiset eivät saa mahdollisuutta oikaista lausuntojen virheitä ja vääryyksiä omin todistein,” Siirin poika väittää.

Kotihoito kirjaa vanhuksen luona hyviä asioita hoitokansioon. Omaiset eivät voi kirjauksiin vaikuttaa. Hoitokirjassa ei ole mainintaa siitä, ettei vanhus ole harhojen johdosta pystynyt nukkumaan. Siellä ei kerrota mustuneista kasvoista kaatumisen jälkeen, ei pelottavien taruolentojen vierailuista asunnossa. Myönteisiin kirjauksiin kyllä vedotaan hoitotarvetta arvioitaessa.

Siiri-äidille ei ole järjestynyt edes tilapäistä hoitopaikkaa. Lapset eivät ole saaneet olla läsnä, kun äidin tilaa on arvioitu, koska ”vanhuspalveluissa asioidaan mieluummin suoraan vanhuksen kanssa.” Siis harhaisen Alzheimerin taudin vaivaaman vanhuksen kanssa, joka kuollakseen pelkää jokaista muutosta elämäänsä! Vanhan kansan tapaan Siiri yrittää alamaisesti niiata kun kuulee olevansa tekemisissä virkamiehen kanssa, poika kertoo.

Omaiset saivat viime syksynä palvelutarpeen kartoittamisen vireille ja luvattiin että syksyllä asiassa tehdään päätös. Päättäjät ilmoittivat kuitenkin välikäsien kautta, etteivät tee päätöstä lainkaan! Omaisilla on asian vireillepano-oikeus, muttei oikeutta vaatia päätöstä. Ainoaksi tieksi omaiselle jää hallintokantelu, jota aluehallintoviranomainen käsittelee kuukausia.

Kun kuuntelen kaverini kertomusta, mielen täyttää surunsekainen raivo. Näen mielessäni kaverini Siiri-äidin kävelemässä kauan sitten halvaantunutta jalkaansa linkaten Vaasan esikaupunkialueella. Työläisperheen vaimo, kovat ajat elänyt, lapsensa kasvattanut vanhankansan nainen, joka on opetettu niiaamaan, jos kohtaa virkamiehen!”

Näin kirjoitti Tapani Tammisto, ylilääkäri, HYKS, teoksessa Ajan lyhyt moraali, toim. Hannu Tarmio 1989):”Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan mielisairaaloissa menehtyi 70 000 psyykkisesti sairasta nälkään ja infektioihin. Sitä pidettiin perintöopillisesti tervetulleena ”elinkelvottoman elämän tuhoamisena.” Nyt Suomessa ajatellaan, että yhteiskuntamme selviää taloudellisesti vain, jos se vapauttaa itsensä epäekonomisista potilaista. Ylilääkärinä kuulen poliitikkojen vaatimuksia talouden huomioonottamisesta hoitovalinnoissa. ”Epäedullisten potilaiden” hoidosta luopuminen, budjetin ylittämisuhan takia, tuntuu vastenmieliseltä. Antavatko lääkärit naruttaa itseään tulosvastuullisuuden keisarin uusilla vaatteilla, teollisuudesta lainatulla panos-tuotos-ajattelulla?”

Natsit toimittivat vajaakuntoiset heti hengiltä, meillä avuton vanhus saa kitua kotonaan mörköjensä kanssa keräämässä Rava-pisteitä. Valtion ja kuntien päättäjät! Piirrelkää käyriänne, joilla todistelette, etteivät rahat riitä avuttomien hoivaan. Hävetkää, jos osaatte, mutta älkää enää selitelkö!

Kello on nyt 8.26. Sote-valiokunta istuu kokouksessaan. Iltauutisissa kuulemme varman, että ihminen edellä tässä mennään, iso kuva on kirkas, pian on edessä valinnanvapauden, oikeudenmukaisuuden ja välittämisen aikakausi, kunhan vastustajien suut saadaan lahjotuksi umpeen. Toivon, että vielä tolkuissaan olevat vanhusten, heikkojen ja sairaiden omaiset hillitsevät itsensä eivätkä alennu hautomaan kostoa. Tätä toivoi upseerikin mielipiteessään. Hoitohenkilökunta tekee parhaansa, moni enemmänkin. Virkanaisten on pakko toimia pykälien ja määräysten mukaan. Syylliset löytyvät muualta.

JK. En ymmärrä miksi osa tekstistä muuttui aivan itsestään punaiseksi ja vihreäksi.  Ihan totta! Onko  kyseessä punavihreiden juoni vai korkeampi voima?
JK 2. Luin juuri eilisestä Hesarista seuraavaa: Yli 90-vuotiaan pariskunnan kuukauden  kotihoitomaksu nousi vuodessa 540 eurosta 1100 euroon. Kahdessa kuukaudessa tuli viisi erilaista maksupäätöstä. Kahdessa viikossa kävi jopa 14 hoitajaa, lyhin juoksukäynti kesti 3 minuuttia. Monella vanhuksella ei ole rahaa lääkkeisiin. Että sellainen Suomi, number one!
 

 

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Auttakaa! Parvekkeella on punapipoisia miehiä.”

  1. Hei Kari,

    Olen kokemusta rikkaampi, kun sain työskennellä vanhainkodissa tovin, ennekuin palaan takaisin työn äärelle, johon olen saanut varsin pitkän teoreettis-kokemuspohjaisen koulutuksen.

    Näin ollen voin huoletta kehaista, että minulla on varsin vaatimaton ruohonjuuritason kokemus ja näkemys siitä mitä mm. SOTKU on saanut tähän mennessä aikaan pienen kunnan pienessä vanhainkodissa, jossa yritetään epätoivoisesti pitää laadukasta hoitoa yllä, vaikka resurssitekijät ovat surkeat.

    Kun pieni kunta ryhtyi myymään vanhainkotia kiinteistöineen päivineen, niin koulutettu henkilöstö teki ja toteutti henkilökohtaisia pelastautumissuunnitelmiaan. Osaavaa työvoimaa kaikkosi ja ne urheat, jotka ovat jääneet, ovat roikkuneet kuin löyhässä hirressä jo yli kaksi vuotta odottaen, että vaihtuuko mahdolliseksi työnantajaksi jokin terveysjäteistä epävarmoine pörssikursseineen.

    Työntekijät ovat täysin tietoisia liike-elämän Tulos tai Ulos tyyppisestä asetelmasta terveysbusineksessa. Kohtuullinen matka omaista tapaamaan tai työpaikalle voi vaihtua yhdessä yössä kohtuuttoman pitkäksi ajomatkaksi maakunnan keskuksiin. Myös mahdolliset tulevat työehdot mietityttävät, sillä ne riippuvat kuulemma kovasti uudesta työnantajasta.

    Ymmärrettävästi myös esimies on vaihtunut tiuhaan tahtiin. Kun tarjouspyyntökisa yksityisille markkinoille suunnattuna on päällä, niin jokaiselle täysjärkiselle esimiehelle on selvää, että yksityinen tuo tullessaan ja mukanaan omat esimiehensä. On melko ymmärrettävää, että esimiehen on vaikea sitoutua vaativaan johtamistehtävään, kun tietää, että minä päivänä tahansa voi tulla ilmoitus totaalisesta ulkoistamisesta tehtävistä yksityisen sektorin astuessa mukaan kokonaiskuvaan?

    Jäjelle jäänyt henkilöstö on siis kärsinyt johtamistyhjiöstä sekä alati vaivaavasta henkilöstöpulasta.

    Vanhustyön palkkaus on surkea. Viesti niin työntekijöille kuin vanhusväestölle on selkeä. Sitä ei tarvitse yrittää lukea edes rivien välistä ja se herättää kaunaa sekä katkeruutta. Vaativa vuorotyö on monella tapaa raskasta ja siihen suhteutettu palkka on suorastaan ala-arvoinen.

    Myöskään kakkaralli ei houkuttele mediaseksikkyydellään uusia tekijöitä. Mielikuvat vanhusten kanssa yhdessä tekemisestä, seurustelusta sekä kiireettömästä hoidosta kariutuvat alkumetreilleen ja taatusti kakkarallin tiimellyksessä. ”Vain sopivasti hullut jäävät”, kuten yksi paljon kokenut työntekijä kuvaili omaa työuraansa.

    Työ on henkilöstömitoituksesta johtuen epäinhimillistä myös työntekijän näkökulmasta käsin katsottuna, joka tahtoisi tehdä kokonaisvaltaisesti vanhusten hoito-ja hoivatyötä. Jos olisi enemmän aikaa (lue henkilöstöä), niin voimavaroja riittäisi varmasti pelkkää kakkarallia luovempiin ratkaisuihin ja siihen mikä on hoito-ja hoivatyössä upeinta.

    Naapurisiiven kotipalvelusta tuli kuultua myös tiukkaa asiaa. Kotipalvelu kertoi, että kotipalvelun asiakaskunta on nykyisin huonokuntoisempi kuin ennen. Ne rahat, joiden kunnan piti käyttää kotipalveluun, kun laitoshoitoa purettiin, onkin käytetty aivan muuhun? Kotipalvelun kaunis ajatus saa arjen realiteetteihin peilattuna magaabereja piirteitä.

    Paljon olisi kokemuksesta raportoitavaa, mutta kuten urheat työkaverit vuorollaan kertoivat, niin kuka tahtoisi heitä edes kuulla, heitä jotka työskentelevät siinä maailmassa ja niiden realiteettien sanelemana, joista tietämättömät vain puhuvat, mutta kuitenkin tiukin suitsin ohjastelevat.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s