Jalkapalloilun lumo

Jalkapalloilun MM-kisat tekevät nyt monen kesäpäivistä jatkuvan juhlan, myös minun. Ei kaikkien tarvitse ymmärtää jalkapalloilun lumoa, mutta antakaa meidän palloon rakastuneiden nauttia.

”Mä olen Pelé, mä olen Zamora,” huusimme 50-luvulla pikkupoikina, kun juoksimme koko kesän pallon perässä.  Meistä kasvoi mestaruussarjan pelaajia Vaasan Palloseuraan.

Olin Kreikassa lomalla. Kysyin hotelliravintolan esimieheltä tietääkö hän kuka on Roy Keane. ”Totta kai, irlantilainen jalkapalloilija,” kuului vastaus. Sanoin ”olette hänen kaksoisolentonsa.” Mies hymyili, joka aamu sen jälkeen keskustelimme jalkapalloilusta. Muistimme molemmat, että Suomi voitti Kreikan vuonna 2001 luvuin 5-1. ”Litmaanen, Hiipiä…” kaveri tiesi.

Ensimmäiset VPS muistoni liittyvät viisikymmentäluvun alkuun. Muiden Kotirannalla asuvien pikkupoikien kanssa kokoonnuimme Hietalahden kentän maantieportin tuntumaan toivoen sellaista ihmettä, että pääsisimme jotenkin sisään ottelua katsomaan. Rahaa ei kenelläkään tietenkään ollut; noihin aikoihin se tarvittiin kodeissa päivittäiseen näkkileipään ja läskisoosiin. Usein jostain ilmestyi vahtimestariksi naamioitunut enkeli, joka viittilöi meille ja lausahti: ”Pikkupojat sisään”. Likanaamaista laumaa risaisissa kumitossuissaan ei tarvinnut kahdesti käskeä.

Kerran Ahllundin pojat kehottivat minua tulemaan seuraavana aamuna  Paikkalan talon kohdalle, joka oli vastapäätä sotasokea Ruttosen taloa.  Pääsisin kuulemma Pallaksen juniorijoukkueen mukaan matkalle, pelaaman BSV:tä vastaa. Kyseessä ei ollut PSV Eindhoven Hollannissa, vaan Betlehemin Seimi Veikot; matkaottelu kuitenkin siis, Palestiinaan.

Kun pojat lupasivat että saan peliin oikean pelipaidan, numeron  ja vielä oikeat pelisukat, sellaiset mitkä Mäntymaan Juhanilla olivat jalassa koulussakin, olin tietenkin valmis lähtemään Palestiinaan. Hakalan Markku yritti vakuutella minulle, että ”pojat valehtelee”, mutta en  tietenkään uskonut häntä, olihan Markku itse valehdellut minulle, että joulupukkia ei ole olemassa. Pettymys oli musertava, kun Palestiinan tilausbussia ei koskaan tullut.

Koska asuin aivan VPS:n harjoituskentän vierellä oli selvää että me pikkupojat vietimme melkein kaikki kesäpäivät kentällä pallon kanssa leikkien. Siellä sai katsella läheltä edustusjoukkueen pelaajia ja harjoituksia, siellä syttyi moneen poikaan sammumaton rakkaus jalkapalloon, kentällä oli elämä, siellä olivat kaverit, siellä unohdettiin köyhyys, kouluvaikeudet ja elämän ahdistavuus. Pallo totteli, aurinko paistoi ja elämä hymyili.Kiitos pojat! Opetitte mitä on aito kaveruus. Kaipaan jokaista teistä, te polviin potkitut, vääräsääriset, lievään itsekehuun taipuvaiset maradonat.

Muuten, VPS oli keskiviikkona Hietalahdessa ylivoimainen Maarianhaminan IFK:ta vastaan, 4-1. Hyvä VPS! Ennustan, eilisen Argentina-pelin jälkeen, että Kroatia voittaa maailmanmestaruuden.  Joukkue on taitava, yhtenäinen ja taisteleva. On kuitenkin raivostuttavaa, että kroaatit tuntuvat vahingoittavan tahallaan vastustajia potkimalla takaapäin sääreen ja astumalla jalkaterän päälle. Se on raukkamaista, suorastaan halveksuttavaa. Pari punaista korttia olisi ollut tarpeen.

Tulevaisuudessa Suomikin voi päästä isoihin kisoihin, jos pieniä jalkapallotaimia osataan vaalia ja hoitaa oikein. Ne vaativat pitkää kasvuaikaa ja aurinkoa, liika apulanta ja keinovalo tappavat taimet.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s