Mihin ”Nerot” meitä taluttavat?

Avasin tänään kello 4.30 televisiosta amerikkalaisen CNN-kanavan. Toimittaja kertoi, että vuosikymmeniä ABC-kanavalla rasistisia törkeyksiä huumorin varjolla tarjoillut Roseanne Barr oli saanut potkut. Hän oli nimittänyt Obaman entistä neuvonantajaa, mustaa naista, Valerie Jarrettia,  muslimiveljeskunnan ja apinoiden vauvaksi. (Yle antoi muuten aikanaan ”Jälkiviisaat” -ohjelmasta potkut ladylle, joka kutsui Obaman äitiä gorillan näköiseksi. Eihän se rasismia ollut, eihän? Eikä ala-arvoista käyttäytymistä.) Samaa tyyliä Barr sai viljellä televisiossa vuosikaudet.

Obaman amerikkalaisen syntyperän kiistänyt Trump käytti samaa kieltä solvatessaan vastustajiaan alatyylisesti. Trumpin lähipiiri arvioi taannoin, että mies on ”epävakaa typerys”  ja valehtelija. Trump oikaisi väärinkäsityksen, ilmoitti olevansa ”vakaa nero” ja jakeli potkuja neuvonantajilleen Vakaa nero? Näin tutkijat kuvasivat neroutta 1800-luvun lopulla.

”Nerot ovat moraalisesti heikkotasoisia. Heillä on taipumusta im­pulsiivisuuteen. Neroilla on huono muisti. Usein he ovat lähes mykkiä tai yliverbaalisia, turhamaisina he askartelevat ylen määrin oman ylivertaisen ainutlaatuisuutensa parissa. Nerot tulkitse­vat mystisesti yksinkertaisia faktoja. He väärinkäyttävät symboleja tai käyttävät sanastoa tavalla, joka ei kuulu normaaliin kielenkäyttöön.

Neronleimahduk­set muistuttavat  sairauskohtauksia, hulluuden kaltaisia inspiraation hetkiä, silloin neron pulssi kiihtyy. Hän on kalpea, kylmä tai kuuma, silmät pyörivät villisti. Kun inspiraation hetki on ohi, nerosta tulee tavallinen ihminen, usein jopa tätä typerämpi. Typeryys näkyy neron puheissa ja kirjoituksissa. Nerot ovat herkkähipiäisiä; neroa ja mielenvikaista on vaikea suostutella toimimaan järkevästi. Tavalliset ihmiset ovat realisteja, nero luo oman maailmansa.”

Liian monia maita johtavat epävakaat ”nerot,” jotka psykiatri tunnistaa narsisteiksi, ellei peräti psykopaateiksi. Maastapako, vankila tai teloitus uhkaavat totuuden puhujia näiden diktaattoreiden hyppysissä. Valtias voi olla kostaja, rasisti, törkimys, valehtelija, naisten halveksija. Moni on iso pölvästi, jolle pikku-pölvästit antavat kaiken tukensa joko vapaaehtoisesti tai pakosta. Kenties vielä pelottavampi on yhden ilmeen Valtias, jonka propaganda- ja poliisiorganisaatio vainoavat kaikkia, jotka uskaltavat olla eri mieltä hänen kanssaan.

Mitä tulee kotimaisiin pikkuneropatteihimme, he tyytyvät yleensä pistämään toisinajattelijan naaman muistiin. Sanotaan, että kun Herra antaa viran, hän antaa myös järjen. Sitä sopii joskus epäillä. Joskus tuntuu siltä, että Herra antaa liian monelle kyvyn puhua ympäripyöreitä. Monen politiikan portailla huipulle kiipeilleen toimissa toistuu oman sankaruuden esiin tuominen tyylin ”minähän olen tätä asiaa ajanut jo vuosikaudet” tai ”kutsun pikaisesti koolle toimikunnan.” Sujuvaa puhetta riittää, vailla asiaa ja asiantuntemusta.

Tällä vuosituhannella meillä on tapahtunut valtava arvomuutos, tärkeintä on monille minä itse, minun menestykseni ja vaurastumiseni. Ulkomailla on ihasteltu  Suomen peruskoulua, hyvää terveydenhoitoa, aikoinaan myös neuvolatoimintaa eli vauvoista, äideistä ja perheistä huolehtimista. Niitä murretaan nyt kaunopuheiden säestyksellä. ”Muutospakkoa”  ajavat rajuimmin ne, jotka hyötyvät taloudellisesti. Joskus lääkäriin pääsi heti, nyt vain yksityiselle. Miksi? Monessa yliopistossa tiede alkaa olla toissijaista, pääasia on elinkeinoelämän palveleminen ja siihen profiloituminen. Siten saa rahaa ja mainetta. Varsinkin humanistinen sivistys rapautuu, mutta onko sillä väliä.

Totta kai yhteiskunta muuttuu, koulutuksen ja terveydenhoidon pitää seurata aikaansa. Ikävä kyllä lapsi, potilas ja varsinkin avuton vanhus ovat liian usein pelkkiä numeroita, hyödykkeitä tai hylkykappaleita, joiden kustannuksella pikkunero, ”osaaja-menestyjä” rakentaa omaa kuningastietään, jota media tukee, usein kritiikittä. Työelämän sankareista, super-elmoista ja -elviiroista, kertovia mainoksia on usein vaikea tunnistaa, koska ne on naamioitu lehden artikkeleiksi.

Toki on myös monia ahkeria, rehellisiä, tasapainoisia johtajia, yrittäjiä, virkamiehiä ja poliitikkoja; sellaisten sanaan voi luottaa, he ei  eivät vaihda jatkuvasti naamariaan ja muuntele totuutta, eli valehtele, kun omat edut sitä vaativat.

”Sekoilu ja meluaminen on olevinaan hauskaa ja maniasta on tullut normi,” Saska Saarikoski kirjoitti Hesarissa. Kaiken pitäisi olla kivaa. Koululaisten perustaidot ovat murentumassa, moni on tippunut kelkasta jo alakoulussa. Yliopistoihin palkataan psykologeja motivoimaan (etuoikeutettuja) opiskelijoita, jotka ”eivät näe tentteihin lukemisessa mitään järkeä.”  Laiskottelu ja marina kuuluivat ennen murrosikäisille. Kun opiskelu ei maistu, yliopisto kertoo alentaneensa graduvaatimuksia! Ennen oli suuri onni ja ylpeyden aihe päästä yliopistoon, tieteen temppeliin, jossa voi opiskella ihan maisteriksi.

Nyt työpaikoilla, kouluissa, sairaaloissa ja vanhusten hoidossa moni ylityöllistetty ahkera työntekijä uupuu täysin, palaa loppuun. Harvat heistä ovat laiskoja valittajia, he ovat liian usein mielettömien vaatimusten ja uudistusten, ”pikkunerojen” sekoilujen uhreja.

On kauhisteltu, kun joku on vuotanut julkisuuteen perustuslakivaliokunnan sote-valmisteluista. Jos rehellisyys ja avoimuus ovat toisarvoisia, pikkunerojen on helppo kuljettaa meitä kuin niitä kuuluisia pässejä naruissa. Narun päästä kyselevä vain mussuttaa turhista, on pysähtyneisyyden ajan vanki, joka ei ymmärrä omaa etuaan.

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s