Saarna

Kun Te, arvoisat kunnan, maakunnan ja valtakunnan päättäjät, ette ehdi vaalikiireiltänne kirkkoon, omistan Teille tämän minisaarnan, jonka lukeminen vie minuutin. Toivon myös, että edes muutama johtava virkamies ja yritysjohtaja vilkaisisivat tekstiä.

Seinäjoen kirkkoherra piti 15. huhtikuuta puhuttelevan, hienon saarnan Vaasan kirkossa. Kuten tiedetään, meille vaasalaisille seinäjokisen kehuminen on synti ja häpeä. Ehkä olisi kuitenkin syytä riisua värilasit silmiltä, puolin ja toisin.

Saarnan ydin oli ihmisarvon kunnioitus, ahneuden,  omahyväisyyden ja itsekkyyden vähentäminen. Kirkon sisälläkin on niitä, jotka ajattelevat, että heillä on oikeus ja kyky jaotella lähimmäiset hyviin ja kelvottomiin.

Saarnan innoittamana kaivoin taas kerran pöytälaatikosta julkaisemattoman tekeleeni vuodelta 1996. Fiktiivisessä kirjantapaisessa on kohta, jossa Lapualla pidetyssä pappeinkokouksessa nuori pappi  kritikoi ajan henkeä:

”Minä tahdon puhua teille, rakkaat sisaret ja veljet, lapsesta tämän päivän Suomessa. Käytän kuvauksessani lähteenä tohtori Lars Aejmelaeuksen  tutkielmaa ‘Lapseen liittyvät metaforat Paavalin kirjeissä’.

Ennen Jeesusta lapsen arvo ymmärrettiin välineellisesti. Lapset olivat raaka-ainetta, heihin kannatti kiinnittää huomiota sen vuoksi, että he aikanaan huolehtisivat vanhemmistaan ja antaisivat työpanoksensa yhteisölle. Aivan sama ajattelu on heräämässä tänäkin päivänä! Emme tosin jätä lapsia surman suuhun, jos he ovat  tarpeettomia. Me hylkäämme heidät oman onnensa nojaan.

Omahyväiset etuoikeutetut vaativat, että suuri joukko ihmisiä on ‘realismin nimissä’ totutettava tilapäistyöhön, työttömyyteen, heikkoon sosiaaliturvaan, jopa nälkään. (Teksti on kirjoitettu vuonna 1996!) Tällaista sanomaa levittävät pitävät itsestään selvänä, että he itse lapsinen kuuluvat valittuun eliittiin. Kuka osaa ennustaa millainen potentiaali asuu ihmislapsessa? Kuka on valmis tuomitsemaan osan lapsista köyhyyteen ja henkiseen puutteeseen, syntymästä alkaen.

Yhteiskunnan on vallannut raaka-aine-ajattelu, joka kätkee sisäänsä heikomman ihmisen alistamista ja halveksuntaa. Meidän on muistettava, että mitä teemme yhdelle näistä pienimmistä, sen teemme myöskin Hänelle.

Miikan kirjasta, toisesta luvusta, sen alusta. ‘Voi köyhien sortajia! Voi niitä, jotka hautovat ilkitöitä, vielä vuoteessaankin miettivät pahoja tekoja! Aamun tullen he toteuttavat aikeensa, sillä siihen heillä on valta. He himoitsevat peltoja ja anastavat niitä, ottavat haltuunsa toisten taloja. He ajavat ihmisen perikatoon, ottavat maan keneltä tahtovat,” saarnasi profeetta. Lahjuksia vastaan jaetaan oikeutta, palkasta papit opettavat, maksusta profeetat ennustavat. Kuitenkin he muka luottavat Herraan.”

Missä ovat nykyään rohkeat ihmisen puolustajat? Missä ovat ne, jotka vastustavat valtakoneistoa, kun se alistaa vähäosaisia lähimmäisiämme, heitä, jotka eivät pysty puolustautumaan?” lopetti pastori Sinkko puheensa.

Virsi 175 puhuttelee väkevästi meitä tapakristittyjäkin. Se olisi hyvä esipuhe seuraavaan hallitusohjelmaan.

 

 

Keskellemme, Kristus, tuot joukot vailla työtä, lapset, joita kukaan ei kylläisiksi syötä, kaikki, joiden juuri nyt täytyy nälkään kuolla, joiden oikeuksia yksikään ei puolla.
Kristus, virressämme soi tuska naisten, miesten, joilta mieli murretaan kiduttaen, piesten. Vangituiden hiljaisuus kaikuu korvillemme. Sinä heissä menehdyt, kun me vaikenemme.
Heissä sinut, Herramme, keskellemme saamme. Jeesus Kristus, armahda koko maailmaamme! Meidät rakkauteen loit, rauhan jakajiksi. Meidät kaikki lunastit iloon, ihmisiksi.
Kutsut meitä hiljaisten, kärsivien suulla rinnallesi, taisteluun. Anna kutsu kuulla! Totuus, tie ja elämä, ristiä et väistä. Valtakuntaa valmistat vähimmistä näistä.

 

 

 Pekka Kivekäs. Virsikirjaan 1986.

 

 

 

2 vastausta artikkeliin “Saarna”

  1. Hei Kari,

    Miten raaka-aineajattelu suhtautuu niihin, jotka eivät ole tuottavia yksiköitä? Miten vanhukset, vammaiset ja sairaat hoidetaan?

    Kun hoitaa hauraaksi käyneitä, sitä tulee miettineeksi kaikenlaista. Alimitoitettu henkilöstömäärä ja fyysisesti raskas vuorotyö saa ajatukset välillä harhailemaan perushoidollisia toimia syvällisempiin kysymyksiin käyskennellessään uupumuksen rajamailla.

    Minä häpeän nyky-yhteiskuntaa, jossa imagon muokkaus ja keinotekoisesti luodut mielikuvat voittavat aitouden, rehellisyyden ja konkreettiset teot.

    Puhetta riittää, mutta konkretiaa ei synny. Jokainen vuorollaan saarnaa, että nyt on tekojen aika ja nyt pitää toimia, mutta arjen karhea ja absurdiksi käynyt realismi hiertää kantapään vereslihalle kuin terävä kivi hikisten työkenkien uumenissa.

    Jokaisen valtaapitävän perehdytykseen tulisi sisällyttää aktiivimallin mukaista työkokeilua niiden parissa, jotka eivät pärjää tai kykene toimimaan autonomisesti yhteiskunnassamme. Kokea edes muutaman viikon ajan se mitä on kannatella hyvinvointi/sivistysyhteiskunnan rakenteita tai toista ihmistä keikkatöillä tai palkalla, jolla tulee vaivoin toimeen, jos yleensäottaen tulee toimeen.

    Minua hävettää, ettei henkilökunnalla ole aikaa tutustua hoidettavaan vanhukseen ja hänen elettyyn elämäänsä, keskustella hänen kanssaan, puhua kuin ihminen puhuu ihmiselle tai pyrkiä rikastuttamaan hänen elämäänsä.

    Askelmittari näyttää 10 kilometriä illassa ja käsistä pelmahtaa kertakäyttöhansikkaat ja desinfiointiaine. Konkretiaa on, uupumuksenkin uhalla, puhdas vanhus, jolla on vatsa täynnä nukkumaan mennessä ja lääkitys kunnossa.

    Pelkään tulevaisuutta ja suorannaista dystopiaa, jonka suuntaan olemme hyvää vauhtia menossa. Pelkään kokonaisuutta. Pelkään ihmistä, miksi hän on muovautumassa. Pelkään koventuneita arvoja. Pelkään kovien miesten ja naisten puheita, puheita joiden alta löytyy pikaisen hionnan jälkeen jotain sellaista peiteltyä, jolla sivistystä ja hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita tarkoituksellisesti murennetaan. Pelkään uusia Jumalia, suuromistajia, valtaa ja niitä kasvottomia, jotka ahnehtivat keinoilla millä hyvänsä ja aina vain lisää, vaikka heillä on jo äyräitä yli yltäkylläisyyden.

    Mitä aarteita pöytälaatikoista löytyykään? Meitä vaiennettuja, pöytälaatikkoon aarteitaan kätkeneitä on varmasti paljon, sillä raaka-aineajattelu ja tulosvastuu on levinnyt myös tieteiden ja taiteiden maailmaan.

    Tieteen ja taiteet ovat kovimman luokan businesta ja me, jotka ymmärrämme niiden itseisarvon sellaisenaan, jatkamme aarteiden kätkemistä pöytiemme laatikoihin. Vaikenemme ja piilotamme.

    Kun on tehnyt kaikenlaista pöytälaatikkoon koko elämänsä, niin tulee toisinaan herkistyneellä hetkellä miettineeksi, että olisihan se hienoa, jos tulisi jokin niistä joskus nähdyksi tai kuulluksi. Mutta koska imagonrakennus ei ole koskaan kutsunut ja elämäkin on mielikuvaa aidommin Vain elämää, niin pursuileva pöytälaatikko kutsuu.

    Raaka-aineajattelun ehdoilla toimivassa yhteiskunnassa vaikeneminen on houkutteleva vaihtoehto.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s