Äidin banaani ja Jimmy Choo

Pari päivää sitten kaupan kassalla perässäni jonotti mies, joka osti yhden banaanin. Sanoin, että hän voi pistää banaanin hihnalle ostosteni joukkoon. Mies halusi maksaa  itse, hymyili ja näytti, että kädessä oli 25 senttiä, banaani maksoi 23. Hän kertoi vievänsä banaanin äidilleen vanhainkotiin.

Olin kävelyllä. Pyöräilevä mies pysähtyi kohdalleni ja esittäytyi ”hampuusin pojaksi Präntööltä” eli Vaasan Palosaarelta, entisestä työläiskaupunginosasta. Mies kertoi asuneensa lapsuutensa yhdessä huoneessa, vanhempiensa ja seitsemän sisaruksensa kanssa. Hän muisteli millaista oli olla viisikymmentäluvulla köyhä präntööläislapsi, jota kutsuttiin ”hampuusin kakaraksi.” Sen voi kuvitella, varsinkin, kun tilipäivänä isä ryyppäsi rahansa Lemmenkujalla. ”Meidän lasten piti hakea isä sieltä pois.”

Nyt eletään erilaista aikaa. Lehtijuttu kertoi joitain vuosia sitten tunteikkaasti nykyköyhästä nuoresta perheestä. Perhe asui isossa lukaalissa. Mutta voi kauhistus! Autolaina ja kännykkälaskut kiusaavat ja sämpylöitäkin on pitänyt joskus leipoa ihan itse. Auto on pakko maksaa, eikä  karkkinannaa ole varaa mässyttää ihan aamusta iltaan. Voi, että voi elämä olla raskasta! Varsinkin helsinkiläiset elävät ahtaasti. Joitain vuosia sitten lapsiperheillä oli tilaa keskimäärin 24 neliötä asukasta kohden, kun muualla maassa niitä oli 28. Miten neljä ihmistä voi elää vain sadan neliön kämpässä?

Aamun sanomalehti  26.7. kertoo, että suositun tv-sarjan tähdillä on Jimmy Choo kengät, joissa on glamouria. Verkosta voit nyt ostaa sellaiset, jos 3500 egee tuntuu sopivalta hinnalta. Toki brändätyt muoviset kumisaappaat maksavat vain 275 euroa. Eiköhän tilata trendikengät ja lähdetä kävelylle, siis me tyylitietoiset kaupunkilaiset, landepaukuille riittävät pieksut, Nokian kumisaappaat ja Jalas-monot. Pikavippi hoitaa muotitietoisen maksuongelman ja velkarahojen ulosmittaukseen on pitkä aika.

Meille heti sodan jälkeen syntyneille opetettiin, että raha on ansaittava omalla työllä eikä toisen omaa saa ottaa. Muistan kauhuni, kun kaverini kiipesi tuolille ja nappasi ylähyllyltä isänsä kolikon, jolla ostimme lakritsipötkön. Olin kanssarikollinen ja asia vaivasi pitkään. Kaupasta ostimme 50-luvulla leipää, voita, maitoa sekä läskisoosin tai hernesopan aineksia. Kahviakin alkoi saada kaupasta. Muistan, kun pari leidiä kiljui toisilleen solvauksia keskellä katua, koska toinen oli unohtanut korvata kahvilainansa.

Esikaupunkialueilla asuttiin usein ahtaasti, puilla lämmitettiin, ei ollut jääkaappia eikä puhelinta, ns. puucee,  oli pihan perällä. Kotiini, Vaasan Kotirannalla, vesi kannettiin yhteisestä kaivosta.

Nyt kovaa työtä tehnyt, Suomen sodan jälkeen rakentanut, sukupolvi kertoo, miten leipäjonossa seisominen hävettää. ”Vaimon arkkuunkaan ei ollut rahaa säästössä,”  kertoo murheinen sotaveteraani kirkon diakonille. Suomessa olisi varaa turvata jokaiselle ihmisarvoinen elämä. Köyhyys ei ole häpeä, mutta tolkuton rahan rohmuaminen ja voittojen tavoittelu vahvemman oikeudella on. Valitettavasti on myös tukia haalivia valittajia, jotka eivät jaksa, eivätkä viitsi, koska sossu hoitaa kaiken. Kipeästi apua tarvitsevia on aivan tarpeeksi; vapaamatkustajia ei tarvita. Heitä on kaikissa yhteiskuntaryhmissä.

Kirjastossa sekä kansalais- tai työväenopistossa köyhäkin voi vielä opiskella, sivistyä, harrastaa ja nauttia taidoistaan. Mutta kuinka kauan sivistysaate saa elää kansaa tyhmentävän huomiotalouden puristuksessa, kun älyttömät höpinät ja kuvaruutu täyttävät koko aivokapasiteetin.  Eiköhän kansalaisopistot saada lopullisesti hengiltä, kun lisätään taas kurssimaksuja. Me maksukykyiset voimme sitä odotellessamme täyttää kurssit, kun köyhät poistuvat sinne, mihin kuuluvat: leipäjonoon.

Me fiksut voimme tepastella muotikengissämme, tviittailla ja tsättäillä, aivan kuin Donald T. Minä ja Yhdysvaltain presidentti! Eikö tämä ole upeaa, täydellistä tasa-arvoa! Älykkyyden määräkin pysyy vakiona; kun älykkyys vähenee omasta päästä, se kasvaa älykoneissa. Eikö olekin aivan fantastista!

Tsättäilemisiin! Hymy, hymy, hymy ja iso sydän tietysti! Ja terkkuja bantskumummolle sinne vanhainkotiin.

JK Luin juuri, että Michael Kors ostaa Jimmy Choo-brändin. Voiko olla totta, aivan hirveetä! Korsithan on ihan sekundaa, mitä mä nyt paan jalkaani! Surkea naama, surkea naama, vihainen naama.

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s