Älä tapa, älä ainakaan uskonveljeä!

Tuoreet kuvat Syyrian kaasuiskun uhreista  järkyttävät. Herkkien ihmisten ei pidä kuvia katsoa. Kuorma-autoiskut isoissa kaupungeissa aiheuttavat kauhua. Asemiehet ovat iskeneet länsimaiden kirkoissa, kaduilla, urheilutapahtumissa ja ravintoloissa -kylväneet summittaisesti kuolemaa satunnaiseen ihmisjoukkoon.

Muuan teologian tohtori ojensi minua vuosia sitten pitkällä kirjeellään, kun olin kauhistellut Irakin sodan siviiliuhrien määrää. ”Hyvä veli! Eihän siellä siviilejä niin paljon ole tapettu kun väität, ei läheskään.” Meidän oli turha väitellä uhrimäärästä, koska kumpikaan meistä ei ollut vainajia laskenut. Oli ilmeistä, että teologille melkein kaikki Irakin uhrit olivat vääräuskoisia, kuka niistä nyt ehtisi lukua pitämään. Brittijulkaisu Lancet väitti, että irakilaisuhreja oli 654 965.

Jokainen meistä valitsee Jumalansa, jokainen ratkaisee itse omassa päässään minkä aatteen puolesta toimii. Tappokoneistot jauhavat kaiken aikaa tehokkaasti. Onko Jumala, Jahve tai Allah veriuhreja vaativa psykopaatti vai rakkauden ja rauhan Jumala?

Meille hyvän puolesta sotivillekin sattuu silloin tällöin vahinkoja. Lehtikuvassa on korvan taakse ammuttu nuori nainen ja toisessa mies, jonka kädessä on suuri reikä. Leikkaussalin lattialla on veriroiskeita, verisiä rättejä ja muuta roinaa. Kuva leikkauspöydällä makaavasta nelivuotiaasta pojasta, jonka vatsan luoti on puhkaissut, on liikaa. ”Pakko avata, pojan vatsa aukeaa nopeasti. Kirurgi työntää molemmat kätensä vatsaonteloon ja alkaa tutkia sisäelimiä yksitellen,” Suomen Kuvalehden toimittaja kuvailee.

Jutun mukaan sairaalan henkilökunta tekee työtään mekaanisesti, mutta ammattitaitoisesti. Kukaan ei kysy missä on räjähtänyt -sillä ei ole enää mitään väliä eikä turhaan ajatteluun ole aikaa. Iäkkään naisen takaraivossa on ammottava sirpalehaava, sotilaan poskesta on mennyt luoti sisään ja tullut leuasta ulos.

”Nuori nainen, ikä 27. Luoti tunkeutunut oikean korvan takaa kallonpohjaan. Tajuissaan, mutta oksentaa, Siirretään neurologiseen sairaalaan, jos elää siihen asti. Letku suuhun, kanyyli suoneen, riekaleet punaiseen pussiin ja pussin suu kiinni,” SK:n lehtiartikkeli kuvasi. Ruumishuoneelta siirretään amerikkalaista sotilasta helikopteriin, toinen kuolee leikkauspöydälle. Sotilaspappi lohduttaa vaikeasti haavoittunutta.

Rauhankasvatuksella on huono kaiku, koska se oli osa entisen Neuvostoliiton kommunistista propagandaa. Neuvostoliitollahan oli vain rauhanaatetta ja kansainvälistä ystävyyttä palvelevia ohjuksia, tankkeja ja pommeja. Koululaisetkin harjoittelivat ampumista rauhanaatteen innoittamina.

Rauhankasvatusta tarvitaan kuitenkin kipeämmin kuin koskaan. Se on rohkeiden naisten ja miesten taistelua ihmisyyden ja sorrettujen puolesta. Suurin osa ihmiskunnasta elää köyhyydessä, nälässä ja kurjuudessa; lapset kaduilla vailla turvaa, vailla toivoa. Mitä me yltäkylläisyydessä röyhtäilevät voimme näiltä kurjilta vaatia? ”Älkää viitsikö ruveta kapinoimaan.” Niinkö?

Helena Kekkonen (1926-2014), suomalaisen rauhankasvatuksen peloton äiti taisteli 50 vuotta rohkeasti rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta, sotaveteraanimiehensä tukemana. Hänestä tuli rauhanaktivisti, kun koki nuorena sotiemme kauhut. Uskon, että itsenäisyytemme puolesta taistelleet veteraanimme olivat sydämestään Helena Kekkosen rauhantyön tukena: ihmisyyden puolesta, tappamista vastaan.

Ihmiskunnan toivo on kollektiivisen viisauden lisääntymisessä. Tappaminen ja ihmisen alistaminen on tuomittava aivan riippumatta siitä, kuka hirmutekoja tekee, ja siitä, minkä aatteen puolesta toimii. Toivon lanka on hyvin ohut, mutta muutakaan meillä ei ole.

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s