Let’s make Finland great again

Keräsin 1990-luvun alkuvuosina tutkimusaineiston lahjakkaiden ja luovien, alle 35-vuotiaiden ihmisten elämästä, lapsuudesta nykyhetkeen. Älyköt, taiteiljat, kirjailijat, muusikot, tutkijat ja urheilijat avautuivat haastattelussa hyvin henkilökohtaisista asioista. He kertoivat myös mitä mieltä ovat Suomen yhteiskunnallisesta kehityksestä ja arvoista.

Kirjoitin ensin 148:n syvähaastatteluista perinteisen parisatasivuisen tutkimusraportin numeerisine analyyseineen. En julkaissut sitä, koska faktorianalyysit ja merkitsevyystestaukset olisivat hävittäneet olennaisen tutkimustiedon. Tein aineistosta oudon kirjan, Isät meidän. Luovaksi lahjakkuudeksi kasvaminen (Atena, 1996). Kirja on tutkimuksen ja pamfletin yhdistelmä sekä luovuuden oppikirja. Tekstissä heijastuu tuore kaksivuotinen tutkimuskauteni Yhdysvalloissa, Georgian yliopistossa.

Isät meidän-kirjan pamflettiosassa Tuomo, opettaja ja sosiologi, on alter egoni. Kas näin kirjoitin, vuonna 1996:

“Eihän yhteiskunta ole pelkkiä instituutioita, vaan ennen kaikkea eläviä ihmisiä!” Tuomo puhui kiihtyneenä. ”Voisiko tiede edes jollakin lohkollaan pohtia sitä, miten tieteellinen selitys auttaisi ihmisiä elämään viisaasti, ihmisarvoisesti? Kuinka monta sataa tai tuhatta tai kymmentätuhatta henkistä kuolemaa tekevää lasta tai työtöntä vastaa arvoltaan yhtä huippuprofessoria aineellisen ja henkisen tuen sijoituskohteena. Ajatelkaapa, jos konkurssipankkien valtavat  tukirahat olisikin maksettu kouluille, korkeakouluille, päiväkodeille, sairaaloille, vanhuksille!” Tuomo vaahtosi. “Se on tietenkin täysin mahdoton ajatus! Ihmisten luhistuminen ja henkisen sivistyksen romahtaminen ei kai olisi mikään todellinen ongelma! Pankkien romahtaminen taas olisi tuhonnut koko Suomen,” Tuomo paasasi.

“Tuomo hyvä, tuo on epäanalyyttistä ja simppeliä. Oikaiset reippaasti mutkia päättelyssäsi…” Älykkö-Olli sanoi.

Tuomo näytti yhä kiihtyvän.

“ Amerikassa näin, että monet pitivät kodittomien  ihmisraunioiden  köyhyttä ja kurjuutta  itse valittuna olotilana, joka kumpuaa pelkästä laiskuudesta. Köyhien äpärien ja niiden äitien mitättömiä avustuksia ne halusivat leikata osana kansakunnan talouden elvyttämistä. Rupuköyhien syytähän varmaan on, jos amerikkalaiset autot eivät mene kaupaksi! Monet toistelivat koko ajan omahyväisinä “aim praud, aim praud, wee aar nambö wan,” aina  sama uho. Useimmat eivät tienneet muusta maailmasta juuri mitään,” selitti Tuomo.

Tuomo marssi kirjahyllyn luo ja löysi pian etsimänsä. “Mä luettelen teille tästä amerikkalaisen Andrew Shapiron kirjasta “Were number one” asioita, joissa Yhdysvallat on vuonna 1992 ollut listaykkönen: aseiden omistajat, murhat, kuolemanrangaistukset, vangit, köyhät, yksinhuoltajat, kodittomat, lapsikuolleisuus, avioerot, tulojen epätasainen jakautuminen, puolustusmenot, budjettivaje, autot, televisot, jätteet…Listan viimeisiä ne ovat julkiseen koulutukseen käytettyjen varojen määrässä. Ja kuitenkin Yhdysvallat on mittaamattoman rikas maa. Mukana vertailussa on ollut 17 läntistä teollisuumaata, myös Suomi. Mitä ajatuksia tämä herättää?  Luettelo ei ole poliittista vihamielistä propagandaa, vaan vastuullisten amerikkalaisen laatima hätähuuto.”

“Miten tämä Suomeen liittyy?” Pasi kysyi.

 “Pohjoismaat ovat olleet vuosikymmeniä todellisia maailman ykkösmaita mitä tulee elämänlaatuun. Tilanne on muuttumassa, pahaan suuntaan, osittain olosuhteiden pakosta, osittain arvomaailman muuttumisen vuoksi. Nyt Suomestakin ollaan aivan tarkoituksella tekemässä pikku Amerikkaa, ei kai enää Euroopan Japania…Japanihan me saatiinkin melkein kiinni ainakin yhdessä asiassa: itsemurhien lukumäärässä,” Tuomo selitti.

“Sä taidat liiotella meidän amerikkalaistumista,” Pasi huomautti Tuomolle.

“Katso ympärillesi!” Tuomo ärähti. ”Mistä ihanteemme tulevat? Keitä me yritämme matkia joka asiassa? Tottakai maailma muuttuu väistämättä! Lisätään vaan draivia ja tulosvastuuta jokaiselle! Mitataan ihmisarvo sillä, paljonko kukin ansaitsee! Jokainen olkoon oman onnensa seppä! Lopetetaan ilmainen terveydenhuolto, koulutus ja korkeakoululaitos! Kaikkihan on viime kädessä kiinni ihmisen omista kyvyistä, yrittämisestä ja myönteisestä ajattelusta!  Yritä ja hymyile, toteuta unelmasi! Finnish dream!”.

On vuosi 2017. Kirjan kirjoittamisesta on kulunut yli 20 vuotta. Mihin Suomea on kuljetettu? Ketkä istuvat tulevaisuudessa Suomi-bussin kuskin pukilla? Joukko näkymättömiä takapenkin haamuja, lobbareita, lukee joka tapauksessa kuskille karttaa. He määräävät aika pitkälle bussin suunnan ja vauhdin, he vaikuttavat visioillaan siihen, kuka pysyy bussin kyydissä ja kuka kipataan maantienojaan keskelle korpea.

Kaikilla on kuulemma ihan pian vapaus valita elämänsä tukipuut. Valitse siis itsellesi paras lääkäri, paras koulu, parhaat vanhemmat ja paras työpaikka! Kun valitset oikein, olet pian huipulla, terveenä, onnellisena ja varakkaana. Älä valita, unelmoi ja toimi! Let’s make Finland great again!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s