Suomi, ketterä harvainvalta

Sitran yliasiamies Mikko Kosonen esitti heinäkuussa 2013 Suomen Kuvalehdessä näyttävästi liike-elämän ”ketterän ja fluidin” konsernijohtamisen siirtämistä valtion hallintoon: Valtioneuvoston kansliassa pieni ryhmä laatisi viiden kohdan ohjelman, joka vain annetaan tiedoksi eduskunnalle.

Ei tarvittaisi enää kankeaa hallintokoneistoa, joka puhuu ensin arvoista, sitten suunnittelee ja lopuksi toimii. Valta ei enää kuuluiskaan kansan valitsemalle eduskunnalle, kuten perustuslaki sanoo, vaan ”puolueeton viisaiden ryhmä” päättäisi  kansalaisten elämästä. Kuka takaa, että ryhmä ei olisi pelkkä yksisilmäisten kerho?

Sipilän hallitus omaksui empimättä konsernijohtamisen periaatteet. Kososen ehdotamassa fluidissa Suomessa suunnittelu ja toteutus tehdään samanaikaisesti, siis hosutaan. Hallituksen taival on ollut täynnä nopeita päätöksiä ja niiden perumisia, lupauksia ja näyttäviä ”ulostuloja.” Pian sote on valmis, kaikki saavat valita tasavertaisesti. Saloseutujen mummo voi pian valita samaan hintaan kansainvälisen pörssifirman tai paikallisen lääkäri Römppäisen palvelujen välillä.

Hosuminen lisää typeryyttä eikä ”innovatiivisuutta” sanovat oikeat luovuustutkijat. Kansanperinne kertoo, että hosumisella on väestöpoliittisestikin kohtalokkaita seurauksia; hosuja tuottaa jälkeläisiä, joiden päissä hölskyy, kun niitä vähän heiluttaa.

Kirja ”Konsulttidemokratia. Miten valtiosta tehdään tyhmä ja tehoton” osoittaa, miten suomalainen demokratia on murentumassa harvainvallaksi. Tutkijatohtori Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen, entisen lobbarin, kansantajuistettu haastattelututkimus on karua luettavaa.

Valtion tuottavuusohjelma on iskenyt radikaalisti vähentyneen virkamieskunnan polvilleen. On luotu mielikuva, että konsultit pelastavat valtakunnan. Liian usein konsultti on vain löysiä puhuva rahastaja. Moni myy  johtajuusoppeja, ja nimeä vaihtamalla sama paketti myydään parin vuoden välein uudelleen.

Kuuselan ja Ylösen mukaan valtio on myynyt hyvän it-osaamisensa firmoille, jotka nyt keräävät itselleen valtavat voitot juuri noilla valtion ”tehottomilla palveluilla”. Ne kun myydään niiden alkuperäisille kehittäjille. Pinnallisia laatumittaristoja ja yksipuolista ”arviointia” ostetaan konsulteilta. Hintapyyntö palveluista on usein 29 900 euroa eli sata euroa alle kilpailutuspakon. Eihän verorahoja junailla kaverille, eihän?

Edustuksellista demokratiaa ja kansanedustajia on helppo moittia, ja usein aivan syystä. Eduskunnasta kuluu liikaa itsetyytyväistä höpinää, josta puuttuu johdonmukaisuus ja aitous. Moni puhuva pää julistaa siihen ohjelmoitua propagandaa. Mutta onko parempi siirtyä harvainvaltaan, jossa itsevarmoille, sekavaa markkinakieltä puhuville saarnaajille annetaan valta konsultoida meidät innovatiivisuuden ja tehokkuuden taivaaseen – ja vielä kutsua itseään viisaiksi!

Voikin käydä niin, että elämme pian tyhmyyden ja sivistymättömyyden teknohelvetissä. Siellä kaikuvat suuret puheet, siellä fluidit ja ketterät besserwisserit konsultoivat ja rahastavat kansalaiset tuottaviksi ja nöyriksi. Siellä palkitaan häntä, joka kumartelee oikeaan suuntaan ja toistelee sanoja innovatiivisuus ja osaaminen. Sanat oikeudenmukaisuus ja suhteellisuudentaju kannattaa unohtaa, jos haluaa kiipiä viisaiden ryhmän apupojaksi tai aputytöksi.

Pitäisikö meidän lusikoida höpinäpuuroa kyselemättä, aivan kuin kansakoulun kylmää klönttikaurapuuroa aikoinaan? Jos yököttää ja kysyy onko tätä pakko syödä, leimautuu kateuden mankelin pyörittäjäksi, joka ei tajua, että puuro on tehty hienoimmasta innovaatiolörtsyjauhosta.

Kosonen ehdotti, että kansa saisi valita äänestämällä Suomen kehittämisen ”voittajavisiot” ja ”megatrendit” puolueiden tarjoamista viidestä vaihtoehdoista.

Voidaanko demokratia typistää moiseksi ilveilyksi! Television ”Tanssii tähtien kanssa” -kilpailu voitaisiin silloin korvata ”Tanssii ketterien kera”-kisalla. Lobbarit opettaisivat rahvaan pökkelöille sitrarockia, nälkälambadaa, depishumppaa, zotezote-zumbaa, sossusambaa ja minä-minä-tangoa. Lopuksi äänestäisimme ketterälle Suomelle tulevaisuuden.

Kun historianopetus poistetaan lukiosta meneillään olevan innovatiivisen kokeilun jälkeen, voimme keskittyä Suomen nostamiseen Euroopan huipulle. Jos se vaatii kilpailu- ja markkinakoulua ja Ruotsin esimerkin mukaisia kouluosakeyhtiöitä, mikäpä siinä! Wahlroos on todennut, että 20 prosenttia suomalaisista on idiootteja, joita ei voi kouluttaa työelämään. Ketterälle konsernijohtajalle tämä lienee triviaali fakta.

Miksi ne fundamentalistit aina jankuttavat ikivanhasta perustuslaista, varsinkin jotkut oikeustieteen professorit ja joku Jonkka. Taitavat olla puolikommunisteja. Kyllä ketterä-Suomi osaa soveltaa joustavasti ja kansan eduksi perustuslakia.

Yhtykäämme yhteishuutoon: 100-vuotias Suomi ketterään nousuun! Hei, hei, hei!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s