Jalkapallo, rakkaani

kari-jalkapOlen viettänyt nuoruudessani tuhansia tunteja jalkapallon kanssa, harjoitellut tekniikkaa, laukonut, nukkunut pallo kainalossani. Rakastan palloa, rakastin pelaamista.

Miten Suomen jalkapalloilu jaksaa? MM-karsinta alkoi kehnosti tasapelillä Kosovoa vastaan. Jos Suomen jalkapalloilun tasoa halutaan nostaa, tarvitaan paljon palloon rakastuvia lapsia. Katsokaa miten eteläisten maiden pallotaiturit käsittelevät palloa! Pallo on tarttunut hyökkääjän jalkoihin näkymättömin joustavin nyörein, se tottelee pelaajaa ajatuksen nopeudella.

Jalkapallon kesyttäminen vaatii tuhansien tuntien palloleikkejä, nimenomaan leikkejä eikä ”nöyrää työtä,” kuten sanonta kuuluu. Etelä-Amerikan jalkapallojonglöörit kasvavat slummien kujilla ja rannoilla. Laihat pojat nauttivat jalkapalloilun hurmiosta.

Lapsuudessani pelikentät, takapihat ja niityt kuluivat palloilevien poikien tuhansista jalanjäljistä. Vaikka taitoerot huomattiinkin, ketään ei suljettu kaveripiiristä.

Tulevat edustuspelaajat rakastivat palloa enemmän kuin kaverinsa. Kilpailtiin kuka pomputteli parhaiten palloa, päällä, jalalla, polvella. Ennätykset paranivat ensin kymmeniin, satoihin, sitten tuhansiin kertoihin. Oli nautinnollista huomata, että harjoittelemalla tulokset paranevat.

Ajat ovat muuttuneet. Ottelun voittaminen on aina ollut upeaa, mutta  nykyään lasten peleissä voittaminen on usein pakkomielle. Moni yleensä järkevä  isä ja äiti muuttuu  kentän reunalla raakkuvaksi fanaatikoksi.

On turha asettaa vastakkain  lapsijoukkojen ja huippulasten valmentamista. Lasten taitoerot ovat suuria ja harjoituksissa eri taitotasoilla olevia pitää valmentaa eriytetysti. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että kymmenvuotias aloittelija tulisi ohjata ulos kentiltä. Kuka tietää mitä hänestä voisi tulla kymmenen vuoden kuluessa? Ei kaikista voi, eikä tarvitse, tulla sarjapelaajia -saati kansainvälisiä tähtiä.

Vanhemmat ja valmentajat voivat tukea ja auttaa lapsia, mutta keneenkään ei voi väkisin istuttaa rakkautta peliin. Tehokas harjoittelu, tuhansien tuntien palloleikit edellyttävät omaa halua, sitkeyttä, kykyä kokea toistuvasti se nautinto, kun pallo tottelee, vastustaja eksyy harhautukseen tai kova laukaus upottaa pallon verkkoon.

Perinteinen lenkkimakkaraa syövä suomalainen mies on pitänyt italialaisia ja ruotsalaisia mammanpoikina. Miksi heistä kasvaa suomalaisia parempia pelaajia? Italiaan avioitunut suomalainen äiti sanoo järkyttyneensä palattuaan Suomeen. Italiassa on tärkeintä se, mikä lapsi on, ei se, mikä lapsesta tulee. Suomessa moni lapsi on kuin vanhempiensa käyntikortti! Italiassa lapsi saa olla erilainen. Italiassa jokaista lasta kehutaan, eikä aina arvostella. Italiassa lapsi saa olla rohkea, äiti sanoo.

Ruotsalainen valmentaja diskuteeraa pelaajien kanssa ja pyrkii ymmärtämään heidän psyykkisiä ominaisuuksia sekä vaikuttamaan itseluottamukseen. Iloinen itseensä luottava pelaaja voittaa, ahdistunut tai surullinen häviää, väittää eräs Jose Mourinho.

Lapsiurheilijan vanhempien pitää olla turvallisia, kannustavia realisteja. Jari Litmanen ja Sami Hyypiä ovat kehottaneet parhaitakin pelaajia käymään koulun loppuun ja pelaamaan kotimaan liigassa ennen ulkomaille lähtemistä. Väittääkö joku, että heitä ei kannata uskoa?

Ei ketään voi määrätä rakastumaan palloon. Anna pallo lapselle ja katso mitä tapahtuu. Iloitse, jos lapsi menestyy, hyväksy, jos hän valitsee mieluummin harrastuksen, jota et arvosta. Onhan sinullakin oikeus valita luetko kirjoja, pelaatko sählyä vai istutko ongella.

Kuka muuten mahtaa olla tuo tummatukkainen poju kuvassa?

hjk-5-9-66-stadion

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s