Tulospalkkiot ja ihmisarvo

”Ei ole kiva kun moititaan ahneeksi,” totesi valtio-omisteisen ison firman johtaja synkkänä, kun media oli paljastanut hänen jättioptionsa. Ei ole kivaa monella muullakaan, kun työ on loppunut ja  leipä alkaa olla vähissä.

Kun pahin taloudellinen lama alkaa väistyä,  ahneus ja röyhkeys virkoavat taas nokosiltaan. Taas firmoille ja virastoille kaupataan  palkkio-ohjelmia ja kannustelisiä työtehon lisäämiseksi. Olisi aika pohtia mitä juhlapuheiden ”luottamus, välittäminen, kannustavuus” tarkoittavat työelämässä.

Palkkioita myyvä  pankkiiri  on todennut  kyynisesti, että palkka on vain korvausta työpaikalla vietetystä ajasta, tulospalkkaa pitää saada työn laadusta. Miten laiskoja jättikannusteita  saaneet ovatkaan olleet lorviessaan vuosikausia työpaikoillaan ilman kannustelisiä?  Entä miten on mahdollista tehostaa työpanosta vuodesta toiseen? Suurin osa ihmisistä on aina mennyt töihin tekemään ahkerasti töitä eikä odottamaan lisäpalkkioita.

On aivan oikein, että työntekijöitä palkitaan poikkeuksellisen erinomaisesta työstä kohtuullisesti, oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Tämä edellyttää kuitenkin, että palkitsemisen kriteerit ovat yksiselitteiset, eivätkä vaadi sitä, että ihminen raataa itsensä hengiltä potkujen ja häpeän pelossa.

Psykologisesti tulospalkkiot perustuvat ihmisten manipulointiin ja kontrolloiintiin: Kun raadat, saat  namun. Palkkiot ja rangaistukset ovat saman mitalin kaksi puolta. On tehtävä yhä enemmän yhä nopeammin. On ainakin näyteltävä tehokasta, kerättävä pisteitä, kehuttava itseään, tuotettava, hosuttava ja oltava parempi kuin työkaveri. Jos vain harvoja palkitaan, palkkiotta jääminen on muille rangaistus.

Palkkiot ruokkivat riippuvuutta eivätkä tuota pysyviä muutoksia käyttäytymiseen. Ne ruokkivat myös paremman palkkion odottamista. Moni ”muutosjohtaja” tuottaa tehokkaasti kurjuutta ihmisille eli ”säästää” ja ”tehostaa.” Onko häntä palkittava ruhtinaallisesti kahden vuoden työurakasta, jonka jälkeen hän saa valtavan lisäpalkkion ja lähtee ”kohti uusia haasteita.”

Työstä palkitsemisen kriteerit ovat usein mekaanisia ja pinnallisia. Bisneksessä tuloksen mittaaminen on helpointa. Ihmisyyden, hoivan ja välittämisen tason mittaaminen  on lähes mahdotonta.

Tehokkaasti koteihinsa säilötyt vanhukset, isot koululuokat ja jättipäiväkodit voivat tuottaa kunnille näennäistä ”tehokkuutta”eli ns. säästöjä.  Ihmisille ne tuottavat usein kärsimystä. Onko kärsimyksen tuottamisesta palkittava  ”tuottavuutta” kohottaneita?

Kotipalvelujen ovelta ovelle kiirehtivät ahkerat, työnsä näännyttämät naiset ehtivät katsoa, että vanhus elää ja on syönyt, eipä paljon muuta.  Käsite ”hoivapalvelu” voitaisiin heittää romukoppaan. Kustannustehokkuus tarkoittaa myös sitä, että nollasopimuksella riistetyt hoiva-avustajat katsovat päivittäin kännykästä onko tänään töitä. Isoissa kaupungeissa on tehtävä parin tunnin keikkoja kaukana toisistaan. Kympin tuntipalkasta avustaja maksaa matkansa.

Miksi jonkun työtulos on rahalla mitaten sata kertaa arvokkaampi kuin jonkun toisen? Onko johtaja sata kertaa lahjakkaampi ja ahkerampi kuin alaisensa?

Metrosiivooja kertoi saavansa pienen kannustelisän, kun siivoaa paikat verestä, oksennuksesta ja ulosteista. Virtsan luuttuamisesta ei tulospalkkaa makseta. Siivooja sanoo, että palkalla ei elä. ”Olisi hyvä, jos palkka riittäisi, ihmisarvoni nousisi,” pohtii nuori nainen.

Mikä on ihmisen arvo ahneuden ja röyhkeyden mitta-asteikolla?

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s