Koulun ympärillä kuohuu

 

Koulujen alkaessa lehtien pääkirjoitukset ja mielipideosastot tulvivat kirjoituksia koulun tilasta. Kirjoittajien asiantuntemus vaihtelee.

Pyydän anteeksi, että palaan taas kerran peruskoulun halveksimiseen ennen ensimmäistä Pisa-selvitystä. En nauti asian jankuttamisesta, mutta se valaisee miten kohtalokkaita uudistuksia voidaan ajaa, kun tukena on kaikkitietävän eliitin tahto. Talouseliitti halusi ennen vuoden 2001 Pisaa eroon tasapäistävästä peruskoulusta, tilalle haluttiin luoda tehokkaampi kilpailu- ja markkinakoulu.

Eräät professorit saivat runsaasti palstatilaa pilkatessaan sivistystä ja oppineisuutta tuhoavaa kouluamme. Muutama eliittikoulun rehtori yhtyi kuoroon ja haukkui peruskoulun puolustajia oman häntänsä nostelijoiksi, jotka ovat kaivaneet kaapeista tuekseen peruskouluisien luurangot. Teksti oli loukkaavaa, varsinkin peruskouluisiä kohtaan. Monet heistä olivat yhä lihaa ja verta. Kun joku pitää itseään muita parempana pelkästään virkansa tai tittelinsä vuoksi, hänen on vaikea sietää omien mielipiteidensä kritisoimista. Kritisoiminen ei ole tietenkään itseisarvo, kuten 70-luvun taistolaisilla, sen pitää perustua faktoihin.

Koulun tehtävänä on opettaa ja kasvattaa lapsia eheiksi, ahkeriksi ja itseensä luottaviksi kansalaisiksi, jotka löytävät omat erityiskykynsä ja ymmärtävät muiden ihmisten arvon ystävinä, yhteistyökumppaneina ja lähimmäisinä.

Kun koulusta puhutaan, pitäisi määritellä peruskäsitteet. Me opetuksen tutkijat puhumme opetus-opiskelu-oppimisprosessista. Se tarkoittaa sitä, että pätevä opettaja harkitsee mitä opettaa ja millä tavalla opettaa. Opetuksen tavoitteet ratkaisevat valitseeko opettaja opettajajohtoisen, yhteistoiminnallisen vai oppilaskeskeisen työtavan. Oppilaiden tehtävänä on opiskella, vain silloin he oppivat. Nyt puhutaan vain oppijoista, parempi olisi puhua opiskelijoista ja oppilaista. Tämä ei ole vanhakantaista saivartelua, vaan yksi opetuksen perusasia.

Välillä suorastaan hurmahenkiseksi yltänyt kasvatuspsykologinen oppi, konstruktivismi, on noussut valta-asemaan kautta koulutusjärjestelmän. Sen pääsanoma eli oppilaiden itsenäinen, aktiivinen tiedon rakentaminen on tärkeä. Ikävä kyllä oppi kääntyy liian usein äärikonstruktivismiksi: Tieto ei ole todellista ellei se ole itse hankittua. Asiaan on kuulunut opettamisen leimaaminen pahaksi oppilaiden manipuloimiseksi; opettaja kaataa tietomyrkkyä passiivisten oppilaiden päihin.

Tämä loukkaa opettajia ja heidän ammattitaitoaan. On huolestuttavaa, kun kautta koulutusjärjestelmän kuuluu viestejä siitä, että ”ottakaa itse asioista selvää,” on pedagogiikan pääsuunta. Oppilaiden oma-aloitteisuus, ahkeruus ja vastuuseen kasvaminen on keskeistä, mutta sillä perusteella ei pidä vetäytyä opettamisesta ja kasvatusvastuusta eikä heittää uimataidottomia avoveteen.

Kun vastuuta siirretään oppilaille usein säästösyistä, seurauksena on se, että monet oppilaat haluavat päästä mahdollisimman helpolla. Jos ammattia opiskellaan työpaikoilla, onko varmaa, että murkkuja siellä ohjaavat ovat sopivia opettajiksi –ja onko sillä mitään väliä? Kuuluuko ammattikasvatukseen yleissivistys?

Koulu ei voi olla pelkkä ”oppimiskeskus” eikä varsinkaan markkinatori. Koulu on sivistyslaitos, jonka varaan rakentuu myös kansakunnan taloudellinen menestys ja kilpailukyky.

Oppilaat tuovat päivittäin kouluun kotinsa ja persoonansa. Liian monille oppilaille koulu on ainoa turvapaikka, josta saa ruokaa ja aikuisen huolenpitoa. Ilman kasvatusta ja edes yhtä aidosti välittävää aikuista lapsen edessä on synkkä tulevaisuus.

Vuoden 2016 opetussuunnitelmat tarjoavat hyvät lähtökohdat opetukselle. Kokeneet opettajat tosin sanovat, että nuo ”innovaatiot” ovat meille tuttuja 70-luvulta alkaen. Puhe muuttuu helposti kyyniseksi: ”Ai, että vuorovaikutus ja oppilaskeskeisyys on tärkeää…Ai, että ilmiöoppiminen mullistaa kaiken. Voi voi…”

Kyynisyyttä pitää välttää. On hyvä, että vanhat hyvät pedagogiset ideat kirjataan uusille ikäpolville. Uudistajien liiallinen, usein asiantuntematon intoilu yhdistyneenä nykykoulun ja opettajien moittimiseen, on kuitenkin harkitsematonta. Vaaralliseksi se muuttuu, jos media toistelee näyttävästi uudistajien utopioita.

Koulussa näkyvät yhteiskunnan arvot. Kovien arvojen maissa oppilaiden kotitausta ratkaisee menestyksen, koulutusuran ja tulevaisuuden. Oikeudenmukainen peruskoulumme on ollut sensaatio, joka on nostanut Suomen ihannevaltioksi kautta maailman. Mihin suuntaan yhteiskuntaa ja koulua nyt kammetaan?

Lopuksi: Kyllä uuden opetussuunnitelman 500 sivulle olisi pitänyt mahtua useammin sana ”opetus,” pelkkä ”ohjaus” ei riitä. Väittelin muuten vuonna 1977 opetuksen yhteissuunnittelusta didaktisen prosessin osana. Keräsin aineistoni kaksivuotisesta  peruskoulun ala-asteen yhteissuunnittelukokeilusta. On hienoa, että yhteissuunnittelua korostetaan uudessa opetussuunitelmassa. Myös opettajan didaktinen asiantuntemus, opetuksen teorian ja käytännön hallinta, tulisi nostaa uudelleen sille kuuluvaan arvoonsa. Sen varaan perustuu koulutuksemme korkea taso.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s